Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Seurakunnan Blogit

Kuutsi, mikä se on ja mitä siellä tehdään?

Torstaina 17. elokuuta 2017 | Anni Viuhko

Kuutsi on seurakunnan rippikoulu- ja nuorisotyön yhdessä järjestämä leiri, jonne kutsutaan kaikki vuoden aikana rippikoulunsa käyneet. Viikonloppu on täynnä erilaista ohjelmaa, on laulua ja leikkiä, opetusta ja hartautta, tekemistä ja hiljaisuutta. Ja kaikkea tätä tehdään ja koetaan yhdessä.

Suuri leiri ei mitenkään onnistuisi ilman avustajina toimivia vanhempia nuoria. Tässä yhden avustajan kertomus leiriltä:

Perjantaina me avustajat lähdimme 15.45 kohti Päiväkummun leirikeskusta iloisin mielin ja odotukset korkealla. Teimme vielä viimeiset valmistelut, jotta kaikki olisi kunnossa kun leiriläisbussit saapuvat. Ensimmäisenä piti löytää jokaiselle oma paikka, mihin majoittua. Kun se oli hoidossa, siirryimme kohti telttaa aloitustapahtumaan. Siellä meille kerrottiin leirin säännöistä, sekä kaikkea muuta tarpeellista. Suuri teltta täyttyi naurusta ja puheensorinasta, kun koko noin 170-henkinen leiriporukka odotti ohjelman alkamista. Aloitustilaisuuden jälkeen kävimme syömässä ja seuraavaksi oli illan keikan vuoro, jossa saimme nauttia gospelräppäri Mikavelin musiikista. Konsertin jälkeen oli iltahartaus, jonka jälkeen alkoi hiljaisuus ja pääsimme nukkumaan.

Aamulla herätessämme kahdeksan aikaan kävimme syömässä ja sen jälkeen hiljennyttiin aamuhartauteen. Tämän jälkeen alkoivat kanavat. Itse kävin musakanavassa, jossa laulettiin ja musisoitiin ja toisena kanavana minulla oli cross dancing, jossa opettelimme yksinkertaisen koreografian ja tanssimme sen mukaan. Kanavia, joista sai valita kaksi mieleistä oli useita erilaisia: pohdittiin omaa elämää, sosiaalista mediaa, Jumalan luomistyötä, Jeesuksen todellisuutta ja paljon muutakin. Kanavien jälkeen kävimme syömässä ja sitten alkoivat erilaiset työpajat. Pajoina oli letun paistoa, korujen askartelua, kengurupainia, kuplajalkapalloa, kynsilakkapajaa, jalkapallobiljardia ja vaikka mitä mukavaa aktiviteettia. Työpajojen jälkeen kokoonnuimme päivän pläjäykseen, jossa Leevi Helo johdatteli meitä Raamatun sanan äärelle. Päivän pläjäyksen jälkeen oli taas aika syödä, ja täydellä vatsalla olikin hyvä nauttia toisten nuorten tekemästä, erittäin huolella valmistellusta satuaiheisesta iltaohjelmasta. Iltaohjelman jälkeen söimme iltapalan, menimme iltahartauteen ja nukkumaan. Aamulla meillä oli aamupala ja sen jälkeen messu, jonka valmisteluun itsekkin sain osallistua. Tämän jälkeen meillä oli aamushow, jossa saimme nauttia rippileirien sketseistä. Sitten kävimme syömässä ja siivosimme majoitusrakennukset.

Vielä ennen lähtöä kokoonnuimme yhdessä lopetustapahtumaan jossa saimme nauttia tarinankertoja Kiisi Isotalon tarinatuokiosta. Lopetustapahtuman jälkeen bussit jo odottivatkin meitä valmiina aloittamaan matkan kotia kohti. Kerrassaan mahtava ja tapahtumarikas viikonloppu. Iso kiitos kaikille leirillä olleille ja sitä järjestäneille.

Kuutsin teemana oli Olipa kerran. Monesti sadut päättyvät sanoihin "Sen pituinen se..", mutta Kuutsin tarina jatkuu taas ensi vuonna!

Ei kommentteja

Lasten leirikesä 2017

Tiistaina 8. elokuuta 2017 | Kirsi Kupiainen




Hyvinkään seurakunnan varhaisnuorisotyö järjesti kesän aikana 7 leiriä ja osallistui Espoon ja Helsingin hiippakuntien yhteiselle Aarre -telttaleirille. Seurakunnan järjestämät leirit olivat kaksi leiriä eskariin menevistä toka-luokalle meneviin, 11-14-vuotiaiden, 9-10-vuotiaiden, 7-8-vuotiaiden leirit, isovanhempi- lapsenlapsi -päivä ja kummi-kummilapsipäivä. Yhteensä siis 8 leiriä, 206 leiriläistä, 51 vapaaehtoista ja 25 työntekijää. Työntekijät ovat saaneet muutaman kerran pakata ja purkaa leiritavaroita ja omia henkilökohtaisia tavaroitaan. Suurin työ on aina telttaleirissä: tavaroita pakataan viikko ja siivotaan ja kuivatetaan kuukausi.

Leireillä ollaan paljon ulkona, syödään hyvin, saunotaan, askarrellaan ja eletään yhdessä.
Sääksin leireillä hyödynsimme tänä vuonna omaa luontopolkuamme. Lapsista oli jännittävää kävellä vanhassa merenpohjassa, nähdä jätinkatu ja tehdä nuotioruokaa. 7-8-v. leirin aikaan oli jo mustikoita. Oli aika hilpeä näky, kun Vihtilammen rantaan vaelsi mustikkanaamaisia, -käsisiä ja -suisia lapsia. Myös säät olivat kohtuulliset ja vesipedot pääsivät vauhtiin.

Lasten tekemisen ja energian purkamisen tarve on suuri, mutta leireillä puhutaan myös Jeesuksesta ja Jumalasta. Puhuminen ei tarkoita sitä, että lapset istuisivat pelkästään hiljaa paikallaan ja kuuntelisivat. Nykyisin raamattutunnit ovat myös osallistumista, tekemistä, pelejä, raamattuleikkiä, keskustelua, askartelua, maalaamista... Tosin Sääksin kappelin tultua käyttöön, nämä tilanteet ovat kuin itsestään rauhoittuneet. Kiitos siis päättäjille kappelista!

Tämän kesän kaikkien leirien teemana on ollut reformaatio. Hiippakuntaleirillä oli paikalla jopa itse "Martti", jota lapset saivat jututtaa. Sääksin leireillä pidettiin esillä reformaation tärkeitä asioita: kaste, ehtoollinen, usko, Martti Luther, armo ja elämämme kallein asia. Jos me seurakuntana ja kirkkona lakkaamme toteuttamasta kirkon perustehtävää (Matt. 28: 18-20), voimme pistää kirkon ovet kiinni. Tämän tehtävän toteuttamisesta on onneksi Hyvinkään seurakunnan kasvatustiimissä hyvin selkeä yhteisymmärrys! Jospa ihan oikeasti jonkun elämän kallein asia olisi Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen.

Tässä työssä työstää paljon hartauksia ja raamiksia, joita pitää toisille. Mutta tämä työ hoitaa myös samalla itseä. Kun leirillä istut työtoverien pitämissä jutuissa, saat hengen ravintoa. Tai joskus lapset laukovat kuolemattomia lauseita tai tekevät jotain, mikä piirtyy verkkokalvolle loppuiäksi. Tässä tunnelmapala 7-8-v. leiriltä.

Tänä vuonna kastetta käsiteltiin niin, että rakensimme lasten kanssa kastejuhlan. Jokaisella isosryhmällä oli oma tehtävänsä. Yksi ryhmä oli perhe, yksi ryhmä kummit, kolmas hoiti tarjoilun, neljäs valitsi virret, viides laittoi kastepöydän. Perheryhmä valitsi keskuudestaan vanhemmat ja sisarukset, antoi lapselle nimen, kirjoitti kaste- ja kummitodistukset. Lapsen nimeksi tuli tällä kertaa Aleksander. Olisittepa nähneet, millä hellyydellä 8-vuotias poika, joka oli valittu lapsen isäksi, piti kättään nuken pepun ja niskan alla ja miten hän jännitti hartioitaan. Ihan kuin hän olisi pitänyt sylissään oikeaa lasta. <3 Kesätyöntekijä ja nuorisotyönohjaaja olivat aika lähellä kyynelehtimistä. Ja minkä virren lapset valitsivat toiseksi kastevirreksi. Ihmettelin, että miten sillä ryhmällä kestää niin kauan valita virsiä. Edellisellä leirillä se kesti 2 minuuttia. No, koska nämä lukivat virren sanoja! Päätösvirreksi kastejuhlaan tuli virsi 500. Itkuhan siitä tuli. Hyvä itku.

Käyn Jeesus kasvois etehen, sä kuule pyyntö pienoisen,
sun kätes laske päälleni ja anna siunauksesi.

Sä siunaa isää, äitiä, myös siskoja ja veljiä,
mun kotiani kallista ja rakkaitani kaikkia.

Mua saata sanaas oppimaan ja totuuttasi tuntemaan,
niin että sinun omanas mä seuraisin sun tahtoas.

Ja viimein meidät autuuteen vie täältä eloon iäiseen
Suo meidän taivaan kodissa sun kiitostasi veisata.

Yksi kommentti

Mikä ihmeen Kohti-ilta?

Tiistaina 1. elokuuta 2017 | Hannele Karppinen

Minulla on pitkään ollut unelma, että meidänkin seurakunnassa voisi olla sellaisia iltoja, joissa jokainen osallistuja voisi tulla toisen ihmisen ja Jumalan kohtaamaksi. Niissä seurakuntalaiset kantaisivat suurimman osan vastuusta ja niissä olisi hyvää opetusta, musiikkia ja rukousta ja mukaan uskaltaisi tulla sellainenkin, jolle kristinuskonasiat eivät ole kovin tuttuja. Kirkossamme on eri puolilla erilaisia tämän tyyppisiä iltoja. Muutama vuosi sitten kirkolliskokouksen tulavaisuusvaliokunnassa Tampereen nuorten aikuisten Uusi Verso -verkoston pappi Timo Pöyhönen oli kertomassa heidän toiminnastaan ja periaatteistaan, ja se kuulosti hyvin innostavalta. Pekka Simojoella ja EtCetera-kuorolla on Majataloillat. Kuopiossa taas on Kutsu yhteyteen -iltoja, jotka ovat tarkoitetut kaiken ikäisille. Minun unelmassani myös tällainen yli kuusikymppinen voi olla mukana.

Viime syksynä Pekka Simojoki sanoi Hyvinkäällä heidän pitämänsä Majataloillan jälkeen, että meidän pitää Hyvinkäällä aloittaa omat Majataloillat. Olen sen jälkeen kohdannut monia eri ikäisiä seurakuntalaisia, joilla on samansuuntaisia unelmia. Ja sitä ennenkin on joidenkin kanssa ollut puhetta näistä haaveista. Tuomasmessujen vastuuhenkilöt ovat kokeneet, että nykyisellään homma ei oikein toimi. Vapaaehtoisia on vaikea saada mukaan, paitsi että kuoro on kyllä toiminut koko ajan. On myös aloitettu maailmojen messut, joille on tarvetta. Sunnuntai-iltoja ei tahdo riittää kaikille erilaisille messuille. Lisäksi on muutaman kerran lukukaudessa Toivon illat, joissa seurakuntalaiset kantavat lähes kaiken vastuun.

Ehkä aika oli nyt kypsä niin, että kesän kynnyksellä joukko työntekijöitä ja innostuneita seurakuntalaisia kokoontui, ja tuloksena oli päätös aloittaa uudet illat, joissa yhdistetään Tuomasmessu, Maailmojen messu ja ainakin osittain Toivon illat. Koottiin suunniteluryhmä, joka on kokoontunut pari kertaa kesäkuussa. Iltojen nimeksi valittiin Kohti-illat. Mitä kaikkea tuo nimi sitten sisältääkään: "Sua kohti Herrani", ihminen kohtaamaan toista ihmistä, Jumalan Sana tulee kohti, ... ?

Haaveena on, että illat eivät olisi aina samojen ihmisten pyörittämiä, vaan että vastuuta jaetaan. Sillä porukalla, joka nyt on saatu kokoon, yritetään sunnuntaina 10.9. päästä alkuun. On muodostettu vastuuryhmiä tai tiimejä, joita ovat ohjelmatiimi, rukoustiimi, pyhäkoulutiimi, musatiimi, soppatiimi ja varmaan pitää vielä perustaa vastaanottotiimi ja tiedotustiimi. Tarkoitus on aloittaa ilta klo 16.30, jolloin on tarjolla jotakin keittoa tms syötävää, jotta lapsiperheetkin voisivat osallistua, sekä samaan aikaan kirkossa musisoi Toivon iltojen bändi. Klo 17 alkaa osio, jossa on ainakin yhteislaulua, seurakuntalaisen puheenvuoro, opetusosuus ja esirukousta. On mahdollisuus rukouspalveluun. Pyhäkoulu kokoontuu kahdessa ryhmässä. Klo 17.45-18 alkaa lyhyt ehtoollisosuus, jonka tietysti toimittaa pappi. Sen jälkeen on mahdollisuus sielunhoitoon, keskusteluun, toisten kohtaamiseen. Kansainvälisyys on tarkoitus huomioida ja saada mukaan myös muualta Suomeen tulleita. Ja toiveenamme on, että myös nuorisotyö ja nuoret lähtisivät tähän mukaan ja seurakuntayhteys voisi toteutua vauvasta vaariin.

Tule mukaan 10.9. katsomaan, miten pääsemme alkuun! Siellä voi liittyä mukaan ideoimaan, kehittämään ja toteuttamaan tulevia Kohti-iltoja. Kaikenikäisiä tarvitaan.

 

 

Ei kommentteja

Yksi sinulta puuttuu

Maanantaina 24. heinäkuuta 2017 | Janne Rönni

Kauan, kauan sitten, kaukaisessa maassa eli muuan mies, jolla vaikutti elämä olevan kunnossa ja elämä niin sanotusti hymyili. Olipa hän vielä saanut kerättyä paljon omaisuutta niin ettei hänen tarvinnut olla juuri mistään huolissaan, vaan hän pystyi elämään elämäänsä huolettomasti. Kaikki näytti olevan ulkoisesti erinomaisesti. Miestä kuitenkin askarrutti yksi kysymys: miten ihminen voi pelastua, miten saada ikuinen elämä. Mies tunsi kymmenen käskyä ja säädökset ja toteutti niitä omasta mielestänsä oikein mallikelpoisesti, hän oli esimerkillinen. Mutta kysymys pelastuksesta, ikuisesta elämästä ei vaan hellittänyt vaikka kuinka hyvin toimi ja teki. Omat teot eivät tuntuneet riittävän, ei sitten millään.

Muuan miehen korviin kantautui uutisia merkillisestä miehestä, joka kierteli lähiseuduilla ja opetti kansaa hyvin vakuuttavasti ja kuulemma monet olivat lähteneet seuraamaan häntä. Mies oli puhunut jotain Jumalan valtakunnasta ja kuinka sinne pääsisi. Muuan mies päätti lähteä tapaamaan tuota miestä. Miehet kohtasivat. Muuan mies polvistui hänen eteensä ja he kävivät keskustelun, josta muuan mies tuli hyvin surulliseksi. Hän oli kysynyt tältä opettajalta, jota monet kutsuivat Ihmisen pojaksi, että mitä hänen tulisi tehdä, jotta saisi perittyä iankaikkisen elämän. Opettaja oli vastannut, että hän tietää kyllä kaikki käskyt. Muuan mies totesikin, että nuoresta pitäen hän oli niitä noudattanut. Opettaja katsoi miestä ja sanoi: "Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja annat rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua."

Muuan mies oli unohtanut yhden tärkeimmistä käskyistä: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi sinulla ei saa olla muita jumalia." Miehelle oli omaisuus noussut liian tärkeäksi, josta ei malttanut luopua. Mikä on se mihin turvaamme elämämme? Mihin laitamme toivomme, jos kaikki tuntuu katoavan? Mitään ei voida täältä viedä mukanamme, kun aikamme on tullut täyteen. Ainoa kestävä turva on meille annettu Jumalassa. Hänen armossansa on meille turva niin elämässä kuin kuolemassa. Tahdommeko turvautua Jumalan armoon ja heittäytyä Hänen varaansa? Helppoa se ei aina ole, mutta saamme luottaa siihen, että Hänellä on hyvät suunnitelmat meitä kaikkia varten. Aina ne eivät kohtaa omien suunnitelmiemme kanssa. Mutta lopulta kaikki koituvat niiden parhaaksi, jotka turvautuvat Ihmisen poikaan, Jeesukseen, omana vapahtajana ja lunastajana.

 

 

 

Ei kommentteja

Vaihtoehtoinen totuus

Tiistaina 18. heinäkuuta 2017 | Veli-Pekka Toiviainen



"Vaihtoehtoinen totuus" tuli USA:n viimesyksyisten presidentinvaalien myötä uudella rytinällä esiin, olihan se "trumpilaisen" maailmanselityksen keskeinen tekijä. Nyt olemme saaneet vuoden verran seurata tätä vaihtoehtototuuden vaellusta niin maailmanpolitiikan suurissa kuin vähän pienemmissäkin kuvioissa. Syytä onkin seurata. Olemmehan lähtökohtaisesti pitäneet mainitun viran haltijaa länsimaisen arvomaailman keskeisenä edustajana. Näin ei ole enää. Se on suuri menetys USA:lle. Läntisen kristillis-roomalais-kreikkalais-juutalaisen elämänkatsomuksen arvopohjat lepäävät Atlantin valtameren tällä puolen. Täällä ne ovat syntyneet vuosituhansien saatossa. Täällä niistä on  myös erityistä huolta kannettava. Niiden lyhytnäköistä murtamista tapahtuu yhtä lailla tällä puolen Atlantia.

lmiöhän ei sinänsä ole uusi. Uutisten välittäjät joutuvat kenties useammin kuin muut sen kanssa tekemisiin. Valeinformaatio ja valeuutiset risteilevät digieetterissä tiheinä. Poimi sieltä sitten esiin totuus. Siinä missä  USA:n presidentti käyttää aseenaan "suuria vääristeleviä sanoja ja kielikuvia" Venäjän presidentin kättä pidempänä ovat lähimenneisyydessä olleet "vihreät miehet". Vielä idempänä kiinalainen Weibo-palvelu myy kuvitteellisia profiileja 2300 eurolla, sillä rahalla heltiää 300 000 seuraajaa! 2400 eurolla voi ostaa viikon mittaisen toimittajan mustamaalaus-kampanjan, jota tviitataan kymmeniätuhansia kertoja ja saa 100000 vierailua! (lähde Wikipedia).

Vaihtoehtototuus on muuntunut selkeäksi valheeksi, jolla rahastetaan ja tienataan hyvin! Totuus alistuu rahalle.

Historian tuntevat muistavat 2. maailmansodan aikaiset Hitlerin ja Goebbelsin toimet, jotka johtivat holokaustiin seitsemän vuosikymmentä sitten,  miljoonien juutalaisten, romaanien ja vammaisten kuolemaan rotuopin perusteella. Siihen puolestaan johti valeteos "Siionin viisaitten salaiset pöytäkirjat", joka oli osoittavinaan juutalaisten radikaalin suunnitelman maailman valloittamiseksi.

Sen pohjalta puolestaan löytyy juutalaisen kansan hyväksymishuuto Jeesuksen ristiinnaulitsemiselle: "Hänen verensä saa tulla meidän ja meidän lastemme päälle" (Matt. 27:25). Jatko kertoo: "Silloin Pilatus (roomalainen) antoi myöten (juutalaiselle kansalle)". Siitä löytyy radikaaleja elementtejä, joiden varaan on helppo rakentaa vaihtoehtototuus viholliskuvineen.

Itse kohtasin tämän toimiessani  1980-luvulla Ruotsissa Strängnäsin hiippakunnassa. Silmät kirkkaina eräät selittivät juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelmien todenperäisyyden. Mieleeni palautui Israelin kesäsodassa 1967 surmansa saanut Jerusalemin puutarhahaudan arabikristitty hoitaja, jonka seuraaja sanoi juutalaisholokaustin kauhutapahtumissa näkyneen myös sen, miten Jumala on suurempi kuin holokausti: tämä tuhotyö johti hänen mukaansa lopulta siihen, että valittu kansa (juutalaiset) palasi omaan maahansa ja sai lopulta oman itsenäisen valtion (1948). Pahalla oli määräpituinen liekanarunsa. Lopulta senkin oli sopeuduttava Jumalan suunnitelmiin. Totuudelle ei ole vaihtoehtoa.

Olennaisin viite elämänkatsomuksellisesta totuudesta löytyy ristin juurelta, roomalaisen maaherran Pilatuksen kysymys Jeesukselle: "Mikä on totuus?" Olihan Jeesus juuri julistanut: "Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua" (Joh. 18: 37-38).

Ei kommentteja

Martti Lutherin jalanjäljillä

Maanantaina 10. heinäkuuta 2017 | Pentti Helttunen

 

Sain olla mukana seurakunnan tekemällä opintomatkalla Saksaan, Martti Lutherin jalanjäljille. Lensimme Frankfurtiin, josta bussilla menimme ensin Hyvinkään ystävyyskaupunkiin Bad Hersfeldiin. Teimme jalkaisin kaupukikierroksen paikallisen oppaan johdolla. Eisenachissa olimme kaksi yötä. Tutustuimme Eisenachissa Wartburgin linnaan, jossa Luther oli suojassa sekä hengellisen että maallisen vallan tuomioilta. Eisenachissa kävimme Bach-museossa mm. kuuntelemassa Bachin musiikkia ja saimme olla kuulemassa pienen konsertin vanhoilla soittimilla. 
Erfurtissa tutustuimme augustinolaisluostariin, jossa Luther aloitti munkkina v.1505 ja vihittiin papiksi v.1507. Luostari oli kuuluisa ankaruudestaan.  Wittenbergiin Luther siirtyi v.1511 ja sai tohtorin arvon seuraavana vuonna sekä aloitti luennoimisen yliopistossa "Pyhän Raamatun professorina". Luostarin tornihuoneessa, jota ei enää ollut nähtävissä, hänelle avautui roomalaiskirjeen kohta "Vanhurskas on elävä uskosta", vuosi lienee ollut 1518. 
Wittenbergissä kävimme linnan kirkossa, jonka oveen Lutherin kerrotaan naulanneen 95 teesiä anekauppaa vastaan 31.10.1517, josta uskonpuhdistuksen katsotaan alkaneen. Nyt ovessa on metalliset latinankieliset teesit nähtävinä. Kirjapainotaidon vuoksi teesit levisivät nopeasti eri puolille Eurooppaa. Paavin kirkko vaati Lutheria peruuttamaan puheensa eli sanomaan yhden sanan "revoco - peruutan", mutta Luther vastasi "Kristus eläköön, Martti kuolkoon" . Heinäkuussa 1520 paavi Leo X antoi bullan eli julisti Lutherin pannaan. Luther poltti sen ja paavi julisti hänet kirkonkiroukseen v. 1521. Luther kutsuttiin v. 1521 Wormsin valtiopäiville, jotka keisari Kaarle V kutsui kokoon. Lutheria vaadittiin peruuttamaan kirjoituksensa, mutta hän kieltäytyi peruuttamasta tekstejään, ellei niitä "Raamatun sanalla ja selvillä järkisyillä" osoitettu vääriksi.   Keisari suuttui ja julisti Lutherin valtakunnankiroukseen ja espanjalaiset sotilaat tahtoivat Lutherin roviolle, mutta saksalaiset osoittivat suosiotaan. Kotimatkalla Lutherin kannattaja Saksin vaaliruhtinas Fredrik Viisas järjesti hänen "kaappauksensa" ja vei Lutherin Wartburgin linnaan, missä hän vietti 10 kuukautta esiintyen Junker Jörkinä, parrakkaana Yrjö-ritarina. Tänä aikana hän käänsi Uuden Testamentin saksaksi yhdessätoista viikossa ja sen ilmestyttyä hän luopui käyttämästä munkinkaapua.  Koko Raamatun Luther avustajineen julkaisi saksan kielellä v. 1534. 
Wittenbergissä tutustuimme Luther-taloon eli hänen kotiinsa. Monien aikalaistensa hämmästykseksi Luther avioitui karanneen nunnan Katariina von Boran kanssa v.1525. Heille syntyi kuusi lasta, toiseksi vanhin kuoli jo ensimmäisenä elinvuotenaan ja kolmas lapsi kuoli 12-vuotiaana isänsä syliin.  Tästä Luther  ei enää toipunut, sillä ilo oli kadonnut hänen elämästään. Itse hän eli vielä neljä vuotta tämän jälkeen. 
Luther kävi elämänsä aikana kaksi merkittävää teologista kiistaa. Ensimmäinen koski tahdon vapautta Erasmus Rotterdamilaisen kanssa ja toinen Kristuksen läsnäoloa ehtoollisessa Ulrich Zwinglin kanssa. 
Martti Luther syntyi v. 1483 ja kuoli v. 1546 Eislebenissä. Hänet haudattiin Wittenbergin linnankirkon saarnatuolin eteen, jossa hauta on edelleen. Hänen viimeisiä sanojaan olivat "Wir sind Bettler, das ist wahr" - Me olemme kerjäläisiä, se on totta.
Lutherin suhtautuminen juutalaisiin vaihteli hänen elinaikanaan. Nuorta Lutheria syytettiin omana aikanaan liiallisesta myötämielisyydestä juutalaisia kohtaan. Esimerkiksi Jeesuksen ristiinnaulitsemisen Lutherin mukaan suoritti ihmiskunta eikä juutalaiset. Juutalaiset tulisi käännyttää kristityiksi rakkaudella eikä pakolla. Jeesus tulisi esitellä juutalaisille valitun kansan messiaana. Iän myötä Lutherin suhtautuminen juutalaisiin muuttui kielteiseksi, josta kirjoitin edellisessä blogikirjoituksessani.

Uskonpuhdistuksen perusperiaatteet:
Sola fide - yksin uskosta
Sola Scriptura - yksin kirjoituksista
Sola Christus - yksin Kristuksesta tai Kristuksen kautta
Sola gratia - yksin armosta
Sola Deo gloria - kunnia yksin Jumalalle         

Ei kommentteja

Elämän syvin hetki

Maanantaina 3. heinäkuuta 2017 | Tuija Mattila

 

 

Lapsenlapsemme Adele on tuonut elämäämme aivan uutta iloa, valoa ja syvyyttä.Vasta nyt - isoäidin roolissani - alan oppia ymmärtämään lapsia ja sitä kuinka ainutkertainen vaihe lapsuus on ihmisen elämässä.
Adele on ilon lapsi. Herätessään aamulla hänen silmänsä loistavat ja suunsa kaareutuu hymyyn, kun hänelle sanoo "Hyvää huomenta". Aamupalalla hän on vielä vähän ikään kuin tokkurassa, mutta viimeistään hampaiden pesun jälkeen hänen "moottorinsa käynnistyy" ja sammuu vasta illalla juuri ennen nukahtamista.
Jokainen uusi päivä on hänelle mahdollisuus tehdä ja kokea kaikkea uutta ja erilaista. Leikkiminen, pilvien katselu taivalla tai muurahaisen kävelyn seuraaminen on hänelle elämää, tekemistä ja olemista. Adele kutsuu minua Mammaksi ja puolisoani Ukoksi - nuo maailman upeimmat arvonimet annoimme itsellemme Adelen synnyttyä 3.5 v sitten. 
Laittaessani hänet yökyläpäivinä illalla nukkumaan sanon Adelelle usein, että "Adele on Mamman kulta ja Ukon timantti". Tuo lause saa hänet nauramaan ja miltei joka kerta hän painaa päänsä olkapäälleni ja on vaan - ikään kuin maistellen sitä, mitä hänelle juuri sanoin. Siinä on elämän syvin hetki.

Ei kommentteja

Särkynyt sydän kokonaiseksi Jumalan rakkaudella

Maanantaina 26. kesäkuuta 2017 | Hanna Tolonen

 

Juhannuspäivänä mummon kasvimaan särkynyt sydän -kukka puhutteli ulkomuodollaan. Se sai pohtimaan ihmissydämen toiminnan kautta sitä, miksi sydämen on tarpeellista olla särkynyt, että se osaa kaivata apua ja parantajaa. Onko sydämesi joskus särkynyt? Pysyykö ihminen elossa puolikkaalla sydämellä? Raamattu puhuu paljon sydämestä, mutta mitä sydämellä tarkoitetaan? Sydän on se, josta elämä lähtee, joten kaikkein tärkeintä on varjella sydän elävänä. Jumalan sana ja puhe antaa elämän ihmisen sydämelle ja se on eläväksi tekevä lääke koko ruumiille (Snl.4:20-23). Mikä sydän todellisuudessa on? Sydän on ajattelun, älyn, ymmärryksen, tahdon ja tunteen keskus ihmisessä, joka todellisuudessa sijaitsee ihmisen aivoissa. Kuitenkin ilman sydämen toimintaa myös aivotoiminta vähitellen lakkaa verenkierron estyessä. Sydämen toiminnan ja rakenteen avulla voimme ymmärtää jotain särkyneen sydämen ja kokonaisen sydämen paradoksista ja samalla elämän ja kuoleman paradoksista, josta Raamattu puhuu. Keskiössä on ihmisen sydän, joka kuljettaa elämää joka puolelle ihmisen elimistöä.    
     Sydäntautien poliklinikalla muutama prosentti potilaista saa diagnoosiksi särkyneen sydämen syndrooman. Potilas kärsii rintakivuista, hengenahdistuksesta ja rajusta väsymyksestä, kuten sydämen vajaatoiminnasta kärsivä, mutta tutkimusten jälkeen nousee esiin, että psyykkinen ahdistus, kipu ja kärsimys aiheuttavat fyysiset sydänoireet.  Kyseiset oireet ovat syntyneet esimerkiksi läheisen menetyksen tuoman surun myötä. Koska ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, ihmisen psyyken joutuessa ahtaalle, oireet ilmenevät monesti ja erityisesti pitkittyessään fyysisinä sairauksina. Sydämen särkymisen voi kokea ahdistuksena ja syvänä masennuksena, yksinäisyytenä tai hyljätyksi tulemisen tunteena, vaikkei fyysisiä sydänoireita ilmenisikään. Onko sinun sydämesi särkynyt menetettyäsi läheisen tai rakkaasi sairastumisen myötä? Onko elämäsi rakkaus hyljännyt sinut? Mikä auttaa silloin, jos koko ihmisyytesi syvimpään kohtaan sattuu ja se on avohaavoilla? Auttaako se, että joku jakaa tuskaasi? Tuskaani on helpottanut se, että joku kuuntelee hätääni. Myös lohduttava hymy, rutistus ja ystävällinen katse ovat balsamia haavoille. Särkynyt sydän parantuu toisen luona ja jaettu tuska on helpompi kantaa.
    Ihmisen sydämen rakenteen ja toiminnan selvittämien paljastavat suuria hengellisiä salaisuuksia, millainen on ehyt, kokonainen ja elävä sydän. Ihmisen sydän on kaksiosainen ja kahtiajakautunut pumppumekanismi, jossa on oikea ja vasen puoli. Molemmilla puolilla on eteinen ja kammio, eikä oikean ja vasemman puolen veri sekoitu. Oikea puoli pumppaa likaisen, elimistön miljardeista soluista tuodun soluhengityksen jätökset, hiilidioksidi -pitoisen laskimoveren keuhkoihin, josta se hengitetään ulos. Sisäänhengityksellä puolestaan tuodaan happea verisoluille ja puhdas, happirikas veri kuljetetaan vasempaan kammioon eteisen kautta, josta se siirtyy päävaltimosta ympäri elimistöä vieden happea ja keräten ravinteita miljardeihin elimistön solutehtaisiin. Sydämen vasen puoli on suurempi lihas ja pumppaa elämää elimistöön, kun taas oikea puoli palauttaa likaisen veren takaisin sydämeen. Ihminen ei kykene elämään puolikkaalla sydämellä vaan tarvitsee molemmat puolet. Valtimokovettumataudissa, sydämen pinnalla olevat suonet tukkeutuvat ja kivettyvät kovasta rasvasta, jolloin sydämen joustavuus kärsii ja pumppauskyky heikkenee. Sairautta kutsutaan nimellä sydämen vajaatoiminta, jolloin verenkulkeutuminen voi kohdistua oikeaan tai yleisemmin vasempaan sydänlohkoon aiheuttaen erilaisia oireita, kuten hengenahdistusta, kipua, väsymystä tai turvotusta. Raamattu puhuu synnin paaduttavasta eli kovettavasta vaikutuksesta ihmisen sydämelle. Se rampauttaa ja sairastuttaa ihmistä. Tiede jo todistaa sen, että psyyken huolet näkyvät lopulta fyysisinä oireina. Tärkeää on, että sydämen molemmat puolet ovat terveitä. Hengellisessä mielessä syntiin langennut ihminen on tämä oikea puoli sydämestä, joka ei pysy elossa ilman oikeaa puolta. Mitä tarvitaan, että sydän on elävä ja ehyt?  
  Ihminen on luotu Jumalan suunnitelmissa Jumalan yhteyteen. Ihminen ei ole elävä, jos on erossa Jumalasta. Siksi sydän on puolikkaana kuollut, jos on erossa Jumalasta. Kirkkoisät ovat systemaattisesti tulkinneet Jumalan kuvan tarkoittavan samaa, mitä tarkoitetaan kokonaisella sydämellä. Ihminen ei ole yksinään Jumalan kuva. Ihminen on Jumalan kuva kahden yhteytenä - kokonaisena sydämenä. Luomiskertomuksen mukaan mies ja nainen ovat yhdessä Jumalan kaltaisuus ja kuva (1.Moos. 1:27). Kahden ykseys muodostaa kuvan. Tarvitaan kahden suhde - toinen heijastamaan kuvaa peilikuvan lailla ja toinen itse Kuvana, jota katsellaan. Naisen ja miehen välinen suhde kuvastavaa vertauskuvallisesti ennen kaikkea ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta - kahdesta erilaisesta voi tulla Jumalan kuva kahden yhteytenä. Avioliitto kuvaa sitä pitkää matkaa, mikä tarvitaan, että kahdesta voi tulla yhtä. Kirkkoisä Augustinus puhuu levottomasta sydämestä tai sielusta. "Jumala, sinä olet luonut meidät yhteyteesi ja sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon sinussa (Tunnustuksia 1.1.)"." Raamatun mukaan on yksi ainoa todellinen Jumalan Kuva, joka on Jeesus Kristus, Jumalan Poika. Hän on täydellinen Kuva ja Kaltaisuus, koska on täydellisen puhdas ja viaton ihminen ja samalla Jumala, joka on kaiken luonut (Joh.1:14,18, Hebr.1:3, 2. Kor.4:4, Kol.1:15). Koska ihmisessä kuva on turmeltunut ja erossa Jumalasta ilman yhteyttä Jumalaan, Poika tuli lunastamaan meidän vapaaksi ristinkuolemansa kautta ja häneen yhteenliittymällä syntinen ja puolikas sydämemme eheytyy ja parantuu kokonaiseksi: Kristusta katselemalla. Jeesus ymmärtää häpeän kietomia ja särjettyjä sydämiä paremmin kuin kukaan. Hänen sydämensä murtui minun tähteni. Hän kärsi minun kipuni ja kantoi syntini ja sairauteni.
  Omakohtaisen levottomuuteni ja onnellisuuden ja rakkaudenkaipuuni myötä voin sanoa, että minun levottomuuteni rauhoittui, kun löysin särkyneelle sydämelle lääkärin, joka osaa minut parantaa. Yritin etsiä hoitoa eri puolilta levottomuuteeni, menestyksestä työelämässä, maallisesta rakkaudesta, talonrakennuksesta, hauskanpidosta. Hetkellistä tyydytystä ne toki toivat, kunnes tyhjyys ja levottomuus tyytymättömyyden kera palasivat. Häpeäni ja kokemus kelpaamattomuudesta ajoivat yhä kauemmaksi Jumalan rakkaudesta. Kuitenkin Jeesuksen rakkauden mittaamattomuus veti minua puoleensa magneetin lailla. Psalmin sanoihin oli helppo samaistua: " Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani. (Ps. 42:6, 43:5)." Olin janoinen ja nälkäinen, etsin sydämeni tyynnyttäjää. " Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan tulla temppeliin, astua Jumalan kasvojen eteen? (Ps.42:3)?" Henkisesti ja fyysisesti murrettuna olin lopulta valmis kääntymään katuen Jeesuksen puoleen sanoen: "Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua suurta syntistä. Puhdista minut verelläsi, paranna rakkaudellasi." Augustinuksen omakohtaiseen etsintään, joka liittyy Psalmin sanoihin, on helppo samaistua. Ihmiseen on rakennettu etsintäkoodi, joka ajaa meitä etsimään onnellisuutta, jonka löydämme löydettyämme todellisen rakkauden, Jumalan rakkauden. Jumala on todellinen parantaja ja ylilääkäri, joka parantaa hitaasti, mutta varmasti särkyneen sydämen, joka antautuu hänen käsiensä alle. Siksi on tarpeellista, että sydämemme on särkynyt, sillä ei terve sydän ole tarvitseva, eikä tarvitse parantajaa. Hän parantaa minun sydämeni rakastamaan myös muita ihmisiä ja rakkaitani ihan uudella tavalla.
   Parantuuko sydämeni kertaheitolla? Sydämen oikea puoli kuvaa hyvin ihmisen tilaa, sillä me teemme syntiä myös pelastettuna jatkuvasti sydämen tasolla ja tarvitsemme parantajaa, sillä sydämessä eli ajattelumme keskuksessa synti asuu ja pesii. Ihmiselle oikea tila on jatkuva kääntyminen eli syntien katuminen, jota sydämen oikean puolen toiminta kuvaa. Meidän pitää tuoda syntimme Herran eteen, kuten verenkierto tuo hiilidioksidipitoisen veren elimistöstä sydämeen. Silloin hän antaa synnit anteeksi ja vuodattaa meihin puhdasta verta Henkensä kautta. Ihminen on täysin riippuvainen puhtaasta ja hapekkaasta verestä, joka tuodaan sydämestä valtimoiden kautta miljardeihin elimistön soluihin. Samoin me saamme tuoda taakkamme hänen kannettavakseen ja hän antaa elämänsä vaihtokaupassa.
    Kuningas Daavid oli Jumalalle mieluinen ja otollinen mies syystä, että Daavidin mielenlaatu, nöyrä katumus, tuo ihmisen oikealle paikalle Jumalan eteen. Daavidin katumuspsalmin sanat rohkaisevat jokaista särkynyttä ihmistä, joka etsii lohduttajaa. "Särkynyttä ja murtunutta sydäntä, et sinä Jumala halveksi (Ps.51:19)." Särkynyt sydän parantuu sairaasta eheäksi Jumalan Kuvaa eli Poikaa katselemalla - hiljalleen sydämenlyöntien ja hengityksen tahdissa.  

2 kommenttia

Susia lammasturkissa?

Maanantaina 12. kesäkuuta 2017 | Reijo Huuskonen

"Uskonto on oopiumia kansalle". Näin Karl Marx noin 150 sitten. "Jumala-usko on järjetöntä ja aiheuttaa yhteiskunnalle vahinkoa" Näin sanailee puolestaan uusateisti Richard Dawkins kirjassaan Jumalharha vuodelta 2006.

Uskontojen kielteisiä puolia on kautta aikain, mutta erityisesti viime vuosina nostettu esiin. Eikä tietenkään syyttä; uskontojen nimissä on aikaan saatu monenlaista hämmennystä ja tuhoa. Mutta kritiikin myötä on sitten usein heitetty lapsi pesuveden mukana.

Viimeisimmässä Kirkonmäki-lehdessä arvioin kahta tuoretta romaania, jotka kuvaavat hurskauden hämärämpiä puolia suomalaisessa hengellisessä kentässä. Kirja Yksi näistä pienimmistä  availee vanhoillislestadiolaisuuden piirissä tapahtunutta lasten hyväksikäyttöä. Vaikka vuoret järkkyisivät liikkuu taas körttiläisyyden ja helluntailaisuuden maastoissa.

Näiden romaanien jälkeen käteeni on osunut kaksi tietokirjaa, joissa samaa aihepiiriä tutkaillaan haastattelujen ja tutkimuksen valossa. Ensimmäinen, Aila Ruohon Pyhä, pahat ja pelokkaat on varsin asiallinen, uskonnon pelkoja tuottavasta vaikutuksesta eri näkökulmia peilaava. Toinen, Terho Miettisen ja Raija Pellin Harhaanjohtajat vahvassa uskossa on vilpittömästä yrityksestään huolimatta puurot ja vellit sekoittava puolitieteellinen opus.

Aila Ruoho on tutkinut vuosia hengellistä väkivaltaa. 2015 hän käsitteli Jehovan todistajia kirjassa Vartiotornin varjossa sekä yhdessä Vuokko Ilolan kanssa vanhoillislestadiolaisia 2014 teoksessa Usko, toivo ja raskaus. Kirja oli sen vuoden tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana.

Terho Miettinen on helluntailaistaustainen Uskontojen uhrit ry:n puheenjohtaja, Raija Pelli televisiostakin tuttu rikostoimittaja. Heidän yhteisteoksensa tematiikka on selvästi ajan hermolla. Ensimmäinen painos myytiin nopeasti loppuun. Valitettavaa siksi on, että tärkeän aiheen käsittelystä jää puolivillainen tuntu.

Kirjan alussa maalaillaan värikkäästi muutamien nimeltä mainittujen hengellisten vaikuttajien toimintaa. Mm. Leo Meller, Pirkko Jalovaara, Markku Koivisto ja Patrick Tiainen saavat omat lukunsa. Analyysiosassa sekoittuvat sitten psykologiset ja psykiatrisen teoriat tekijöiden omiin havaintoihin ja tulkintoihin. Kuvaukset parantamisbisneksestä, johtajakulteista, seksuaalisuudesta ja rahasta vallan välineinä ovat sinänsä osuvia. Kaikkina aikoina on ollut susia lampaan vaatteissa.

On tärkeää, että ajan ilmiöihin tartutaan ja tarvittaessa harhapoluista ja -ohjaajista varoitetaan. Neuvoohan Paavalikin Uudessa testamentissa: "Älkää sammuttako Henkeä... Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää." Raamattu arvostaa hengellistä raittiutta.

Hyvinkään seurakunnassa on muutaman vuoden ajan syksyisin ollut Ajassa liikkuu -tapahtuma. Pastori Esa Kokko on ansiokkaasti järjestänyt asiantuntijoita kyseiseen viikonloppuun yhdessä Uudenmaan Kansanlähetyksen kanssa. On todella tarpeen etsiä väyliä ojan ja allikon eli "alihengellisyyden", tämän maailmanajan menoon sopeutumisen ja "ylihengellisyyden", kaiken maailman uusien tuulien riepottelun välillä.

Ei kommentteja

Armon suojasta – rukouksen siiville

Tiistaina 6. kesäkuuta 2017 | Hanna Tolonen

 

Lapsen kasvattaminen ja lapsen elämän seuraaminen auttavat ymmärtämään Jumalan ihmeellisiä käskyjä paremmin. Samalla avautuvat syyt, miksi käskyjä on tarpeellista noudattaa ja miksi käskyjen noudattaminen rinnastetaan rakkauteen.  Helluntain Raamatunteksti (Joh. 14:15-21) yhtäältä lupaa lahjoittaa Hengen ja samalla edellyttää vastausta ihmiseltä Hengen vastaanottamiseksi. Lahjan vastaanottajana ihmisen tulee suostua kuuliaisuuteen käskyjä noudattamalla, jolloin Henki vuotaa sydämeemme aktiivisen ja käytännöllisen kuuliaisuuden kautta. Rukous on ihmiselle hengen kieli, jossa hän voi nousta Hengen siivillä korkeuksiin ja koskettaa Jumalan hyvyyttä ja ihmeellistä rakkautta. Rukouksessa saamme voimaa, opetusta ja viisautta jokapäiväiseen elämään.

"Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen Puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä Puolustaja on Totuuden Henki (Joh 14:15-16)."  Jae 21 ja 23 toistavat ja tarkentavat kyseisen lupauksen sisältöä. Jae 23: "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani, Minun Isäni rakastaa häntä ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen." Pyhä Henki, Totuuden Henki opettaa ihmistä tuntemaan ja muistamaan Jumalan.  Arameankielinen teksti tuo esiin sen, että käsky tai sana tulee varjella sydämessä, joka osoittaa rakkauden Jumalaan.  Jer.31:31-34 profetoi ennen pakkosiirtolaisuutta ja Hesekiel pakkosiirtolaisuuden aikana tapahtumaa, "Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä." Tarvitaanko kuuliaisuutta syystä, että Jumalan totuus varjeltuu, kasvaa ja virtaa ulos sydämestämme? Vuorisaarnassa Kristus osoittaa, että käskyt ovat osoitettu ennen kaikkea sydämellemme ja sydän tulee parantaa, sillä sydämestä lähtevät väärät teot.

Hän osoittaa, että Hänen teoissaan ja elämässään toimii Isä ja teot ovat Isän tekoja. Hän kehottaa opetuslapsia osoittamaan rakkautensa opettajaansa tottelemalla käskyjä ja elämällä ne todeksi. Kuuleminen tai kuuliaisuus on tarkoittanut Vanhassa Testamentissa systemaattisesti sitä, että kuuleminen sisältää tottelevaisen teon ja ainoastaan silloin se on Jumalan näkökulmasta "kuultu käsky". Rakkaus osoitetaan teoissa, joka on yhtenevä Kristuksen sanojen kanssa (Joh. 14:15, 21, 23). Tottelemattomuus puolestaan johtaa ymmärtämättömyyteen. Profeetat kuuluttavat ja toistavat tätä väsymättä Vanhassa Testamentissa ja linja jatkuu sekä Jeesuksen että Paavalin puheissa. Profeetat ilmoittavat toistuvasti: "he eivät tahtoneet vaeltaa hänen tietää, eivätkä totella hänen lakiaan (Jes.42:24)." Kuuleminen on ymmärtävää kuulemista ja Jumalan näkökulmasta asia on kuultu ainoastaan käskyjen aktiivisen toteuttamisen kautta. Täten rakkaus jalkautuu liikkeessä - teoissa. Lisäksi teot todistavat myös muille ihmisille Jumalasta.  

Miksi tottelevaisuus on tärkeää ja miksi se on Jumalan vaatimus? Me olemme Isän lapsia ja tarvitsemme Jumalan kasvatusta ymmärtääksemme. Yleensä opimme opetuslapsiksi samalla lailla kuin lapsemme oppivat asioista - yrityksen ja erehdyksen kautta elämänkoulussa. Omien lapsien kasvun seuraaminen todistaa ihmeellisesti käskyjen noudattamisen tärkeydestä. Miten usein olen kieltänyt lasta tekemästä jotain tai kehottanut tekemään jotain ja vastaus on aina "joo, joo," mutta lapsi ei ole kuitenkaan noudattanut käskyä. Silloin turhautuneena joudun tokaisemaan: "Miksi et kuuntele?" Johon lapseni vastaa: "Kyllä minä kuulin." "Miksi et sitten tee sen mukaan?" Kun lapsi lopulta monen pyynnön jälkeen suostuu käskyä noudattamaan, silloin koen, että asia on kuultu. Samalla tavalla Jumalan käskyt vaativat vastausta meiltä. Tästä syystä tekemättä jättäminen on kuulemattomuutta siihen saakka, kunnes pyyntö toteutetaan. Tottelevaisuus puolestaan on Jumalan silmissä rakkautta häntä kohtaan. Käskyt ajavat joko tottelemattomuuden syntiin tai tottelevaiselle ne muodostavat suojaavan verkon ja varjelevat sydäntä pysymään Jumalassa.  Ulkoiset sanat ja teot ovat sydämen jatke ja siksi käskyjen noudattaminen on tärkeää, että sydän, josta elämä lähtee, pysyy puhtaana Kristuksen yhteydessä. 

Käskyjen noudattaminen on myös armon ja rakkauden koulu, sillä ihminen on rakennettu siten, että ihminen oppii tekemisen kautta ymmärtämään syntisyyden ja armonkaipuunsa.  Lapsena olin usein kuriton enkä totellut vanhempien käskyjä vaan usein kielto kiehtoi ja toimi yllykkeenä tottelemattomuuteen. Enoni tuli kyläilemään upouudella kromatulla moottoripyörällä ja olin heti menossa koskettamaan kromattuja pintoja, jolloin äitini tokaisi "älä vaan koske pakoputkeen" selittämättä sen kummemmin, miksi siihen ei saanut koskea. Jäin yksin ulos muiden mennessä sisään ja saman tien laskin käteni tulikuumalle pakoputkelle, jonka seurauksena ymmärsin silmänräpäyksessä, miksei siihen saanut koskea juostessani kiljuen käsi rakkuloilla joenuomaan kättäni vilvoittamaan. Tottelemattomuuteni seuraus oli näkyvä, mutta oppikoulu oli hyvin tarpeellinen. Opin silmänräpäyksessä äitini kiellon suojelevan merkityksen. Jumala on tarkoittanut rakkaudessaan käskynsä varjelemaan ja suojaamaan meidän ihmisyyttämme synnin vahingoittavalta vaikutukselta. Samalla tavalla kuin lapsen kunnioitus vanhempiin tulee esiin käskyjen noudattamisessa, samalla tavalla tulisi noudattaa Raamatun käskyjä, sillä ne varjelevat sydämemme synnistä. Kuuliaisuuden kautta osoitamme kunnioituksen Jumalaan.

Kuuliaisuus on Jumalan tuntemisen koulu, sillä opimme ymmärtämään Jumalaa käskyjen tottelemisen myötä. Toisaalta tottelemattomuuteni tekee minut riippuvaisiksi hänen armeliaisuudestaan. Kun huomaan toimivani väärin, menen katuen hänen eteensä tunnustamaan syntini. Näin lapsi ymmärrettyään rikkeensä tulee luokseni katuen ja sanoo: " Äiti, olit oikeassa, anteeksi, kun en totellut, mutta nyt ymmärrän." Käskyt osoittavat syntisyytemme ja sen, että tarvitsemme jatkuvasti armahtavaa Jumalaa. Jumala on antanut käskynsä varjellakseen sydämemme pahasta. Vanhemmat toimivat samoin lastensa kanssa, kieltojen ja käskyjen tarkoitus on suojella lasta ja rakkaus on motiivina kielloille, vaikkei lapsi usein miellä asiaa niin.  Miten ihana on aina sovinnon hetki, kun pikkuinen käpertyy kylkeen ja pyytää anteeksi. Samalla tavalla käskyjen rikkominen ajaa syntisen Mestarin jalkojen juurelle - ristille, mistä armon virta ja elämä lähtee. Käskyjen noudattamisen tarkoitus on johtaa meidät tuntemaan Jumalaa yhä enemmän ja rakkautemme häneen kasvaa samassa suhteessa. Kuitenkin Jumalan salaisuus on niin suuri, että opittuaan ymmärtämään jotain saa pian huomata, ettei tunne salattua Jumalaa juuri ollenkaan. Jano ja kaipaus yhä syvällisempään tuntemiseen tulee kristityn voimaksi, joka ajaa kaipaavan sydämen yhä lähemmäksi Jumalaa.

Kristus sanoo, että hän ei jätä meitä orvoiksi, vaan antaa meille toisen, (samanlaisen) persoonallisen Hengen, Puolustajan (αλλον παρακλητον).  Puolustaja tarkoittaa kreikankielellä puolustajaa, puolestapuhujaa, mutta myös useiden tekstien merkityssisällöt viittaavat sen merkitsevän lohduttajaa, auttajaa. Substantiivin taustalla oleva verbin merkityssisältöjä ovat suostutella, kehottaa, opettaa, neuvoa. Esimerkiksi kirkkoisät Origenes ja Augustinus käänsivät usein puolustaja -termin lohduttajana (myös Luther Uuden Testamentin saksannoksessaan 1545) perustellen väitettä sillä, että useat Raamatunkohdat antavat ymmärtää Hengen tarkoittavat kaikkia edellä mainittuja ja lisäksi rakkautta, armoa, valoa ja voimaa.  Virret nostavat esiin monipuolisen tulkintatavan Pyhän Hengen roolista " Pyhä Henki, lohduttaja, valon lähde ainoa, Pyhä Henki, Puolustaja, sydämeni taivuta (Virsi 117:1)."

Koska Kristus on meille tie, totuus ja elämä (Joh. 14:6) ja Hänessä me elämme, liikumme ja olemme (Apt. 17:28), siksi hän lähetti Pyhän Henkensä. Henki kirkastaa Kristusta ja osoittaa tien Jumalan tuntemiseen. Kristus teki ihmiselle sanansa usein helpommin ymmärrettäväksi käyttämällä maantieteellisiä, luonto- ja eläinmaailman vertauksia. Vertaus kanaemosta (Luuk. 13:34) tai kotkaemosta ( 5. Moos. 32:10-11) esiintyy Raamatun tekstissä. Sana selittää Jeesuksen ominaisuuksia ja toimintaa ymmärrettävien asioiden kautta. Kristus ylösnousseena ihmisenä ja Jumalana on kanaemo, joka halajamalla haluaisi koota poikasensa siipiensä suojaan. Jeesus itki katkerasti nähdessään ennalta rakastamansa Israelin kansan tuhon ratsastaessaan Jerusalemiin, koska kansa ei tuntenut pelastajaansa. Tämä mielikuva kutsuu ymmärtämään sen, että ylösnoussut Kristus on kuin Kotkaemo, joka samalla tavalla kutsuu orpoja, eksyneitä, janoisia lapsiaan luokseen, mutta ymmärtämättömyydessään ja tottelemattomuudessaan ne piipertävät yhä kauemmaksi emostaan, eivätkä tahdo tulla parannettavaksi ja turvalliseen suojaan. Kuuliaisuutta tarvitaan, että ihminen pysyy lähellä Jumalaa. Kristityn elämän suurin haaste on "pysyä Sanassa" ja pysyä lähellä Häntä - armon alla. Ne, jotka tulevat hänen luokseen kokevat Kristuksen siipien suojassa Pyhän Hengen rakkauden parantavan työn - Hengen sekä lohduttajana että puolustajana. Samalla opetuslapsi oppii tuntemaan totuuden noudattamalla käskyjä ja rakastamaan vähitellen Totuuden kirkasta valoa.  Hän ympäröi omansa uskon kilvellä ja suojelee ja varjelee heitä kuin silmäteräänsä. Kotkan siivin hän myös nostaa ja kantaa omiaan ja opettaa lentämään. Lentämällä nousemme korkeammalle, taivasta kohden. Lennämme ikään kuin rukouksen siivin Hengessä ja totuudessa. Rukoillessamme nousemme Kristuskotkan siivillä kohti korkeuksia. Vain Kristuksessa ja hänen kauttaan me voimme nousta ylös lähemmäksi Jumalan kasvoja. Kristuksen suojaisasta sylistä voimme turvallisesti nousta rukouksen siivin hengessä korkeuksiin.

Kuuliaisuuden kautta Jumala opettaa meitä ymmärtämään tahtoaan, aarteitaan ja armon lahjojen suuruutta. On tärkeä ymmärtää konteksti, jossa Kristus puhuu rakkauden ja käskyjen noudattamisen rinnakkaisuudesta - juuri ennen Getsemanen kärsimystielle lähtöään. Teollaan hän antaa itsensä syntiuhriksi rakkaudesta meihin. Hän osoittaa nöyrän itsensä tyhjentävän kuuliaisuuden Isän tahdolle ja viitoittaa tien olemalla esimerkki opetuslapsilleen. Kun toimimme Jeesuksen esimerkin mukaisesti ja osoittamamme rakkauden Jumalaan kuuliaisuuden tekoina, silloin lahjoittamamme samalla lahjaksi saadun rakkauden lähimmäisillemme. Opetuslapset odottivat kuuliaisina Jerusalemissa kunnes Henki korkeudesta vuodatettiin heille avuksi, voimaksi. Hengen avulla ihminen voi tehdä Jumalan tekoja ja oppia tuntemaan Häntä. Helluntaina vuodatetaan Pyhä Henki opetuslasten sydämeen - uusi liitto - laki sydämessä, joka todistaa Pyhät kirjoitukset todeksi.  Käännä kasvosi Herran puoleen, nouse rukouksen siivin, silloin Hengen virvoittavat vedet vuodataan sydämeesi ja sitä lahjaa voit vuodattaa elämäsi kautta lähimmäisillesi. "Lahjaksi saatte, lahjaksi antakaa."

Yksi kommentti

Perhesynttärit

Maanantaina 29. toukokuuta 2017 | Petteri Kerko

 

Kirkonmäellä vietettiin sunnuntaina 7.5. perhesynttäreitä nimellä 100-vuotinen perhe. Päivä oli osa seurakunnan 100- juhlavuotta, ja se aloitti samalla Uusimaa-viikon tapahtumat saaden Suomi 100 -statuksen.

Paikalle kerääntyi aamusta alkaen runsaasti perheitä ja vähän vanhempiakin hyvinkääläisiä. Perhemessu aloitti tapahtuman klo 10. Kirkkoon kokoontui yli 400 ihmistä viettämään perheiden juhlamessua. Janne Rönni toimi liturgina ja Laulunaperot ja sävelkeijut lauloivat ihanasti. Petteri Hakasen sekä Kiisi Isotalon saarna oli hauska ja toiminnallinen, mukana erikoisvieraana Jakke jääkarhu. Kaiken kaikkiaan jumalanpalvelus oli koskettava ja lämminhenkinen, josta jää varmasti koolla olleiden mieleen kaunis muisto.

Perhemessun aikana kirkonmäelle oli jo kerääntynyt parisataa ihmistä, ja he sekä kirkkovieraat saivat nauttia Luojan antamasta kauniista säästä, jauhelihakeitosta, letuista ja erilaisista työpajoista ratsastuksesta ja autorata-ajosta kynsienlakkaukseen ja tarinatelttaan, katuliitutaiteeseen sekä moneen muuhun. Ilmapallojakin sai ja kakkua juhlan kunniaksi. Onnitteluseinälle kerääntyi päivän mittaan runsaasti onnitteluja 100-vuotiaalle Hyvinkään seurakunnalle. Kirkon yläsalissa avattiin klo 13 Perheitä maailmalta niminen lasten ja nuorten kuvataidenäyttely, joka oli koottu kansainvälisestä lasten taiteen arkistosta. Yhden Joukon yhtyeen (Jouko Mäki-Lohiluoma) konsertti päätti juhlapäivän n. klo 16.

Vaikka päivä oli seurakunnan kasvatuksen tiimin järjestämä, muidenkin työalojen työntekijöitä oli vapaaehtoisten mukana toteuttamassa päivää.  Lämmin kiitos kaikille mukana olleille yhteisestä kokemuksesta!

Ei kommentteja

"Kevät toi, kevät toi..."

Maanantaina 22. toukokuuta 2017 | Marja Liisa Liimatta

Muistanet varmaan laulun "Kevät toi, kevät toi muurarin. Kevät toi, kevät toi maalarin.."  Hyräilen sitä mielessäni juuri nyt aivan tietystä syystä: kevät tuo sairaalasielunhoitoon uuden sairaalapapin. Järvenpään päihdesairaalan työtoverimme lähtee "muille maille vierahille" -  jälleen yhtä laulua  siteeratakseni.

Elämän aikana ehtii kokemaan monenlaisia muutoksia. Luopumiselta ja muutoksen tuomalta surulta ei voi välttyä. Vain aika tekee tehtävänsä; se suo muutokseen sopeutumisen omalla ajallaan. Sanon näin nyt omasta tuoreesta kokemuksesta. Olenhan luopumassa reilun 20 vuoden aikana hyvin läheiseksi käyneestä työyhteisöstä ja vastuualueestani Joensuussa tultuani valituksi johtavaksi sairaalapapiksi tänne Hyvinkäälle. Aloitan tositoimet 1.7. Esirukoilijoita tarvitaan meidän sairaalasielunhoidonkin puolesta!

Hyvinkäällä on jo kevät muotoutumassa kesäksi. Hiirenkorvistahan sen vähintään näkee. Ajattelen, että elämään tulleesta muutoksesta voisi puhua myös vuodenaikatermein. Kun sopeutuminen uuteen on alkanut, tuntuu kuin elämään olisi koittanut kevät.  Itselleni se on vaatinut asiasta puhumista kuuntelemaan suostuneelle. Uskaltaudu sinäkin puhumaan. Se auttaa aina, olipa muutoksen syy mikä tahansa. Välillä suurinta rohkeuttaan osoittaakin silloin, kun uskaltaa tunnustaa olevansa heikoimmillaan.

Minulla on nyt mukava odotuksen hytinä ja tutina sisikunnassa. Kuka onkaan uusi työtoverimme, mitä kaikkea oma työni tuokaan tullessaan? Elämään mahtuu niin mukavasti monenlaista.

Ei kommentteja

Mennään pyhäkouluun!

Maanantaina 15. toukokuuta 2017 | Anna-Mari Tukeva


Perhe valmistautuu sunnuntaiaamuna kirkkoon. Pienimmätkin ovat innoissaan lähdössä mukaan. He tietävät, että kirkossa on messun aikana pyhäkoulu. Ennen lähtöä he käyvät tarkistamassa huoneestaan, millaisia tarroja pyhäkoulutaulussa jo on. Se on bussitaulu, johon kerätään matkustajia. Täytyy muistaa, mitä jo on, jotta pyhäkoulussa voi valita taas uuden matkustajan.

Perheen saapuessa kirkkoon heitä on vastassa temppelipalvelija. Hän kertoo, että messun aikana on pyhäkoulu. Pienimmät ajattelivat, että kyllähän me se tiedetään - ainahan se on. He hymyilivät ja katsoivat äitiään, päätään nyökyttäen. Sinne me mennään. Perhe istuutuu kirkonpenkkiin siten, että pienimpien on helppo lähteä pyhäkouluun.

Ensin lauletaan virsi ja rukoillaan. Pienimmät odottavat milloin pappi sanoo, että nyt alkaa pyhäkoulu. Ja vihdoin sanookin. Pyhäkoulun pitäjä nousee penkistä ja kutsuu lapsia mukaan. Perheen pienimmät menevät muiden mukana. Kiva kun meitä on monta, joku sanoo matkalla.

Pyhäkoulu on kirkossa tutussa paikassa. Morsiushuoneessa. Sinne on hyvä mennä, kun se on lähellä, mutta kuitenkin saa olla omassa rauhassa. Istutaan piiriin, kuka lattialle, kuka tuolille. Pyhäkoulun pitäjänä on tänään Salla. Hän on etukäteen valmistanut kaiken valmiiksi. Yhdessä sytytetään kynttilä ja yksi lapsista pääsee soittamaan triangelia. Rukoillaan tuttu pyhäkoulun rukous. Sitten katsotaan, ketä on paikalla. Kaikki saavat sanoa nimensä, pienimpiä voivat isommat auttaa. Tänään on aiheena Jumalan antama käsky: Rakkauden kaksoiskäsky. Salla lukee sen Lasten Raamatusta. Sitten hän kyselee, millaisia ajatuksia tästä tulee mieleen, kuka on lähimmäinen, miten Jumalaa voi rakastaa. Jutellaan hetki. Sallalla on mukana erivärisiä papereita, joihin on jo valmiiksi kirjoitettu Rakkauden kaksoiskäsky. Jokainen saa oma paperin. Isommat saavat kirjoittaa itse oman tekstin. Paperi koristellaan niin, että siitä tulee hieno taulu. Piirretään siihen kehyksetkin. Pienimmät tekevät omien taitojen mukaan hienoja tauluja ja isommillakin tulee upeita tauluja. Pyhäkoulussa myös lauletaan. Tämän päivän laulut ovat Lasten virsikirjasta: Jumalan kämmenellä ja Kenelle ojennan käteni. Yksi lapsista kertoo, että Jumalan kämmenellä on tuttu, koska se laulettiin pikkuveljen ristiäisissä. Lopuksi vielä kerätään yhdessä kynät takaisin laatikkoon ja istutaan omille paikoille. On vuorossa kynttilän sammutus. Puhalletaan yhdessä. Sitten se, mitä on odotettu jo kotoa lähtiessä: tarrat. Salla ottaa tarrat esille ja jokainen saa valita oman. Uudet pyhäkoululaiset saavat bussitaulun, johon tarran voi heti liimata. Kiitos kivasta pyhäkoulusta. Sitten palataan takaisin kirkkosaliin. Siellä onkin alkanut ehtoollinen, joten sopivasti perheet pääsevät yhdessä lastensa kanssa alttarille. Pienimmät saavat siunauksen. Takaisin penkkiin tullessa pienimmät näyttävät heti vanhemmilleen, mitä saivat pyhäkoulusta: Itse tekemäni taulun ja valitsemani tarran. Pidetään ne tallessa ja viedään kotiin!

Pyhäkoulu on lasten oma kirkkohetki, jonne voi vanhempi tai isovanhempi tulla pienimpien kanssa yhdessä ja isommat jo itsekseen. Pyhäkoulu on joka sunnuntai Hyvinkään kirkossa ja Paavolan seurakuntakodissa. Toki joskus pyhäkoulun pitäjä voi olla pois syystä tai toisesta. Silloin voisi vaikka joku paikalla olijoista ottaa pyhäkoulun pitämisen hoitaakseen. Lasten kanssa voi keksiä yhdessä ohjelmaa pyhäkouluun, jos sitä ei omasta "takataskusta" löydy.

Pyhäkoulu on myös Tuomasmessuissa, Toivonilloissa ja Vehkojalla. Lisäksi pyhäkoulua voi käydä kirjeen muodossa. Kirje tulee 8 kertaa vuodessa, siis aina kun uusi Lasten kirkko -lehti ilmestyy.

Pyhäkoulukin viettää lomaa. Kesällä ei ole pyhäkoulua, jos ei joku innostu "extempore" sitä pitämään. Se on toki mahdollista. Pyhäkoululaisten kevätretki on Sääksissä sunnuntaina 4.6. Sinne saa tulla sekä vanhat että uudet pyhäkoululaiset vanhempineen, kummeineen tai muiden läheisten aikuisten kanssa. Pidämme siellä yhteisen pyhäkoulun, nautimme nyyttäreistä, saunomme ja ehkä joku uikin.

Pyhäkoulut jatkuvat taas syksyllä. Pyhäkoulun pitäjien tapaaminen, niin uusien kuin vanhojenkin, on elokuussa keskiviikkona 16.8. Silloin suunnitellaan tulevan kauden pyhäkouluja.

Pyhäkoulu on kirkon kasteopetusta. Siellä lapsilla on mahdollisuus ihmettelyyn ja osallistumiseen yhdessä muiden lasten ja pyhäkoulun pitäjän kanssa. Näin uskonnolliset tavat ja symbolit tulevat lapsille tutuiksi heidän omaan ikäkauteensa sopivalla tavalla. Mennään siis pyhäkouluun!

Ei kommentteja

Luonnosta hengellinen kokemus

Perjantaina 5. toukokuuta 2017 | Tarja Tauriainen

 
Sveitsin puistossa sijaitsevan Havaitse Jumala luonnossa
-muistokiven suunnitteli Carl Standiger vuonna 1914.

Ympäri maapalloa on tehty 2000-luvulla lukuisia tutkimuksia siitä, minkälaisia terveyttä ja hyvinvointia edistäviä vaikutuksia luonto tarjoaa ihmiselle. Luonto edistää merkittävästi ihmisen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä ja hyvinvointia. Luonnon virkistyskäytöllä on kansanterveydellistä merkitystä. Luonto on tasavertaisesti jokaisen ihmisen käytössä. Luontoympäristö parantaa mielialaa, henkistä uupumusta,  koettua stressiä sekä vähentää negatiivisia tunteita, kuten vihaa ja surua. Luonnossa liikkuessa pienet yksityiskohdat ja suuremmat kysymykset löytävät oikeita mittasuhteita. Puut, vesistönäkymät, peltoaukeamat, eläimet,  linnunlaulu, sininen taivas ja pilvet koetaan miellyttäviksi.

Tänä päivänä on myös työpaikoilla huomattu luonnon elvyttävä ja inspiroiva vaikutus ihmisten työssä jaksamiseen.  Jo nyt pidetään kävelykokouksia luonnossa tai ripustetaan iso maisemakuva kokoushuoneen seinälle.  Henkilöille, jotka eivät pääse luontoon voi näyttää kuvia tai videoita luonnosta. Varsinkin iäkkäät ihmiset kärsivät, jos eivät saa minkäänlaista kontaktia luontoon.

Luontokokemus voi olla myös hengellinen. Onhan Luoja luonut luonnon, eläimet ja kasvit. Metsästä etsitään hiljaisuutta. Omaa sisäistä rauhaa ja levollisuutta tavoitellaan hiljentymällä ja sulautumalla ympäröivään luontoon. Erityisesti elämän kriisivaiheissa metsän merkitys hyvinvoinnille korostuu. Vanhat, isot puut symboloivat vakautta, turvallisuutta ja suojaa sekä edustavat pysyvyyttä ja voimaa. Olen kuullut monen ihmisen sanovan, että metsä on kuin kirkko.

Hyvinkäätä reunustaa upea Salpausselän harju. Siellä kävellessä voi vain ihmetellä upeita kallioita ja kiviä, jotka ovat jääkauden sulettua jääneet niille sijoilleen. Olleet samoilla paikoilla Jeesuksen maan päällä ollessa kuin missä ne tänä päivänä ovat. Siinä paikassa ihminen tuntee itsensä pieneksi. Raamatun monet kertomukset tapahtuvat luonnossa: veden äärellä, vuorilla, puutarhoissa, jne.

Luontoaiheen voi nähdä monessa kirkon tapahtumassa. Kuka on joskus päässyt kokemaan metsäkirkon, muistaa sen pitkään vaikuttavana kokemuksena. Hyvinkään kirkossa ja Paavolan seurakuntakodissa on alttaritauluna ikkuna luontoon, joista meillä on upea mahdollisuus seurata eri vuodenaikoja ja säitä messujen aikana. Hyvinkäällä on historiallinen Alttarikivi Hämeenkadun itäpäässä. Rippileirit pidetään luonnon helmassa. Tutkimuksissa on todettu, että aikuinen palaa helpommin luontoon, jos hänelle on opetettu luonnossa liikkuminen  jo lapsena.

Hyvinkään seurakunta järjestää Luontoväen messun sununtaina 27.8.2017 klo 13. Toivon mukaan luonnossa?
"Jumalan valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi kasvimaahansa. Sen taimi kasvoi ja oli lopulta kuin puu" (Luuk.13:19).

 

 

Ei kommentteja

"Malagan evankeliumi"

Maanantaina 24. huhtikuuta 2017 | Veli-Pekka Toiviainen



Olimme Hiljaisella viikolla jälleen keskellä "Malagan evankeliumia" eli Semana Santan kulkueita. Tämä "evankeliumi", evangelium secundum Malacam, virittää palmusunnuntaista pääsiäiseen vastustamattomasti mukana olijan kaikki aistit.  Kyseessä on keskiaikaan asti juontuva kulkueiden kirjo, eräänlainen kymmenien prosessioiden barokkinäytelmä, jossa Kristuksen pyhä kärsimys näyttäytyy silmiemme edessä: Kärjessä astelee puolin askelin 100-200 veljeskunnan eli cofradian jäsentä huppupäähineissään ja kaavuissaan. Heitä seuraa parinsadan miehen kantama lavetti, trono, Kristus-veistoksineen. Perässä seuraa huppupäähineisiä "nasaretilaisia" tai katumuksentekijöitä eli penitenttejä.  Sitten on vuorossa autuaan Neitsyen trono. Sitäkin seuraa satojen ellei tuhansien seuraajien joukko. Kaikki aistit on haastettu mukaan, soittokunnat soittavat, parvekkeilta kuuluu saeta, valituslaulu. Huudot kajahtavat yössä. Katselija kadun laidalla on osallistuja, joka ilmaisee suhdettaan tronon sanomaan. Kärsimys, kuolema, ylösnousemus, sovitus eletään todeksi viikon aikana lähes neljänkymmenen tronon kulkiessa silmien edessä ja mielen liittyessä näihin katumuksentekijöihin ja Kristuksen seuraajiin.

Kyseessä ei siis ole katseltava spektaakkeli, vaan "suuri katekeesi", oppimistapahtuma, jossa evankeliumin sanoma nykyistyy. Kärsimyshistoria ei jää kahden vuosituhannen päähän, se nykyistyy tähän ja nyt, osallistujan elämäntilanteeseen, myös turistin. Aistit, ymmärrys, tahto, kaiken haastaa "Malagan evankeliumi". Jokainen Semana Santaan saapunut, puolesta miljoonasta miljoonaan, on osallistuja, ei katselija. Olet osallistujana mukana pyhässä tapahtumassa.

Semana Santan kulkueita ei järjestä kirkko eikä kaupunki, vaan veljeskunnat, cofradias eli hermandades. Niitä on Malagassa nelisenkymmentä, vanhimmat jo 1400-luvulla muodostettuja. Veljeskunnat vastaavat lähinnä meidän herätysliikkeitämme monitahoisine toimineen mm. sosiaalisella kentällä.

Pohjolan asukas saattaa hätkähtää, kun kiirastorstaina Välimeren toiselta puolelta Ceutasta ja Melillasta saapuneet legioonalaiset saattavat rynnäkkökiväärit olalla Kristusta ja laulavat El Novio de la Muerte, "kuoleman sulhanen". Sitä on kuitenkin edeltänyt keskiviikkoiltana vangin vapautus El Rico-veljeskunnalle 1759 myönnetyn oikeuden perusteella. Vapautettu kulkee prosession mukana hyväntekeväisyyden merkkinä. Sisäinen ja ulkoinen vapaus näyttäytyvät yhdessä.

Mallia nämä kulkueet ovat antaneet moneen maahan, myös Suomeen. Yhä useammilla paikkakunnilla järjestetään Hiljaisen viikon kulkueita.

 

Ei kommentteja

Pääsiäinen jatkua saa! Yes! Yes!

Tiistaina 18. huhtikuuta 2017 | Anna Helenius

Tyhjä hauta

Kanttorin elämässä kirkkovuosi kulkee monikerroksisesti yhtä aikaa mukana jatkuvasti. Näin keskellä parasta kevättä mielessä saattaa pyöriä ensi joulun ohjelmistohankinnat kuorolle tai pyhäinpäivän loppusoiton harjoittelu urkujen äärellä. Lyhyemmällä tähtäimellä pääsiäisen riemullista ohjelmistoa harjoitellaan kuoron kanssa kiivaasti paaston aikana, vaikka tosiasiassa kirkkovuodessa ollaan vasta siirtymässä pitkäperjantain tunnelmiin. Kaikista nopein kirkkovuoden kulku tapahtuu kuitenkin päiväkotien ja koululaisten pääsiäishartauksissa. Alle puolessa tunnissa siirrymme palmusunnuntaista kiirastorstain ja pitkäperjantain kautta pääsiäisaamuun saakka.

Tänä vuonna pääsiäiseni ehdottomat huippuhetket olivat hiljaisella viikolla juurikin koululaisen pääsiäishartauksissa. Hartauden päätteeksi oli alkamassa laulu "Pääsiäinen jatkua saa". Mietin mielessäni, että mitenhän tämä mahtaa sujua? Toteutuuko yhteislaulu vai tuleeko tästä soolo? Mielessä oli sekin, että vasta viikolla minä itsekin tämän laulun opettelin. Lapset ovat niin spontaaneja, että ilmaisevat mielipiteensä heti myös kirkossa. Hämmästykseni oli suuri, kun laulun nimen kuultuaan alkoi penkistä kuulua kuhina ja kuiskintaa: "Yes, yes yes!" Laulua oli selvästi harjoiteltu koulussa, se oli lapsille tuttu ja he pitivät siitä! Eikä tämä tapahtunut vain kerran, vaan kolmasti peräkkäisissä hartauksissa. Koskettavaa oli myös se, että lapset olivat oivaltaneet sen, mikä pääsiäisessä on parasta: Jeesus elää kanssamme!

Mitä siitä puhuttiinkaan siitä lasten kaltaisuudesta? Annetaan ilon näkyä! Katsokaa, hauta on tyhjä!!! YES!

Pääsiäinen jatkua saa

Täältä kun me lähdemme kulkemaan,
pääsiäinen jatkua saa.
Toiveikkaasti astumme tulevaan.
Pääsiäinen jatkua saa.

Hän kanssamme käy
tuleville teille,
kanssamme käy,
ilon antaa meille.
Jeesus nousi ylös haudastaan!

Vaikka moni vaikeus odottaa,
pääsiäinen jatkua saa.
Vapahtaja heikkoja vahvistaa.
Pääsiäinen jatkua saa.

Hän kanssamme käy...

sävel Pekka Simojoki
sanat Anna-Mari Kaskinen

Yksi kommentti

Kokemus ristin tiestä Vilnassa

Tiistaina 11. huhtikuuta 2017 | Anne Blomqvist

Vilnius ristisaatto

Vuonna 2015 olin Liettuassa eurooppalaisessa, ekumeenisessa Raamattua käsittelevässä konferenssissa. Se järjestettiin Vilnan katolisen Pyhän Joosefin pappisseminaarin tiloissa. Lähellä on puisto, jota kutsutaan englanniksi Vilnius Calvary. Puistoon on rakennettu 35 ristin tien asemaa, ne ovat pylväiden varassa olevia avoimia katollisia kappeleita, jonka takaseinässä on aseman aiheen mukaan maalattu kuva. Ristin tien asemia on kuitenkin tavallisimmin neljätoista. Vilnan alkuperäinen ristin tien puisto rakennettiin 1600-luvulla. Puisto on aikojen saatossa palanut muutaman kerran ja Neuvostoliiton aikana suurin osa asemista räjäytettiin dynamiitilla. Liettuan itsenäistyessä 1990 ristin tien kappelit rakennettiin uudelleen 12 vuodessa ja helluntaina 2002 puisto siunattiin uudelleen käyttöön. Ristin tien viimeinen asema on kirkon vieressä oleva rakennus, jonka sisällä on suuri marmorista tehty hautapaasi, jolla Jeesus lepää.

Paikalliset seminaarin järjestäjät veivät meidät ristin tien vaellukselle. Asemien välit kuljettiin ristisaatossa. Joka välillä oli yksi ristinkantaja ja kaksi kynttilän kantajaa. Kantajat vaihdettiin asemalla. Olin onnellinen, koska olen aina halunnut osallistua ristin tien vaellukseen ja sain toimia sekä ristin- että kynttilän kantajana. Asemien välit käveltiin hartaassa tunnelmassa ja laulettiin Taize-lauluja. Puhuttelevaa oli, että erään kappelin lattialla laitapuolen kulkija oli nukkumassa patjalla peittojen alla hämärtyvässä illassa. Mies muistutti minua kaikista apua tarvitsevista lähimmäisistä ja Jeesuksen opetuksesta: Kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistä, sen te olette tehneet minulle.

Ensimmäinen ristin tien asema on Jeesuksen tuomitseminen. Olen kääntänyt englanninkielisestä käsiohjelmasta tekstin, joka luettiin asemalla:

"Kello on yli kymmenen aamulla. Oikeudenkäynti on tulossa päätökseen. On esitetty raskauttavia todistuksia. Maaherra tietää, että Jeesus on annettu hänen käsiinsä kateuden tähden, hän yrittää absurdia siirtoa: valintaa Barabbaksen, ryöstäjän ja murhaajan, ja Jeesuksen välillä, joka sanoo olevansa Kristus. Ihmiset valitsevat Jeesuksen ja Pilatus huudahtaa: Mitä minä nyt teen Jeesukselle? He kaikki vastaavat: Ristiinnaulitse! Maaherra tiukkaa heiltä: Mitä pahaa hän on tehnyt? Taas kerran he vastaavat: Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse! Pilatus pelkää kasvavaa meteliä. Hän pyytää vettä ja pesee kätensä ihmisten nähden ja sanoo, mitä se tarkoittaa: Minä olen viaton tämän miehen vereen. Tämä on teidän asianne. Hän antaa Jeesuksen ruoskittavaksi ja sen jälkeen luovuttaa hänet ristiinnaulittavaksi. Ihmisten vimmaiset ja raivoisat kurkut vaikenevat, ikään kuin Jumala olisi viimein voittanut. Jeesus oli täysin yksin. Nyt eivät olleet kaukana ne päivät, kun Jumalan Pojan sanat tuovat valoa ihmisten sydämiin: Niiden, jotka olivat odottaneet jonoissa ja heidät oli parannettu. Voittokulkueeseen, joka riemulauluin vastaanotti Jerusalemiin saapuvan Herran, joka ratsasti pienellä aasilla. Voi, jos ihmiset olisivat halunneet antaa Jumalan rakkaudelle erilaisen tavan tulla esiin. Voi, jos ihmiset olisivat tunnistaneet Herran päivän."

Ei kommentteja

Palaneen kotikirkon hiiltynyt risti

Maanantaina 3. huhtikuuta 2017 | Kai Ojala

Ylivieskan palaneen kirkon rauniot
Ylivieskan palaneen kirkon rauniot. Kuva Kai Ojala.

Minulla oli mahdollisuus käydä jonkin aikaa sitten lomailemassa vanhempieni luona Ylivieskassa. Vuosi sitten pitkäperjantaina sain vanhemmiltani surullisen viestin siitä, että Ylivieskan kirkko palaa. Tuo kirkko, johon sisältyi minulle niin paljon lämpöisiä muistoja. Muistan lapsuuden joulukirkot vanhempieni ja isosiskon kanssa, konfirmaation ja lapsikuoron harjoitukset kirkon parvelta. Nyt olin tullut aikaisin aamulla tuon palaneen kirkon raunioille ja otin siitä blogissani näkyvän kuvan. Missään ei näy ihmisiä ja hiljaisuus herättää minut ajattelemaan. Vaikka kirkkoa ei enää ole, nousevat mieleeni kokemuksista sen tuoksut ja sen jykevyydestä noussut turvallisuuden tunne. Nyt tuo jykevyys on poissa, mutta jotain pysyvää on jäljellä. Hiiltyneistä hirsistä on muotoutunut risti, joka kertoo elämän keskuksesta ja pääsiäisen ydinsanomasta. Meitä riisutaan ja riepotellaan, mutta onneksi on jotain keskeistä joka kestää kaiken. Siitä tämä hiiltynyt risti saarnaa minulle väkevää sanomaansa.

Ei kommentteja

Onnellisuus

Maanantaina 27. maaliskuuta 2017 | Anja Tauriainen

Suomalaiset ovat edelleenkin maailman viidenneksi onnellisin kansa. Tämä käy ilmi maaliskuussa 2017 julkaistusta YK:n aloitteesta julkaistavasta World Happiness Reportista. Tässä raportissa käytetään onnellisuuden mittapuuna muun muassa taloutta, sosiaalisia turvaverkkoja, väestön terveyttä ja korruption vähäisyyttä. Kärkikymmenikössä asemaamme heikentää käytetyistä kriteereistä, anteliaisuus, koska suomalaiset lahjoittavat hyväntekeväisyyteen vähemmän kuin muut maailman onnellisimmat.

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n vuoden 2016 Onnellinen Suomi nimisestä arvo- ja asennetutkimuksesta luin, että meistä suomalaisista 80 prosenttia olisi onnellisia. Onnettomiksi tutkimuksen mukaan itsensä kokee noin 17 prosenttia. Tutkimuksesta selviää, että onnettomuuden kokemukset ovat kasautuneet toimeentulovaikeuksista kärsivien ryhmiin. Jopa 40 prosenttia työttömistä koki itsensä onnettomaksi. Ei ole mikään ihme, että taloudelliset huolet ihmisen onnellisuutta vähentävät.

Mitä se onnellisuus on? Vastauksia löysin useita ja osa vuosituhansien takaa. Osa vanhoista määritelmistä on käyttökelpoisia vielä tänäänkin.

Kreikkalainen filosofi Demokritos (n. 460-370 eaa) arvioi niin, että hän on oleva onnellinen, joka ei sure sitä mikä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on. Tämä olisi varmasti aiheellinen oppi, jota kannattaisi noudattaa.

Filosofi Platon (427-347 eaa.) Kreikasta määritteli onnellisuuden hyvän saavuttamiseksi pysyvästi. Hänen mielestään onnellisuus oli tavallaan rakkauden jatke. Rakkauden hän määritteli kaipuuksi hyvään, joka puuttuu. Rakkauden kohdetta ei voi tämän määritelmän mukaan saavuttaa, mutta onnellisuus on lopulta muoto johon rakkaus voi johtaa.

Psykologi David Myersin (s. 1942-) mukaan onnellisuus on läpitunkeva tunne siitä, että elämä on hyvää. Omien tekojen lisäksi ihmisen onnellisuuteen vaikuttaa myös se, miten muut kohtelevat häntä. Myös oma ja läheisten ihmisten terveys ja riittävä toimeentulo lisäävät ihmisen onnellisuutta. Myers määrittelee onnellisuuden kokemuksen kokonaisuutena ja vastavuoroisena.

Ajattelemmeko nykyisin onnellisuutta liian paljon, että unohdamme sen löytyvän itsestämme. Kurotammeko koko ajan korkeammalle ajatellen, että sitten kun sitä, tätä tai tuota olen saanut tai tavoittanut, niin sitten olen onnellinen? Unelmat ovat hyvästä, mutta elämä heittelee tielle myös vastoinkäymisiä. Joskus vastoinkäymisten tullessa on uskallettava muuttaa suunnitelmia. Ei kannata roikkua unelmassa, jos siitä aiheutuu vain mielipahaa. Joskus on vain osattava päästää irti.

Onnellisuutta voin pohtia omasta näkökulmastani ja oman elonpolkuni opetusten kautta. Onni ei tule etsien vaan eläen - niin joku on joskus sanonut. Ja ainakin kohdallani se pitää paikkaansa. Muutamia vuosia sitten oma tilanteeni muuttui ja olin valinnan edessä mitä tehdä. Päätin, että kokeilen siipiäni ja hyppään tuntemattomaan. Ja tuon päätöksen jälkeen ymmärsin, että todellakin minä voin itse vaikuttaa omaan elämääni ja tehdä siitä onnellista. Opin päästämään irti ja jättämään asioita taakseni. Oli helpompaa jatkaa elämää ottamatta mukaan katkeruutta.

Usein tehdessämme virheitä vaivumme synkkyyden syövereihin, vaikka se on keinona huono. Parempi olisi ymmärtää, että "kun tekee virheitä, ei ole viisasta moittia itseään epäonnistujaksi tai hyödyttömäksi. Raamatussa sanotaan, että "synkkä mieli kuihduttaa ruumiin" eli vie voimat (Sananlaskut 17:22). Liika itsensä ruoskiminen vähentää onnellisuutta. Toki on hyvä epäonnistumiset ja virheet käydä läpi, jotta voi olla tekemättä samaa virhettä uudestaan.  

Minun onnellisuuteni ei ole kiinni rahasta tai tavarasta. Se koostuu ennen kaikkea läheisistä ihmisistä - kumppanista, lapsista, lapsen lapsista, ystävistä, mielekkäästä tekemisestä, mahdollisuudesta auttaa muita ihmisiä ja olla tarpeellinen, hyväksytty ja rakastettu. Eivät kaikki päiväni helppoja ole. Olen saanut osani sairauksista, murheista ja vastoinkäymisistä, mutta niidenkin keskellä pyrin näkemään pilkahduksen valoa, merkin toivosta ja uskon selviytymiseen. Se mitä en voi muuttaa, annan sen olla ja koetan jättää taakseni. Eteenpäin käy elävän mieli.

Kenenkään elämä ei ole ongelmatonta. Raamatussakin sanotaan, että on "aika itkeä" ja "aika valittaa" (Saarnaaja 3:4). Ongelmat ja haasteet kuuluvat elämäämme. Niinpä olisi hyvä pyrkiä kasvattamaan henkistä kestävyyttä vastoinkäymisiä kohdatessaan. Sen avulla voi toipua takaiskuista ja jatkaa eteenpäin.

Suomalaisen sananlaskun sanoin jokainen on oman onnensa seppä. Eli jokaisen onnellisuus on omanlaistaan. Omaa onneaan voisi koettaa löytää vaikka Benjamin Hoffin Nalle Puh ja Tao kirjan ajatusten avulla: "Toisin sanoen kaikella on oma sijansa ja tehtävänsä. Se pätee myös ihmisiin, vaikka monet eivät sitä näy käsittävän, jäävät vain roikkumaan väärään työpaikkaan, väärään ihmissuhteeseen tai väärään taloon. Kun tietää oman Sisäisen Luontonsa ja kunnioittaa sitä, tietää oman paikkansa. Tietää myös mikä ei sovi." "Meidän täytyy myöntää Olevat Olot. Jos esim. myöntää, että on heikko lihaksistaan, silloin voi toimia oikein ja vähitellen vahvistua. Mutta jos ummistaa silmänsä Olevilta Oloilta ja yrittää nostaa jonkun autoa ojasta, missä kunnossa on vähän ajan päästä?...Viisaat tietävät omat rajansa."

Ei kommentteja

Ei mitään uutta Lähi-idän auringon alla

Maanantaina 20. maaliskuuta 2017 | Reijo Huuskonen

Harmegiddo-kirja

Isisin loppu Mosulissa häämöttää! Tällainen uutinen kuvineen oli luettavissa tämän päivän Helsingin Sanomissa. Mutta millä hinnalla tuo irakilainen miljoonakaupunki vapautuukaan islamilaisen kalifaatin hirmuvallasta! Sotimisen keskellä arvioidaan olevan 600 000 siviiliä. Saarroksissa olevilla on pulaa ruoasta, haavoittuneet eivät saa apua. Naiset ja lapset ovat heikoimmilla, eli aivan samantapainen tilanne kuin naapurimaassa, Syyrian Aleppossa joku aika sitten.

Moni alueen asukas on sotien kuluessa lähtenyt hengenvaaran tähden pakoon. Valtaosa leiriytyy lähivaltioiden tilapäisleireillä, joista useat ovat jo muuttuneet pysyviksi.  Sadat tuhannet ovat ylittäneet aavikoita ja meriä kolkutellen myös Euroopan portteja. Pieni ripe on täällä meidän keskellämme, pohjan perillä, jossa tuskailemme kinastellen, antaako turvaa vai eikö.

Kun katselee ja lukee tietoja Lähi-idän historiasta, ei voi kuin vahvistua Raamatun Saarnaajan kirjan toteamuksen todenperäisyydestä: Ei ole mitään uutta auringon alla. Vuosituhansien ajan on kolmen maanosan yhtymäkohdassa taisteltu verissä päin vallasta ja kunniasta, väestöjä on siirretty, valloittajia paettu. "Hedelmällisen puolikuun" eli Egyptistä Israelin-Libanonin kautta Kaksoisvirtojen maan alueelle ulottuva kaistale on ollut milloin minkäkin suurvallan hallintareviiriä. Vanha testamentti kertoo erityisesti kolmen maailmanvalloitusta harjoittaneen mahdin noususta ja tuhosta: Assyrian, Babylonian ja Meedo-Persian.

Alueen värikäs historia on otollinen maaperä kirjalliselle luovuudelle. Dokumenttejahan riittää, alkaen nuolenpääkirjoituksista papyruksiin, pergamentteihin ja muihin kirjallisiin lähteisiin. Arkeologit kaivavat raunioista jäänteitä aikanaan loistaneista, mutta kukistuneista ja hiekan alle peittyneistä pääkaupungeista.

Itselläni on juuri nyt luennasssa Lauri Eirolan kirja Harmegiddo. Se kertoo romaanin keinoin Assyrian valtakunnan rappiosta ja Babylonian noususta 600-luvulla ennen Kristusta. Egyptin faarao nousi tuohon aikaan valtaamaan pohjoisia alueita, ja pieni kahtia jakautunut Israel joutui puristuksiin massiivisten sotajoukkojen välissä. Taistelutantereena on Ilmestyskirjankin mainitsema Harmageddon. Myös Jerusalem ja muita tuttuja nimiä vilahtelee kirjan lehdillä.

Lauri Eirolan esikoisromaani Assurin kehrä pari vuotta sitten oli lupauksia antava ja osallistui Helsingin sanomien esikoisromaanien kilpailuun. Pitkään kadoksissa ollut Ninive herää kirjassa eloon ja keskeinen rooli on Nebukadnessarilla, jonka suuruuden aikaa yritti Saddam Hussein parikymmentä vuotta sitten palauttaa. Nebukadnessar nöyrtyi, Hussein ei.

Lauri Eirolan tapainen toinen suomalainen Lähi-idän historiaan sukeltanut kaunokirjailija on Tom Erik Arnkil, joka on kirjoittamassa moniosaista Kuninkaan korva -sarjaa. Sen kolmen ensimmäisen osan nimet kertovat historian mahtimiehistä: Kyyroksen kirja, Kambyseen kirja, Vale-Bardijan kirja. Tulossa on vielä Dareioksen kirja. Vaikka romaanit ovat "tiiliskiviä", ainakin itselleni ne ovat olleet koukuttavia. Eirola ja Arnkil kantavat kunnialla Mika Waltarin historiaromaanien perintöä.

Kirjat suhteuttavat oivasti ja antavat taustaväriä tämän päivän uutisille.

Eirola, Lauri, Assurin kehrä
Like 2015, 405 s. ja
Eirola, Lauri, Harmegiddo
Like 2017, 413 s.

Ei kommentteja

Kiitos juhlavuodesta

Maanantaina 13. maaliskuuta 2017 | Carina Lievendahl

Puolimatkan hautausmaa
Puolimatkan hautausmaa (Kuva Ari Suomi) 

"Kiitos Jumalamme, kun annoit kauniin maan,
annoit jylhät metsät, loit vedet virtaamaan.
Kiitos sisukkaasta työstä isien,
kiitos isänmaasta ja kohtaloista sen." (VK 581:1)

Suomi, Hyvinkään seurakunta ja Hyvinkään kaupunki täyttävät tänä vuonna 100 vuotta. Tapahtumia on juhlavuoden kunniaksi paljon ja juhlavuoteen on tarttunut lisäksi Suomen sairaanhoitajain kristillinen seura (SSKS ry).

SSKS ry. valitsee joka vuosi yhdistykselle teeman, tänä vuonna teema on: Kiitos kotimaasta. Teemavuoden virreksi on valittu 581. Liityin SSKS ry:n jäseneksi vuosi sitten oltuani heidän kesäpäivillään viime vuonna Seinäjoella. Uusi tulokas otettiin lämpimästi vastaan ja tänä vuonna elokuussa järjestettävät kesäpäivät ovat Orivedellä, ja pääsin yhdeksi jäseneksi suunnitteluryhmään, josta iloitsen. Emeritusprofessori Reijo Pajamo on luvannut tulla päiviemme alkuun laulattamaan isänmaallisia ja kiitosaiheisia virsiä, laululla saamme kiittää satavuotiasta itsenäistä Suomea ja esi-isiämme edeltävästä työstä. Toivotan iloiseen joukkoomme lämpimästi tervetuloa mukaan: jo hoiva-alalla olevat sekä tulevat alalle aikovat opiskelijat sekä jo eläkkeellä olevat hoitotyön ammattilaiset.

"Sovinnossa meidän suo maata rakentaa,
että jokaiselle se kodin tarjoaa.
Kädestäsi maamme siunauksen saa,
ohjaa esivaltaa ja viisautta jaa." (VK 581: 2)

Terveydenhuollon uudistuksen myötä on tärkeää, että SSKS ry. toiminnassaan tekee yhteistyötä ja haluaa vahvistaa sairaalapappien, seurakuntien, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelu- ja koulutusorganisaatioiden, erilaisten kristillisten yhteisöjen ja järjestöjen kanssa tehtävää yhteistyötä. Yhteistyötahoja ovat Sairaanhoitajaliitto, Suomen Kristillinen Lääkäriseura (SKLS), Kristillinen Hammaslääkäriseura (KHLS), Diakonia-Ammattikorkeakoulu ja Kirkkopalvelut sekä Nurses' Christian Fellowship International (NCFI) -järjestö. Hengellisyys on tärkeä osa potilaan ja heidän läheistensä hyvinvointia; se on fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten tarpeiden rinnalla oleva kaipaus ihmisessä. Hyvä hoitotyön ammattilainen osaa vastata tähän tarpeeseen ja SSKS ry. pyrkii tukemaan sitä, että hoitotyössä säilyy kristillinen ihmiskäsitys ja hengelliset arvot. Siksi yhteistyö opiskelijoiden, seurakuntien ja Kirkon sairaalasielunhoidon kanssa on osa kokonaisvaltaisen hoitotyön toteutumista. Sielun, mielen ja ruumiin
parhaaksi.

"Herra, Pyhän Hengen suo kodit rakentaa,
saavu perheisiimme ja rauhan mieltä jaa.
A
uta, Herra, että meistä jokainen oman paikan löytää,
käy työhön iloiten." (VK 581: 3)

SSKS ry:n rukous-, raamattu-, lähetys- ja keskustelupiirit toimivat ympäri Suomea alaosastojen kautta. Rohkaisen hoitotyön ammattilaisia tulemaan mukaan oman seurakuntamme ja sen lisäksi myös SSKS ry:n toimintaan. Saamme uskosta ja toisistamme voimaa hengellisyyden ylläpitämiseen hoitotyössä.  

"Rukoilemme rauhaa myös koko maailmaan, että kaikki kansat pian saavat isänmaan.
Sinä, Herra, saatat mielet avartaa, että ymmärrämme: on yhtä koko maa." (VK 581: 4)

Toisen paastonajan sunnuntain kirkkovuoden teema on rukous ja usko. Näiden edellä mainittujen satavuotisjuhlien lisäksi vietämme reformaation 500-vuotisjuhlaa, ja siksi reformaattori Martti Lutherin rukous kiinnittää katseen voimamme lähteeseen, Jeesukseen Kristukseen: 

"Herra, ei se riipu minun tahdostani, rukoilenko vai en, sinä itse olet käskenyt, ja minä tunnen, että minun on oltava sinulle kuuliainen. Ja myös lupauksesi on täydessä voimassaan. Siihen minä luotan. Siksi en rukoilekaan itseeni vedoten, en myöskään Mariaan tai Pietariin vedoten, vaan Jeesuksen nimeen vedoten, Jumalan nimeen, joka omalla käskyllään on määrännyt minut rukoilemaan. Aamen." 

Iloista juhlavuotta kaikille, Hyvinkään seurakunta ja Suomi 100 vuotta sekä uskonpuhdistus 500 v.!
Ilossa, kiitoksessa ja rukouksessa,

Carina Lievendahl
Hyvinkään seurakunnan sairaalapastori

Ei kommentteja

Kymmenen käskyä

Keskiviikkona 8. maaliskuuta 2017 | Kosti Kallio

Kymmenen käskyä

Hyvinkään kirkon käytävällä on kymmenen käskyn kiviset laintaulut luettavissa. Käskyt on kirjoitettu aikaisemmassa tekstimuodossa, mikä on itselleni jo lapsuudesta tuttua tekstiä.

Paastonaika on itsetutkistelun aikaa. Millä tutkisin itseäni?

Jumalan Mooseksen kautta antamat kymmenen käskyn laintaulut ovat hyvä itsetutkistelun peili. Kolme ensimmäistä käskyä kohdistuvat Jumalaan ja seitsemän jälkimmäistä kohdistuvat lähimmäiseen. Kun noita lukee, huomaan, etten ole yhtäkään käskyä kyennyt täysin täyttämään, vaikka halua siihen olisikin ollut.

Oletko sinä lukijani onnistunut käskyjen täyttämisessä? Jos rehellinen olet, tuskin.

Käskyjen lukeminen ja tutkiminen tekee meidät nöyriksi Jumalan edessä. Käskyjen tarkoitus on, että opimme tuntemaan syntisyytemme ja sen, ettemme pelastu tekojen kautta lakia täyttämällä. Silloin meille jää jäljelle ainoastaan Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa, sillä Jeesus täytti lain puolestamme viimeistä piirtoa myöden. Siinä on meidän toivomme näin itsetutkistelun eli paaston aikana.

2 kommenttia

Amor vincit omnia

Maanantaina 27. helmikuuta 2017 | Petra Pohjanraito

Sydän

1. Kor. 13

"Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali."

Rakkaudellisen puheen erottaa sävystä ja puhujan katseesta. Lempeä katse ja lämmin äänensävy. Entä kun rakkaudellisuus puuttuu puheesta, jäljelle jäävät tyhjät sanat. Puhumme pappeina paljon, jatkuvasti. Meillä on paljon vastuuta siitä, mitä suustamme milloinkin päästämme ja sitä myös seurataan. Emme ole täydellisiä, päinvastoin, ehkä Jumala valitsi meidät juuri siksi, ettemme voisi kehuskella itsestämme. Korinttolaiskirjeen luvussa 13 on tiivistetty minun uskoni, se voisi olla uskontunnustukseni. Rakkaus on suurin, Amor vincit omnia: Rakkaus voittaa kaiken, peittää paljotkin synnit.

Toisinaan autoa ajaessani pohdiskelen syntyjä syviä, onneksi olen tähän mennessä pystynyt seuraamaan samalla liikennettä. Mieleni vaipuu aatoksiin. Ajatus siitä, että rakkaus on suurin, oli eräänä aamuna autolla ajaessani aatoksessani. Hautajaisiin matkatessani mietin sukua ja perhettä. Ajelin kohti kappelia.

En ollut nähnyt omaisia, en vainajan valokuvaa, jossa hän hymyilisi tulipunainen rippiruusu kokemattomassa kädessään, puhtaan valkeaa ylioppilaslakkia ylpeänä kantaen, umpirakastuneena puolisonsa kainalossa tai hopeisen harmaa viisaus hiuksissaan juhlapäivänä. Olin saanut joitain tietoja vainajasta, joiden varaan rakensin kuvani hänestä. Hänen kohtalossaan oli jotain, joka kosketti syvästi minua.

Ajattelin rakkautta, sen olemusta. Sitä, miten tässä elämässä haavoittuu ja haavoittaa, miten Jumalan rakkaus on sovinnollista ja voi luoda kuiluja umpeen. Lopulta ei ole mitään, mikä voisi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta.

Rakkauden ehdottomuuteen ja täydellisyyteen liittyy Jeesuksen kehotus rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä ja samaan sarjaan kuuluu Paavalin kehotus voittaa paha hyvällä. Tehtävä, joka tuntuu sydämessä miltei mahdottomalta. Pahan kuuluu saada palkkansa, niin ajatellaan. Ja samaan aikaan totta edellisen kanssa on se, että pahaa voi opetella voittamaan hyvällä. Miten syvällinen viisaus on katkaista pahuuden ja koston kierre, joka on kylvänyt tuhoa perheissä, suvuissa ja kokonaisissa kansakunnissa. Mikä ihmisessä on sitä, mikä huutaa pääsemään tasoihin ja jopa kostamaan. Miten paljon jäätä voi sulattaa sillä, että näkee pahan teon läpi elävän ja tuntevan ihmisen ja jättää tuomitsematta. Rakkauden teot sulattavat jäätä ja muodostavat yhteyden lämpimän virran.

Sydämen railot alkavat kasvaa umpeen, tilaa jää anteeksiannolle ja sovinnolle. Sovinnon tekeminen on uskomme ytimessä. Sovinnon voi tehdä vähäisilläkin aineksilla ja omasta puolestaan, vaikka toinen ei olisi vielä valmis tai ei koskaan pyytäisi anteeksikaan. Silloin on mahdollista ymmärtää myös Jeesuksen tekemä sovinto Jumalan kanssa. Hän teki sen meidän puolestamme.

Jokainen meistä voi opetella tekemään hyvää myös pahaa koettuaan. Vaikka toinen olisi tehnyt jotain hyvinkin loukkaavaa, voi pikkuhiljaa alkaa tekemään sisimmässään sovintoa ja virittämään anteeksiantoa mielessään. Jossain vaiheessa voi tuntua mahdolliselta toivoa ja tehdä hyvää tuolle ihmisille. Helppoa se ei ole, mutta se voi olla tavoitteeni ihmisenä. Tällainen on rakkaus, rakkaus, joka voittaa kaiken myös oman pienuuteni ihmisenä. Ja aina on hyvä muistaa, että jokainen meistä on haavoittanut joskus toista. Miten hyvältä tuntuukaan, jos tuo toinen pystyy voittamaan tekemäni pahan hyvällä. Näin Amor vincit omnia tulee todeksi.

"Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.  Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."

Ei kommentteja

Lutherin suhde juutalaisiin

Maanantaina 20. helmikuuta 2017 | Pentti Helttunen

 Luther-patsas

Jatkan edellistä blogikirjoitustani Israeliin liittyvällä aiheella. Uskonpuhdistuksen 500-vuotisen merkkivuoden aloitin tutustumalla Martti Lutherin kirjoihin. Aluksi luin hänen elämänsä loppupuolella eli v. 1543 julkaiseman kirjan "Juutalaisista ja heidän valheistaan". Nyt on menossa 650- sivuinen kirja "Galatalaiskirjan selitys", jossa Luther perusteellisesti selittää ja vääntää rautalangasta vanhurskauttamisoppia; "yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden".

Ensin mainitussa kirjassa minua suorastaan järkytti Martti Lutherin hirmuinen juutalaisviha. Johtopäätöksissään hän meni niin pitkälle, että kehotti "polttamaan synagogat, repimään rikki heidän asuntonsa, ottamaan pois heidän kirjansa ja Talmudinsa, kieltämään julkisesti rukoilemasta ja Jumalaa ylistämästä ja edes Jumalan nimen lausumista, heidän tulisi asua ulkosuojissa ja talleissa niin kuin mustalaiset, karkottaman heidät maasta" jne.

Historiatietojen mukaan Lutherin kehotuksia maan hallitsijat eivät kuitenkaan panneet käytäntöön siinä vaiheessa. Natsit 400 vuotta myöhemmin painattivat kirjasta lyhennetyn version jakaen sitä miljoona kappaletta ja käyttivät sitä propagandassaan. "Kristalliyönä" marraskuun 9. ja 10. päivän välisenä yönä v. 1938 natsit panivat Lutherin kehotukset täytäntöön ja seuraavina vuosina holokaustin seurauksena surmattiin julmasti 6 miljoonaa juutalaista.

Miksi Luther kirjoitti tällaisen kirjan? Taustaksi kerrotaan, että juutalaiset käännyttivät kristittyjä omaan uskoonsa ja käyttivät pilkkaavaa kieltä mm. Jeesusta kutsuttiin äpärälapseksi tai huoran pennuksi ja Mariaa siis huoraksi. Lutherilta pyydettiin vastinetta juutalaisten syytöksiin ja hän kirjoitti vastahakoisesti parikin kirjaa vanhoilla päivillään. Hän ruotii niissä juutalaisten opetuksia hyvin perusteellisesti ja kumoaa ne kirjoituksiin vedoten. Lutherhan oli koulutukseltaan alun perin oikeusoppinut ja ehkä siksi hän osaa taitavasti perustella mielipiteitään ja väittämiään, mutta juutalaiset eivät Lutherin perusteluja hyväksyneet.

Miksi ylipäätään juutalaiset ovat saaneet kokea käsittämätöntä vihamielisyyttä koko historiansa ajan? Sanotaan, että mitään muuta kansaa ei ole vastustettu kautta historian yhtä kiihkeästi kun juutalaisia. VT:n Esterin kirjassa kerrotaan suunnitelmasta ja päätöksestä noin 400 v. eKr, että "kaikki juutalaiset oli hävitettävä, tapettava ja tuhottava, nuoret ja vanhat, lapset ja vaimot". Suunnitelma epäonnistui ja siksi Israelissa vietetään vuosittain suurta puurim-juhlaa. Jeesus, opetuslapset ja alkuseurakunnan ihmiset olivat juutalaisia. Raamatun kirjoittajat lääkäri Luukasta lukuun ottamatta ovat juutalaisia. Paavali juutalaisena tajusi jännitteisyyden juutalaisten ja pakanakristittyjen kesken ja siksi hän kirjoittikin Roomalaiskirjeessä kummallekin ryhmälle ohjeita. Paavali itse sai kokea kristityksi kääntymisen jälkeen vainoa juutalaisilta, kun he syyttivät häntä petturiksi ja yrittivät tappaa hänet.

Alkuvuosisatoina pakanakristittyjen päästessä valtaan juutalaisiin alkoi kohdistua vainoa ja vihamielisyyttä. Kirkkoisämmekään eivät välttyneet vihapuheilta juutalaisia kohtaan. Se perintö on jatkunut tähän päivään asti ja näyttää vain kiihtyvän myös kristillisissä maissa puhumattakaan islamilaisista maista.

Mistä juutalaisia syytettiin? Teologinen syytös oli Jumalan eli Jeesuksen tappaminen. Ajateltiin, että kristittyjen pitää jollakin tavalla kostaa tämä juutalaisille.

Toinen syytös oli, että juutalaiset ovat paatuneita ja luopuneita, Jumala on hyljännyt heidät ja karkottanut kaikkien kansojen sekaan ja kristillinen kirkko on tullut valitun kansan tilalle, puhutaankin korvausteologiasta. Kolmanneksi osa kirkkoisistä olivat suunnan näyttäjiä 100 - 500 luvuilla. Eräskin toteaa, että "synagogahan ei ole ainoastaan ryövärien ja petkuttajien majapaikka, vaan myös demonien". Musta surma, luonnon katastrofit yms. sälytettiin juutalaisten syyksi. Samoin heitä syytettiin lasten sieppauksista ja kaivojen myrkyttämisestä. Ranskan vallankumouksen seurauksena juutalaisten asema Euroopassa parani ja he saivat kansalaisoikeudet takaisin. 

Suomen suhtautuminen juutalaisiin on vaihdellut historian saatossa. Papistonkin piirissä on esiintynyt voimakasta antisemitismiä. Suomesta luovutettiin natsien käsiin v. 1942 viisi turvapaikan saanutta juutalaista pakolaista ja heidän mukaansa lähti vapaaehtoisesti yhden vaimo ja heidän kaksi lastaan. Näistä kahdeksasta vain yksi selvisi hengissä. Päätöksen luovutuksesta teki silloinen sisäministeri hallituksen tietämättä. Tässä yhteydessä voi todeta, että v. 1974 suomalaiset rakensivat moshavin, osuustoiminnallisen suomalais-juutalaisen keskuksen Yad Ha Shmona (kahdeksan muistoksi). Pääminsteri Paavo Lipponen v. 2001 esitti Suomen puolesta virallisen anteeksipyynnön juutalaisille näiden kahdeksan juutalaisen karkottamisen johdosta.

Antisemitismi sana otettiin käyttöön 1800-luvulla, kun haluttiin juutalaisvihan ja juutalaisvastaisuuden tilalle fiksumpi ilmaisu.

Ei kommentteja

Asunnoton mies

Maanantaina 13. helmikuuta 2017 | Tuija Mattila

Seison kauppakeskuksen käytävällä lipas kädessäni. Olen keräämässä yhteisvastuukeräystä. Ihmiset kulkevat ohitseni, mutta aina välillä joku pysähtyy kohdalleni tiputtaakseen oman lahjoituksensa keräyslippaaseeni.

Kauppakeskuksen rullaportaita pitkin laskeutuu joukko nuoria ja yksi keski - ikäinen mies. Tunnistan miehen, mutta hän ei huomaa minua. Miehellä on yllään likaiset vaatteet, päässä ruhjeita ja askel on hieman hatara. Hän - suomalainen, keski-ikäinen, asunnoton mies - soljuu ihmisvirran mukana käytävällä eteenpäin.

Hetken päästä kuulen kovan kolahduksen. Tyylikäs, eläkeikäinen nainen yrittää laittaa ostoskärryjä paikalleen ja samalla hänen kyynärsauvansa putoavat kolisten lattialle. Seison paikoillani ja ihmettelen, että miksei kukaan mene auttamaan tuota naista. Näkeehän sen jo kauas ettei hän saa itse sauvojaan ylös lattialta.

Mitä sitten tapahtuukaan? Suomalainen, keski-ikäinen, asunnoton mies likaisissa vaatteissaan pysähtyy naisen kohdalla. Hän nostaa sauvat maasta ja ojentaa ne naiselle. Nainen katsoo hämmästyneenä miestä silmiin ja kiittää. Elämässään kovia kokenut asunnoton hymyilee naiselle ja jatkaa matkaansa hatarasti askeltaen käytävällä eteenpäin.

Seison kauppakeskuksen käytävällä lipas kädessäni enkä voi unohtaa sitä, minkä juuri näin tapahtuvan.

Ei kommentteja

Kirkon tulevaisuus

Maanantaina 6. helmikuuta 2017 | Hannele Karppinen

Marraskuun kirkolliskokouksessa käsiteltiin Tulevaisuuskomitean mietintöä, jota oli työstetty n. 1,5 vuoden ajan. Siellä käytiin lähetekeskustelua ja se lähetettiin jatkotyöstettäväksi kirkon tulevaisuusvaliokunnalle. Se taas puolestaan pyytää lausunnon perustevaliokunnalta, lakivaliokunnalta, hallintovaliokunnalta, talousvaliokunnalta ja yleisvaliokunnalta, jonka jäsen itse olen. Meille annettiin tehtäväksi tarkastella asiaa kolmesta näkökulmasta: seurakuntalaisuus, johtajuus, kieli ja neljänneksi ottaa kantaa mietinnön ehdotukseen nuorten kiintiöistä kirkolliskokoukseen. Kirjoittelen tässä nyt joitakin omia mietteitäni näiden asioiden äärellä.

Hienoa mietinnössä on, että se alkaa Ilmestyskirjan jakeella: "Minä olen A ja O, alku ja loppu, sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.", ja että siellä sanotaan sivulla 34, että kirkon on oltava rohkeasti kirkko.

Mietinnössä nostetaan seurakuntalaisten osuus seurakunnan elämässä hyvin tärkeäksi. Seurakuntaliset eivät ole vain seurakunnan palvelujen kohteita, vaan aktiivisia toimijoita. Kirkon työntekijämäärää on menneinä vuosikymmeninä kasvatettu niin valtavasti, että seurakunta mielletään yleisesti organisaatioksi, jonka työntekijät tuottavat palveluita jäsenilleen. Seurakunta olemme kuitenkin me kaikki jäsenet yhdessä ja me toimimme yhdessä työntekijöiden kanssa. Toki muutosta tähän suuntaan on jo pitkään ollut nähtävissä seurakunnissa eri puolilla maata, kun vapaaehtoisille on annettu uusia vastuutehtäviä. 

Perheemme oli 1980-luvulla 6 vuotta Swasimaassa ja siellä olimme mukana seurakunnassa, jossa kävi pappi kerran kuussa. Jumalanpalvelus oli silti joka sunnuntai. Toki siellä oli paikallisten lisäksi mukana monta lähetystyöntekijää eri organisaatioista, mutta ei pappeja. Kaikki suunniteltiin ja hoitui vapaaehtoisten toimesta, paitsi ehtoollisen toimittaminen. Siltä pohjalta minulle on luontevaa tämä komitean esittämä ajatus seurakuntalaisten aseman muutoksesta. 

Ajatteluun kuuluu myös, että seurakunnan rakennukset eivät ole työntekijöiden, vaan meidän, sillä me olemme seurakunta. Siksi mietinnössä ehdotetaan, että tilojen käyttöä tulisi sallia seurakuntalaisista lähtöisin olevaan toimintaan, kunhan se on seurakunnan uskon mukaista. Kirkkoherralla on tietysti päävastuu tilojen käytöstä. 

Tämä kaikki vaikuttaa johtajuuteen. Hyvä johtajuus korostuu ja kaikilla tasoilla myös johtajia täytyy kouluttaa isoon asennemuutokseen. Johtajilta vaaditaan kykyä ohjata vapaaehtoisia, olla enemmän coacheja eli valmentajia, suostua siihen, että ei-työntekijät tekevät monenlaista ja heihin pitää luottaa. Minua viehättää myös se kohta, että epäonnistuminen sallitaan. Jos menee pieleen, arvioidaan tilanne ja saa yrittää uudelleen. Hyvin tärkeää on seurakuntalaisten hengellisen elämän vahvistaminen. Tietenkin työntekijöiden ammatillinen osaaminen on valtava voimavara eikä sitä saa tässä prosessissa väheksyä.

Kieli on myös hyvin tärkeä kysymys. On puhuttava sellaista kieltä, jota ihmiset ymmärtävät kuitenkaan vesittämättä sanomaa. Monikielisyys on myös keskellämme ja minua viehättää ajatuksen poikanen, joka jossakin tuli esiin, että suomenkieltä ymmärtämätön ihminen mesussamme voi ymmärtää symboleja, vaikkei sanoja ymmärräkään. Siksi kannattaisi niitä viljellä myös tässä meidän sanan kirkossamme. Ajatellaanpa vaikkapa pantomiiminäytelmää, miten sen liikkeet voivat kertoa asian ilman sanojakin!

Viimeisenä nuorten kiintiöistä, joita mietintö esittää. Nuorilta kirkolliskokousedustajilta tuli selkeä viesti, että kiintiöt olisivat nuorten aliarvioimista. Hallinnosta kiinnostuneet nuoret voivat hakeutua oman seurakuntansa luottamuselimiin normaalin demokraattisen käytännön mukaan ja kun luottamusta syntyy, heitä voidaan valita kirkolliskokoukseen päättämään kirkon laajoista asioista. Toki seurakunnissa kannattaa perustaa vaikkapa nuorisovaltuustoja, joissa nuoret oppivat ajamaan heitä kiinnostavia asioita ja kantamaan vastuuta. Ja nuoria tulee kuunnella oikeasti. Ja lapsiasianvaikutusten arviointi on syytä päätöksenteossa pitää mielessä.

Aika näyttää, miten ehdotetut muutokset kirkossa etenevät, mutta ainakin valiokunnat ovat rivakasti tarttuneet töihin. Ja rukoilla saa tämänkin asian puolesta!

Yksi kommentti

Samassa ketjussa

Maanantaina 30. tammikuuta 2017 | Merja Telsavaara

 Paperiketju

Tätä kirjoittaessani olen ensimmäistä päivää töissä lähes parin viikon sairasloman jälkeen. Olin tosi vihainen kun sairastuin juuri silloin, kun työpaikalla oli tulossa paljon mielenkiintoisia tapahtumia. Vähäisillä voimillani heittelin kotona tavaroita ja olin vihainen, koska en halunnut olla pois kaikista minulle tärkeistä asioista. Miten ihmeessä voisin perua kaikki tulevat työtehtävät ja tapaamiset seurakuntalaisten kanssa? Miksi juuri nyt, miksi juuri minä? Nämä kysymykset ovat meille kaikille niin tuttuja, ihan liian tuttuja! Lopulta sairaus kuitenkin voitti enkä jaksanut sängyn pohjalla enää riehua ja kapinoida sairautta ja Jumalaa vastaan.

Siellä omassa sängyssä ja sairaalan päivystysjonossa odotellessa minulla oli kuitenkin aikaa ajatella. Mietin, että ehkä sairaudella oli minulle jotain sanottavaa. Ehkä joskus onkin vain hyvä luovuttaa ote siitä oravanpyörästä, mihin on yleensä aivan huomaamattaan hakeutunut. On eheyttävää huomata, että en olekaan mikään korvaamaton ratas työpaikkamme koneistossa, ja mitään peruuttamatonta ei tapahdu vaikka olisinkin sairaana pari viikkoa. Se sanonta, että "ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki", ei siis pidä paikkansa ainakaan meidän seurakunnassamme. Hyvä niin, sillä olisi kauheaa ajatella, että koko työyhteisömme hajoaisi jos juuri minä en voisi pitää sitä kasassa.

Meidän seurakuntaamme ja koko kirkkoa pitää koossa paljon suurempi voima kuin me tavalliset ihmiset. Meitä heikkoja lenkkejä on paljon, jokainen mutkallaan kuka mihinkin suuntaan. Toiset meistä ovat katkeamaisillaan ja toiset elämänsä parhaimmassa kunnossa. Mutta ilman kaikkia meitä erilaisia lenkkejä yhdistävää Kristusta me emme pysyisi samassa ketjussa.

Vaikka meillä yksittäisillä seurakuntalaisilla olisi ongelmia ja ristiriitoja, kuulumme samaan Kristuksen kirkkoon. Ilman Kristusta meillä ei olisi kirkkoa eikä omaa kotiseurakuntaamme, missä saamme yhdistyä samaan ketjuun yhdessä muiden uskovien kanssa. Virren 454 mukaan: "Palvelijaa monta, yksi on Herra, Herra Jeesus Kristus. Palvelijaa monta, yksi on Herra. Hän yhdistää meidät."

Ei kommentteja

Riparit käynnistyivät vauhdilla

Tiistaina 24. tammikuuta 2017 | Janne Rönni

 

Ripari Sääksin leirikeskuksessa
Ripari Sääksin leirikeskuksessa kesällä 2016. Kuva Ari Suomi.

Viime sunnuntaina (22.1.) käynnistyi suurin osa tämän vuoden rippikouluista. Hieman alle kaksikymmentä ryhmää ja monen monta uutta rippikoululaista kokoontuivat Hyvinkään kirkkoon kahteen jumalanpalvelukseen. Yhteinen matka alkoi. Tällä matkalla korostuu ennen kaikkea oma asenne. Ei ainoastaan rippikoululaisen, vaan myös työntekijän. Millä asenteella itse lähtee tälle matkalle. Onko jo alkuunsa täysin hälläväliä, ei kiinnosta, vai antaisiko sittenkin mahdollisuuden nähdä ja kokea, mitä kaikkea ripari voi antaa ja mitä kaikkea siellä voikaan oppia. Malttaako luopua omista ennakkoluuloista?

Rippikoulu on suuri mahdollisuus tutustua itseensä, toisiin, omaan suhtautumiseen, omaan ajatteluun ja ennen kaikkea huikea mahdollisuus tutustua Jumalaan ja kristinuskoon. Eli tutustua siihen uskoon johon on kastettu tai johon mahdollisesti kastetaan. Harvoin tulee vastaan sellaisia tilanteita, että on oikeasti tilaa miettiä ja pohtia elämää ja omaa ajatteluaan näihin asioihin. 

Itse olen saanut osallistua moniin rippikouluihin ja laskuissa olen mennyt jo usein sekaisin, mutta yksi asia on varma: yksikään ripari ei ole ollut samanlainen. Eikä tule olemaan samanlainen. Jokainen on ollut aivan omanlaisensa. Onneksi näin. Muuten sitä itse kyllä kyllästyisin. Jokainen ryhmä on aivan ainutlaatuinen ja jokainen ihminen, joka ryhmään kuuluu tuo siihen oman tärkeän, ainutlaatuisen osansa. 

Riparit tulevat aina joka vuosi ja aina ne tuovat omat haasteensa. Miten saada riparista mielekäs ja että jokaisella olisi siellä hyvä ja turvallinen olla niin riparilaisella, isosella, isosten isosella, yövalvojalla kuin myös kaikilla työntekijöillä. Mutta myös sellainen, että sieltä voisi saada matkaevästä elämään, joka kantaa läpi elämän. 

Parhaimmat riparimuistot tulevat silloin, kun huomaa, että riparilla on saatu aikaan ilmapiiri, jossa jokaisella on hyvä olla ja uskalletaan jopa kysellä ja kyseenalaistaakin. Vetäjän roolista käsin parasta on myös se, että on saanut itse oppia jotakin uutta niin itsestäkin, toisista ihmisistä kuin Jumalastakin. 

Rippikoulut ilman Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeä ei ole mitään. Suurin voimavara on siinä, että kaikki on lopulta vain ja ainoastaan Jumalan varassa. Hän saakoon vaikuttaa vahvasti myös tänä riparivuonna ja antakoon sitä parasta mitä vaan voi antaa: armonsa, rakkautensa, läsnäolonsa.

Loppuun vetoomus seurakuntalaisille: muistakaa rukouksissa tämän vuoden ripareita ja kaikkia niitä, jotka niissä on mukana jollain tavalla. Tuetaan heitä, annetaan tilaa olla nuoria, tilaa kysyä ja mahdollisuus ihmetellä, tutustua.

Siunauttua ja varjeltua riparivuotta 2017! 

Ei kommentteja

Tajua ihme

Maanantaina 16. tammikuuta 2017 | Outi Korppinen

Hyvää uutta vuotta nuorisotyöstä!

Vuoden vaihtuessa usein punnitaan sitä, mitä menneenä vuonna tuli tehtyä ja opittua ja millaisin aatoksin lähdetään kohti uutta vuotta. Parissa viikossa moni on jo huomannut, että paluu arkeen on tapahtunut. Arki tuo haasteita elämään, pulmallisia tilanteita ja jyrkkiäkin alamäkiä, toisinaan taas pyrhälletään eteenpäin elämän huippuhetkissä, elämä on hienoa ja mahtavaa. Kuitenkin suurin osa elämää on se kuuluisa tasainen arki: koulu, työ, ruokakaupassa käynnit, perheen kanssa vietetty aika, harrastukset, ystävät ja mitä nyt kenenkin arkeen kuuluu. Arjen keskellä toisinaan tulee miettineeksi, millaisia asioita haluaisi välittää elämästä eteenpäin nuoremmilleen, millaista esimerkkiä haluaisi olla antamassa. Miten täällä voitaisiin sulassa sovussa elää arkea niin, että jokainen voisi kokea niitä elämän huippuhetkiä, jokainen voisi mahdollisimman hyvin välttyä alamäiltä ja jos kuitenkin niin käy, että elämä heittää eteen sellaisia kierrepalloja, joiden kanssa on hankalaa pärjätä, miten jokainen voisi niissä tilanteissa auttaa toisia ja itseäänkin omalta osaltaan. Miten olen itse elänyt ja mitä tehnyt sen eteen, että elämä olisi tuollaista, jossa jokainen kantaa oman kortensa kekoon?

Olin ennen nuorisotyöhön tuloa töissä päiväkodissa ja sieltä lähtiessäni sain työkavereilta runon, joka ohjaa ajatuksia juuri siihen suuntaan: miten elää omaa arkea niin että kaikkien on hyvä olla? Runo on Robert Fulghamin käsialaa ja kuuluu näin:

Elämän taito
Kaiken, mitä todella tarvitsen tietääkseni
miten elää ja miten tehdä ja miten olla,
opin lastentarhassa.
Viisaus ei ole ylioppilastutkintovuoren huipulla
vaan tarhan hiekkalaatikossa.
Opin siellä nämä asiat:
Jaa kaikki.
Pelaa reilua peliä.
Älä lyö ihmistä.
Pane tavarat takaisin sinne mistä otit.
Siivoa omat sotkusi.
Älä ota tavaroita, jotka eivät ole sinun.
Pyydä anteeksi, kun loukkaat jotakuta.
Pese kätesi ennen kuin rupeat syömään.
Vedä vessa.
Pikkuleivät ja kylmä maito tekevät hyvää.
Elä tasapainoista elämää - opi jotakin ja ajattele jotakin
ja piirrä ja maalaa ja laula ja tanssi ja tee työtä vähän joka päivä.
Ota nokkaunet iltapäivisin.
Kun lähdet ulos maailmaan,
varo liikennettä,
pidä toista kädestä
ja pysyttele yhdessä toisten kanssa.
Tajua ihme.

Näiden sanojen sisään kätkeytyy arkista viisautta ja niiden myötä toivotan ihmeellisen arkista ja arkisen ihmeellistä vuotta 2017!

Ei kommentteja

Rakkaat muistot

Torstaina 12. tammikuuta 2017 | Saija Lottonen

Lapuan Tuomiokirkko talvella 2016
Lapuan tuomiokirkko talvella 2016. Kuva Minna Ylimäki-Hemminki.

Tammikuun 28. päivä 2007 oli kaunis pakkaspäivä. Muistan edelleen sen vatsanpohjassa tuntuneen jännityksen, kun ajelimme aamulla kohti Lapuan tuomiokirkkoa. Virkapuku ensimmäistä kertaa päällä ja ajatukset tulevasta. Miten pappeus muuttaa elämääni? Miten ensimmäinen messu sujuu tai ensimmäinen kirkollinen toimitus. Odotukset olivat, mutta vanha sanonta siitä, kuinka "työ tekijäänsä opettaa" osoittautui paikkaansa pitäväksi tulevien kuukausien ja vuosien saatossa.

Eräs kollegani ohjeisti minua pappisvihkimyksen jälkeen, että kannattaa alkaa pitämään päiväkirjaa omista töistä. Koska olen ahkera päiväkirjan kirjoittaja, se ei ole ollut minulle ongelma. Säilytän arkistossani toimituspuheeni, valokuvat rippikouluryhmistä sekä ihmisten nimet, joita olen kohdannut toimitusten kautta. Olen säilyttänyt jokaisen joulukortin, kirjeen tai valokuvan, joita seurakuntalaiset ovat lähettäneet minulle jälkikäteen kiitokseksi tai muistoksi. Säilytän ne varmassa tallessa, jotta jonain päivänä eläkkeellä voin kaivaa ne esille ja palata muistoissani niihin hetkiin.

Parin viikon päästä pappisvihkimyksestäni on kulunut kymmenen vuotta. Satoja toimituksia, tuhansia ihmisiä ja kymmeniä messuja... Olen saanut kaksi lasta ja olen melkein nelikymppinen nainen. Mitä nämä vuodet ovat tuoneet tullessaan? Pappi kulkee ihmisen rinnalla, rukoillen ja kuunnellen. Iloitsee uuden elämän ihmeestä ja rakkauden lahjasta. Suree ja lohduttaa sairauden ja kuoleman edessä. Pappi näkee elämän kaikki sävyt, väriskaalat mustan ja valkoisen välissä. Jos nuorempana olin ehdoton ja yksioikoinen asioiden suhteen, en osaa olla sitä enää. Olen oppinut ihmisiltä elämästä valtavan paljon ja olen siitä kiitollinen. Taivaan Isä on antanut voimaa tarvittaessa ja kannatellut vaikeina hetkinä. Ilon hetkinä olen myös muistanut kiittää. Kauniista kohtaamisista, erilaisista ihmisistä ja hyvistä työtovereista, siunauksesta. Elämä on lahja.

Yksi kommentti

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |