Tekstin koko
9. joulukuuta 2018 klo 08:49,

Kappalainen Petra Pohjanraito asetettiin virkaansa

Kappalainen Petra Pohjanraito asetettiin virkaansa

Kappalainen Petra Pohjanraito asetettiin juhlallisin menoin virkaansa toisena adventtisunnuntaina 9.12. klo 10 Hyvinkään kirkossa.

Virkaan asettamisen toimitti lääninrovasti Ilkka Järvinen. Avustajina toimivat kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pentti Helttunen ja varapuheenjohtaja Tuula Karhunen sekä kappalaiset Virpi Koivisto ja Jyrki Rauhala sekä pastori Saija Lottonen.

Petra Pohjanraito aloitti kappalaisen viran hoidon Hyvinkään seurakunnassa syyskuussa. Pohjanraidon vastuualueena on palvelusektori ja tehtäviin kuuluvat muun muassa yleinen seurakuntatyö, vapaaehtoistyön koordinointi, Palveleva puhelin, sururyhmätyötä, rippikoulutyötä sekä laitoshartauksia.

Pohjanraito valmistui teologian maisteriksi 2003 Helsingin yliopistosta. Pohjanraito vihittiin samana vuonna papiksi Mikkelin tuomiokirkossa. Hän toimi seurakuntapastorina ja vs. kappalaisena Kymin seurakunnassa 2003 - 2005.

Hyvinkään seurakunnassa Pohjanraito on ollut seurakuntapastorina vuodesta 2005 alkaen. Hän on hoitanut myös vs. perheneuvojan tehtävää virkavapaallaan muutamien kuukausien jaksoja v. 2014, 2017 ja 2018 Hyvinkään-Riihimäen perheasiain neuvottelukeskuksessa.

Kuvassa henkilöt vasemmalta lukien Petra Pohjanraito, Ritva Marjamäki, Tuula Karhunen, Virpi Koivisto, Pentti Helttunen ja Ilkka Järvinen.

Pohjanraidon virkaanastujaissaarna luettavissa tässä:  

Luuk. 21: 25-33 (34-36)

Jeesus sanoi:
    "Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät. Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."
    Hän esitti heille myös vertauksen:
    "Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa. Kun näette sen puhkeavan lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä. Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa."

Tämä juhlapäivä on saanut ajatukseni kulkemaan taaksepäin. Jo pienenä tyttönä muistan pohtineeni kaiken tarkoitusta. Tuntui kouraisevalta ajatella sitä, kuinka suuri avaruus on ja kuinka mitätön itse olen? Mietin sitäkin, millainen Jumala on? Tämä päivä on saanut minut taas uudestaan pohtimaan perustavanlaatuista kysymystä: Miksi minusta tuli kristitty? Olen löytänyt joitain vastauksiakin. En ole voinut rakentaa elämääni tämän maailman, itseni tai toisten ihmisten varaan. Täällä ei mikään kestä, eikä mikään ole ikuista. Olen kaivannut elämälleni syvempää tarkoitusta ja merkitystä. Sellaista, jota ei ole ilman Jumalaa.

Moni on vuosien varrella kysynyt minulta: Miksi minusta tuli pappi? Vaikka kutsumus on tuntunut oikealta, ei papiksi kypsyminen ole tapahtunut hetkessä. Toisinaan ristiriidat ovat vieneet tilaa pappeudelta ja uskoa on koeteltu. Enimmäkseen olen kuitenkin ollut onnellinen, että kuulin Jumalan hiljaisen kutsun kaikkien muiden kutsujen joukosta.

Työssäni on ollut monia siunauksia. Olen monesti ajatellut, että työni tarkoituksena on ollut vahvistaa uskoani. Voihan se olla Jumalalle yksi tärkeimmistä syistä kutsua minut juuri papin tehtävään. Hän on pääsääntöisesti pitänyt myös huolta siitä, etten ole voinut kerskailla paljoakaan omallani. Tärkein tehtäväni on ollut kulkea ihmisten rinnalla, niin iloissa kuin suruissakin. Viime vuosina olen löytänyt luovuuden uudella tavalla työhöni. Olen saanut opiskella uutta, ja nähdä monet asiat uudesta näkökulmasta. Vaikka uusia antoisia ovia on avautunut, olen joutunut hyväksymään joidenkin ovien sulkeutuneen. Elämän rajallisuus on tullut vastaan.

Työ on kannatellut minua myös silloin, kun elämässä on tullut eteen suuri pettymyksiä ja menetyksiä. Silloinkin olen työssäni joutunut ja saanut rukoilla. Rukous on aina ollut valtavan tärkeää, vaikka vastaukset ovat viipyneet tai niitä ei ole kokenut saavansa. Jumalan läsnäolo on kuitenkin kaikkein tärkeintä.

Työtoverit ovat vaihtuneet vuosien varrella etenkin papistossa. Me emme ole yhdestä puusta veistettyjä. Silti meillä on kunnioittava, kannustava ja ystävällinen ilmapiiri. Monet työtoverit ovat rakkaita ja läheisiä. Voimme jakaa yhdessä vaikeitakin asioita, voimme nauraa. Iloa on jaettu, ja huumorilla on myös selvitty hankalista tilanteista. Kiitos työtoveruudesta!

Koen Jumalan on valmistaneen minua monin tavoin. Hän on rakentanut ja vahvistanut, vaikka on antanut myös monien kyynelten virrata maljoiksi asti. Adventti on valmistautumisen aikaa. Jumala valmistelee asioita omalla aikataulullaan ja usein hitaasti. Jos ajattelee adventin aikaa, siihen sisältyy monenlaista valmistelua­­ - tärkeimpänä niistä sydämen valmistaminen Jeesukselle.

Jeesuksen kutsumus oli haastava. Vaikka hänellä oli valtava karisma, hänellä oli kerrottavaa, joka ei useinkaan miellyttänyt kuulijoita. Luukkaan evankeliumissa juuri ennen ennustuksia Jerusalemin temppelin hävityksestä ja viimeisistä ajoista, Jeesus arvostelee lainopettajia ja fariseuksia riistäjiksi ja hurskastelijoiksi. Sen jälkeen hän vilkaisee köyhää leskeä, joka laittaa pienimmän tunnetun rahan uhriarkkuun. Kuin osoittaen, että tässä on yksi niistä ihmisistä, joita riistetään. Jumalan valtakunta murtautuu esiin, aina kun ihmiset edistävät oikeudenmukaisia ja taistelevat vääryyttä vastaan.

Jeesus puhui merkeistä, joita näkyy auringossa, kuussa ja tähdissä. Vaikka maailmankuva oli Jeesuksen aikana kovin erilainen kuin nyt, ihmistä kiinnosti avaruus ja sen kaukainen maailma. Luonnonvoimat näyttivät mahtinsa silloinkin. Emme elä turvallisessa vakaassa maailmassa, jossa asiat olisivat ainoastaan hyvin. Toisinaan luonnonvoimat järkyttävät maailmaa, toisinaan pienen ihmisen elämä järkkyy, minun ja sinun. Siksi Jeesuksen sanoma on rohkaiseva ja lohduttava.

Miten vastaanotamme tänään Jeesuksen sanoman. Jeesuksen aikana oli monia syitä torjua hänet. Varmasti nuokin lukemani sanat karkottivat ihmisiä pois hänen luotaan! Jeesus ei kuitenkaan uhkaillut. Meidän on pantava merkille, että Jeesuksen sanat ovat olleet tavalla tai toisella totta jokaiselle sukupolvelle. Jokainen sukupolvi on lukenut Jeesuksen sanat eri tavalla, omasta kokemusmaailmastaan käsin.

Kaikella on alkunsa ja loppunsa, elämän pienissä yksityiskohdissa ja suurissa kokonaisuuksissa, myös tällä maailmalla. Uutta ei voi syntyä, jos vanhaa ei raivata pois tieltä. Johannes Kastaja raivasi tietä Jeesukselle, uudelle ajalle, pelastuksen ajalle. Viimeiset tapahtumat raivaavat tietä uudelle luomiselle ja taivaalle. Me saamme nähdä kuitenkin kaiken kirkkaasti osana Jumalan hyvää suunnitelmaa, vaikka maailmassa onkin tapahtumia, jotka ovat raskaita ja surullisia.

Jeesus puhuu ihmisten omasta kokemusmaailmasta käsin. Hän tietää, että ihmisen elämään liittyy vaikeita kokemuksia, toisinaan epätoivoa, pelkoa ja ahdistustakin. Tänään olisi helppo samaistaa Jeesuksen evankeliumissa kuvaamat tapahtumat ilmastonmuutoksen seurauksiin. Tämä ei kuitenkaan antaisi oikeutta evankeliumille, joka on ilosanoma, kaikille ihmisille, jotka sen kuulevat.

Lopun aikoja on rakentavaa käsitellä pelastushistorian valossa, toivon näkökulmasta. Toivo pitää ihmisen hengissä. Jeesuksen toiseen tulemiseen asti, ihminen elää päivittäistä arkea. Silti tärkeää on se, että olla valveilla, pitää kiinni uskosta tai pikemminkin pyytää Jumalaa pitämään kiinni itsestä. Kellään meistä ei ole uskoa sinapin siemenen vertaa, me tarvitsemme kirkkoa, tarvitsemme toinen toistamme. Uskomme tarvitsee vahvistumista. Tarvitsemme hetkiä Jumalan läsnäolossa.

Kaikki ajat myös lopunajat ovat Jumalan käsissä, adventinaika avaakin meille pelastushistorian kokonaisuudessaan. Pelastushistoria tarkoittaa sitä, että Jumalan hyvät suunnitelmat tulevat todeksi ihmisten ja kansojen elämässä. Hän tahtoo pelastaa meidät.

Vaikka pääsiäinen jää juhlittavaksi keväällä, Joulua ei ole ilman pääsiäisen ilosanomaa. Ja tuo ilosanoma kaikuu myös pelottavan sanoman keskellä ja juuri silloin: "Älkää pelätkö, minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja, hän on Kristus Herra." Vapahtaminen on Jeesuksen tärkein ja ensisijaisin tehtävä. Enkeli kertoi juuri vapahtajan syntymästä. Tuo Vapahtaja sanoo: "Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."

Tuska ja vapautus kuuluvat yhteen, ilman toista ei ole toista. Hetki, jolloin olet kovissa kivuissa, tuntuu ikuisuudelta ja kun kipu helpottaa olet kuin taivaassa. Koko luomakunta huokaa synnin alla, kuin kovissa synnytystuskissa. Vapautusta ei kaipaa vain ihmiskunta, vaan koko luomakunta, kenties koko universumi. Synnin ja siitä seuraavan pahuuden vaikutus on kudottu kaikkeen kuin loimilankana. Emme osaa edes kuvitella maailmaa, jossa ei olisi mitään pahaa. Saamme kuitenkin olla matkalla kohti taivasta, jossa ei ole mitään pahaa, jossa on vain hyvää. Vaikkei maailma olekaan mustavalkoinen, jäljelle jää vain valkoinen: puhtaus, hyvyys ja rakkaus.

Jeesuksen toinen tuleminen on Jumalan salaisuus, eikä siitä tarvitse lähteä etsimään merkkejä, sitä ei tarvitse ennustaa, ei tarvitse lakata elämästä, eikä etenkään lakata toivomasta. Kaikki tapahtuu aikanaan. Jeesus on itse opettanut meille, että huominen pitää huolen itsestään ja jokaisella päivälle riittävät sen omat murheet. Niin on kaikkialla maailmassa, kaikenlaisissa olosuhteissa. Tuo Jeesuksen opetus ei vanhene, eikä muutu.

Me olemme Jumalan huolenpidossa joka hetki, sillä pieninkin hiuskarvamme on laskettu. Siksi ei ole aihetta pelkoon, vaan rohkeuteen ja iloon!  Kaikilla asioilla elämässä on paikkansa, jokaisella. Se mitä me vierastamme ja se mikä ei mahdu ihanteisiimme elämästä, on sekin elämää.

Mikään arvokas ei synny helposti, ja etenkin ymmärtäminen ja oivaltaminen vaativat aikaa, kypsyttelyä. Jumalan suunnitelmat kypsyvät hitaasti, hänelle tuhat vuotta on kuin yksi päivä. Tämä on hyvä muistaa myös lukiessamme evankeliumia lopun ajoista.

Jeesuksen tie kunnian kuninkaaksi vaati sen, että hän riisuutui kuninkuudestaan ja tuli ihmiseksi, kärsi ristillä syntiemme tähden. Näin hän toi julki Jumalan rakkauden ja pelastavan tahdon. Pelastushistoria etenee nöyrän ja hiljaisen kuninkaan johdolla. Hän on vapahtaja. Lopulta kaikki kahleet kirpoavat, kaikki kyyneleet pyyhitään, kaikki tehdään uudeksi ja hyväksi. Kaikki tuo on edessä, vapautus on edessä. Ja me saamme jäädä luottamukseen ja me saamme jäädä rauhaan. Saamme olla Jumalan hyvässä huolenpidossa.

Miten suhtaudumme tulevaan? Usein on niin, että asenteella on suuri merkitys. Se mitä katsomme, kasvaa silmissämme. Jos katsomme vain hätää ympärillämme tai jos katsomme vain omia ongelmiamme, niistä tulee vuoria suurempia. Jos taas katsomme kohti Jumalaa, kohti Jeesusta, saamme katsoa taivaalliseen ja jättää kuormamme korkeampiin käsiin. Kun katseemme kiinnittyy itsemme sijasta lähimmäisiimme, löydämme tehtävän. Meidän tulee keskittyä siihen, mikä tuo toivoa!

Jumalan valtakunta ei ole vain tuleva aikojen lopulla, vaan se on jo nyt läsnä. Sen sanomana on oikeudenmukaisuus ja rakkaus, joka koskettaa jokaista ihmistä. Jumala on antanut meille tehtäväksi edistää oikeudenmukaisuuden ja rakkauden toteutumista maailmassa, tehtävämme on myös elää vastuullisesti. Meidän on myös hyvä muistaa, että Jumalan valtakunnassa arvojärjestys on toinen kuin ihmisen. Hän voi tehdä pienen suureksi ja suuren pieneksi.

Jeesuksen sanotaan palaavan kerran Jerusalemin kultaisesta portista, joka on muurattu umpeen. Tuo kuvaa ehkä myös sitä, miten koko tapahtuma on haluttu häivyttää ja unohtaa. Onhan se vaikeaselkoinen ja salaisuuden hunnun verhoama.

Vaikka emme tiedäkään milloin Jeesus tulee, voimme lapsen lailla uskoen ja iloiten sanoa: Tervetuloa Jeesus!

 

 

 

 

Takaisin

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |