Tekstin koko
2. marraskuuta 2018 klo 08:46,

Rauhannummen valaistus jouluna normaali

Rauhannummen valaistus jouluna normaali

Rauhannummen hautausmaan valaistus on toistaiseksi poissa käytöstä

Rauhannummen hautausmaan ulkovalaistus on tilapäisesti poissa käytöstä kappelin remontin vuoksi. Kappelin vanha sähkökeskus on purettu ja se korvataan uudella. Hautausmaan sähköt tulevat puretun sähköpääkeskuksen kautta, jonka vuoksi hautausmaan valaisimet ovat pimeänä.

Sähköurakoitsijan kanssa on sovittu tilapäisten kytkentöjen tekemisestä siten, että ainakin osa hautausmaan valoista saataisiin päälle isäinpäiväksi. Jouluun mennessä uusi sähkökeskus on rakennettu valmiiksi ja hautausmaan valaistus toimii taas normaalisti. 

Pahoittelemme, että valaistuksen puute vaikeuttaa liikkumista syksyn pimeinä iltoina. Toistaiseksi ainoat valonlähteet ovat "hätävaloiksi" kappelin katolle asennetut valonheittimet.

Valaistuksen puute on kuitenkin tilapäistä.

Takaisin

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |