Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Seurakunnan Blogit

Lohdullinen kysymys

Maanantaina 5. marraskuuta 2018 | Elina Antikainen



"On jotenkin vähän hämmentävää, miten muutaman kuukauden jälkeen menetyksestä kovin moni ei enää kysy vointia tai ymmärrä, että suru ja kipu on edelleen jokapäiväistä. Se on tietysti tosi ymmärrettävää, kun näytän ehkä ulospäin siltä, että olen kunnossa. Ehkä ihmiset ei myöskään loputtomasti jaksa kysyä samasta asiasta, vaikka itsellä olisi kova tarve puhua ja muistella."

Yllä oleva lainaus on ystäväni Facebook-päivityksestä. Hänen isänsä kuolemasta tuli juuri kuluneeksi vuosi. Vuosi on lyhyt aika. Minusta on rohkeaa, että ystäväni kirjoitti päivityksensä. Samalla tunsin myös piston sydämessäni. Enkö todella ole kysynyt, mitä ystävälleni kuuluu? Miksen ole kysynyt?

Ensimmäinen vuosi läheisen ihmisen kuoleman jälkeen sisältää monia asioita, jotka sureva kohtaa ensimmäistä kertaa ilman rakasta tuttua ihmistä. Ensimmäinen joulu, syntymäpäivät, kesäloma, puhumattakaan lukuisista arjen tilanteista. Ennen suosikki tv-sarjaa saatettiin katsoa yhdessä, nyt sohvalla vieressä on vain tyhjä paikka muistuttamassa kuolemasta.

Joskus pelkään kysyä surevalta, mitä hänelle kuuluu. Pelkään, että voinnista kysyminen ärsyttää tai ahdistaa, tai että toinen luulee minun vain säälivän häntä. Saatan myös pelätä, että suru tarttuu ja kasvaa sen sijaan, että se puolittuisi.

Kuitenkaan toinen ihminen ei välttämättä uskalla kertoa surusta, jos en siitä kysy ja tarjoa hänelle siihen mahdollisuutta. On hienoa että ystäväni ilmaisi, että hänellä on tarve puhua. Jotakin toista voi puolestaan enemmän auttaa yhdessä tekeminen. Aina en voi tietää, miten parhaiten lohduttaa ja tukea. Ei tiedä mitä sanon, mitä teen; miten olla surevan seurassa. Ehkä silloin voi kysyä surevalta Jeesuksen esittämän kysymyksen: "Mitä sinä haluaisit minun tekevän sinulle?".

Voi olla, että sureva ei osaa tähän heti vastata. Mutta kysyessäni Jeesuksen kysymyksen menen lähelle ystävää - olen valmis kuuntelemaan häntä. Kysymällä en anna vastauksia, eikä minulla tarvitse niitä olla. On lohdullista että riittää, että kysyn.

Voisinko kysyä tuon kysymyksen juuri nyt, näin pyhäinpäivän tienoolla, jolloin sureva on saattanut ensimmäistä kertaa viedä kynttilän rakkaan ihmisensä haudalle? Kenties hiljalleen saan minäkin kuulla, mitä juuri hän minulta ja elämältä kaipaa.

Ei kommentteja

Työtoverin muistolle

Torstaina 25. lokakuuta 2018 | Laura Jokinen



Vietämme työpaikalla paljon aikaa ja pitkään samassa paikassa työskennellessä tulee myös työkavereista tärkeä osa elämää. Hyvä työkaveri tekee töihin menemisestä mieluisaa. Tutkimuksetkin ovat osoittaneet, että työyhteisössä viihtyminen on suoraan yhteydessä työntekijän sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin.

Hyvinkään seurakunnan varhaiskasvattaja Maarit Rytkönen kuoli pitkäaikaiseen sairauteen vuoden 2017 lopulla. Hän ehti tehdä seurakunnassamme töitä kolmisenkymmentä vuotta ja sinä aikana tavata valtavan määrän perheitä ja tutustua moniin työkavereihin. Maaritin työkaverit kutsuttiin 24.10.2018 konserttiin, jonka hän olisi halunnut järjestää päiväkerholaisille. Maarit ei ehtinyt tätä tekemään mutta työkaverit halusivat toteuttaa hänen toiveensa. Niinpä kaikki seurakunnan päiväkerholaiset saivat tulla tanssimaan, laulamaan ja viettämään yhteistä aikaa perheensä kanssa Vehkojan seurakuntakeskukseen. Pieni suuri seikkailu-yhtye Porista; Tommi Huuskonen, Olli Helenius, Ville Salminen ja Marko Mäkinen saivat vipinää puntteihin ja hymyn huulille. Kyseinen bändi oli oikein sopiva ja uskon, että Maarit olisi tästä pitänyt. Hän kun sai työkavereittensa huulille myös hymyn. Heidän biisejään pystyy kuuntelemaan youtubesta, sieltä löytyy kerholaistenkin suosikki sateenkaaren värejä ja kirkonrotta. Heidän monissa lauluissaan on myös hengellinen sanoma ja siksi ne sopikin erittäin hyvin tähän muistokonserttiin.

"Asenne ratkaisee", niin kuin bändi laulussaan 'Asenne' laulaa. "Kaikille huudan hyvän huomenen ja kavereille moikkailen." Muistetaan toivottaa työkavereille hyvää huomenta, moikataan kun tavataan ja kohdataan. Hymykin riittää huomiomaan toinen toisemme niin arjessa kuin töissä.

"Sateenkaaren värejä ja niiden sävyjä, Luojan luomia näet kaikkialla. Sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden. Kädet ristiin laitan, olen kiitollinen. "(Pieni suuri seikkailu: sateenkaaren värejä)

Kiitollisia olemme kaikista ihanista työkavereista, joita olemme saaneet tavata. Kiitos, että saimme tutustua Maarittiin. Ihanaan, toiset huomioon ottavaan, positiiviseen ja aktiiviseen työntekijään. Hän saa katsella sateenkaaren värejä nyt Jumalan luona. Me työkaverit vilkutimme sinulle Maarit tänään konsertissa, kaipaamme sinua. Olet ajatuksissamme.

"Taivaan Isän kämmenellä turvassa saat olla, taivaan Iskän taskussa et oo hunningilla. Taivaan isä tietää meidät jokaiset, taivaan Isä tuntee meidän tarpeemme. " (Pieni suuri seikkailu: kirkonrotta)

Hyvinkään seurakunnan varhaiskasvattajat


Pieni suuri seikkailu -yhtye Porista esiintyi lasten konsertissa.

Ei kommentteja

Tuttu tuntematon naapuri

Tiistaina 18. syyskuuta 2018 | Reijo Huuskonen

Viro on meidän suomalaisten suosituin matkakohde. Monille riittää Tallinna ja sen ympäristö kylpylöineen, mutta paljon muutakin maa tarjoaa. Itseäni on kiehtonut, paitsi viron sukulaiskieli, myös sen luonto. Samoin rikas kulttuuri ja luonnollisesti luterilainen kirkko - Eesti kirik, joka on käynyt läpi monet raskaat vaiheet.

Olen muutamana vuonna osallistunut Tuglas-seuran Viron luontomatkoille, joiden aikana on taivallettu kauas pääväylien bensan katkusta. Asiantuntevien oppaiden kera on ihasteltu vesilintujen monikymmentuhantista muuttoa, tulvaniittyjen kukkaloistoa tai laskeuduttu palavankiven kaivokseen. Peipsijärvi hämmästytti rannattomuudellaan. Komeat kartanot puistoineen kertovat saksalaisajan historiasta.

Viimeisin lukemani Viro-aiheinen kirja on Paula Havasteen Pronssitähti (Gummerus 2018, 208 s.) Se kertoo pienen palasen Neuvostoviron hallinnon alla kärvistelleestä kansasta saarenmaalaisen perheen näkökulmasta 1940-luvun lopulla. Talonpoika Villem on voittanut runokilpailun ja käy pääkaupungissa hakemassa kunniakirjansa pronssitähtineen. Votkahuuruista huolimatta matka onnistuu, ja tuliaisena on porsas sekä salkullinen kananpoikia. Varsinainen työn sankari on Vilja-vaimo, joka huikaistuu pienistä hyvistä hetkistä.

Hyvinkäällä virolainen kulttuuri on päässyt hyvin esille. Menneen kesän ajan Hyvinkään taidemuseon päänäyttelynä oli Lauri Sillakin eli Laurentsiuksen nykytaide. Monia virolaisia kirjailijoita on vuosien varrella käynyt kirjastossa kertomassa tuotannostaan. Itselläni on mukavat muistot mm. Jaan Krossin ja Jaan Kaplinskin käynnistä. Keväällä täällä vieraili omaperäinen metsäkirjailija Valdur Mikita.

Virolaista taidetta on tätä nykyä myös Hyvinkään kirkonmäellä. Seurakuntakeskuksen yläkerran pienen juhlasalin seinällä on varsin mittava Ilona Treimanin Paratiisin portilla -niminen vanerille tehty öljyvärityö. Ilona tunnetaan niin korutaiteilijana kuin kansalaisopiston ahkerana viron kielen eritasoisten ryhmien opettajana.

Viron luterilainen kirkko on, kuten todettu, kokenut kovia. Ennen Toista Maailmansotaa luterilaisen kirkon jäseniä oli kansan enemmistö, mutta saksalaisen miehityksen ja varsinkin Venäjän ateismia markkinoineen vallan aikana määrä supistui lähes olemattomiin.

Uuden itsenäisyyden koittaessa 1990-luvun alussa toiveet kirkon elpymisestä olivat suuret. Karu todellisuus on, ettei sitoutuvia jäseniä ole nyt kuin muutama prosentti. Sen sijaan erilaiset taikauskot, horoskoopit ja selvännäkijät saavat mediassa runsaasti tilaa. Mammonan palvonta variaatioineen on monen uskonto.

Toki Viron luterilainen kirkko sinnittelee. Uusia seurakuntiakin perustetaan. Meille hyvinkääläisille tuttu Väliahon perhe kokoaa kiinnostuneita Tallinnan lähelle Saueen, ja suunnitelmissa on kirkon rakentaminen. Olen itse saanut kolmena vuonna käydä Pöltsamaalla keskisessä Virossa osaltani opettamassa seurakunta-aktiivien maallikkokoulussa, jota johtaa kirkkoherra Markus Haamer. Aiheena on ollut; ei enempää ja vähempää kuin Jumala.

Viro on meille tuttu, kieli kuulostaa läheiseltä. Tosiasiassa julkisivun takana on paljon tuntematonta ja kielikin kompastuttaa. Vaikka olen opiskellut sitä vuosia, putoan helposti kärryiltä kun puhutaan nopeasti. Siksikin on rikastuttavaa rakentaa ja syventää yhteyttä.



Tulvaniityn vehreyttä



Peipsijärven rannattomuutta

Ei kommentteja

Suojelusenkeli

Tiistaina 4. syyskuuta 2018 | Anja Tauriainen



Lystilauantaina tutustuin Hyvinkään seurakunnan pöytään. Oli kiva jutella ja sain iki-ihanan suojelusenkeli - jääkaappimagneetin ja lammasavaimenperän. Totta puhuen sain suojelusenkeleitä neljä, koska haluan viedä sellaiset myös lapsenlapsilleni.

Suojelusenkeli toi mieleen, isäni minulle vuosikymmeniä sitten antaman taulun suojelusenkelistä. Lapsuudessani ja nuoruudessani taulu oli sänkyni päädyssä. Se muistutti minua, että maailmassa on suojaa, johon turvautua. Lapsena minulle ja kanssani luettiin iltarukous. Se rauhoitti nukkumaan ja toi turvaa yöksi.

Varhaisteininä toimin Oulujoen seurakunnan tyttökerhon ohjaajana. Kävin seurakunnan kerhon ohjaajien kursseja. Olin mukana erilaisilla leireillä. Sain paljon pohjaa elämälle ja opastusta monenlaisiin asioihin.

Muistaessani kaiken tuon minulle herää kysymys millainen oli uskonnon asema perheessäni? Meillä ei puhuttu uskonnosta, eikä politiikasta. Olen vain myöhemmin tehnyt päätelmiä aiheista. Mielestäni perheemme oli niitä tapauskovaisia, joita seurakunnan jäsenistä suurin osa on. Meillä sai osallistua erilaisiin juttuihin, he mahdollistivat avaran maailman katsomuksen syntymisen minussa.

Olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni heidän huolenpidostaan ja avarakatseisuudestaan. Olen ollut ja olen onnekas ihminen saatuani vakaan pohjan elämälleni. Siitä on ollut apua elämän karikoissa. Usko siihen, että minusta välitetään ja tieto siihen, että elämä kantaa, ovat helpottaneet.

Suojelusenkeli muistuttaa minua lapsen uskosta. Se tuo mieleen, että elämä on täynnä mahdollisuuksia.

Iltarukoukseni on tuntemattoman englantilaisen kirjoittama lasten iltarukous, joka Suomessa julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1860 lastenlehdessä Varpunen.

Minä olen oppinut siitä uudemman version:

"Levolle lasken, Luojani,
armias ole suojani.
Jos sijaltain en nousisi,
taivaaseen ota tykösi."

Ei kommentteja

Cross Factor - Kuutsi 2018

Torstaina 23. elokuuta 2018 | Laura Jokinen

Rippikouluni kävin Uukuniemessä vuonna 1994 ja sinä kesänä olin myös ensimmäistä kertaa Hyvinkään seurakunnan järjestämällä Kuutamoleirillä. Ensi vuonna Kuutsi eli kuutamoleiri täyttää 50 vuotta. Itse olen käynyt kuutsilla jo parikymmentä kertaa, ensimmäisen kerran 25 vuotta sitten. Jotkut asiat ovat muuttuneet mutta sanoma on pysynyt samana. Edelleen laulamme Evankeliumista, joka on ilosanomamme. Meidän tehtävämme on nyt kertoa se! Se fiilis kun yli sadan hengen porukka tekee iltahartauden jälkeen sisaruspiirin ja laulamme yhdessä Tule kanssani Herra, Jeesus. Toista samanlaista fiilistä saa hakea. Yhteisöllisyyden tunne, ihmiset ympärillä lausumassa Herran siunauksen, silloin sydämessä tuntuu jotain hyvin voimallista. Rakkauden ja onnellisuuden tunne on valtava.

Vuosien varrella kuutsit ovat tosiaan muuttuneet, nyt on valoja, valotauluja, savukoneita, äänimiehet monitoreineen, suuret juhlateltat joihin kokoonnutaan seuraamaan ohjelmaa, rukoilemaan ja viettämään Herran pyhää ehtoollista. Alkuvuosieni kuutsit vietimme Sääksin leirikeskuksessa, nykyään Orivedellä Päiväkummun leirikeskuksessa. Yhdessä tekeminen ja kokeminen on pysynyt samana. Lauluja on tullut uusia, mutta jotkut vanhat suosikit pysyvät vuodesta toiseen uusiutuvassa nuoren seurakunnan veisukirjassa. Olemme myös päässeet kuulemaan monia gospel-yhtyeitä. Tänä vuonna Juhani Tikkanen, Park7 ja Pekka Laukkarinen trio viihdytti ja kosketti lauluillaan.

Nyt olen saanut olla vuosia työntekijänä leirillä, koruja olemme askarrelleet jo monena vuonna. Toisille kuutsilaisille onkin tullut jo perinteeksi käydä askartelupisteelläni tekemässä "tämän vuoden koru". Heti kotiin päästyäni sain idean tehdä kuutsi-rannekkeesta muistoksi korvakorut. Ehkä sellaisia voidaan jonain vuonna tehdä, jos niitä kertyy pöytälaatikkoon riittävästi. Muutama kuutsi pitää siihen vielä kokea. Viime ja tänä vuonna vedin myös rukous- ja tanssikanavaa yhdessä Jemina Rytilahden kanssa. Gospel-biisien tahtiin ylistimme Jumalaa liikkumalla. Nuorten tanssi on ollut upeaa katsottavaa ja siinäkin yhdessä tekeminen on vahvasti läsnä.

Tänä vuonna saimme myös pelata iltaohjelmassa Kuutsi vastaan 1-peliä. Ihan niin kuin televisiosta olemme saaneet seurata Kaikki vastaan 1-ohjelmaa. Yritimme miettiä kuinka kauan kestää lukea Markuksen evankeliumi. Kuinka monta metriä pystyy Cooperin testin 12 minuutin aikana heittämään tulitikkua ja liikkumaan sen mukaan. Kuinka monta grammaa ehtii roolivaatteita pukemaan päälleen kolmessa minuutissa.

Ilo ja riemu oli valloillaan lauantai päivän työpajoissa kun nuoret pääsivät kokeilemaan rodeohärkää ja virtuaalitodellisuusvaunua, pomppimaan pomppulinnassa, harjoittelemaan elvytys-Annella ensiaputaitoja, maistelemaan muurikkalettuja ja lakkailemaan kynsiä. Ja paljon, paljon muuta. Pysähdyimme myös tärkeiden asioiden äärellä kanavissa keskustellen mm. omasta uskosta, ihmissuhteista, seksuaalisuudesta, mielenterveydestä ja luomakunnasta.

Joka vuonna kuutsilla on ollut oma teemansa, jonka ympärille kaikki ohjelma, raamattu-hetket, iltaohjelmat yms. kehitellään. Tänä vuonna teema oli Cross Factor, näimme useita kilpailijoita esiintymässä omilla taidoillaan. Sunnuntain messussa kaikille jaettiin mitalit, sillä kaikki olemme voittajia. Olemme saaneet palkinnoksi pelastuksen. Voisiko parempaa palkintoa olla?

Hyvinkään seurakunnan nuorisotyö todella panostaa toimintaan, se on näkynyt jo ensimmäisestä kuutsistani alkaen. Halutaan järjestää toimintaa, joka kiinnostaa nuoria ja jossa kirkon sanoma on esillä.

Kiitos kaikille kuutsilaisille tämän vuoden leiristä, toivottavasti nähdään ensi vuonna! Kiitos Jeesus.

2 kommenttia

Unelmasta tuli totta

Torstaina 9. elokuuta 2018 | Inga-Lill Rajala



Kuvassa Pekka Simojoki ja Inga-Lill Rajala Nordic Praise -levyn julkistamistilaisuudessa.

Pari vuotta sitten istuin yhdessä uusien afgaaniystävieni kanssa Hyvinkään kirkossa kansainvälisessä messussa. Puheista en muista mitään, mutta muistan bändin ja että lauloimme innokkaasti joitakin Pekka Simojoen lauluja. Huomasin, että suomalainen gospel puhutteli myös Aasiasta tulleita, vaikka he eivät ymmärtäneet sanoja.  Silloin mielessäni syntyi unelma: Jospa he joskus saisivat kuulla ja laulaa näitä lauluja myös omalla äidinkielellään, farsiksi/persiaksi. Niin tärkeää kuin suomen kielen oppiminen onkin, niin äidinkieli on kuitenkin sydämen kieli.

Samana syksynä selasin Kotimaa-lehteä ja huomasin siinä muusikko Pekka Simojoesta tehdyn  laajan haastattelun. Jutussa kerrottiin mm. vastailmestyneestä Simojoen arabiankielisestä Nordic Praise -levystä, joka oli jatkumoa vuonna 2012 julkistetusta suomalaisesta kultalevyn rajan ylittäneestä äänitteestä Ylistys, sekä pari vuotta myöhemmin viroksi ja englanniksi ilmestyneistä ylistyslevyistä. Pekka Simojoki mainitsi jutussa kuin ohimennen: "Olisin iloinen, jos laulut joskus käännettäisiin persian kielelle."

Lukiessani nuo sanat minusta tuntui, että sydämeni pakahtuu. Innostuin. Oli pakko toimia - heti. Tiesin, että entisellä työnantajallani Medialähetys Sanansaattajilla on laajat verkostot ja monia yhteistyökumppaneita; onhan järjestö tehnyt useiden vuosikymmenten ajan työtä persiankielisten radio- ja televisio-ohjelmien lähettämiseksi Keski-Aasiaan. Otin saman tien yhteyttä Sanansaattajien persiankielisten televisio-ohjelmien tekijään, vanhaan työtoveriini Micke Tuneriin, johon olin tutustunut jo 40 vuotta aikaisemmin Afganistanissa - tosin hän oli silloin pieni leikkikoululainen...

Micken vastaus ilahdutti. Hänen mieleensä tuli heti persiankielisessä maailmassa hyvin tunnettu kristitty muusikko Gilbert Hovsepian, jonka isä oli ollut kristillisen kirkon johtaja Iranissa kunnes kärsi marttyyrikuoleman vuonna 1994.

Saatuani vihreää valoa Mickeltä soitin Pekka Simojoelle. Kysyin häneltä, oliko kukaan jo ottanut koppia hänen ideastaan persiankielisestä äänitteestä. Kerroin hänelle Sanansaattajien persiankielisestä työstä, maahanmuuttajaystävistäni ja omasta unelmastani. Pekka kertoi, että taustanauhat ovat jo olemassa, joten työtä ei tarvitsisi alkaa aivan tyhjästä - ja että hän mielellään tekisi yhteistyötä Sanansaattajien kanssa äänitteen julkaisemiseksi.

Seuraavaksi soitinkin Sanansaattajien lähetysjohtajalle, Juha Auviselle. Kerroin keskusteluistani ja kysyin, voisiko järjestö tuottaa äänitteen. Asia oli johtajankin mielestä periaatteessa erinomainen, mutta tarvittaisiin rahoitus...Taivaan Isällä oli kuitenkin vastaus tähän.  Pohjois-Suomessa asuva lähetyssihteeri oli saanut sydämelleen afgaanit ja oli järjestänyt syntymäpäiväkeräyksen Pekka Simojoen persiankielistä musiikkiäänitettä varten. Hän otti yhteyttä Pekkaan, kertoi rahoista ja kysyi, "milloin aloitetaan". Pekka saattoi silloin kertoa olemassa olevista "virityksistä" Sanansaattajien kanssa.

Kun osa rahoituksesta oli saatu järjestymään, työ saattoi käynnistyä. Tarvittiin kääntäjä, muusikoita, paljon kansainvälistä yhteistyötä, monien pienten ja isojen palasten yhteensovittamista ja ihmisiä, jotka kokivat asian tärkeäksi. Tämän vuoden tammikuussa Pekan täyttäessä 60 vuotta hän kutsui ystäviä osallistumaan merkkipäiväkeräykseen persiankielisen levyn julkaisemiseksi.

Sanansaattajien medialähetyspäivillä toukokuussa 2018 julkistettiin juhlallisesti persiankielinen Nordic Praise -levy. Istuin yleisön joukossa ja sydämeni oli pakahtua ilosta. Hyvinkäällä kansainvälisessä messussa syntynyt unelmani oli tullut todeksi. Ei ole turhaa unelmoida ja rukoilla. Eikä ole turhaa kertoa unelmista ihmisille, joilla on mahdollisuuksia toteuttaa ne.

Julkistamistilaisuudessa Pekka Simojoki sanoi: "Nämä ovat suuria hetkiä. Tähän ei koskaan totu."

Ei kommentteja

Tuumailua ”Lähde lähemmäs” -Lähetyksen kesäpäiviltä

Maanantaina 16. heinäkuuta 2018 | Johanna Rantalankila

 
 Hyvinkään kaupungin nimikkokasvi on Rautatienomenapuu


Ensi kesän Lähetyksen kesäpäiviä ajatellen olen "lähtenyt lähemmäs" tutustuakseni päivien eri ohjelmiin. Olen "lähtenyt lähemmäs" kohtaamaan ystäviä ja saadakseni uutta tietoa lähetyksestä. Ennen kaikkea olen lähtenyt lähemmäksi elävää Vapahtajaa, Jeesusta Kristusta ja saanut rohkaisua raamattutunneista ja rukouksesta.

Satavuotias Hyvinkään seurakunta ottaa innolla vastaan vuoden 2019 Lähetyksen kesäpäivien järjestelyvastuun.  Hyvinkään seurakunnalla on vankka kokemus kristillisten kesäjuhlien järjestäjänä. Viimeisen 10 vuoden aikana olemme järjestäneet neljän eri järjestön valtakunnalliset kesäjuhlat.  Olemme iloisia siitä, että nyt pystyimme ottamaan Kylväjän antaman haasteen vastaan, sillä ensimmäinen yhteydenotto kesäpäivien tiimoilta tuli silloiselta kotimaantyönjohtaja Erkki Puhalaiselta jo vuonna 2013.

Hyvinkää on vankka lähetystyötä tukeva seurakunta.  Jo 1970-luvun alussa seurakunnan pitopalvelu alkoi tukea lähetystyötä omalla toiminnallaan. Tänä päivänä pitopalvelun normaalin toiminnan lisäksi järjestetään lähetysmyyjäiset kahdeksan kertaa vuoden aikana. Edelleen osa pitopalvelun tuotosta ohjataan lähetystyölle. Lähetystyön hyväksi toimii myös miesten lähetystoimintapiste, joka mm. lähimmäisavun kautta antaa mahdollisuuden tukea lähetystyötä.  Vuosittain järjestetään myös lähetystyön ajankohtaispäivä, jossa lauantai on täynnä ajankohtaista lähetysasiaa. Päivä päättyy musiikki-/teatteriesitykseen. Kesäisin seurakunta järjestää lähetystyön hyväksi Missiogolfin, joka pelataan tänä vuonna tiistaina 24.7. Hyvinkään Golfin kentällä. Ilmoittautumisaika on menossa, joten tervetuloa mukaan!

Hyvinkään seurakunta on myös tunnettu kirkkoteatterista. Niinpä Lähetyksen kesäpäivillä on mahdollisuus nähdä, mitä teatteri Beta esittää tulevana kesänä.

Lähetyksen kesäpäivien juhlapaikkana on Hyvinkään kirkonmäki, joka sijaitsee kaupungin keskustassa.  Rautatieasema, bussiyhteydet, majoitus ja muut palvelut löytyvät vain 600 m säteellä. Pääpaikkana on Aarno Ruusuvuoren suunnittelema Hyvinkään kirkko sekä viereinen seurakuntakeskus.

Toivon, että ensi vuoden Lähetyksen kesäpäivät kantaisivat hedelmää; tuleva vuosi on Kylväjän strategiassa nimetty juuri hedelmää kantavaksi. Hedelmää voisi verrata vaikkapa rautatienomenapuihin, jonka muunnos on aikanaan kehitetty Hyvinkäällä silloisessa VR:n keskuspuutarhassa. Omenapuun vahva runko kannattelee sateenvarjomaisesti levittyviä puun oksia. Niinpä lähetyksen kesäpäiviä valmistellessa ohjaavana raamatun kohtana voisikin olla Jeesuksen sanat: "Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään" (Joh. 15:5).

Tulevia Lähetyksen kesäpäiviä tulemme järjestelemään rukoillen. Toivon, että siihen rukoukseen voit yhtyä ja näin olet osaltasi valmistelemassa kanssamme kesäpäiviä.

Lähetyksen tehtävä on annettu meille kaikille; toisten osa on toimia lähtijöinä, toisten lähettäjinä. Jokaisen tehtävä on merkityksellinen ja arvokas. Jeesus sanoo lähetyskäskyssään: menkää ja tehkää - eikä tulkaa ja istukaa.   Lähdemmepä lähemmäs tai kauemmaksi, Jeesus rohkaisee meitä: "Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte" Joh. 15:16.

Hänen rohkaisemana ja armonsa tukemina me saamme lähteä toteuttamaan Hänen tahtoaan ja antamaansa tehtävää juuri nyt.  

Olet lämpimästi tervetullut rakentamaan Lähetyksen kesäpäiviä ensi kesälle sekä osallistumaan ohjelmaan!

(Lähetyksen kesäpäiviä vietetään Hyvinkäällä 14.-16.6.2019).

Ei kommentteja

He kuulivat kuninkaan kutsun

Maanantaina 9. heinäkuuta 2018 | Anja Tauriainen

Maailma on seurannut juhannuksesta asti henkeä pidättäen nuorten jalkapalloilijoiden sekä heidän valmentajansa pelastusoperaatiota thaimaalaisesta luolasta. Olla luolan vankina on minulle käsittämätön ja pelottava asia, johon en kenenkään toivoisi joutuvan. Ajatelkaa kuinka paljon työtä pelastaminen vaatii! Se on hengen vaarallista pelastajille. Luonto näyttää voimiaan ja muistuttaa, että mitä tahansa voi sattua. Vaikka meillä on teknologiaa ja tietoja ja taitoja, niin siitäkin huolimatta ihmisten pelastaminen ei käy käden käänteessä.

Yle uutisoi 8.7.2018, että "Thaimaalaiset kuulivat kuninkaan kutsun - Sadat vapaaehtoiset pyörittävät pientä kaupunkia Tham Luangin luolalla". Vapaaehtoiset saapuivat paikalle antamaan apuaan. He jättivät oman arkensa ja riensivät vapaaehtoisesti auttamaan 12 pojan ja heidän valmentajansa pelastamisessa. On kunnioitettavaa auttaa pyyteettömästi lähimmäisiään.

Keltainen huivi kaulassa tarkoittaa vapaaehtoistyöntekijää. Näille ihmisille on kunnia asia olla auttamassa hädässä olevia ihmisiä. Vuoren juurella olevasta tilapäiskylästä, Tham Luangista saa kaikkea: vettä, lääkettä, ruokaa, kahvia, hierontaa, hiusten leikkuun jne. Vapaaehtoisjoukot ovat eri alojen ammattilaisia, jotka rohkeasti tarjoavat omaa osaamistaan toisten käyttöön.

Ihmiset vuoren juurelle yhteen on saattanut murheellinen syy, niin heidän elämänsä Tham Luangissa ei ole askeettista. Thaimaalaiset ajattelevat siten, ettei murhe auta tilanteessa, jossa on toimittava. Heidän kylässään on tarjolla myös hedelmiä, jäätelöä, hierontaa, pattereita, alusvaatteita...

Vapaaehtoiset siivoavat, täyttävät mutaisen maan ja kyyditsevät kävelijöitä. Kaiken keskellä he jaksavat kuitenkin myös nauraa. Monenlaisia taitajia on auttamistöissä. Muun muassa hierojia, jotka haluavat tarjota hengähdyksen kovaa työtä tekeville pelastajille.

Leirissä on avustustyöntekijöiden ja vapaaehtoisten lisäksi satoja toimittajia eri puolilta maailmaa. Myös toimittajat saavat käyttää kylän palveluita. Kylässä on myös parturi, joka leikkaa hiuksia. Vapaaehtoisia etsintäjoukkoja on kylän ympärillä olevissa pusikoissa. He lepäävät siellä, missä pystyvät. Tukalassa tilanteessa olevien poikien omaiset ovat myös olleet leirikylässä. Heitä suojellaan kuluttavalta julkisuudelta. Toimittajien tultua paikalle omaiset siirrettiin rauhaan.

Leirikylässä on arki asettunut uomaansa, mutta jokainen toivoo, että se voitaisiin mahdollisimman pian purkaa. Kuitenkin niin, että vangit vuoren uumenista saataisiin pelastettua. Niin kauan kuin tarve vaatii, ovat vapaaehtoiset valmiita pysymään paikalla. Ikävä tapahtuma on aikaan saanut jotain hyvääkin. Tapahtuma on yhdistänyt thaimaalaisia. Poliittisesti kahtiajakautuneessa maassa se ei ole itsestään selvää.

Perin erikoiseksi leirikylän tekee se, että siellä ei raha käy mihinkään. Leirissä on kymmeniä ammattilaisia, mutta kuitenkin jokainen palvelus, tavara ja elintarvike on ilmainen.

Tarvitaanko aina jonkinlainen tragedia, jotta yhteisö tiivistyy? Thaimaalaiset ovat koonneet rivinsä auttaakseen hätää kärsiviä. Voimmeko me muut tapahtumaa muualla seuraavat oppia tästä jotakin? Vai tarvitaanko oppimiseen aina omakohtainen "hätä"?

Tällä hetkellä tiedossa on, että ainakin neljä poikaa on pelastettu. Rukoilen, että loputkin luolan vangit saadaan pelastetuksi ja ettei pelastajille satu mitään.

Ei kommentteja

Ilahduttavat kädet

Maanantaina 2. heinäkuuta 2018 | Carina Lievendahl

 
Kuva: Desing Marleena Ansio

Katselen edessäni olevaa lähimmäistäni. Hänen käsiään. Ne ovat nyt siteiden peitossa. Valkeiden siteiden, jotka suojaavat hänen ihoaan. Mietin, miten Raamatussa on Psalmissa 119 rohkaisu Jumalan käsistä, jotka ottavat tänään, tässä hetkessä, meidät molemmat vastaan: "Minä kohotan käteni sinun puoleesi, minä tutkiskelen sinun käskyjäsi. Ne ovat minulle rakkaat." Mihin Jumala kutsut käsiäni tänään, miten toivot lähimmäiseni käsien saavan hoivaa, lohtua ja iloa? Käskyistäsi tärkein on rakkauden käsky.

Avautuu mahdollisuus. Lähimmäiseni kädet eivät pysty näppäilemään puhelimen numeroita. Otamme matkapuhelimen esiin, pystyn olemaan apukäsinä hänelle. Ilo on molemmin puolinen, hänen asiansa tulee hoidetuksi. Hymy on meillä molemmilla herkässä. Jumala, Sinä virvoitit sielumme: Sinä luot uutta, pienellä yksinkertaisella tavalla. Armossa ja yksinkertaisuudessa Sinä tulet elämäämme. Teet "tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle" (Jes. 43: 19).

Olin ystäväni kanssa mökillä. Hänellä on polvi kipeänä, hän ei pysty kumartumaan alas. Hänen koiransa kaipaavat suihkun vilvoitusta. Yhdessä, hänen kätensä ja minun käteni, saavat nelijalkaisten suihkutuksen hoidettua. Vesi hoitaa, vilvoittaa ja puhdistaa. Pystyn kumartumaan, pesemään pienet kauniit käpälät. Hän täydentää yhteistyötä pitämällä koiriensa kaulapannoista kiinni omilla käsillään. Iloiset puhtaat nelijalkaiset kaverukset saavat namit palkinnoksi, me hymyilemme tyytyväisinä. Käsiemme yhteistyö, näkyy kauniina valkeina osina karvakuonojen turkkien hohtaessa. Päästämme koirat vapaaksi mökkiin, ne katselevat kaunista suomalaista järvimaisemaa, joka avautuu edessämme. Puut ja niiden vehreät kauniit lehdet havisevat vienossa tuulessa. Raamatun sanoin luonto kumartaa ja kiittää, Jumalan alati uutta luovassa kauneudessa:

"Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille. Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne, ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään." Luotan ja uskon, että metsän puiden "kädet", lehdet, iloitsevat, jokaisen meidän ystävällisestä teostamme, ilahduttavista käsistämme.

Mihin sinun käsiäsi kutsutaan tänään arjessa? 

Herran väkevän käden voimaa omiin käsiisi toivottaen
Carina Lievendahl
sairaalapastori  

Ei kommentteja

Pyhäkoulussa on mielenkiintoista

Maanantaina 25. kesäkuuta 2018 | Anna-Mari Tukeva

Hei, mitä me tänään tehdään? Kuuluu lasten suusta tullessamme pyhäkouluun. Lapset ovat innokkaina mukana, kun käymme läpi päivän aihetta.

Pyhäkoulujen kevätretkellä Sääksissä aiheena oli ehtoollinen. Istuimme ulkona vilteillä. Ensin tutustuimme toisiimme sanoen nimen ja lempiruuan. Tutun Jumalan kämmenellä -laulun jälkeen teimme soittimet, joilla saimme säestää seuraavissa lauluissa. Tämän rytmimunan voisi ottaa seuraavilla kerroilla pyhäkouluun mukaan ja soittaa sielläkin. Seuraavaksi oli vuorossa leikki: hedelmäsalaatti. Oli hauskaa vaihtaa paikkaa banaanina, appelsiinina, mansikkana tai omenana ja välillä tietenkin sekoittaa koko hedelmäsalaatti. Pienimmät olivat hienosti mukana ja isommat auttoivat muistamaan, mikä olikaan kenenkin hedelmä.

Siirryttiin tutkimaan päivän aihetta. Minulla oli mukana Sääksin kappelin ehtoollisvälineet. Kauniit saviset astiat. Tutkimme miltä leipä eli öylätti näyttää. Mikä kuva siinä on? Pieni 2-vuotias tuli ihan viereen ihmettelemään ja meni siitä sitten kertomaan äidille omalla kielellään mitä näki. Ihanaa mukana elämistä! Sitten kaadoin kannuun rypälemehua. Punaista! Siihen saimme dipata öylätin palan ja maistaa sitä. Lasten Raamatusta luin kohdan, missä Jeesus asettaa ehtoollisen opetuslasten kanssa.

Lopuksi vielä rukoilimme Isä meidän -rukouksen ja lauloimme Lasten virsiä. Loppulauluna oli Suvivirsi, niin sopiva rannalle kesäpäivänä, mäntyjen katveeseen. Luoja meitä helli ja siunasi yhteisenä retkipäivänä Sääksissä. Siitä olikin hyvä siirtyä makkaran paistoon, nyyttäripöydän äärelle, uimaan ja saunomaan. Olimme niin kuin Jeesuksen aikaan, söimme hyvin ja vietimme mukavaa aikaa yhdessä.

Pyhäkouluja on monenlaisia. Hyvinkään seurakunnassa on pyhäkoulu joka sunnuntai kirkossa klo 10 messussa ja samoin Paavolassa. Myös Kohti-illoissa ja Toivon illoissa on pyhäkoulut, usein niin että alle kouluikäisille on omansa ja pienemmille omansa. Lisäksi pyhäkoulun voi tilata kotiin. Kirjepyhäkoulun kirje tulee lapselle aina kun Lastenkirkko -lehti ilmestyy, siis 8 kertaa vuodessa. Tähän voi liittyä ilmoittautumalla minulle.

Pyhäkouluja ei ole ilman pyhäkoulun ohjaajia. On hienoa, että meillä on vapaaehtoisia mukana tässä toiminnassa. Varsinkin nuoria on innostunut tulemaan mukaan. Lisää ohjaajia toki mahtuu, jotta vuoroja voidaan jakaa useammalle. Tärkeä lasten kristillinen kasvatus on kotien ja vanhempien vastuulla, ja tässä me voimme olla osaltamme tukemassa ja järjestämässä toimintaa pyhäkoulun puitteissa. Jos innostuit tai heräsi kysymyksiä, ota vain yhteyttä minuun.

Nyt pyhäkoulutkin ovat lomalla. Ne jatkuvat taas syksyllä. Seuraa seurakunnan ilmoittelua. Kesällä voisi toki olla esim. pop up -pyhäkouluja. Jos sellainen sattuu kohdalle, tervemenoa mukaan!

Ei kommentteja

Hyvää jussia!

Maanantaina 18. kesäkuuta 2018 | Esa Kokko

Kolmas etunimeni on juhannuksen sankaria mukaillen Juhani, joka tietysti tulee ruotsin Johanista ja se taas Raamatun Johanneksesta tarkoittaen Jumala on armollinen. Olen siten minäkin jussin nimipäiväsankareita! Hauska yhtymäkohta juhannuksen viettoon löytyy vielä Kurt Wallanderin koirasta Jussista, joka on saanut nimensä tietenkin kuuluisasta tenorista Jussi Björlingistä. Niin kuin tiedämme keskikesän juhlinnan perinteet nousevat pimeästä pakanuudesta - silti voimme viettää jussia kirkollisestikin nimenomaan Johannes Kastajan eli Messiaan tienraivaajan kunniaksi! Kun hallituksen tehtävänä on maksaa suurta tienpidon kunnossapitovelkaa, kirkon kutsumuksena tulisi olla edesauttaa suomalaisia turvautumaan Kristukseen omana Vapahtajanaan. Monelle suomalaiselle nimittäin uskon esteeksi on tullut mielikuva Kristuksesta, joka karkottaa hänet Vapahtajan luota.

Monen käsitys Jeesus Nasaretilaisesta onkin Raamatun Kristuksen irvikuva. Moni pitää Jeesusta nössönä, joka käskee kääntää toisenkin poskensa; monelle Jeesus käy ympäripyöreästä humanistista, jonka sanoma on lähimmäisen rakkaus. Joillekuille Jeesus on vielä ankaran etiikan vaatija vailla vertaa.  Mihin olemmekaan hukanneet Uuden testamentin sanavalmiin ja syntisiä puolustavan Nasaretin Jeesuksen? Ei tarvitsekaan tämän jälkeen ihmetellä tyhjyyttään kumisevia kirkkojamme. Johannes Kastaja suurin merkitys olikin se, että hän osoitti oikean kuvan luvatusta Messiaasta: "Katsokaa Ihmistä. Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin. Minun tulee vähetä, Hänen kasvaa."

Niinpä meidän on hyvä muistaa kaiken juhannuksen juhlinnan humun keskellä, millainen Vapahtaja meillä on: "En minä ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan antamaan henkeni ihmisten elämän puolesta. Oppikaa minusta, sillä minun taakkani on keveä kantaa.  Kavahtakaa fariseusten ja kirjanoppineiden hapatusta. Joka uskoo minuun, hänellä on iankaikkinen elämä!" 

Johannes Kastajan viitoittamaa juhannusta kaikille!

Yksi kommentti

Iloa korviksista, iloa kierrätyksestä

Tiistaina 5. kesäkuuta 2018 | Laura Jokinen

 

Kymmenisen vuotta sitten sain ystävältä napeista tehdyt korvakorut. Silloin vielä en vaihdellut koruja päivittäin, joten niistä korviksista tuli mieluisat monelle päivälle. Siitä se ajatus sitten lähti. Kotoa löytyi monenlaisia pieniä muovisia esineitä ja veljeltä pyysin niihin poralla reikiä ja korvakoruja alkoi syntyä. Riittävän monen poraushomman jälkeen veli mietti, pitäisikö minulle ostaa ihan oma pora. Kun oma dremel-pora oli hyppysissä, niin reikiä alkoi syntymään tiheään tahtiin ja oma silmä alkoi harjaantumaan mistä kaikesta korvakoruja pystyisi tekemään. Ja nykyään korvakorut vaihtuvat päivittäin.

Nykyään ystävät laittelevat minulle viestiä usein, onko tämä tarpeen vai heitänkö roskiin. Aina otan tarjotut pikkutavarat ja jos niistä ei synny ideaa muutamaan kuukauteen, heitän ne pois. Usein kuitenkin syntyy. Ystävätkin ovat alkaneet nähdä roskissa mahdollisuuden, mitään ei heitetä pois ennen kuin minulta on kysytty. Kotoa löytyykin miljoonalaatikoita täynnä kaikenlaista pientä sälää. Deodorantin roll-on palloista, tietokoneen näppäimistä, lautapelien nappuloista, vanhoista kolikoista, tölkkien korkeista, kirjojen kansista (paljon lauletut, kärsineet veisukirjat ja virsikirjat), palapeleistä, c-kasettien ja VHS-kasettien sisäosista, ripsivärien harjoista, kuivuneitten tussien korkeista, maitotölkeistä, barbien kengistä, simpukoista, puuvärien kynänpätkistä, piilolinssien säilytyspurkeista, rikkinäisistä helmikoruista ja legoista saa hauskoja koruja. Kaikki tarpeeksi pieni ja kevyt muuttuu käsissä korvakoruiksi.

Viime vuonna Hyvinkään kaupungin ja Hyvinkään seurakunnan täyttäessä 100 vuotta tuli pakottava tarve keksiä korut niitten kunniaksi. Kaupungin vaakuna ja seurakunnan logo korvakoruja tehtiinkin monia leireillä. Tölkkien nipsuista, erilaisista helmistä ja hamahelmistä syntyi kuvaavia koruja.

Kun isä jäi eläkkeelle maatilaltaan, hän siivoili navettaa. Sieltä löytyi käyttämättömiä lehmien korvamerkkejä ja niistä tulikin erikoiset korvakorut jotka ovat herättäneet hilpeyttä. Isän naapurista löytyi myös lampaan ja possun korvamerkkejä. Niin sai seurakunnan lapsi- ja perhetyön maskotti Lysti Lammaskin korvamerkin. Roskissa on mahdollisuus vaikka minkälaisiin taideteoksiin.

Paljon kirjoitetaan mereen päätyvästä muoviroskasta. Itse aloin kierrättämään muovia ja huomasin kuinka paljon sitä tuleekaan. Pieni vaiva itselle mutta äärettömän tärkeä maapallolle. Kierrätyskorvakoruja on tullut tehtyä monella leirillä ja erilaisissa tapahtumissa. Uusia koukkuja ja korujen väliosia tulee tilattua, mutta pääosin korvakorut on kierrätysmateriaaleista. Koruja on tullut annettua paljon ystäville lahjoiksi ja jonkun verran eri paikoissa olen niitä myynytkin. Raha ja tienaaminen ei ole pääasia vaan tärkeintä korujen tekemisessä on se, että muutkin voisivat innostua tekemään roskista taidetta. Siksi on ollut ihanaa olla mukana monissa tapahtumissa ja puhua kierrätyksen tärkeydestä.

Nuorten kuutamoleirillä elokuussa tehdään taas roskasta koruja ja lokakuussa tyttöjen päivässä kaupungintalolla.



 

Ei kommentteja

Jo joutui armas aika

Tiistaina 29. toukokuuta 2018 | Inkeri Toiviainen

 

1. Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon.

2. Taas niityt vihannoivat
ja laiho laaksossa.
Puut metsän huminoivat
taas lehtiverhossa.
Se meille muistuttaapi
hyvyyttäs, Jumala,
ihmeitäs julistaapi
se vuosi vuodelta.

3. Taas linnut laulujansa
visertää kauniisti.
Myös eikö Herran kansa
Luojaansa kiittäisi!
Mun sieluni, sä liitä
myös äänes kuorohon
ja armon Herraa kiitä,
kun laupias hän on.

4. Oi Jeesus Kristus jalo
ja kirkas paisteemme,
sä sydäntemme valo,
ain asu luonamme.
Sun rakkautes liekki
sytytä rintaamme,
luo meihin uusi mieli,
pois poista murheemme.

5. Ei vertaistasi sulle,
sä lilja Saaronin.
Suo armos lahjat mulle
ja kaste Siionin.
Kun Henkes virvoituksen
vain sielu saanut on,
keväisen kaunistuksen
se saa kuin Libanon.

6. Maan, meren anna kantaa
runsaasti lahjojas,
tarpeemme meille antaa
sun siunauksestas.
Suo suloisuutta maistaa
myös sielun sanassas,
ain armos sille paistaa,
niin on se autuas.

Virsi 571
Mahd. Israel Kolmodin 1694. Suom. 1700. Virsikirjaan 1701.
Uud. Alfred Brynolf Roos 1867, komitea 1937.

Ei kommentteja

Niinhän se tuppaa olemaan

Maanantaina 14. toukokuuta 2018 | Anne Blomqvist

Tulimme mieheni kanssa ensimmäisinä siunauskappelille. Minä sanoin suntiolle, että haluan nähdä vainajan. Hyvästelyhuoneessa nostin valkoisen liinan hänen kasvojensa päältä ja painoin kämmenen hänen kylmää poskeaan vastaan ja silitin. En muista, mitä siunauksessa soitettiin, vaikka olin itse valinnut musiikit. Kun he nostivat arkun, minä käännyin ja kuljin edellä. Olinhan juuri siunannut hänet iäisyysmatkalle. Laskin hautakummulle valkoisista kukista sidotun kimpun. 

Hän oli ystäväni. Kun minulla oli vaikeaa, hän kuunteli, lohdutti ja rohkaisi. Hän sanoi, että oikeudenmukaisuus voittaa lopulta. Kun surin yksinäistä vainajaa ilman saattajia, hän lohdutti: "Kristuksen rakkaus on suurempi kaikkea. Isän syliin juostessa ei ole väliä, mitä on tuomisina, isä ei katso minkälaiset ovat puitteet, kun täältä lähdetään, Kristuksen kirkkaus peittää kaiken". Usein sanoinkin hänelle, että meistä kahdesta hän itseasiassa on se oikea pappi. Hän puhui usein tuhlaajapoikavertauksesta ja samaisti itsensä tuhlaajapojaksi. Minusta hän oli kunnon kansalainen, yläkoulun opettaja, kirkkovaltuutettu ja kunnallispoliitikko. Kun kävin koulukeskuksessa, hän hoiti siellä aina oppilaidensa asioita. Hän oli ensimmäisen lapseni kummisetä ja puhuimme siitä, että hän tulee siunaamaan tytärtäni alttarille tämä konfirmaatiopäivänä. Hän lupasi olla aina tukenamme, vaikka mitä tapahtuisi. Konfirmaatiopäivänä hän ei enää ollut luonamme. Tyttäreni rippijuhlissa sytytin hänen muistolleen kynttilän. Vieressä oli valokuva, jossa hän piti esikoistani kolmen viikon ikäisenä sylissä.

Perheeni muutti eri paikkakunnille. Pidimme yhteyttä hänen ja hänen vanhempiensa kanssa. Ystäväni oli ahkera pöytälaatikkokirjoittaja. Hän antoi minulle kopioita kirjoituksistaan, jotka sisälsivät runoja ja lapsuudenmuistoja. Näin hän antoi salatulla tavalla minulle aineiston omaa siunauspuhettaan varten. Kun hain virkaa, hän kirjoitti puolestani suosituskirjeen. En saanut sitä virkaa. Mutta se kertoi hänen hyvästä tahdostaan minua kohtaan. 

15 vuoden ystävyyden jälkeen eräänä päivänä entinen työtoverini kertoi puhelimessa, että hän oli nähnyt ystäväni kirkkokahveilla ja tällä oli joku sairaus, sillä hänen ihonsa oli kellertävä. Sillä hetkellä tajusin asian, jota en ollut suostunut kaikista merkeistä huolimatta näkemään aikaisemmin: Ystäväni oli alkoholisti. Kahden päivän päästä sain tekstiviestin: "Koulukeskuksen liput ovat puolitangossa." Ystäväni oli kuollut. Hän peitteli ja salasi loppuun asti sairautensa, joka tuhosi hänet.

Vähän aikaa sitten oli koulutuksessa, jossa tehtävänä oli käsitellä toiminnallisin keinoin ihmistä, jonka on menettänyt. Se nosti valtoimenaan muistoja mieleeni. Tehtävänä oli kirjoittaa viesti kuolleelle. Minä kirjoitin: "Kaipaan sinua valtavasti ja yhteisiä hetkiämme, haluaisin kertoa sinulle niin paljon ja kuulla mielipiteesi, kuunnella yllättäviä tarinoitasi, jotka saivat minut nauramaan." Soitin ystäväni veljelle. Hän toimii isänsä omaishoitajana ja puhuimme pitkään. Veli lähetti perään sähköpostin: "Kiitos soitosta. Pidetään yhteyttä." Allekirjoituksen alla oli siteeraus heidän isänsä usein käyttämästä sanonnasta: "Niinhän se tuppaa olemaan."

Jeesus puhui rakkaudesta ja ystävyydestä. Hän kutsuu meitä ystävikseen. Jeesus on paras ystävämme. Hyväkin ystävyys voi sisältää tummia varjoja, mutta Jeesuksen tarjoama ystävyys on vain valoa. Hän on kaikista ystävistämme se, joka on maksanut kaikista suurimman hinnan. Siksi että me vapautuisimme taakoistamme ja olisimme vapaat noudattamaan hänen käskyään: Rakastakaa toisianne.

Yksi kommentti

Kohta on kesä!

Maanantaina 7. toukokuuta 2018 | Anja Tauriainen



Ei yhtään ajatusta siitä, mitä kirjoittaisin. Tuttu tilanne. Nyt ei enää onneksi tule paniikkia asian kanssa, koska nyt tiedän miten saan kirjoitusvireeni syntymään. Se syntyy kuin itsestään lenkillä. On muistettava ottaa mukaan kynä ja paperia. Tällä kertaa innoittajanani toimivat Sveitsin polut.

Luonto on herännyt kuin varkain. Linnut laulavat kilpaa ja kukkia nousee maasta. On paljon vihreän eri sävyjä. Näkyy valko- ja sinivuokkoja. Tuntuu kuin olisin itsekin herännyt talvihorroksesta. Aurinko helli lämmöllään. Metsässä tuoksui havupuut ja maa. Jippii kohta on kesä!

Olin matkalla Tallinnassa läheisteni kanssa. Katselimme pienen ihmisen kanssa ikkunasta avautuvaa näkymää. Näimme sataman, vanhan kaupungin, katuja, busseja ja ratikoita. Mikä kiinnittikään pienen ihmisen huomioin? Kirkot ja erityisesti iso kirkko, jota hän katsoi kahdesta ikkunasta. Viimeisenä illalla hän katsoi nukkumaan menevää valaistua kirkkoa ja aamulla ensimmäisenä hän halusi nähdä kirkon, josta valot olivat sammuneet. Koko 2 v 4 kk ikänsä varmuudella hän kertoi, että aikoo rakentaa kirkon. Aluksi hän rakentaa legoista. Haaveita ja unelmia tulee olla pieniä ja isoja.

Matkalla juolahti mieleeni Kodin Kuvalehden juttu otsikolla "Olen mummo ja siksi minua saa häiritä". Otsikko vaivasi mieltäni ja siksi kai se kävellessä mieleeni tuli. Kokevatko mummot tulevansa häirityksi silloin kun heitä pyydetään apuun? Vai onko otsikon takana jonkinlainen tarve nostaa itseään jalustalle mummona? Kerran metrossa kuuntelin erään mummon puhetta siitä, kuinka hänen kaikki aikansa menee lastenlasten hoitamiseen. Rajansa on jokaisen vedettävä itse ja olisi reilua sanoa silloin kun itselle ei mummovuoro passaa.  Itse en koe tulevani häirityksi, jos lapseni pyytävät minua olemaan lastenlasteni kanssa. Silloin kuin suinkin vain voin järjestää aikani siten, että pääsen lastenlasten luokse, minä menen. Aina ei aikataulut kohtaa, mutta sekin on hyväksyttävä. Päästessäni apuun koen saavani enemmän kuin antavani. Päivät lastenlasten kanssa ovat vapaapäiviäni ja nautin niistä. 

Kohta on äitienpäivä. Se on merkityksellinen päivä kaikille äideille. Toivon, että äidit tuntevat olevansa tärkeitä ja ennen kaikkea riittävänsä. Nykypäivänä ei ole helppoa olla äiti. Ohjeita ja neuvoja tulee joka puolelta. Netti ja lehdet ovat pullollaan naiseuteen ja äitiyteen liittyviä kirjoituksia. Täytyy olla trendikäs, menevä, huolehtiva, harrastava, työssä käyvä, tyylikäs, äidillinen jne. äiti. Täytyy todeta, että vähäisemmät paineet olivat minulle kun tulin ensimmäistä kertaa äidiksi liki 35 vuotta sitten. Silloin paineita tuli siitä, että olisi pitänyt olla "täydellinen perheenäiti", joka hoiti lapset, miehen ja kodin. Minä en kyllä sopinut tuohon "täydellisen perheenäidin" muottiin. Minussa kun kytee aina pieni kapinahenki kuten Peppi Pitkätossussa, Pikku Myyssä ja Vaahteramäen Eemelissä.

Toivotan hyvää äitienpäivää Sakari Topeliuksen runon myötä: 

Teillä maailman liukkahilla
äiti seuraa lastansa aatoksilla
ja eksyksissä kun harhailemme,
hän huutaa taivasta turvaksemme.

Oi äiti, siunattu on sun virkas!
Se murheen yössä on tähti kirkas
ja lohtu aikojen vaihteluissa
ja itsekkäiss' elon taisteluissa.
Sun sydämeesi saa liittyä,
sen rakkaudesta saa lämmintä!

Sä, Herra, palkitse äidin vaivat!
Sun taimes hoitoa hältä saivat;
sun suuren lempesi kirkkaudesta
nään säteen äitini katsehesta.

Ei kommentteja

Pakanuuden kauniit kasvot

Perjantaina 20. huhtikuuta 2018 | Inga-Lill Rajala



Muutama vuosi sitten havahduin mindfulnessin ja uushenkisyyden vaaroihin, kun luin Mikkelin piispan Seppo Häkkisen puheen kirkon kasvatuksen ja perheasiain kokouksessa. Hän varoitti siitä, että pakanuus on palaamassa maahamme. Hänen näkemyksensä mukaan kristillinen usko ollaan ajamassa ulos kouluista samalla kun paraatiovesta marssivat sisälle mm. hindulaisuus ja buddhalaisuus, new-age ja mindfulness. Piispa Häkkisen sanoja lainattiin joidenkin lehtien sivuilla, mutta muuten on kirkossa otettu varsin vähän kantaa idän uskonnoista nouseviin ilmiöihin.

Mindfulnessia, jonka alkuperä on zen-buddhalaisuudessa, on länsimaissa pystytty markkinoimaan erittäin tehokkaasti. Sen erinomaisuuteen saattavat uskoa niin lääkärit kuin pankkiiritkin, opettajat, hoitajat kuin yritysjohtajatkin. Miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa osallistuvat kursseille, mutta samaan aikaan kristillisten kirkkojen merkitys on vähenemässä. Mindfulnessista on tehty akateemisesti hienostunut ja hyväksytty terapiametodi, jotta se olisi helppo niellä. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että sen pohjalla olevan zen-buddhalaisuuden käsitys ihmisestä, todellisuudesta ja maailmasta poikkeaa täysin kristillisestä maailmankuvasta. Varoittavia sanoja ovat lausuneet myös mm. buddhalaisissa maissa toimineet lähetystyöntekijät, jotka ovat käytännössä nähneet tämän uskonnon aiheuttamat haitat ja vaarat yhteiskunnassa ja yhteisöille.  Pakanuus ei ole tullut länsimaihin rumana ja järkyttävänä, vaan kauniina ja haluttavana.

Nykyisin Suomessakin tarjotaan houkuttelevia, eri tasoisia mielen hallinnan kursseja. Mainoksia näkee niin lehdissä kuin internetissäkin sekä monien opistojen tarjonnassa. Lähes kuka tahansa kursseja käynyt henkilö voi toimia mindfulness-ohjaajana. Kursseille osallistuville luvataan mm. elämänlaadun paranemista, stressinhallintaa, onnellisuutta, keskittymiskykyä ja ihmissuhdeongelmien ratkeamista. Tuntuu, että se on lääke lähes jokaiseen vaivaan... Ihmiset ovat valmiit maksamaan suuriakin summia päästäkseen kursseille. Euroopassa ja Yhdysvalloissa mindfulness on jo miljardien eurojen ja dollarien valtava bisnes. Kaupan on myös mittalaitteita, värityskirjoja ja muita oheistuotteita.

Vaarallinen mindfulness

Mindfulness on monille ikään kuin tabu, jota ei sovi arvostella. "Vastavirtaan" kulkijaa voidaan pitää ymmärtämättömänä ilon pilaajana. Nyt on kuitenkin jo olemassa kokemusta sen vaikuttavuudesta ja jopa vaarallisuudesta. On todettu mm. että harjoituksista voi olla hyötyä joillekin suhteellisen hyvin voiville ihmisille, jotka haluavat oppia tuntemaan itseään paremmin, mutta tutkimukset sen erinomaisuudesta ovat todellakin ristiriitaisia. Tiedetään esimerkiksi, että myös kävely luonnossa tai rukous voi vähentää stressiä - eikä siitä tarvitse maksaa mitään mindfulnesskurssimaksuja. Tiedetään, että psyykkisesti hauraat ihmiset voivat harjoitusten takia sairastua entistä vakavammin. Erään suomalaisen tutkimuksen mukaan narsistisia piirteitä omaavat opiskelijat keskittyivät entistä enemmän omaa itseään suurenteleviin ajatuksiin.

Joillakin työpaikoilla työntekijöitä on lähetetty mindfulness-kursseille, jotta he selviäisivät paremmin tehtävistään. On nimittäin paljon helpompaa lähettää ihmisiä kursseille kuin korjata työpaikan epäkohtia. Tutkija Mira Karjalainen Helsingin yliopistosta kirjoittaa: "Mindfulness-kurssit ovat nyt rantautuneet monelle suomalaisellekin työpaikalle.  ...kurssien avulla voidaan lakaista maton alle myös organisaation rakenteellisia ongelmia".

Rapakon takana Yhdysvalloissa kriittiset kansalaiset kysyvät, miksi heidän yhteiskunnassaan on yhä enemmän henkisesti huonosti voivia ihmisiä, vaikka niin monet ovat olleet vuosia mindfulnessin vaikutuspiirissä päiväkodeissa, kouluissa, oppilaitoksissa, työpaikoilla ja terapioissa. Henkisistä harjoituksista ei ole ollutkaan apua!

Journalisti Ruth Whipman muistuttaa the Guardian -lehdessä, että yhteisöllisyys on suurin yksittäinen onnen lähde, mutta mindfulness vie kuplaan, jossa tarkastellaan vain omaa itseä ja omia tuntemuksia. Tällöin voidaan sulkea silmät todellisilta ongelmilta, jotka pitäisi ratkaista. 

Kristinuskon ainutlaatuisuus

Itse näen kristillisen uskon vahvuuden muista uskonnoista nouseviin henkisiin virtauksiin verrattuna olevan realismissa. Kristinusko on kiinni totuudessa. Elämä ei ole unta, eikä elämän tarkoitus ole saavuttaa nirvanaa. Ympäröivän yhteiskunnan ja maailman vääryydet sekä oman yhteisön epäkohdat nähdään rehellisesti - ja niitä yritetään korjata.  Omaan napaan tuijottamisen sijaan kristillisyyteen kuuluu vahvasti yhteisöllisyys sekä vastuu lähimmäisestä ja maailmasta. Eikö tämä olisi juuri sellaista henkistä ja hengellistä opetusta, jota kouluissa ja yhteiskunnassa tänään tarvittaisiin?

Henkilökohtaisella tasolla kristityn elämään kuuluu, että elämän vaikeat asiat tunnistetaan ja tunnustetaan rehellisesti, sillä Jumala hyväksyy ja rakastaa ihmistä sellaisena kuin hän on.  Ahdistuksia ja ongelmia ei siirretä mielikuvien avulla pilvenhattaroille, vaan niistä kerrotaan Jeesukselle, veljellemme, jonka rakkaus ihmistä kohtaan ei riipu lainkaan ihmisen omista ponnisteluista.  Kristinuskon vastaus häpeään ja syyllisyyteen on ainutlaatuinen. Aina kun on tehnyt väärin itseään ja lähimmäisiään kohtaan, on olemassa uudelleen aloittamisen armo: Meidän Vapahtajamme antaa kaikki meidän syntimme anteeksi tänäänkin.

3 kommenttia

Kairoskutsu

Tiistaina 3. huhtikuuta 2018 | Tarja Tauriainen

 
Keloristi Kairosmajan alttarikappelin ikkunasta

Kairoskutsu
Kansan Raamattuseuran hengellinen tunturikeskus Kairosmaja sijaitsee Pelkosenniemen kunnassa Pyhätunturin juurella Pyhäjärven rannalla lähes 900km Hyvinkäältä pohjoiseen. Sinne pääsee kätevästi yöjunalla. Kodikas ja lämminhenkinen Kairosmaja jää monelle jokavuotiseksi retkikohteeksi heti ensimmäisen vierailun jälkeen. Jopa niin, etteivät he sen jälkeen kaipaa muita lomakohteita. Moni kokee Kairosmajan helmeksi arjen keskellä. 
Kairosmajalla on erikoisinta henki. Siellä jokainen kokee, että Jumalan Henki koskettaa ja parantaa.  Kairosmajalla sekä lomansa viettävät että vapaaehtoistyöntekijät kertovat tulleensa niin vahvasti ravituiksi ruumiillisesti ja sielullisesti, että vaikutus kestää vielä pitkään heidän palattuaan omaan arkeensa.
Kairosmajalla on tunturikappeli, joka on uranuurtaja Lapin kappeleiden saralla.  Revontulikappelin alttarilla on taulu, johon on kirjoitettu Erkki Lemisen runo Kairos. Runo loppuu lauseeseen: "Sain elää Jumalan hetken - Kairoksen - koin paranemisen." Maallikkosaarnaaja, runoilija ja harras lapinkävijä Erkki Leminen löysi Kairosmajan reilut 40 vuotta sitten ja ihastui paikkaan.  Hänen runonsa, virtensä ja luonnon arvostamisensa elää edelleen Kairosmajan hengessä.
Saimme viettää aviomieheni kanssa reilun viikon Kairosmajan lumoissa maaliskuun hohtavien hankien aikana.  Aurinko paistoi, tunturit kohosivat upeina sinistä taivasta vasten, tykkylumien peittämät kuusimetsät olivat uskomaton näky ja hyvälaatuiset ladut veivät liukkaasti mäkiä ylös ja alas. Hiihdimme paljon.  Joka päivä hiihdon jälkeen käytiin rantasaunassa ja pulahdettiin avantoon. Se oli "talon tapa."
Myös monet muut talon tavat ovat vakioita joka viikko läpi vuoden. Joka aamu on aamuhartaustilaisuus. Sunnuntaisin sanajumalanpalvelus.  Iltaisin meillä oli monenlaisia hengellisiä tilaisuuksia: sunnuntaina oli upea konsertti, maanantaina meille kerrottiin Kairosmajan historiikkia, tiistaina oli Ilosanomailta, keskiviikkona toinen mahtava konsertti, torstaina ehtoollisjumalanpalvelus ja perjantaina paistettiin lettuja Nipsun kodassa laulellen hengellisiä lauluja ja kuunnellen pastorin lukemia Erkki Lemisen runoja.  
Viikko-ohjelma rakentuu pitkälti vapaaehtoisvoimin. Meidän viikkomme aikana hengelliset tilaisuudet luotsasi kokenut eläkkeellä oleva Joensuun pappi Aune-Inkeri Keijonen miehensä kanssa. Konserteissa lauloi Joensuun seurakunnan kanttori, upea nuori oopperalaulaja Matti Turunen säestäjänään pianotaiteilija Tuuli Takkala. He huolehtivat myös kaikkien hengellisten tilaisuuksien lauluista ja soitoista. Kuulimme koskettavia kävijöiden kokemuksia sekä paikalle samaan aikaan sattuneiden Kristillisten karavaanareiden musisointia. Ruoka oli erittäin hyvää, saimme jopa kotimatkalle retkieväät mukaan.
Kairoskutsu teki meihin suuren vaikutuksen. Lapin luonnossa Jumalan suuruus ja huolenpito ovat vaikuttavia. Uusi loma on jo varattu Kairosmajalle vuoden päästä.

Tykkylumipuita Kapusta-tunturilla Pyhäjärvellä

 

Ei kommentteja

Pääsiäistä kohti

Maanantaina 26. maaliskuuta 2018 | Marja Liisa Liimatta

 "Virvon varvon vitsasella
kosken pajun oksasella,
Jumala sinua siunatkoon!"

Näin päätin eilen ehtoollishartaudet terveyskeskussairaalan osastoilla. Tälläkin hetkellä hoidettavana on monta, joiden pääsiäisvalmistelut ovat vuosien mittaan alkaneet suklaamunien ostolla pienten virpojien palkkapussiin.

Täällä sairaalanmäelläkin vietämme siis pääsiäistä. Terveyskeskussairaalan osastojen ohella myös kaupungin palvelutalojen asukkaat ja Hyvinkään sairaalan akuuttiosastojen petipotilaat saavat hyvän pääsisäistoivotuksen lisäksi halutessaan ehtoollisen. Näin kiirastorstain traditio viedään tykö ja tarjolle.

Ajattelen tulevaa ylösnousemusjuhlaa. Tai enemmänkin pitkäperjantaita ja Jeesuksen käsien viestiä. Kun minä levitän kädet suoraksi, otan silloin jonkun syliini tai halaukseen. Näen Jeesuksen tekevän pitkäperjantaina juuri niin. Ja kuulen hänen kutsuvan: "Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan levon."

Hyvää katumuksen, surun ja ilon viikkoa!

 

Ei kommentteja

Sattumaa?

Perjantaina 16. maaliskuuta 2018 | Saija Lottonen

Brittiläinen kirjailija Roald Dahl on tullut tunnetuksi monista hyvistä kirjoistaan niin lapsille kuin aikuisillekin. Muun muassa Jali ja suklaatehdas on monille tuttu. Olen aina pitänyt Dahlin tyylistä kirjoittaa. Hän osaa viljellä tekstissään huumoria ja teräviä oivalluksia. Sellaisia ajatuksia, joita olen kirjoittanut itselleni muistiin. Eräs hieno lause löytyy Tynkätyiset-kirjasta: "Katso loisteliain silmin kaikkea ympärilläsi, koska suurimmat salaisuudet on kätketty yllättäviin paikkoihin."

Tämä Roald Dahlin lause tuli mieleeni, kun kuulin Stephen Hawkingin kuolemasta. Yksi maailman tunnetuimmista tiedemiehistä ja fyysikoista kuoli keskiviikkona 14.3.2018. Hän oli kuollessaan 76-vuotias. Hawking tuli tunnetuksi erityisesti mustien aukkojen tutkijana sekä kirjastaan Ajan lyhyt historia (A Brief History of Time). Hänen elämänsä muuttui totaalisesti parikymppisenä nuorena miehenä, kun hänellä diagnosoitiin ALS- sairaus. Tuolloin hänelle annettiin vain kaksi vuotta elinaikaa. Sairaus sitoi Hawkingin täysin pyörätuoliin ja hän pystyi kommunikoimaan pyörätuoliin liitetyllä puhesyntetisaattorilla. Sairaus ei kuitenkaan sitonut hänen sisäistä maailmaansa, päinvastoin. Hän katsoi edelleen loisteliain silmin kaikkea ympärillään ja löysi kosmoksesta aina vaan uusia ihmetyksen aiheita. Hawking jatkoi tutkimustyötään, luennoi ja esiintyi julkisesti. Hän avasi tiedettä tavallisille ihmisille niin, ettei se tuntunut "heprealta".

Stephen Hawking kuoli samana päivänä kuin suhteellisuusteorian luoja Albert Einstein. Päivä on myös piin likiarvon päivä. Sattumanvarainen kuolinpäivä historiankirjoihin jäävälle suurelle tieteentekijälle? Enpä usko.

Lux Aeterna Stephen Hawking!

"Nouse, loista kirkkaana, sillä sinun valosi saapuu ja Herran kirkkaus koittaa sinun yllesi." Jes. 60:1

2 kommenttia

Rukoushelmeilyä ja helmiä Raamatusta

Maanantaina 26. helmikuuta 2018 | Satu Rytilahti


Leiriraamiksesta
Rakkauden kaksi punaista helmeä: Sinä olet Jumalalle rakas! Rakkaus ei vähene vaan kasvaa käytettäessä.
"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi. Toinen on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Mark. 12:30-31)

Rukoushelmeilyä ja helmiä Raamatusta

Hiihtolomaviikolla lähes 120 lasta nuorta kokosivat rukoushelmet itselleen.

Tärkeätä ei oikeasti ole ne helmet, vaan rukous. Rukoushelminauha kertoo, ettei ole olemassa yhtäkään tilannetta elämässä, ettei siihen mahtuisi rukousta. Onneksi! Rukoukseen ei tarvitakaan paljon sanoja... lauletaan laulussa, myös hiljaisuus on arvokasta. Oikeastaan sen merkitys korostuu entisestään kun maailma täyttyy jatkuvasta hälystä. Siksi helminauhassa on kuusi hiljaisuuden helmeä. Jos koko ajan itse olisimme äänessä miten voisimme kuulla Jumalaa?

Onko sitä kiireisellä ja sivistyneellä nykyajan ihmisellä ylipäätään aikaa pysähtyä kuulemaan Jumalaa? Eikös ne vaiheet olleet ja menneet, jolloin Jumala puhui ihmisille? Tekisi kovasti hyvää - myös minulle itselleni -  ehtiä pysähtymään, hiljaisuuteen kuuntelemaan Jumalaa, sillä: kyllä, Jumala puhuu edelleen meille! Sitä ei tapahtunut vain Raamatun synnyn aikoihin. Raamattu, vaikka onkin vanha kirja, on mitä suurimassa määrin ajassa! Ja ajankohtainen!

Raamattu - Jumalan rakkauskirje ihmisille - on täynnä suuria aarteita, joka tilanteeseen. Rukous ja Raamattu yhdessä on melkoisen tehokas pakkaus - apu moneen vaivaan ja ilon ja kiitollisuuden kaksinkertaistaja (ellei enemmänkin).

Lasten ja nuorten kanssa hiihtoloman leireillä oltiin rukouksen maailmassa ja etsittiin Raamatusta lohtua, kannustusta, ohjeita elämään ja iloa ja kiitollisuutta - kaikkea hyvää mitä Kaikkivaltias meille tarjoaa. Kunpa nuo rukouksen ja Raamatun helmet jäisivät elämään arkeen ja juhlaan, haastaviin vaiheisiin ja riemun hetkiin!

 

 

Yksi kommentti

Tule kuulemaan Tansanian työstä!

Tiistaina 20. helmikuuta 2018 | Johanna Rantalankila

Lähetystyötä Tansaniassa - lähetystyöntekijä Riitta Heino vierailee Hyvinkäällä

Reilu 30 vuotta sitten viisihenkinen Heinon perhe lähti lähetystyöhön Tansaniaan.  Elinolosuhteet muuttuivat lähdön myötä.  Suomen individualistinen elämäntapa muuttui ihmisen kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen.   

Riitta Heino on ammatiltaan teologian maisteri, kouluttaja, arvoltaan rovasti ja ruustinna. Hänellä on myös kokemusta maahanmuuttajatyöstä.  Miehensä Olavi Heino on myös pappi ja rovasti.  Ennen Suomen paluutaan he toimivat teologisten aineiden opettajina Nyakaton luterilaisessa koulutuskeskuksessa Mwanzassa, Tansaniassa.

Riitta Heino on kirjoittanut kirjan Puuttuiko teiltä mitään? (Suomen Lähetysseura 2015) Kirjassaan hän kertoo rehellisen päiväkirjamaisesti elämästään niin Suomessa, Malawissa kuin Tansaniassakin.  Aiemmin häneltä on ilmestynyt Tähtiä Victorianjärven yllä, (Suomen Lähetysseura 1997) jossa hän kertoo vuoden ajalta työstään sukuma-heimon pappina.

Lähetystyöntekijä, pastori Riitta Heino tulee kertomaan lähetystyön arjesta Lähetyksen päivähetkeen torstaina, 1.3. klo 13.
Paikka on Vanha kirkko, Uudenmaankatu 13. Tervetuloa! 

Ei kommentteja

Liukasta laskiaista!

Maanantaina 5. helmikuuta 2018 | Anna-Mari Tukeva



Liukasta laskiaista, ota kevään valo vastaan!

Laskiaista vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Laskiaissunnuntaina, joka tänä vuonna osuu 11.2, alkaa pääsiäisen odotus ja paastonaika, joka loppuu pääsiäisenä.

Nyt olemme saaneet nauttia aurinkoisista pakkaspäivistä ja runsaasta lumentulosta. Nähtäväksi jää pysyykö lumi laskiaiseen saakka. Perinteisesti laskiainen on hyvä aika ulkoilla koko perheen ja ystävien kanssa. Monissa paikoissa vietetään laskiaisriehaa. Yhdessä olo ja ulkoilu tekevät kaikille hyvää!

Laskiainen on iloinen juhla, jolloin on perinteisesti nautittu hyvästä, ehkä raskaasta ruokaa, sillä edessä on paastonaika. Silloin liha voi jäädä kokonaan pois tai paastota voi toki muustakin, esim. herkuista, somesta, televisiosta.

Meillä Hyvinkään seurakunnassa on perinteisesti vietetty Laskiaistapahtumaa Sääksin leirikeskuksessa yhdessä Nurmijärven seurakunnan kanssa. Molemmat leirikeskukset ovat avoinna ja niihin voi mennä nauttimaan hernekeittoa ja pannaria sekä kahvia ja laskiaispullaa. Leirikeskusten ympäristöstä löytyy monenlaista tekemistä. Jos lunta riittää, saadaan hyvä pulkkamäki mäntyrinteeseen. Sinne kannattaa ottaa omat pulkat ja liukurit mukaan. Lisäksi on monenlaista yhteistä tekemistä, mm. toimintapisteitä, liikuntarata ja talutusratsastusta. Lysti-Lammas on mukana myöskin ulkoilemassa. Kokeilisikohan Lysti tänä vuonna vaikka lumikenkäilyä?

Hyvinkään puolella kappelissa on lauluhetket klo 10.30 ja 12. Sinne on hyvä tulla hetkeksi laulelemaan ja leikkimään. Lauletaan tuttuja lastenvirsiä ja ehkä joitakin tutuiksi tuleviakin. Ja sitten vaikka sitä hernesoppaa syömään. Myöskin makkaraa voi paistaa nuotiotulilla, joita partiolaiset pitävät yllä. Toki voi myös pakata omat eväät mukaan ja nauttia niistä vaikkapa nuotion ääressä. Yhdessä ulkoillessa saa iloisen ja reippaan mielen.

Talviolympialaiset Perttulan urheilupuistossa

Laskiaissunnuntain jälkeisellä viikolla vietetään laskiaistiistaita. Silloin on myös hyvä lähteä ulkoilemaan ja hakemaan punaisia poskia.

Tänä vuonna Ystävänpäivä, jota vietetään 14.2., osuu laskiaistiistaista seuraavaan päivään. Silloin on koko perheen Talviolympialaiset Perttulan urheilupuistossa. Seurakunnan lastenohjaajat järjestävät lapsiperheille ohjelmallisen aamupäivä. Yhteinen aloitus on klo 9, jossa saadaan ohjeet Talviolympialaisten kulkuun. Laduille pääsee hiihtämään, ja siellä saa myös tarvittaessa apua. Myöskin jäähalli on käytössä ja sinne pääsee kaikki kypäräpäiset luistelemaan. Touhuilun lomassa on mukava syödä omia eväitä ja grilli on kuumana siitä varten. Kaikille tarjotaan mehua ja keksiä.

Siispä nyt kannattaa suunnata ulkoilemaan, ja tietenkin joka päivä. Aurinkoinen sää houkuttelee ulkoilemaan. Myöskin pilvisinä ja sateisina päivinä kannattaa kipaista ulos. Yhdessä oleminen ja tekeminen on mukavaa, myös ulkona. Päivät pitenevät ja valo lisääntyy kevättä kohti. Huomataan se. Nautitaan siitä!

Kiitos, kun meillä on monipuoliset vuodenajat.
Kiitos, kun saamme tehdä monenlaisia asioita ulkona.
Kiitos siitä, kun meillä on läheisiä ihmisiä, joiden kanssa saamme viettää mukavia hetkiä.
Kiitos Jeesus, kun olet luvannut olla meidän kanssa joka päivä. Aamen

Ei kommentteja

Tule Perjantai Pysäkille!

Maanantaina 22. tammikuuta 2018 | Tuija Mattila



Perjantai Pysäkki on aloittanut toimintansa. Perjantai Pysäkki on mielenterveystyöstä vastaavan diakoniatyöntekijä Kaisa Laakson sekä kriminaali- ja päihdetyöstä vastaavan diakoniatyöntekijä Johanna Tontin vetämä uusi mielenterveys - ja päihdetyökuntoutujille tarkoitettu kohtaamisen aamupäivä.

Perjantai Pysäkki kokoontuu joka toinen perjantai 19.1. alkaen klo 9-11. Kaisan ja Johanna lisäksi paikalla on aina myös vapaaehtoinen vetäjä. Perjantai Pysäkille tulijoille on tarjolla aamupuuroa, kahvit ja voileivät, keskusteluapua, yhdessäoloa ja lyhyt hartaushetki. Perjantai Pysäkillä on mahdollisuus käydä myös suihkussa. Diakoniatyö tarjoaa tarvittaessa saippuat, shampoot ja pyyhkeet.

Perjantai Pysäkin tavoitteena on tarjota osallistujille mahdollisuus tulla kodinomaiseen paikkaan nauttimaan aamupalasta, levähtämään viikon päätteeksi ja keskustelemaan asioista, jotka ovat oman mielen päällä juuri nyt. Kaisan ja Johannan mukaan tavoitteena on myös yhteisöllisyyden vahvistaminen eli se, että mielenterveys- ja päihdetyökuntoutuja voisi kokea kuuluvansa johonkin ryhmään, yhteisöön.

Ovi Perjantai Pysäkille löytyy työkeskuksen päädystä metsän puolelta, virallinen osoite on Hämeenkatu 16.

Ei kommentteja

Siunattu

Maanantaina 15. tammikuuta 2018 | Marja Liisa Liimatta



Eilen siunattiin tehtäviinsä Hyvinkään kirkossa kuusi "uutta" työntekijää. Heidät oli toivotettu tervetulleiksi työyhteisöön töihin jo viime vuonna. Nyt he tulivat tutuiksi myös messuvieraille. "Mutta nyt teidän ei tarvitse lähteä hätäillen, ei pakopaikkaa etsien, sillä teidän edellänne kulkee Herra, Israelin Jumala seuraa suojananne." (Jes. 52:12). Muun muassa näillä sanoilla Olegia, Karia, Tyttiä, Ninaa, Katia ja Elinaa rohkaistiin luottamaan kaikkeen tulevaan.

Mikä saa sinut kokemaan olosi ja elämäsi siunatuksi? Kerran aamuhartaudessa kuulin, kuinka tutun Herran siunauksen voisi lausua itselleen ja toisille myös näin: "Herra siunaa minua/sinua ja varjelee minua/sinua. Herra kirkastaa kasvonsa minulle/sinulle ja on minulle/sinulle armollinen. Herra kääntää kasvonsa minun /sinun puoleesi ja antaa minulle/sinulle rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen"

Ihastuin tuohon siunausmuotoon. Noin lausuttuna tuttu siunaus tuntuu tarkoittavan varmasti juuri minua henkilökohtaisesti. Noin lausuttuna siunatuksi tulemiseen ei jää epäilyksen häivää.

Joskus oikein hämmennyn, kun ajattelin, että joku on rukoillut tai juuri rukoilee minullekin siunausta. Esirukoilijoiden paikkaa ja aikaa kun ei tiedä. Kiitollisuus omista esirukoilijoista kirvoittaa minuakin viemään mieleeni nousevat ihmiset ja tilanteet Jumalan kuuluville. Tuntuu hyvältä kuulua näkymättömään rukousketjuun. Ole sinäkin siunattu (vaikkei kenties siltä tunnu). Ja tervetuloa siunaamaan!

Ei kommentteja

Puhtaalta pöydältä

Maanantaina 8. tammikuuta 2018 | Anja Tauriainen

"Aina loppiaisen jälkeen ei voi tietää yhtään asiaa", lauloi vuonna 1990 tuolloin 5-vuotias poikani. Olimme muuttomatkalla Oulusta Riihimäelle ja koko pitkän matkan jaksoi lapsi laulaa. Se, mitä pienessä mielessä muuton vuoksi pyöri, on jäänyt arvoitukseksi. Oliko muutosta puhuttu ja loppiaiseen yhdistettynä siitä oli tullut iso peikko pojan mieleen.

Uusi vuosi ja loppiainen edustavat omilla tavoillaan minulle uuden alkua. Mahdollisuutta aloittaa uudelta pöydältä. Uutena vuonna ruukataan tehdä lupauksia, jotka sitten pidetään tai ei pidetä. Mitä noilla lupauksilla oikeastaan ajetaan takaa? Edustavatko nekin pöydän putsaamista ja uuden alkua. Parhaita uuden vuoden lupauksia ovat sellaiset, joilla on itselle tarkoitus. Lupaus voi olla pieni tai suuri, mutta ainoastaan ne lupaukset, jotka koetaan itselle tärkeinä tulevat menestymään. Eihän lupauksia pidä tehdä muille ihmisille vaan vain itselleen.

Loppiaisen jälkeen alkaa arki. Pyhien aikana on koottu itseään ja loppu vuotena tehty mahdollisesti yhteenvetoa menneestä vuodesta. Mitä se edellinen vuosi itse kullekin sisälsi ja mitä siitä jäi mieleen? Viime vuosi oli kansallisesti Suomen satavuotisen taipaleen juhlaa. Henkilökohtaisella tasolla minun elämäni oli sekä iloja että suruja, kuten elämä on. 

Vuonna 2017 syntyi ihana kolmas lapsen lapseni. Se pysäyttävä tunne, kun saa uuden ihmisen syliinsä ja saa alkaa rakentaa suhdetta häneen. Sain katsella maailmaa keskimmäisen lapsen lapseni silmin. Ihmetellä yhdessä pienen kanssa. Vanhimman lapsen lapseni kanssa olen saanut muistaa, kuinka jännittävää on esikoululaisen elämä. Lastenlasten kanssa vietetty aika on minulle lomaa, virkistystä ja akkujen lataamista. Saan olla läsnä. Vuonna 2017 sain matkustaa maailmalla sekä rakkaani että ystävieni kanssa. 

Viime vuonna syvensin tietoisuuttani sanojen ja puheen vaikutuksesta omaan ajatteluuni. Lisäsin aiempaa enemmän sanavarastooni sanoja: saan, voin, osaan, minulle on mahdollista ja minä pystyn. Positiivinen puhe, ajattelu ja itsensä ohjaaminen tuottavat hyvää mieltä ja tasapainoa elämään. Onhan kivempi tehdä sellaisia asioita, jotka ovat mahdollisia kuin sellaisia joita on pakko tehdä! Eli elämän pakot voi ihan hyvin kääntää mahdollisuudeksi! Helen Sjöholmin Gabriella´s song kertoo hyvin siitä, että ihminen itse valitsee tiensä. Valitettavasti en löytänyt kappaleesta suomenkielistä versiota.

 Suruakin mahtui viime vuoteen. Eräs pysäyttävin suru oli tuttavan nuoren aikuisen lapsen kuolema. Sain osallistua hänen hautajaisiinsa. Hautajaisissa kohtasin sielussani asuvan pelon ja surun. Minun oli vaikea pitää itseäni kasassa. On jotenkin helpompi hyväksyä ihmisen kuoleminen vanhuuteen kuin nuoren elämän loppuminen kesken. Kuitenkin nuori on elänyt sellaista elämää kuin on valinnut ja sellaista, joka on hänen näköistään. Nuoren aikuisen elämää emme me vanhemmat voi enää ohjata ja ottaa syliin, kun menee pieleen. Emme voi myöskään puhaltaa pahoja asioita pois. On muistettava, että jokainen elämä itsessään on arvokas. 

Johanna Kurkelan laulussa Kulta pieni sanoitetaan kauniisti niitä ajatuksia, joita nuoren kuoleman jälkeen läheisillä voi olla.

" Miksi miksi teit niin?
Väsyitkö elämän vaatimuksiin?
Mikset kertonut peloistasi, joita kannoit sielussasi?
Nyt kaikki on niin tyhjää.
Sanatonta ikävää.
En vielä edes oikein ymmärrä tätä kylmää pimeää.
Kulta pieni mä tahtoisin, ottaa sinut taas syliin.
Ja puhaltaa pahan pois, että kaikki taas hyvin ois.
Kulta pieni jos olisit jaksanut odottaa, niin olisit nähnyt sen, miten valo voittaa lopulta pimeyden.

Miksi miksi teit niin?
Petyitkö unelmiin valheellisiin?
Sitä käsittää ei voi kukaan, miksi lensit tuulten mukaan.
Sä peitit taitavasti, jäljet kyynelten.
Ja kun en pinnan alle katsonut, niitä koskaan nähnyt en."

Ei kommentteja

Onko sydämesi Jeesuksen seimi?

Perjantaina 22. joulukuuta 2017 | Hanna Tolonen

Tänä jouluna Mäntsälän kirkon alttaritaulu, joka kuvaa Jeesuksen syntymää, on puhutellut sydäntäni. Kuvassa kaikkien katseet ovat kiinnittyneet valoisaan vastasyntyneeseen Jeesus-lapseen, joka makaa seimessä. Jouluevankeliumissa kerrotaan, miten paimenet kiiruhtavat laitumelta Beetlehemiin talliin ja kerääntyvät Marian ja Joosefin lailla katsomaan enkelin ilmoittamaa Vapahtajaa, Jumalan poikaa, joka makaa ihmisenä seimessä. Kaikki ovat kerääntyneet vastasyntyneen ihmiseksi syntyneen Jumalan Pojan ympärille (Luuk.1:15-17).

         Kun perheeseemme syntyi ensimmäinen lapsi, koko perheen elämä rutiineineen mullistui. Aikataulut muokattiin uusiksi ja sovitettiin perheen pienimmän rytmiin. Äidin ja isän elämää rytmittivät avuttomasta pienokaisesta huolenpito. Elämä pyöri lapsen ympärillä ja pienin oli kaiken huomion keskipisteessä. Kun avuton täysin aikuisesta riippuvainen pienokainen itki, kiiruhdin heti hoivaamaan vauvaa ja selvittämään, johtuuko itku nälästä, väsymyksestä, sairaudesta vai kuivattamisen tarpeesta. Suhtaudunko samalla herpaantumattomalla innolla ja rakkaudella Jeesus-lapseen kuin suhtauduin vastasyntyneeseen lapseeni, joka on omaa lihaa ja verta? Kun Jeesus kutsuu, kiiruhdanko seimen äärelle? Mikä seimi on hengelliseltä merkitykseltään ja missä se sijaitsee? Pohdiskelen tätä Martti Lutherin tutun Enkeli taivaan -virren muutamien säkeistöjen avulla, jossa kirkkaasti nousee esiin Jeesuksen jumaluus ja ihmiseksi tulon välttämättömyys.  

"Oi terve, tänne tultuas, syntist et hylkää, armias.
Sä köyhäks tulit, rikkahin, sua kuinka kyllin kiittäisin (Virsi 21:4)."

        Joulun alla luomakunta pidättää hengitystään, sillä odotuksen aika on päättymässä. Jumalan Poika syntyi ihmiseksi syystä, että voisi syntyä ja kasvaa ihmisen sydämessä. Rikas Kuningas jätti taivaan loiston ja nöyryytti itsensä köyhäksi tähtemme. Jo Jeesuksen syntymäpaikka esikuvallisesti todistaa armon salaisuudesta, sillä Beetlehemin lapsonen ei suinkaan syntynyt Herodes-kuninkaan loistokkaaseen palatsiin tai itseään jumalaksi väittävän keisari Augustuksen hoviin vaan syntyi vaati­mattomasti eläinten talliin ja eläinten ruokintakaukaloon - seimeen. Maria asetti vastasyntyneen lapsen kapaloituna seimeen, eläinten ruokintakau­kaloon makaamaan.

"Ah Herra, joka kaikki loit, kuin alentaa noin itses voit
ja tulla halpaan seimehen, heinille härkäin, juhtien! (21:5)"

        Martti Lutherin kirjoittama jouluvirsi Enkeli taivaan (v.1535) (virsi 21) on teologisesti varsin rikas virsi, joka paljastaa Lutherin ajattelua syvällisesti. Jouluvirsi on hyvin tuttavallista ja samalla ylistävää vuoropuhelua Jeesuksen ja ihmisen sydämen tai sielun kanssa - se on Lutherin rakkauslaulu Jeesukselle, jossa hänen sydämensä iloitsee Jeesuksen alentumisesta ihmiseksi meidän pelastuksemme tähden. Eero Huovinen on perehtynyt Lutherin teologiaan tutkimalla ansiokkaasti vanhaa saksannosta joululaulusta kirjassaan Enkeli taivaan - Rakas jouluvirsi. Enkeli taivaan -virren tietyt säkeistöt tuovat esiin sen, että Lutherin ja kirkkoisien ajatuksen mukaan ihmisen sydän kuvaa itse asiassa seimeä, johon Jumala asettuu asumaan ja tekee sen asunnokseen. Jumala tuli myös historiaan konkreettisesti ihmiseksi 2000 vuotta sitten, että hän voi ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta syntyä ihmisen sydämeen ja pelastaa hänet. Sovitettuaan syntimme hän voi syntyä sydämeemme ja tehdä siitä asuntonsa.

        "Tehän tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: vaikka hän oli ri­kas, hän tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään (1. Kor. 8:9)." Sinun tähtesi Jeesus suostui syntymään tallin nurkkaan, että voisi nostaa sinut kanssaan ylös iankaikkiseen elämään. "Hän nostaa köyhän tomusta, hän kohot­taa kurjan loasta (Ps.113:7)."   Tallihan merkitsee suomeksi navettaa, joka ei ole kovinkaan huokuttelevalta kuulostava asuinpaikka Jumalan pojalle - sehän kuulostaa luotaantyöntävältä asuinpaikalta kenelle tahansa. Seimi sijaitsee likaisessa tallissa ja se on makuupaikka kuninkaalle, jossa hän suostuu olemaan läsnä ympäristön epämiellyttävistä tuoksuista ja rikkinäisyydestä huolimatta. Beetlehemin seimi kuvaa sydäntä Jeesuksen asuinpaikkana, jonne muutettuaan Jeesus puhdistaa talliamme eli sieluamme liasta, parantaa ja uudistaa ihmistä avartaen sydäntämme temppelikseen, jos vain suostumme siihen. Samalla, kun hän totuudellaan puhdistaa ja riisuu, hän myös parantaa. Jumalan läsnäolon salaisuus on ihmeellinen - Hän on läsnä ihmiselle, mutta hän on myös toista luontoa ja erillään ihmisestä.

Jumala katsoi ensin Mariaan ja hän haluaa katsoa samalla rakkaudella jokaista ihmistä; Jeesus etsii koko ajan Mar­ian kaltaista nöyrää ja köyhää sydäntä, jonka sydämestä voisi tehdä seimensä.

        Jeesuksen ihmisyys ja ihmiseksi tuleminen on keino, kuinka ihminen voi oppia tuntemaan Jumalaa ja hänen suurta suunnitelmaansa. Martti Luther joulusaarnassaan vuodelta 1544: "Joka tahtoo oppia tuntemaan Jumalan ja vaaratta mietiskellä häntä, katsokoon seimeen ja tarkastelkoon huolellisesti Neitsyt Marian poikaa, joka syntyi Betlehemissä, ja joka lepää äitinsä sylissä ruokittavana. Silloin hän oppii ymmärtämään, kuka Jumala on. Oivallus ei ole kauhistuttava vaan kallisarvoinen ja lohduttava. Varo siksi korkealentoisia ajatuksia, äläkä pyri kohoamaan taivaaseen ilman tärkeitä tikkaita, nimittäin Kristuksen ihmisyyden tikkaita, joita evankeliumi niin yksinkertaisesti kuvaa."

"Jo riennä, katso, sieluni, ken seimessä nyt makaapi:
hän on sun Herras, Kristukses, Jumalan Poika, Jeesukses. (21:3)"

       Koska Jumala katsoo ensin armossaan meihin, voi ihminen katsoa uskon katseella Jumalaan ainoastaan Jeesuksen ihmisyyden kautta. Luther kehottaakin sieluaan katsomaan seimeen; kuka siellä makaa? Hän hellittelee Jeesus-lasta rakastavilla nimikkeillä saksankielisessä käännöksessä "suloinen tai rakas lapsonein." Miten lohdullista ja turvallista, että hän on sinun Herrasi, jota uskallamme lähestyä. Kun käännät katseesi katselemaan ihmiseksi tullutta Ihmettä tai äitinä katsot vastasyntyneen lapsen avuttomuutta sylissäsi, voit ymmärtää jotain seimen lapsesta. Jumala salatulla tavalla kätkeytyy vastakohtaansa, pieneen, heikkoon ja avuttomaan lapseen. Jeesus ei hylkää jumaluuttaan syntyesssään ihmiseksi, vaan kätkee jumaluutensa ja piiloutuu vastakohtaansa. Hän tuli helposti lähestyttävässä ja ymmärrettävässä muodossa, jonka heikko ja epäonnistuva ja rakkautta kaipaava ihmissydän voi ottaa vastaan. Hän haluaa tulla lähelle ihmistä, lapseksi lapselle, köyhäksi köyhälle, lyödyksi lyödylle. Hän suostuu muuttamaan sydämeemme, joka on halpa ja köyhä, kuten Beetlehemin seimi, johon Jumalan Poika syntyy. 

"Ah Herrani, mun Jeesuksein, tee asunnokses sydämein.
Mua älä hylkää tuskassa, vaan vahvista ain uskossa. (21:8)"

       Hän avartaa ja puhdistaa sydämesi seimekseen. Lutherin virren keskiössä on kirkas ydin, yksin armosta,  ihminen voi pelastua ja katsoa seimen lapseen. Seimen Jeesus, joka on katselumme kohde, tekee kaiken työn ihmisen sydämessä. Mitä enemmän katselet rakastavasti Jeesusta ihmisenä, sitä enemmän hän tekee lahjatyötään katselijassa eli minussa ja sinussa. Minä en pysty tekemään mitään muuta kuin kääntymään synnit tunnustaen katselemaan Marian lailla Jeesus -lasta seimessä. Kun katselen, silloin rakkaus, joka Jeesuksen silmistä virtaa, tekee sydämestäni hänen asuntonsa. Voin myös pyytää ja anoa rukoillen apua. Jeesus kehottaa meitä jatkuvasti katselemaan häntä: "Katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon (Matt. 11:29)." Ristin ja Jeesuksen luona kiusattu, levoton ja etsivä sydän löytää levon ja rauhan.

       Hän ei hylkää meitä tuskassamme vaan pysyy vierellämme ja häneen katsomalla uskomme vahvistuu. Anna anteeksiannon ja rauhaa virtaavan rakkauden läpäistä joulusi ja ota mallia Jeesuksen ihmisyydestä ja toimi siten, miten Jeesuksen rakkaus sydämessäsi kehottaa; jaa sitä hyvää toiselle, mitä sinulle on lahjaksi annettu. Näin opit tuntemaan Joulun ihmeen kaiken peittävän rakkauden. "Kiinnitä ajatuksesi ja sydämesi, koko elämäsi Jeesuksekseen, joka makaa seimessä. Hän voi olla yhtä lähellä sinua kuin oli lähellä Mariaa ja Joosefia - ihan sylissäsi ja lähellä sydäntäsi." Niin kuin vastasyntynyt lapsi saa herpaantumattoman huomion vanhemmiltaan, voisiko Jeesus saada samanlaista huomiota ja rakkautta minulta? Huokaan kaivaten: "Ah Herrani, mun Jeesuksein, tee asunnokses sydämein." Miten lohduttava ja kallisarvoinen lahja meille on annettu ylhäältä. "Sillä lapsi on syntynyt meille, Poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, Hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. (Jes. 9:5-6)."  

Kiirehdi paimenten lailla kohti Beetlehemiä katsomaan ja ylistämään kirkkauden Herraa, Jeesusta, joka syntyi köyhäksi sinun tähtesi, että hän voisi syntyä sinun seimeesi.

Ei kommentteja

Maahanmuuttaja ja jouluevankeliumi

Maanantaina 11. joulukuuta 2017 | Inga-Lill Rajala



Pari vuotta sitten Hyvinkäälle tuli suuri määrä turvapaikanhakijoita vastaanottokeskuksiin. Joulun aikoihin järjestin parin ystäväni kanssa pienen juhlahetken kymmenelle afgaanille. Kutsuimme heidät syömään yhdessä kanssamme, sillä halusimme jollakin tavalla jakaa jouluiloa heillekin.

Aterian jälkeen annoin kaikille joulukortit, joissa kuvattiin pyhää perhettä, sekä erikseen netistä löytämäni darinkielisen jouluevankeliumin. Hiljaisuus oli syvä heidän lukiessaan kertomusta omalla kielellään. Pian yksi miehistä sanoi ystävälleni, suomalaiselle papille: "Voisitko kertoa meille vielä omin sanoin näistä tapahtumista?" Ja niin ystäväni aloitti kertomalla, miten "parituhatta vuotta sitten Syyriassa hallitsi käskynhaltija..." Samalla katsoin turvapaikanhakijoita, ja oivalsin, että nuo alueet Keski-Aasiassa ovat tulleet tutuiksi heille pitkien pakomatkojen aikana. Miehet ja naiset kuuntelivat keskittyneesti. Kertomuksen jälkeen he vielä halusivat tarkentaa, että "olihan asia niin, että Joosef ei ollut Jeesuksen oikea isä." 

"Me olemme kuulleet ja lukeneet näistä tapahtumista omasta kirjastamme, Koraanista, mutta näissä kertomuksissa on yksi ero. Me emme usko, että Jeesus on Jumala, vaan profeetta. On mahdotonta, että Jumala voisi tulla maailmaan ihmisenä. Hän on liian suuri sellaiseen. Ei Jumala voisi mitenkään alentaa itsensä", he selittivät.

Keskustelu jatkui edelleen ja kaukaa, itäisiltä mailta tulleet vieraamme saivat kuulla lisää joulun ihmeestä.  Lauloimme, juttelimme ja lopuksi pappisystäväni kysyi, saisiko hän siunata meidät kaikki. Se sopi uusille ystävillemme hyvin. Erosimme toisistamme halauksin ja hyvän joulun toivotuksin.

Minulle tuo yhdessäolo merkitsi paljon. Opin ehkä ihmettelemään enemmän kuin aikaisemmin Jumalan tulemista ihmiseksi. Kun itse on kuullut suloisesta Jeesus-lapsesta jo pyhäkoulusta alkaen, ei enää osaa ihmetellä eikä ihastella sitä, että Jeesus on samaan aikaan Jumala ja ihminen.

Jumala halusi syntyä maailmaan samalla tavalla kuin ihmiset - kasvamalla ensin äidin kohdussa yhdeksän kuukautta. Niin pieneksi ja mitättömäksi Jumala tuli. Hän oli kutsunut maailman merkittävimpään tehtävään Marian, nuoren naisen, joka oli valmis antamaan itsensä Jumalan käyttöön. Jumala itse oli antanut Marialle sen, mitä tämä tarvitsi lapsen odotukseen ja synnyttämiseen. Hän ei siis pyytänyt Marialta jotain sellaista, mitä tällä ei ollut. Mekin saamme antaa itsemme, lahjamme, varamme tai varattomuutemme, osaamisemme tai vajavuutemme Jumalalle ja pyytää häntä ottamaan ne käyttöönsä.

Ei kommentteja

Onnea 100-vuotiaalle!

Maanantaina 4. joulukuuta 2017 | Veli-Pekka Toiviainen



Syntymäpäivänä lausutaan ja osoitetaan onnitteluja, palautetaan mieleen menneitä ja katsotaan tulevaisuuteen. Niinpä minullakin nousi ensimmäisenä mieleen sota-ajan puolustuspanokseni. Olimme lähteneet juhannuksen alla 1944 toisen kerran sotaa pakoon Antreasta, selviytyneet Elisenvaaran suurpommituksesta ja saapuneet mummilaan Kokemäen Risteelle. Joen yli meni rautatiesilta ja junat toivat Porin satamasta viljaa Risteen viljasiiloihin, kansakunnalle elintärkeää viljaa, sillä muutoin nälänhätä oli todellinen uhka. Aseistetut sotilaat vartioivat siltaa sabotaasin varalta. Minä, hiukan vajaa 5-vuotias, marssin perässä ruokaveitsi olalla. Isä oli rintamalla, minä vartioin täällä, rinta pystyssä.

Satavuotisen itsenäisyytemme ensimmäistä kolmannesta värittivät sodat: vapaussota-kansalaissota, talvisota, jatkosota ja Lapin sota. Toinen kolmannes oli eheytymisen ja rakentamisen aikaa tuloksena pohjoismainen hyvinvointivaltio, viimeisin kolmannes on ollut kansainvälistymisen aikaa.

Olemme juuriltamme kuitenkin itsenäisyyttämme vanhempia. Seitsemän vuosisadan ajan olimme vanhan Ruotsin ydinaluetta vuoteen 1809 asti. Mutta olemme olleet myös osa roomalaiskatolista maailmanimperiumia.  Kävi nimittäin niin, että kun piispa Tuomas hävisi ristiretkensä Novgorodin  joukkoja komentavalle Aleksanterille (Nevskille)  paavi Gregorius IX  ilmoitti kirjeessään 23.1.1229 ottaneensa Suomen suojelukseensa, ts. apostolisen istuimen suojeluksessa olevaksi valtioksi. Se oli turva Novgorodia vastaan, vahvempi kuin pikkupojan ruokaveitsi. Seuraava paavi Innocentius IV vahvisti saman kirjeellään 27.8.1249. Gregorius IX oli viikko edellisen kirjeensä jälkeen 31.1.1229 lähettämällään kirjeellä siirtänyt piispanistuimen Nousiaisista Turun Koroisiin, mitä pidetään myös Turun perustamisajankohtana. Voisimme siis viettää reformaation 500-vuotisen merkkipaalun lisäksi läntisen kristillisyytemme juurien ulottumista ainakin 768 vuoden päähän.

Kansainvälisyys on tuonut omat haasteensa globalisaation ulottuvuuksin. Emme ole sivussa, jossain maailman pohjoisella reunalla, vaan keskellä uutta. Suomikin on kansainvälinen ja kirkko on sitä mitä suurimmassa määrin. Edessä on siis uusia haasteita. Se Kokemäenjoen rautatiesiltaa vartioinut vajaa viisivuotias pikkupoika on tänään 78-vuotias mies, joka haluaa edelleenkin olla tulevaan katsova, elämänuskoinen, isänmaataan palveleva, kristitty kansalainen.

Ei kommentteja

Viisas kuin aasi!

Maanantaina 27. marraskuuta 2017 | Esa Kokko



Olemme kuulleet sanottavan, että joku on tyhmä kuin aasi, niin kuin tuo eläin olisi jääräpäinen ja vailla järkeä, kun ei ota totellakseen käskijänsä sauvaa. Itse asiassa aasi on erittäin viisas eläin, usein käskijäänsä fiksumpi. Sen sijaan, että aasi olisi tyhmä, meidän on pikemminkin ajateltava toisen sanonnan mukaisesti, että saapas on tyhmä!  

Hienon Citikkani taustapeilin varressa roikkuu Kanarian saarilta tuliaisena saamani pehmoaasi se on musta ja sillä on päällään keltainen liivi, jossa lukee: "I love Ferrari." Sitä katsoessani mieleeni tulee usein rakkaan vaimoni vuosien takainen Rhodoksen-matka. Hän oli ystävättärensä kanssa tutustumassa saaren pohjoispäähän ja päätti ajaa aasitaksilla. Hän oppi, että koska aasi varoo koipiaan jyrkillä rinteillä kulkiessaan, se ei ota vastaan sellaista käskyä, jota totellessaan se on vaarassa katkaista koipensa.

Aasi ei liiku senttiäkään, jos se saa toteuttaakseen vaarallisen komennon. 
Tämä aasin jääräpäisyys ja kuurous eli niin sanottu tyhmyys onkin täten mitä suurinta viisautta! Aasin täytyy niin sanotusti tulla oikein motivoiduksi, jotta se lähtee liikkeelle. 

Näin ollen ymmärrämme, miksi Jeesus ratsasti kaupunkiinsa nuorella aasilla. Jeesus kun ei käske eikä komentele meitäkään, vaan hellästi suostuttelee meitä seuraajikseen! Jeesus jutteli varmaankin tuolle aasille tähän tapaan: " Älä hätäile, pääset pian emosi turvaan, lainaan sinua vain hetken. Jaksat kyllä kantaa minua tämän lyhyen matkan verran. Tarvitsen sinua kulkuneuvokseni, sillä maan mahtavat ratsastavat kyllä korskeilla hevosillaan, mutta Sakarjan kirjan mukaan Messias tulee hiljaisena ja nöyränä aasin selässä. Minun tehtäväni kaupungissa on nimittäin antaa itseni sovitusuhriksi koko maailman syntien edestä. Ajattele positiivisesti, sillä suostumalla tähän hankkeeseen pääset maailmanhistoriaan!"

 Me olemme ensimmäisen adventin ja palmusunnuntain evankeliumin aaseja, joilla Vapahtajamme ratsastaa. Hän kutsuu meitä omistamaan oman paikkamme kirkkohistoriasta seuraamalla Häntä Jumalan valtakuntaan. Hänen taakkansa on kevyt kantaa ja Hän on luonteeltaan lempeä. Hän ei käske eikä komentele vaan vetää puoleensa evankeliumillaan: "Katsos, niin paljon olen rakastanut sinua ihmislapseni, että sinun autuutesi tähden jätin taivaan riemuni, tulin ihmiseksi ja kärsin katkeran ristinkuolon. Kun omantunnon hädässäsi syntiesi taakan alla turvaat vain Minuun, et joudu kerran kadotukseen vaan pääset taivaallisiin hääjuhliini!"

Ei kommentteja

Kaksi kynttilää

Maanantaina 20. marraskuuta 2017 | Anja Tauriainen



"Hyvinkään muistojuhlatoimikunta pyytää kaupunkilaisia sytyttämään juhlapäivän kunniaksi ikkunalleen kaksi kynttilää kello 18", luki Hyvinkään kaupungin itsenäisyyspäivän tiedotteessa. Yhdestä tiedotteessa olleesta lauseesta syntyi tämä blogini aihe.

Muutimme Hyvinkäälle vuoden 1990 syksyllä. Tuolloin jatkoin jo lapsuuden perheestäni tavaksi tullutta perinnettä käydä itsenäisyyspäivänä kello 18 jälkeen kävelemässä ja katselemassa ikkunoita. Ihmettelin, kun täällä ei näkynytkään kynttilöitä ikkunoilla. Syntymäkaupungissani Oulussa äitini iskosti minuun jo pienenä itsenäisyyspäivän kynttilöiden polttamisperinteen, jonka luulin olevan tapana kaikkialla.

Kaksi kynttilää piti laittaa kaikille niille ikkunoille, joista oli näkymä kadulle. Oulun Tuirassa on isoja kerrostaloja ja oli hienoa nähdä, kuinka talon jokaisella ikkunalla paloi kaksi kynttilää. Se oli vaikuttava näky. Tuolloin taloyhtiöt jakoivat asukkaille kynttilät.

Vielä 1980-luvun alussa poltettiin aitoja kynttilöitä Oulun Lyseon jokaisella ikkunalla. Arvaatte varmaan, että niitä piti olla sytyttämässä, sammuttamassa ja vahtimassa aika monta ihmistä. Me oppilaat olimme vapaaehtoisina tuossa tehtävässä. Oli jännittävää ja tärkeääkin hiippailla pimeässä koulussa vahtimassa kynttilöitä.

Lopetin perinteen muutamiksi vuosiksi yhden läheltä piti tilanteen vuoksi 1990-luvulla. Tuolloin nuorimmaiseni oli noin kaksi vuotias ja hänen päälakensa ylsi juuri ja juuri keittiönpöydän tasolle. Laitoin mielestäni kynttilät hänen ulottumattomiin, mutta toisin kävi. Olin sytyttämässä yläkerran ikkunoille kynttilöitä, kun tytär huusi alakerrasta, että "äiti, verhot palaa!" Minä syöksyin pää kolmantena jalkana alakertaan ja totesin, että puuvillainen alaverhokappa oli tulessa ja tuli oli menossa kohti sivuverhoja ja sähköisiä jouluvaloja. Mietin ja hoksasin, että lattiamatto on puuvillaa, joten sieppasin sen ja sammutin tulipalon alun matolla.

Verhon alakappa lähti roskiin ja mattoon jäi tuosta itsenäisyyspäivästä musta läntti muistoksi. Lapset totesivat, että "onpa hyvä, ettei äiti juossut ulos niin kuin kaikki ohjelmassa 911." No ei käynyt mielessänikään pötkiä pakoon.  Lapsi oli saanut tönäistyä pöydälle jääneillä pöytätableteilla kynttilän kumoon - muuta siihen ei tarvittu. Palon alun sammutettuani tärisin aikani ja päätin, että niin kauan, kun on pieniä lapsia, en polta kynttilöitä.

Nyt lapseni ovat jo aikuisia ja jälleen itsenäisyyspäiväni perinteisiin kuuluu kaksi kynttilää. Kävelyllä käyn myös katselemassa monellako ikkunalla kynttilöitä palaa. Tavaksi on tullut käydä itsenäisyyspäivän kävelyllä ystävän kanssa. Samalla kertaa saamme raitista ilmaa, päivittää tapahtumat ja vuodattaa ilomme ja surumme.  

Mutta moniko meistä tietää miksi noita kahta kynttilää poltetaan? Perinne kynttilöiden polttamisesta on lähtöisin 1700-luvun Ruotsin vallan ajalta. Kynttilöillä juhlistettiin tuolloin kuningasperheen merkkipäiviä tai heidän vierailujaan Suomessa. Venäjän vallan alla kynttilöitä poltettiin keisariperheen merkkipäivien kunniaksi. Kynttilöistä tuli 1800-luvun lopulla kapinan työkalu. Sortovuosina niitä poltettiin 5. helmikuuta Runebergin päivänä venäläistämisen vastalauseen symbolina. Vuonna 1914 perustettiin Suomessa jääkäriliike, jonka aate oli aluksi tulenarka. Kynttilät ikkunalla viestittivät jääkärikoulutukseen Saksaan meneville miehille, että talo / asunto on heille turvallinen majapaikka. Suomen itsenäistymisen jälkeen syksyllä 1919 vakiinnutettiin kynttilöiden poltto 6.12. päivälle. Aikoinaan toiminut Itsenäisyyden liitto kehotti vuonna 1927 polttamaan kynttilöitä kello 18 - 20. (Iltalehti 6.12.14, Ville Halonen, Tiesitkö? Tästä syystä itsenäisyyspäivän iltana sytytetään kaksi kynttilää)

Odotan innolla itsenäisyyspäivän iltaa, jotta pääsen sytyttämään kynttiläni ja sen jälkeen katsomaan ikkunoita. Toivon näkeväni useita ikkunoita, joilla on kaksi kynttilää, kuten Hyvinkään muistojuhlatoimikunta on toivonut. Tämäkin on kaunis tapa, jolla voimme kunnioittaa sata vuotiasta isänmaatamme.

Kiitos, Jumalamme, kun annoit kauniin maan virren 581 sanoihin on helppo yhtyä:

" Kiitos, Jumalamme,
kun annoit kauniin maan,
annoit jylhät metsät,
loit vedet virtaamaan.
Kiitos sisukkaasta
työstä isien,
kiitos isänmaasta
ja kohtaloista sen."

Hyvää itsenäisyyspäivän odotusta!

Yksi kommentti

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |