Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Seurakunnan Blogit

Vihapuhetta vai rakkautta

Tiistaina 17. lokakuuta 2017 | Inga-Lill Rajala

Jokin aika sitten seurasin facebookissa erään tuttavani sivulla käytyä keskustelua maahanmuuttajista. Ystäväni oli linkittänyt sivullensa artikkelin, jossa sanottiin mm. "vihaan muslimeja ja opetan myös lapsiani vihaamaan heitä". Olin järkyttynyt ja kysyinkin omassa viestissäni, miten hän voi kristittynä sanoa allekirjoittavansa moiset sanat. Tiesinhän, että hänkin tuntee Raamatun kehotuksen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään - mistä päin maailmaa tuo lähimmäinen sitten onkin kotoisin. Itse asiassa Raamattu kehottaa rakastamaan jopa vihamiestä.

Facebookissa on siis käymässä melkoinen sota vihaa lietsovien ja maltillisempien, ihmisarvoa puolustavien ihmisten välillä. Minäkin sain osakseni vihaisia kommentteja vain siksi, että muistutin lähimmäisen rakkaudesta. Joku kirjoitti: Mikä sinä luulet olevasi? Kaikki maahanmuuttajiin suvaitsevaisesti suhtautuvat "suvakit ovat Luciferin enkeleitä".  Sanat löivät kovaa. Olin hämmentynyt ja masentunut.

Nykyinen vihapuhe ja väkivallalla uhkailu ei ole mitään uutta. Sitä on ollut kaikkina aikoina. Näyttää kuitenkin siltä, että nopea tiedonvälitys ja kommentointi sähköisessä mediassa, on tehnyt siitä entistä helpompaa. Ihmisten sisäiset ja ulkoiset esteet itsensä hillitsemiseksi ovat heikentyneet.

Viha alkaa pienestä...

Raamatussa on kymmeniä esimerkkejä siitä, miten jopa melko pienestä harmin siemenestä voi kasvaa silmitön viha. Jokainen varmaan muistaa Kainin ja Abelin. Kerran Jumala katsoi suopeasti Abeliin tuomiin eläinuhriin mutta ei Kainin uhriin. Raamattu kertoo, että Kain suuttui kovasti ja hänen "katseensa synkistyi".  Jumala yritti puhua hänelle järkeä tuossa vaiheessa ja varoitteli, että "synti on ovella vaanimassa" ja että Kainin tuli "pitää se kurissa". Mutta Kain ei välittänyt varoituksista. Suuttumus kasvoi vihaksi, murhanhimo myrkytti hänen mielensä ja lopulta hän toteutti suunnitelmansa veljensä tappamiseksi.

Viha lannistaa myös ne, jotka eivät ole vihan suoranaisia kohteita. Tuhannet ihmiset esimerkiksi tiesivät, mitä keskitysleireillä tapahtui, mutta silti vain harvat nousivat vastustamaan Hitlerin hirmutekoja.

Kirjassa Vainottu, pastori Jukka Norvanto Lainaa kirjailija Ronald Boyd McMilania, kun tämä kertoo tapaamisestaan rabbin kanssa keskitysleirillä. Rabbi oli sanonut: "Näitä krematorioita ei rakennettu alkujaan tiilistä, vaan sanoista. Kaikki alkoi valheista, joialuksi laskettiin liikkeelle vitseinä, iskulauseina ja väitteinä. Niinpä pian meistä juutalaisista tuli persoonattomia, ihmisyydestä riisuttuja, eläimiin verrattavia olentoja ja eläimille voi tehdä mitä tahansa. Me emme huomanneet mitä oli tulossa, ennen kuin oli liian myöhäistä."

Viha on sokeaa, mieletöntä ja kohtuutonta. Usein se saa voimansa valheista, juoruista ja joukkohysteriasta. Valitettavasti meidän aikanamme on myös niitä, jotka aivan tahallaan syöttävät mediaan valeuutisia. Meidän on oltava valppaina, ettemme jaa eteenpäin valheita. Ne ovat vihan polttoainetta.

Mitä voin tehdä vihalle?

Raamatussa on hyviä esimerkkejä myös vihan hallinnasta. Kuningas David joutui elämänsä aikana vihan kohteeksi. Hän ei kuitenkaan kostanut kärsimäänsä pahaa - esimerkiksi pahimmalle vainoojalleen, kuninkaalle, vaan hän kertoi rehellisesti omat vihan, pettymyksen ja ahdistuksen tunteensa Jumalalle.

Joskus raamatunlukijat kauhistuvat Davidin kostonhimoisia sanoja: "Kunpa surmaisit Jumala, väärintekijät. Enkö vihaisi sinun vihollisiasi, Herra, enkö inhoaisi sinun vastustajiasi. Vihamieheni vainoaa henkeäni, suistaa minut pimeyteen... Tuhoa viholliseni, sinä uskollinen. Hävitä kaikki, jotka vainoavat henkeäni, minä olen sinun palvelijasi."

David näyttää meille, että meillä ihmisillä on joskus niin järkyttävän vaikeita tilanteita, että sydämemme täyttyy vihalla. Hän osoittaa meille myös, mitä meidän tulee tehdä vihallemme. Meidän ei tarvitse jäädä vihan vangeiksi, sillä viha tuhoaa sisimpämme. Saamme antaa vihan tunteemme, pettymyksemme ja kostonhalumme Jumalalle. Hän ottaa ne vastaan. Meidän ei tarvitse yrittää esittää Jumalalle olevamme pyhempiä kuin olemme. Hän tuntee meidät joka tapauksessa "salatuimpaan saakka".

Rakkaus voittaa vihan

Suomessa seurakunnat ovat olleet avainasemassa maahanmuuttajien tilanteen ymmärtämisessä ja auttamisessa. On tarjottu sekä konkreettista että henkistä apua, ystävyyttä ja suomalaiseen elämänmenoon totuttelemista. Ilman tuhansien vapaaehtoisten apua tätä työtä ei olisi voitu tehdä niin laajasti. Onneksi on ollut maahanmuuttajiin suopeasti suhtautuvia ihmisiä - näitä parjattuja "suvakkeja". Usein nämä vapaaehtoiset auttajat ovat juuri niitä samoja ihmisiä, jotka auttavat myös vanhuksia, sairaita ja köyhiä lähimmäisiä.

Kirkot opettavat kristillisestä perinteestämme ja uskostamme, sillä se kiinnostaa! Eräässä Hyvinkään seurakunnan maahanmuuttajille suunnatussa tilaisuudessa pappi kertoi kristinuskon keskeisimmät totuudet lyhyesti ja ytimekkäästi. Hän piirsi ympyrän ja siihen sanan rakkaus. Ikään kuin terälehdiksi keskuksen ympärille hän lisäsi sanat rakkaus Jumalaan, lähimmäiseen, itseensä, luontoon - ja vihamieheen. Kun vieressäni istunut afgaani kuuli tämän viimeisen sanan, hän huudahti ääneen: "Tuo on hyvä!" Maahanmuuttajat saivat myös kuulla Jumalan rakkaudesta, Jeesuksesta, joka ristillä otti vastaan vihan, kärsi syntiemme tähden ja voitti kuoleman.

Ei kommentteja

Mitä on hengellinen ohjaus?

Maanantaina 9. lokakuuta 2017 | Carina Lievendahl

Viime viikon blogissa työtoverini Elina Antikainen nosti esiin kysymyksen: mitä on sielunhoito? Hän totesi sen olevan tilan antamista. Jatkan hengellisestä ohjauksesta, mitä se voisi olla?

Hengellinen ohjaus klassisessa merkityksessä koetaan hengellisen ohjaajan ja hänen ohjattavansa välisenä suhteena. Laajemmassa merkityksessä se voi olla hengellistä matkakumppanuutta, joka voi kuulua koko seurakunnan elämään ja seurakuntalaisten elämään. Hengellinen matkakumppani auttaa toista matkakumppania tunnistamaan Jumalan puhuttelun elämässään. Hengellinen ohjaus voi siis olla tavallisessa arjessa meidän kristittyjen yhteistä vaellusta, jossa kyselemme Jumalan tahtoa elämässämme.

Hengellisen ohjauksen on ajateltu olevan suppeammassa merkityksessä kokeneiden kilvoittelijoiden armolahjaa. Lutheria voi pitää hengellisenä opastajana, katekismuksen ja Raamatun sanan mietiskelyyn ohjaavana rukouksen teologina. Moni on saanut postilloista ja katekismuksista rohkaisua, ne ovat toimineet hengellisenä opastajana uskon ja elämän polulla. Kirkkomme seuraperinne on pitänyt yllä hengellistä ohjausta ja sielunhoitoa rinnakkain; se on näkynyt keskinäisenä lohdutuksena ja rohkaisuna.

Hengellinen matkakumppanuus on parhaimmillaan tilan tekemistä Jumalan ja ihmisen kohtaamiselle. Tärkeää ei ole se, että ohjaaja puhuu, vaan että Jumala puhuu. Viisas rinnalla kulkija, matkakumppani, auttaa siten toista tunnistamaan Jumalan puhuttelun ja rohkaisee matkakumppaniaan vuoropuheluun Jumalan kanssa.

Hengellinen matkakumppanuus ottaa todesta ihmisen tämänhetkisen elämän. On hyvä käyttää sekä uskon että psykologian kieltä sekoittamatta niitä toisiinsa. Pohtiessamme Raamatun sanaa ja seurustellessamme Jumalan kanssa, jumalasuhde voi kokea muutoksia. Matkakumppani voi olla pohtimassa yhdessä, mitä tunteita ja tarpeita toisessa herää, mistä se kertoo? Tässä todellisuudessa Jumalan rakastava läsnäolo on häntä hoivaamassa.

Kerron tarinan abba Antonioksesta, Egyptin kuuluisimmasta erämaaisästä, sen ajan hengellisestä ohjaajasta. Kuolinvuoteellaankin hän ohjasi oppilaitaan. Eräs heistä kysyi: "Abba, Antonios. Sinä olet suuri Jumalan mies. Sinä olet kuin Mooses." Abba Antonios oli pitkään hiljaa. Lopulta hän vastasi: "Viimeisellä tuomiolla Jumala ei kysy minulta: Antonios, miksi et ollut kuin Mooses? Hän kysyy minulta: Antonios, miksi et ollut Antonios?"

Voinko siis olla matkakumppani, jota kantaa menneiden kristittyjen sukupolvien saatto ja kirkon elävä perinne ja usko? Keskellä tätä maailmaa, jota elämme juuri nyt. Monet meistä etsivät hengellistä sisältöä elämäänsä, jossa kokemuksen kieli on sydämen kieli, joka on rukousta Jumalan kanssa. Siinä rukouksessa Jumala, ihminen, kirkon perinne, ympäröivä maailma ja elämä, otetaan todesta. Edellä viitaten: Antonios saa olla Antonios. Sinä saat olla sinä, Jumalan rakastavassa läsnäolossa.

Ei kommentteja

Mitä on sielunhoito?

Maanantaina 2. lokakuuta 2017 | Elina Antikainen

Jo eläkkeellä oleva pastori katselee minua silmälasiensa takaa ja esittää kysymyksensä uudelleen.
Mitä on sielunhoito? Sano se niin ytimekkäästi kuin pystyt.
Jaa-a... Tietenkin kuuntelemista..
Mietin hetken ennen kuin lisään
Vierellä kulkemista. Ahdistuksen vastaanottamista. Tilan antamista...
Vanhempi pastori jatkaa
Sanoit lopuksi sen, mikä sielunhoidossa on mielestäni kaikkein tärkeintä.
Tilan antaminen.

Jotta voin antaa tilaa, minun täytyy ensin tehdä sitä. Syksyn alussa sain kodissani muutaman neliön lisää. Kiipesin ullakolle, jonka häkkikomerossa säilytin vanhaa pöytää ja neljää tuolia. Päätin tuoda pöydän alas. Tuolien kohdalla mietin pidempään. Kuinka monta tuolia tarvitsen? Itselleni yhden? Ehkä kuitenkin kaksi? Vai kaikki neljäkö? Ja keitä varten? Ajattelin ystäviäni, jotka voisivat istua tuoleilla. Ja kenties niille istuutuisi myös joku, jonka olemassaolosta en vielä edes tiedä. Päätin tehdä istumatilaa hänellekin.

Tilan antaminen on pätevä ohje niin sielunhoitoon kuin moniin oman elämän ihmissuhteisiin. Mutta vaikea. On vaikeaa tehdä toiselle tilaa. On vaikeaa antaa toiselle niin paljon tilaa kuin hän tarvitsee. Silti kuitenkin juuri sitä toivon itsellenikin. Että minulle tehdään ja annetaan tilaa.

Tilan antaminen on myös sen hyväksymistä, että jokin tuoleistani saattaa jäädä tyhjäksi. Joku saattaa istua tuolillani, mutta monet kysymykset voivat jäädä vaille vastausta. Joku istuutuu tuolilleni vain pieneksi hetkeksi. Tilan antamiseen kuuluu, että annan toisen nousta tuolilta jatkamaan omaa matkaansa. Tila täyttyy hiljalleen muistoilla ja lopulta syntyy taas lisää tilaa, tilaa jollekin uudelle.

Ei kommentteja

Sinäkö messuun?

Maanantaina 25. syyskuuta 2017 | Kai Ojala

"Sinäkö messuun?" Näitä sanoja ystäväni käytti, kun kuuli minun menevän sunnuntaiaamuna messuun. Vaikka ystäväni tiesi minun olevan sairaalapappi, hänen oli vaikeaa ymmärtää sitä, että käyttäisin vapaa-aikaani messuun ja vielä sunnuntaiaamuna. Meillä syntyi mielenkiintoista pohdintaa teemasta ja hänen luvallaan kirjoittelen siitä blogitekstiini. Vaikka olen koulutukseltani teologi, niin lähestyn aihetta hyvin käytännöllisesti ja jätän teologiset termit toiseen kertaan. Olen Martti Lindqvistin (suomalainen teologi, kirjailija ja eetikko) kanssa samaa mieltä siitä, että nostaessani messun teemoja esille, niin puhun niistä omalle kehitysvaiheelleni ja elämäntilanteelleni ominaisella tavalla. Kirjoittamiani ajatuksia en olisi kenties allekirjoittanut kymmenen vuotta sitten. Tilanteeni voi olla myös uudenlainen kymmenen vuoden kuluttua.

Miksi siis menen sunnuntaiaamuna messuun?

Menen messuun rauhoittumisen, yhteyden ja ehtoollisen tähden.

Luterilaista jumalanpalvelusta on syystäkin kritisoitu sen harmaasta sävystä. Ystäväni mukaan ortodoksisessa jumalanpalveluksessa kaikki aistit pääsevät vahvemmin osallistumaan mm. tuoksuineen ja väreineen. Ystäväni mukaan nuorempaa väkeä vetävät lennokkaat ylistystilaisuudet tempaavat ihmiset mukaansa ja antavat toisella tavalla eväitä tunnekokemukseen, kuin kirkkoni klo 10 messu. Näin keski-ikäistyvänä olen oppinut arvostamaan kirkkomme tuttua ja turvallista messua entistä enemmän. Minulle messu on hiljentymistä ja pysähtymistä Pyhän äärelle ennen uuden viikon alkua. Minulle tuo emotionaalista turvaa kirkonmenojen tuttu ja turvallinen eteneminen. Se rauhoittaa minun sisäistä maailmaani.

Huomaan usein jumalanpalveluksissa pohtivani sitä, miten olen osa sukupolvien ketjua. Näillä kirkonpenkeillä ovat istunut iloineen ja suruineen lukemattomat ihmiset ennen minua ja näin uskon myös istuvan minun jälkeeni. Papin kertoessa jumalanpalveluksessa parien avioliittoaikeista tai lukiessa lähimmäisen kuolinilmoitusta tajuan olevani pieni osa tätä ihmiskuntaa, jossa ihmisen ilot ja surut eivät juuri ole muuttuneet. Samalla koen yhteyttä kirkkokansan kanssa, joka on tullut kirkkoon erilaisista elämäntilanteista.

Yhteiskunta ja sen vaatimukset usein väsyttävät minua. Usein koen riittämättömyyttä näiden vaatimusten tähden. Tulee tunne, että pitäisi olla enemmän. Työmarkkinat asettavat meille perusteltuja vaatimuksia ja saamme korvauksen ansioittemme mukaan. Minulle ehtoollisessa kiteytyy evankeliumin ydin. En saa siinä ansioni mukaan, vaan saan olla vastaanottamassa. Armossa on kyse siitä, että minä kelpaan ja olen tarpeeksi Kristuksen täytetyn työn tähden. Vaikka en kaikkia hienouksia ymmärtäisikään ehtoollisen mysteeristä, saan ottaa osaa johonkin sellaiseen, jossa Jumala palvelee minua.

Nämä kolme asiaa rohkaisevat minua lähtemään myös ensi sunnuntaina messuun. Lähdetäänkö yhdessä?

Lähteet: Lindqvist, M 1999. Surun tie. WSOY: Helsinki.

Ei kommentteja

Päivä vain ja hetki kerrallansa

Tiistaina 19. syyskuuta 2017 | Inkeri Toiviainen

Eilen radion aamuhartauden pitäjä mietti, miten hän eläisi tämän päivän, jos tietäisi, että se on viimeinen. Hän arveli, että ehkä ei tiuskisi lapsilleen, ehkä kertoisi puolisolleen, että tämä on tärkeä ja rakas ja ehkä kiinnittäisi erityistä huomiota kaikkiin kohtaamisiin päivän aikana.

Tapasin eilen sattumalta vanhan koulukaverini, jonka kanssa olimme neljä ensimmäistä kouluvuotta samalla luokalla. Hänestä tuli mieleeni pidetty opettajamme, joka oli aina hymyilevä ja jolle me lapset olimme todella tärkeitä. Opettajamme sanoi meille kerran: "Muistakaa lapset, että jokainen hyvästijättö voi olla viimeinen."  Ei ole samantekevää, kuinka eroamme toisistamme; vihassa vai sovussa.

Elämän kiireiden keskellä, olisi tärkeää osata tarttua hetkeen, keskittyä olennaiseen. Ruotsalaisen virsirunoilija Lina Sandellin ehkä tunnetuin virsi "Päivä vain ja hetki kerrallansa" (Blott en dag, och ett ögonblick i sänder) sanoittaa tätä asiaa hyvin. Idean lauluun Sandell sai tarinasta, joka kertoo vanhasta seinäkellosta. Seinäkello lakkasi käymästä. Kellotaulu ryhtyi selvittämään vikaa. Syypääksi osoittautui heiluri, joka oli laskenut, että sen piti vuorokaudessa heilahtaa edestakaisin 86 400 kertaa. Tätä jatkuisi viikosta viikkoon, vuodesta toiseen, loputtomiin. Työmäärän suuruus lamaannutti heilurin, ja se teki lakon. Kellotaulu ehdotti, että heiluri kokeeksi heilahtaisi edestakaisin kuusi kertaa. Näin tapahtui, mutta heiluri selitti: "Eivät nämä kuusi kertaa tunnu raskaalta, mutta minunhan on työskenneltävä kuusi kertaa miljoonia kertoja." Kellotaulu huomautti nyt, että heiluria huoletti vain työn ajatteleminen, ei työ sinänsä.  "Vaikka voitkin jonakin hetkenä ajatella niitä miljoonia heilahduksia, jotka sinun on tehtävä, sinulta ei kuitenkaan vaadita kuin yksi heilahdus kerrallaan."

Soveltaessaan tätä kertomusta syntyneen virren sanoihin Lina Sandell viittasi Raamatun sanaan: "Niin kuin sinun päiväsi, niin olkoon sinun voimasikin." (5. Moos.33:25, vanha käännös) ja Jeesuksen sanoihin: "Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet" (Matt. 6:34).

 (Tauno Väinölä kertoi tarinan seinäkellosta Kotimaa-lehdessä 25.7.2003) 

Ei kommentteja

Rajat ja "rajattomat"

Maanantaina 11. syyskuuta 2017 | Veli-Pekka Toiviainen

Kaikenlainen koheltaminen hyppii silmille lehtien palstoilta, keskusteluissa kanssalähimmäisten kokemuksista rippileireiltä ja koulumaailmasta, niin myös kauppiaiden kokemuksista kauppoja kiusaavista "terroristeista". Kun iän puolesta alun toiselle kymmenelle ehtineet lapset makoilevat kauppojen pakastealtaissa, sotkevat maitohyllyjä, rikkovat pakkauksia ja lähettelevät some-kuvia rohkeuden osoituksina maailmalle tai pieni nuorisoryhmä terrorisoi rippikoululeiriä täydellisen piittaamattomasti on syytä herätä kysymään, miksi näin? Miten olemme tulleet tähän? Mitä olisi tehtävä?

Tietystikään kyse ei ole kaikista murrosikäisistä, ei kaikista lapsista tai nuorista. Koheltajia löytyy sitä paitsi joka ikäluokasta. Kuitenkin on aihetta kysyä: miksi?

Syy-yhteyksiäkin voidaan osoittaa moneen suuntaan: perheen murrokseen, työttömyystilanteeseen, tekniseen murrokseen, some-kulttuuriin, ylikorostuneeseen individualismiin jne. Ehkä selkeimmin murros on tullut silmille some-kulttuurin kentällä: Selfie-kuvia ja vihapuhetta levitetään estottomasti ajattelematta ja tajuamatta tuon taivaallista seurauksista. 

Mielestäni kaksi näkökulmaa nousee muita selkeämmin ja painokkaammin esille. Ensinnäkin netin "rajattomuus" on avannut portit ja mahdollisuudet työntää bittiavaruuteen kaikkea mahdollista, asiallista ja asiatonta, hyvää ja huonoa, rakentavaa ja särkevää. Ennen nettiaikaa käytössä oli huomattavasti rajallisempia välineitä: puhe, kirjoitus, piirros, keskustelu, kaikki rajallisine tiloineen. Nyt nettiin mahtuu mitä vain, kaikki, rajoittamatta, jos niin haluaa. Siitä on tullut - ihmisen myötä - "raketinlaukaisualusta", rajaton tila kaikenlaiseen koheltamiseen. Sinne voi tyhjentää katkeransapekkaat "vatsahapponsa" viuhtovaan vihaan asti. Ja "saastepilvet" leviävät.

Tämä nostaa toisen näköalan esiin entistä voimakkaammin: selkeiden rajojen asettamisen tarpeen myös ilmaisulle. Ilmaisuvapaus ja sananvapaus sen osana ei voi sisältää rajatonta vapautta ilmaista mitä ja miten tahansa, vastuutonta ilmaisuoikeutta. Jokaisella pelillä on sääntönsä, sallivat ja rajoittavat ohjeensa: jalkapallolla, golfilla, pesäpallolla, korttipeleillä... Yhteiskuntakaan, ihmisyhteisö ei selviä ilman niitä. Ei perhe, ei järjestö, ei taloyhtiö, ei kunta, kaupunki, seurakunta eikä valtio selviä ilmansääntöjä.  Rajoja tarvitaan, murrosikäisille yhtä lailla kuin kaikenikäisille Telluksen tallaajille. Vanhemmat eivät voi ulkoistaa perusvastuutaan muille.

Rajattomuus johtaa kaaokseen, tervehenkinen ohjaus terveempään yhteiseloon. Siksi kysyn: uskallammeko asettaa rajoja?

Ei kommentteja

Jumalan täysihoidossa

Tiistaina 5. syyskuuta 2017 | Johanna Rantalankila

Seurakunnan tilaisuudet ovat mieltä avartavia.  Parisen viikkoa sitten tapasin nimikkolähetin. Hän totesi: "Te kaikki olette teologeja." Havahduin - mitä hän puhuikaan? Olenhan lähetyssihteeri, koulutukseltani aivan jotain muuta. Katselin kuuntelijakuntaa ja samalla pohdin millainen tietotaito tähän joukkoon sisältyy.  Joukossa oli monen eri alan ammattilaisia ja nyt meidät vielä todetaan teologeiksikin.

Nimikkolähetti kertoi maasta, jossa pääuskonto ei ole kristinusko.  Kun Jeesuksen rakkaus ja armo meitä kohtaan tulee todeksi, se aina puhuttelee.  Samalla se herättää kiinnostuksen mistä kristinuskossa onkaan kyse.  Jumalan Sana ei ehdy, aina löytyy uusia ulottuvuuksia. Kun lähetystyön tarkoitus on se, että paikalliset ottavat vastuun kirkon toiminnasta, on tarve kouluttaa paikallisia työntekijöitä. Maassa, jossa kristinusko on vähemmistö, paikallisten kristittyjen lähtökohta kristinuskoon on varsin ohut. Me suomalaiset olemme saaneet kuulla Jeesuksesta kenties jo pyhäkouluajoista lähtien. Uskonto on koulun oppiaine, suurin osa on käynyt rippikoulun ja meidän yhteiskunta perustuu kristillisiin arvoihin.  Siinä suhteessa me todellakin olemme teologeja.

Jäin pohtimaan elämääni. Elän Suomessa, jossa on kohtuullinen toimeentulo. Yhteiskunta huolehtii ns. huono-osaisista. Luonnonmullistuksia täällä ei ole. Ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti.  Kuunnellessani nimikkolähettiä, joka elää aivan toisenlaisissa oloissa, huomaan kuinka olosuhteet Suomen ja ko. maan kohdalla ovat hyvin poikkeavat.  Omassa arjessani silti huomaan löytäväni asioita, joihin en ole tyytyväinen. Kun löytää oikean vertailukohdan, huomaan napisevani turhasta.

Jeesus sanoo Raamatussa: menkää ja kertokaa! Kertokaa opetuksistani, kertokaa uskosta, kertokaa rakkaudestani. Menkää kaikkialle! Meidät kaikki - niin sinut kuin minutkin on kutsuttu näihin talkoisiin. Talkoot ovat vielä kesken, sillä kaikkia ei ole tavoitettu. Osa talkoolaisista lähtee maailmalle lähetystyöntekijöiksi, muilla talkoolaisilla on lähettäjän tehtävä. Olemme kuitenkin samoissa talkoissa ja kaikki talkoolaiset ovat yhtä tärkeitä.  Tehtävää riittää niin kotimaassa kuin maailmalla.

Alussa kaksitoista kaveria otti nämä talkoot tosissaan.  Vaikka väkeä oli vähän, he lähtivät kun käsky kävi. Ja mikäs meillä on  tehtävän suuruuden edessä:, kun Jeesus lupaa:  "Minä olen sinun kanssa  kaikki päivät maailmanloppuun saakka."  (Matt 28:20)
Eiköhän tartuta talikkoon!

Yksi kommentti

Länsirintamalla ei mitään uutta

Keskiviikkona 30. elokuuta 2017 | Anne Blomqvist



Viime viikolla vierailin Länsi-Belgiassa, jossa vuosina 1914-1918 käytiin tuhoisia taisteluita Ranskan ja Saksan rintamalinjojen välillä. Alueella kuoli tuolloin puoli miljoonaa ihmistä.  Sotaan osallistui sotilaita useista eri maista. Alueella sijaitsee lukuisia brittiläisten ja saksalaisten sotilaiden hautausmaita, joiden vainajista suurin osa on nimetty tuntemattomaksi, mutta Jumalan edessä, tunnetuiksi.

Vierailut hautausmailla olivat osa viisipäiväistä eurooppalaista bibliodraama konferenssia, joka kokoontuu vuosittain. Tänä vuonna konferenssi järjestettiin Belgiassa. Konferenssissa tutustutaan usein isäntämaan historiaan retkien kautta. Hautausmaakierros jatkui vierailuun Ypresin kaupungissa, jossa on 56 000 kadonneen brittiläisen muistomerkki, johon on kaiverrettu kaikkien nimet. Muistomerkillä on järjestetty vuodesta 1928 joka ilta seremonia kello 20, jossa lasketaan tervehdyksiä eri puolilta maailmaa sotilaiden muistolle. Belgialaiset ovat ottaneet tehtäväkseen huolehtia eri kansallisuuksia edustavien sotilaiden haudoista.

Konferenssissa osallistujia oli yhteensä 73 henkilöä. He olivat Belgiasta, Saksasta, Ruotsista, Puolasta, Hollannista, Sveitsistä, Eestistä, Italiasta ja Unkarista. Suomesta meitä oli kaksi. Omassa työryhmässäni jaoimme muistoja ja tietojamme maidemme sotahistoriasta. Kerroin inkeriläisistä ja karjalaisista isovanhemmistani, joiden historiaa olen tutkinut. Lopuksi piirsin kuvan Karjalasta, koivuja, kuusia, lampaita, puron ja pienen punaisen mökin metsän siimeksessä. Kerroin, että me menetimme tämän.

Kun isäni viime vuonna oli sairaalassa tajuttomana, lauloin hänelle Karjalan kunnailla ja muita kansan lauluja. Karjala on vertauskuva kadonneelle paratiisille, mutta myös kuva taivaasta. Siitä tuli yhteyden silta, laulaminen helpotti surua menetetyistä asioista, mutta oli myös ele sovinnosta sukupolvien välillä. Sain työpajan jäseniltä palautetta ja kiitosta, vaikka he tiesivät jotain Suomen ja Neuvostoliiton välisestä sodasta toisessa maailmansodassa, minä kerroin kansamme surusta ja menetyksistä sydämen kielellä. Isovanhempani joutuivat selviämään sodan aikana hengissä. Sodan jälkeen korkeat vaatimukset pärjätä, väsymys kovasta työstä, taloudelliset huolet, sairaudet ja katkeruus omien unelmien toteutumattomuudesta heijastuivat lapsiin. Haitalliset käytösmallit siirtyivät nuoriin vanhempiini vanhempina.

Kotiin tultuani luin Helsingin Sanomista (28.8) artikkelin Elinan Sanan romaanista, jossa hän kertoo suhteestaan sodassa traumatisoituneeseen isäänsä. Kirjailijan kokemukset ovat heijastuneet lähes samankaltaisina minuun, kolmannen sukupolven edustajaan. Lapsuudesta asti olen kyseenalaistanut mielessäni auktoriteetit, jotka väittävät tietävänsä, kritisoivat ja määräilevät muita. Sisälläni on voimakas tarve korjata epäoikeudenmukaisuuksia ja parantaa maailmaa. Siksi ei ole sattumaa, että minusta tuli pappi. Työpajan lopuksi pyydettiin pohtimaan, mikä on Jumalan viesti sinulle henkilökohtaisesti siinä hetkessä. Minun viestini on: "Tulee aika, jolloin te tulette yhdessä minun kotiini ja siellä on oleva rauha ikuisesti."

Ei kommentteja

Ystävyydestä - kiitos ystävilleni

Maanantaina 21. elokuuta 2017 | Anja Tauriainen

Olen kesän aikana ajatellut ystävyyttä useita kertoja. Ystäväpiirini koostuu monista eri-ikäisistä ja taustoiltaan erilaisista ihmisistä. Erilaisten ystävien kautta pääsee näkemään ja kokemaan monenlaisia asioita joita ei muuten ehkä koskaan tulisi kokeiltua. Ystävyys on sekä ilojen että murheiden jakamista. Se on antamista, saamista ja jakamista.

Murheen ja synkkyyden hetkillä ystävien tärkeys näkyy suurimmillaan. Silloin kun ihminen on ihan surkeana surusta ja huolesta, on hyvä kun voi purkaa kuormaansa ja saada lohdutusta. Jaettu suru ja murhe puolittuvat, kun sen saa puhuttua ystävän kanssa. Hyvä ystävä uskaltaa antaa negatiivistakin palautetta ja uusia näkökulmia asioihin. Ystävä tietää myös sen hetken jolloin pitää toista tökätä eteenpäin.

Myös riemun ja ilon jakaminen on tärkeää. Tiedätte varmaan tunteen, kun sisällä kuplii ja on ihan täpinöissään jostakin asiasta. Kyseessä on ehkä jokin varmistunut tuleva tapahtuma tai ihana tapahtuma perhepiirissä. Siitä on päästävä kertomaan jollekin, mutta siihenkin tarvitsee luotettavan kuulijan, joka ymmärtää. Todellinen ystävä uskaltaa painaa jarrut pohjaan, kun havaitsee toisen menevän ojasta allikkoon.

Kesän aikana olen saanut kokea ja jakaa omiani sekä ystävieni iloja ja suruja. Olen viettänyt ikimuistoisia hetkiä maailmalla ja kotimaassa. Ystävien kanssa olen päässyt festareille, marjametsiin, lenkeille, marjapuskiin ja teatteriin. On tullut eväitä elämän reppuun ja saanut perspektiiviä muilta ihmisiltä. Olen saanut itkeä ja olla rikki, mutta myöskin nauraa niin paljon, että mahaan koskee.

Ystävyys - tuttavuus ja yhteenkuuluvaisuus ovat kaikki tärkeitä asioita jokaiselle ihmiselle. Ne eivät ole koskaan itsestään selviä vaan niitä pitää vaalia. Niiden vaalimisen eteen tehty työ tuottaa iloa ja voimaannuttaa. Niistä syntyy polttoainetta arjen aherrukseen.

Kiitän kaikki ystäviäni sydämeni pohjasta, sillä olen saanut teiltä paljon. Te kaikki olette todella tärkeitä ja olen onnellinen, että saamme olla ystäviä. Toivon sydämeni pohjasta, että ystävyytemme jatkuu edelleenkin ja voimme yhdessä jakaa ilojamme sekä murheitamme.

Ystävyyttä kuvaa kauniisti Paavalin Korinttolaiskirje "Rakkaus on" muunnettuna ystävyyden ylistykseksi.

Ystävyys on pitkämielinen.
Y
stävyys on lempeä.
Ystävyys ei kadehdi.
Ystävyys ei kerskaa.
Ystävyys ei pöyhkeile.
Ystävyys ei käyttäydy sopimattomasti.
Ystävyys ei etsi omaansa.
Ystävyys ei katkeroidu.
Ystävyys ei muistele kärsimäänsä pahaa.
Ystävyys ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
Kaikki se peittää.
Kaikki se uskoo.
Kaikki se toivoo.
K
aikki se kärsii.
Parasta maailmassa on ystävyys!

Yksi kommentti

Kuutsi, mikä se on ja mitä siellä tehdään?

Torstaina 17. elokuuta 2017 | Anni Viuhko

Kuutsi on seurakunnan rippikoulu- ja nuorisotyön yhdessä järjestämä leiri, jonne kutsutaan kaikki vuoden aikana rippikoulunsa käyneet. Viikonloppu on täynnä erilaista ohjelmaa, on laulua ja leikkiä, opetusta ja hartautta, tekemistä ja hiljaisuutta. Ja kaikkea tätä tehdään ja koetaan yhdessä.

Suuri leiri ei mitenkään onnistuisi ilman avustajina toimivia vanhempia nuoria. Tässä yhden avustajan kertomus leiriltä:

Perjantaina me avustajat lähdimme 15.45 kohti Päiväkummun leirikeskusta iloisin mielin ja odotukset korkealla. Teimme vielä viimeiset valmistelut, jotta kaikki olisi kunnossa kun leiriläisbussit saapuvat. Ensimmäisenä piti löytää jokaiselle oma paikka, mihin majoittua. Kun se oli hoidossa, siirryimme kohti telttaa aloitustapahtumaan. Siellä meille kerrottiin leirin säännöistä, sekä kaikkea muuta tarpeellista. Suuri teltta täyttyi naurusta ja puheensorinasta, kun koko noin 170-henkinen leiriporukka odotti ohjelman alkamista. Aloitustilaisuuden jälkeen kävimme syömässä ja seuraavaksi oli illan keikan vuoro, jossa saimme nauttia gospelräppäri Mikavelin musiikista. Konsertin jälkeen oli iltahartaus, jonka jälkeen alkoi hiljaisuus ja pääsimme nukkumaan.

Aamulla herätessämme kahdeksan aikaan kävimme syömässä ja sen jälkeen hiljennyttiin aamuhartauteen. Tämän jälkeen alkoivat kanavat. Itse kävin musakanavassa, jossa laulettiin ja musisoitiin ja toisena kanavana minulla oli cross dancing, jossa opettelimme yksinkertaisen koreografian ja tanssimme sen mukaan. Kanavia, joista sai valita kaksi mieleistä oli useita erilaisia: pohdittiin omaa elämää, sosiaalista mediaa, Jumalan luomistyötä, Jeesuksen todellisuutta ja paljon muutakin. Kanavien jälkeen kävimme syömässä ja sitten alkoivat erilaiset työpajat. Pajoina oli letun paistoa, korujen askartelua, kengurupainia, kuplajalkapalloa, kynsilakkapajaa, jalkapallobiljardia ja vaikka mitä mukavaa aktiviteettia. Työpajojen jälkeen kokoonnuimme päivän pläjäykseen, jossa Leevi Helo johdatteli meitä Raamatun sanan äärelle. Päivän pläjäyksen jälkeen oli taas aika syödä, ja täydellä vatsalla olikin hyvä nauttia toisten nuorten tekemästä, erittäin huolella valmistellusta satuaiheisesta iltaohjelmasta. Iltaohjelman jälkeen söimme iltapalan, menimme iltahartauteen ja nukkumaan. Aamulla meillä oli aamupala ja sen jälkeen messu, jonka valmisteluun itsekkin sain osallistua. Tämän jälkeen meillä oli aamushow, jossa saimme nauttia rippileirien sketseistä. Sitten kävimme syömässä ja siivosimme majoitusrakennukset.

Vielä ennen lähtöä kokoonnuimme yhdessä lopetustapahtumaan jossa saimme nauttia tarinankertoja Kiisi Isotalon tarinatuokiosta. Lopetustapahtuman jälkeen bussit jo odottivatkin meitä valmiina aloittamaan matkan kotia kohti. Kerrassaan mahtava ja tapahtumarikas viikonloppu. Iso kiitos kaikille leirillä olleille ja sitä järjestäneille.

Kuutsin teemana oli Olipa kerran. Monesti sadut päättyvät sanoihin "Sen pituinen se..", mutta Kuutsin tarina jatkuu taas ensi vuonna!

Ei kommentteja

Lasten leirikesä 2017

Tiistaina 8. elokuuta 2017 | Kirsi Kupiainen




Hyvinkään seurakunnan varhaisnuorisotyö järjesti kesän aikana 7 leiriä ja osallistui Espoon ja Helsingin hiippakuntien yhteiselle Aarre -telttaleirille. Seurakunnan järjestämät leirit olivat kaksi leiriä eskariin menevistä toka-luokalle meneviin, 11-14-vuotiaiden, 9-10-vuotiaiden, 7-8-vuotiaiden leirit, isovanhempi- lapsenlapsi -päivä ja kummi-kummilapsipäivä. Yhteensä siis 8 leiriä, 206 leiriläistä, 51 vapaaehtoista ja 25 työntekijää. Työntekijät ovat saaneet muutaman kerran pakata ja purkaa leiritavaroita ja omia henkilökohtaisia tavaroitaan. Suurin työ on aina telttaleirissä: tavaroita pakataan viikko ja siivotaan ja kuivatetaan kuukausi.

Leireillä ollaan paljon ulkona, syödään hyvin, saunotaan, askarrellaan ja eletään yhdessä.
Sääksin leireillä hyödynsimme tänä vuonna omaa luontopolkuamme. Lapsista oli jännittävää kävellä vanhassa merenpohjassa, nähdä jätinkatu ja tehdä nuotioruokaa. 7-8-v. leirin aikaan oli jo mustikoita. Oli aika hilpeä näky, kun Vihtilammen rantaan vaelsi mustikkanaamaisia, -käsisiä ja -suisia lapsia. Myös säät olivat kohtuulliset ja vesipedot pääsivät vauhtiin.

Lasten tekemisen ja energian purkamisen tarve on suuri, mutta leireillä puhutaan myös Jeesuksesta ja Jumalasta. Puhuminen ei tarkoita sitä, että lapset istuisivat pelkästään hiljaa paikallaan ja kuuntelisivat. Nykyisin raamattutunnit ovat myös osallistumista, tekemistä, pelejä, raamattuleikkiä, keskustelua, askartelua, maalaamista... Tosin Sääksin kappelin tultua käyttöön, nämä tilanteet ovat kuin itsestään rauhoittuneet. Kiitos siis päättäjille kappelista!

Tämän kesän kaikkien leirien teemana on ollut reformaatio. Hiippakuntaleirillä oli paikalla jopa itse "Martti", jota lapset saivat jututtaa. Sääksin leireillä pidettiin esillä reformaation tärkeitä asioita: kaste, ehtoollinen, usko, Martti Luther, armo ja elämämme kallein asia. Jos me seurakuntana ja kirkkona lakkaamme toteuttamasta kirkon perustehtävää (Matt. 28: 18-20), voimme pistää kirkon ovet kiinni. Tämän tehtävän toteuttamisesta on onneksi Hyvinkään seurakunnan kasvatustiimissä hyvin selkeä yhteisymmärrys! Jospa ihan oikeasti jonkun elämän kallein asia olisi Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen.

Tässä työssä työstää paljon hartauksia ja raamiksia, joita pitää toisille. Mutta tämä työ hoitaa myös samalla itseä. Kun leirillä istut työtoverien pitämissä jutuissa, saat hengen ravintoa. Tai joskus lapset laukovat kuolemattomia lauseita tai tekevät jotain, mikä piirtyy verkkokalvolle loppuiäksi. Tässä tunnelmapala 7-8-v. leiriltä.

Tänä vuonna kastetta käsiteltiin niin, että rakensimme lasten kanssa kastejuhlan. Jokaisella isosryhmällä oli oma tehtävänsä. Yksi ryhmä oli perhe, yksi ryhmä kummit, kolmas hoiti tarjoilun, neljäs valitsi virret, viides laittoi kastepöydän. Perheryhmä valitsi keskuudestaan vanhemmat ja sisarukset, antoi lapselle nimen, kirjoitti kaste- ja kummitodistukset. Lapsen nimeksi tuli tällä kertaa Aleksander. Olisittepa nähneet, millä hellyydellä 8-vuotias poika, joka oli valittu lapsen isäksi, piti kättään nuken pepun ja niskan alla ja miten hän jännitti hartioitaan. Ihan kuin hän olisi pitänyt sylissään oikeaa lasta. <3 Kesätyöntekijä ja nuorisotyönohjaaja olivat aika lähellä kyynelehtimistä. Ja minkä virren lapset valitsivat toiseksi kastevirreksi. Ihmettelin, että miten sillä ryhmällä kestää niin kauan valita virsiä. Edellisellä leirillä se kesti 2 minuuttia. No, koska nämä lukivat virren sanoja! Päätösvirreksi kastejuhlaan tuli virsi 500. Itkuhan siitä tuli. Hyvä itku.

Käyn Jeesus kasvois etehen, sä kuule pyyntö pienoisen,
sun kätes laske päälleni ja anna siunauksesi.

Sä siunaa isää, äitiä, myös siskoja ja veljiä,
mun kotiani kallista ja rakkaitani kaikkia.

Mua saata sanaas oppimaan ja totuuttasi tuntemaan,
niin että sinun omanas mä seuraisin sun tahtoas.

Ja viimein meidät autuuteen vie täältä eloon iäiseen
Suo meidän taivaan kodissa sun kiitostasi veisata.

Yksi kommentti

Mikä ihmeen Kohti-ilta?

Tiistaina 1. elokuuta 2017 | Hannele Karppinen

Minulla on pitkään ollut unelma, että meidänkin seurakunnassa voisi olla sellaisia iltoja, joissa jokainen osallistuja voisi tulla toisen ihmisen ja Jumalan kohtaamaksi. Niissä seurakuntalaiset kantaisivat suurimman osan vastuusta ja niissä olisi hyvää opetusta, musiikkia ja rukousta ja mukaan uskaltaisi tulla sellainenkin, jolle kristinuskonasiat eivät ole kovin tuttuja. Kirkossamme on eri puolilla erilaisia tämän tyyppisiä iltoja. Muutama vuosi sitten kirkolliskokouksen tulavaisuusvaliokunnassa Tampereen nuorten aikuisten Uusi Verso -verkoston pappi Timo Pöyhönen oli kertomassa heidän toiminnastaan ja periaatteistaan, ja se kuulosti hyvin innostavalta. Pekka Simojoella ja EtCetera-kuorolla on Majataloillat. Kuopiossa taas on Kutsu yhteyteen -iltoja, jotka ovat tarkoitetut kaiken ikäisille. Minun unelmassani myös tällainen yli kuusikymppinen voi olla mukana.

Viime syksynä Pekka Simojoki sanoi Hyvinkäällä heidän pitämänsä Majataloillan jälkeen, että meidän pitää Hyvinkäällä aloittaa omat Majataloillat. Olen sen jälkeen kohdannut monia eri ikäisiä seurakuntalaisia, joilla on samansuuntaisia unelmia. Ja sitä ennenkin on joidenkin kanssa ollut puhetta näistä haaveista. Tuomasmessujen vastuuhenkilöt ovat kokeneet, että nykyisellään homma ei oikein toimi. Vapaaehtoisia on vaikea saada mukaan, paitsi että kuoro on kyllä toiminut koko ajan. On myös aloitettu maailmojen messut, joille on tarvetta. Sunnuntai-iltoja ei tahdo riittää kaikille erilaisille messuille. Lisäksi on muutaman kerran lukukaudessa Toivon illat, joissa seurakuntalaiset kantavat lähes kaiken vastuun.

Ehkä aika oli nyt kypsä niin, että kesän kynnyksellä joukko työntekijöitä ja innostuneita seurakuntalaisia kokoontui, ja tuloksena oli päätös aloittaa uudet illat, joissa yhdistetään Tuomasmessu, Maailmojen messu ja ainakin osittain Toivon illat. Koottiin suunniteluryhmä, joka on kokoontunut pari kertaa kesäkuussa. Iltojen nimeksi valittiin Kohti-illat. Mitä kaikkea tuo nimi sitten sisältääkään: "Sua kohti Herrani", ihminen kohtaamaan toista ihmistä, Jumalan Sana tulee kohti, ... ?

Haaveena on, että illat eivät olisi aina samojen ihmisten pyörittämiä, vaan että vastuuta jaetaan. Sillä porukalla, joka nyt on saatu kokoon, yritetään sunnuntaina 10.9. päästä alkuun. On muodostettu vastuuryhmiä tai tiimejä, joita ovat ohjelmatiimi, rukoustiimi, pyhäkoulutiimi, musatiimi, soppatiimi ja varmaan pitää vielä perustaa vastaanottotiimi ja tiedotustiimi. Tarkoitus on aloittaa ilta klo 16.30, jolloin on tarjolla jotakin keittoa tms syötävää, jotta lapsiperheetkin voisivat osallistua, sekä samaan aikaan kirkossa musisoi Toivon iltojen bändi. Klo 17 alkaa osio, jossa on ainakin yhteislaulua, seurakuntalaisen puheenvuoro, opetusosuus ja esirukousta. On mahdollisuus rukouspalveluun. Pyhäkoulu kokoontuu kahdessa ryhmässä. Klo 17.45-18 alkaa lyhyt ehtoollisosuus, jonka tietysti toimittaa pappi. Sen jälkeen on mahdollisuus sielunhoitoon, keskusteluun, toisten kohtaamiseen. Kansainvälisyys on tarkoitus huomioida ja saada mukaan myös muualta Suomeen tulleita. Ja toiveenamme on, että myös nuorisotyö ja nuoret lähtisivät tähän mukaan ja seurakuntayhteys voisi toteutua vauvasta vaariin.

Tule mukaan 10.9. katsomaan, miten pääsemme alkuun! Siellä voi liittyä mukaan ideoimaan, kehittämään ja toteuttamaan tulevia Kohti-iltoja. Kaikenikäisiä tarvitaan.

 

 

Ei kommentteja

Yksi sinulta puuttuu

Maanantaina 24. heinäkuuta 2017 | Janne Rönni

Kauan, kauan sitten, kaukaisessa maassa eli muuan mies, jolla vaikutti elämä olevan kunnossa ja elämä niin sanotusti hymyili. Olipa hän vielä saanut kerättyä paljon omaisuutta niin ettei hänen tarvinnut olla juuri mistään huolissaan, vaan hän pystyi elämään elämäänsä huolettomasti. Kaikki näytti olevan ulkoisesti erinomaisesti. Miestä kuitenkin askarrutti yksi kysymys: miten ihminen voi pelastua, miten saada ikuinen elämä. Mies tunsi kymmenen käskyä ja säädökset ja toteutti niitä omasta mielestänsä oikein mallikelpoisesti, hän oli esimerkillinen. Mutta kysymys pelastuksesta, ikuisesta elämästä ei vaan hellittänyt vaikka kuinka hyvin toimi ja teki. Omat teot eivät tuntuneet riittävän, ei sitten millään.

Muuan miehen korviin kantautui uutisia merkillisestä miehestä, joka kierteli lähiseuduilla ja opetti kansaa hyvin vakuuttavasti ja kuulemma monet olivat lähteneet seuraamaan häntä. Mies oli puhunut jotain Jumalan valtakunnasta ja kuinka sinne pääsisi. Muuan mies päätti lähteä tapaamaan tuota miestä. Miehet kohtasivat. Muuan mies polvistui hänen eteensä ja he kävivät keskustelun, josta muuan mies tuli hyvin surulliseksi. Hän oli kysynyt tältä opettajalta, jota monet kutsuivat Ihmisen pojaksi, että mitä hänen tulisi tehdä, jotta saisi perittyä iankaikkisen elämän. Opettaja oli vastannut, että hän tietää kyllä kaikki käskyt. Muuan mies totesikin, että nuoresta pitäen hän oli niitä noudattanut. Opettaja katsoi miestä ja sanoi: "Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja annat rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua."

Muuan mies oli unohtanut yhden tärkeimmistä käskyistä: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi sinulla ei saa olla muita jumalia." Miehelle oli omaisuus noussut liian tärkeäksi, josta ei malttanut luopua. Mikä on se mihin turvaamme elämämme? Mihin laitamme toivomme, jos kaikki tuntuu katoavan? Mitään ei voida täältä viedä mukanamme, kun aikamme on tullut täyteen. Ainoa kestävä turva on meille annettu Jumalassa. Hänen armossansa on meille turva niin elämässä kuin kuolemassa. Tahdommeko turvautua Jumalan armoon ja heittäytyä Hänen varaansa? Helppoa se ei aina ole, mutta saamme luottaa siihen, että Hänellä on hyvät suunnitelmat meitä kaikkia varten. Aina ne eivät kohtaa omien suunnitelmiemme kanssa. Mutta lopulta kaikki koituvat niiden parhaaksi, jotka turvautuvat Ihmisen poikaan, Jeesukseen, omana vapahtajana ja lunastajana.

 

 

 

Ei kommentteja

Vaihtoehtoinen totuus

Tiistaina 18. heinäkuuta 2017 | Veli-Pekka Toiviainen



"Vaihtoehtoinen totuus" tuli USA:n viimesyksyisten presidentinvaalien myötä uudella rytinällä esiin, olihan se "trumpilaisen" maailmanselityksen keskeinen tekijä. Nyt olemme saaneet vuoden verran seurata tätä vaihtoehtototuuden vaellusta niin maailmanpolitiikan suurissa kuin vähän pienemmissäkin kuvioissa. Syytä onkin seurata. Olemmehan lähtökohtaisesti pitäneet mainitun viran haltijaa länsimaisen arvomaailman keskeisenä edustajana. Näin ei ole enää. Se on suuri menetys USA:lle. Läntisen kristillis-roomalais-kreikkalais-juutalaisen elämänkatsomuksen arvopohjat lepäävät Atlantin valtameren tällä puolen. Täällä ne ovat syntyneet vuosituhansien saatossa. Täällä niistä on  myös erityistä huolta kannettava. Niiden lyhytnäköistä murtamista tapahtuu yhtä lailla tällä puolen Atlantia.

lmiöhän ei sinänsä ole uusi. Uutisten välittäjät joutuvat kenties useammin kuin muut sen kanssa tekemisiin. Valeinformaatio ja valeuutiset risteilevät digieetterissä tiheinä. Poimi sieltä sitten esiin totuus. Siinä missä  USA:n presidentti käyttää aseenaan "suuria vääristeleviä sanoja ja kielikuvia" Venäjän presidentin kättä pidempänä ovat lähimenneisyydessä olleet "vihreät miehet". Vielä idempänä kiinalainen Weibo-palvelu myy kuvitteellisia profiileja 2300 eurolla, sillä rahalla heltiää 300 000 seuraajaa! 2400 eurolla voi ostaa viikon mittaisen toimittajan mustamaalaus-kampanjan, jota tviitataan kymmeniätuhansia kertoja ja saa 100000 vierailua! (lähde Wikipedia).

Vaihtoehtototuus on muuntunut selkeäksi valheeksi, jolla rahastetaan ja tienataan hyvin! Totuus alistuu rahalle.

Historian tuntevat muistavat 2. maailmansodan aikaiset Hitlerin ja Goebbelsin toimet, jotka johtivat holokaustiin seitsemän vuosikymmentä sitten,  miljoonien juutalaisten, romaanien ja vammaisten kuolemaan rotuopin perusteella. Siihen puolestaan johti valeteos "Siionin viisaitten salaiset pöytäkirjat", joka oli osoittavinaan juutalaisten radikaalin suunnitelman maailman valloittamiseksi.

Sen pohjalta puolestaan löytyy juutalaisen kansan hyväksymishuuto Jeesuksen ristiinnaulitsemiselle: "Hänen verensä saa tulla meidän ja meidän lastemme päälle" (Matt. 27:25). Jatko kertoo: "Silloin Pilatus (roomalainen) antoi myöten (juutalaiselle kansalle)". Siitä löytyy radikaaleja elementtejä, joiden varaan on helppo rakentaa vaihtoehtototuus viholliskuvineen.

Itse kohtasin tämän toimiessani  1980-luvulla Ruotsissa Strängnäsin hiippakunnassa. Silmät kirkkaina eräät selittivät juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelmien todenperäisyyden. Mieleeni palautui Israelin kesäsodassa 1967 surmansa saanut Jerusalemin puutarhahaudan arabikristitty hoitaja, jonka seuraaja sanoi juutalaisholokaustin kauhutapahtumissa näkyneen myös sen, miten Jumala on suurempi kuin holokausti: tämä tuhotyö johti hänen mukaansa lopulta siihen, että valittu kansa (juutalaiset) palasi omaan maahansa ja sai lopulta oman itsenäisen valtion (1948). Pahalla oli määräpituinen liekanarunsa. Lopulta senkin oli sopeuduttava Jumalan suunnitelmiin. Totuudelle ei ole vaihtoehtoa.

Olennaisin viite elämänkatsomuksellisesta totuudesta löytyy ristin juurelta, roomalaisen maaherran Pilatuksen kysymys Jeesukselle: "Mikä on totuus?" Olihan Jeesus juuri julistanut: "Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua" (Joh. 18: 37-38).

Ei kommentteja

Martti Lutherin jalanjäljillä

Maanantaina 10. heinäkuuta 2017 | Pentti Helttunen

 

Sain olla mukana seurakunnan tekemällä opintomatkalla Saksaan, Martti Lutherin jalanjäljille. Lensimme Frankfurtiin, josta bussilla menimme ensin Hyvinkään ystävyyskaupunkiin Bad Hersfeldiin. Teimme jalkaisin kaupukikierroksen paikallisen oppaan johdolla. Eisenachissa olimme kaksi yötä. Tutustuimme Eisenachissa Wartburgin linnaan, jossa Luther oli suojassa sekä hengellisen että maallisen vallan tuomioilta. Eisenachissa kävimme Bach-museossa mm. kuuntelemassa Bachin musiikkia ja saimme olla kuulemassa pienen konsertin vanhoilla soittimilla. 
Erfurtissa tutustuimme augustinolaisluostariin, jossa Luther aloitti munkkina v.1505 ja vihittiin papiksi v.1507. Luostari oli kuuluisa ankaruudestaan.  Wittenbergiin Luther siirtyi v.1511 ja sai tohtorin arvon seuraavana vuonna sekä aloitti luennoimisen yliopistossa "Pyhän Raamatun professorina". Luostarin tornihuoneessa, jota ei enää ollut nähtävissä, hänelle avautui roomalaiskirjeen kohta "Vanhurskas on elävä uskosta", vuosi lienee ollut 1518. 
Wittenbergissä kävimme linnan kirkossa, jonka oveen Lutherin kerrotaan naulanneen 95 teesiä anekauppaa vastaan 31.10.1517, josta uskonpuhdistuksen katsotaan alkaneen. Nyt ovessa on metalliset latinankieliset teesit nähtävinä. Kirjapainotaidon vuoksi teesit levisivät nopeasti eri puolille Eurooppaa. Paavin kirkko vaati Lutheria peruuttamaan puheensa eli sanomaan yhden sanan "revoco - peruutan", mutta Luther vastasi "Kristus eläköön, Martti kuolkoon" . Heinäkuussa 1520 paavi Leo X antoi bullan eli julisti Lutherin pannaan. Luther poltti sen ja paavi julisti hänet kirkonkiroukseen v. 1521. Luther kutsuttiin v. 1521 Wormsin valtiopäiville, jotka keisari Kaarle V kutsui kokoon. Lutheria vaadittiin peruuttamaan kirjoituksensa, mutta hän kieltäytyi peruuttamasta tekstejään, ellei niitä "Raamatun sanalla ja selvillä järkisyillä" osoitettu vääriksi.   Keisari suuttui ja julisti Lutherin valtakunnankiroukseen ja espanjalaiset sotilaat tahtoivat Lutherin roviolle, mutta saksalaiset osoittivat suosiotaan. Kotimatkalla Lutherin kannattaja Saksin vaaliruhtinas Fredrik Viisas järjesti hänen "kaappauksensa" ja vei Lutherin Wartburgin linnaan, missä hän vietti 10 kuukautta esiintyen Junker Jörkinä, parrakkaana Yrjö-ritarina. Tänä aikana hän käänsi Uuden Testamentin saksaksi yhdessätoista viikossa ja sen ilmestyttyä hän luopui käyttämästä munkinkaapua.  Koko Raamatun Luther avustajineen julkaisi saksan kielellä v. 1534. 
Wittenbergissä tutustuimme Luther-taloon eli hänen kotiinsa. Monien aikalaistensa hämmästykseksi Luther avioitui karanneen nunnan Katariina von Boran kanssa v.1525. Heille syntyi kuusi lasta, toiseksi vanhin kuoli jo ensimmäisenä elinvuotenaan ja kolmas lapsi kuoli 12-vuotiaana isänsä syliin.  Tästä Luther  ei enää toipunut, sillä ilo oli kadonnut hänen elämästään. Itse hän eli vielä neljä vuotta tämän jälkeen. 
Luther kävi elämänsä aikana kaksi merkittävää teologista kiistaa. Ensimmäinen koski tahdon vapautta Erasmus Rotterdamilaisen kanssa ja toinen Kristuksen läsnäoloa ehtoollisessa Ulrich Zwinglin kanssa. 
Martti Luther syntyi v. 1483 ja kuoli v. 1546 Eislebenissä. Hänet haudattiin Wittenbergin linnankirkon saarnatuolin eteen, jossa hauta on edelleen. Hänen viimeisiä sanojaan olivat "Wir sind Bettler, das ist wahr" - Me olemme kerjäläisiä, se on totta.
Lutherin suhtautuminen juutalaisiin vaihteli hänen elinaikanaan. Nuorta Lutheria syytettiin omana aikanaan liiallisesta myötämielisyydestä juutalaisia kohtaan. Esimerkiksi Jeesuksen ristiinnaulitsemisen Lutherin mukaan suoritti ihmiskunta eikä juutalaiset. Juutalaiset tulisi käännyttää kristityiksi rakkaudella eikä pakolla. Jeesus tulisi esitellä juutalaisille valitun kansan messiaana. Iän myötä Lutherin suhtautuminen juutalaisiin muuttui kielteiseksi, josta kirjoitin edellisessä blogikirjoituksessani.

Uskonpuhdistuksen perusperiaatteet:
Sola fide - yksin uskosta
Sola Scriptura - yksin kirjoituksista
Sola Christus - yksin Kristuksesta tai Kristuksen kautta
Sola gratia - yksin armosta
Sola Deo gloria - kunnia yksin Jumalalle         

Ei kommentteja

Elämän syvin hetki

Maanantaina 3. heinäkuuta 2017 | Tuija Mattila

 

 

Lapsenlapsemme Adele on tuonut elämäämme aivan uutta iloa, valoa ja syvyyttä.Vasta nyt - isoäidin roolissani - alan oppia ymmärtämään lapsia ja sitä kuinka ainutkertainen vaihe lapsuus on ihmisen elämässä.
Adele on ilon lapsi. Herätessään aamulla hänen silmänsä loistavat ja suunsa kaareutuu hymyyn, kun hänelle sanoo "Hyvää huomenta". Aamupalalla hän on vielä vähän ikään kuin tokkurassa, mutta viimeistään hampaiden pesun jälkeen hänen "moottorinsa käynnistyy" ja sammuu vasta illalla juuri ennen nukahtamista.
Jokainen uusi päivä on hänelle mahdollisuus tehdä ja kokea kaikkea uutta ja erilaista. Leikkiminen, pilvien katselu taivalla tai muurahaisen kävelyn seuraaminen on hänelle elämää, tekemistä ja olemista. Adele kutsuu minua Mammaksi ja puolisoani Ukoksi - nuo maailman upeimmat arvonimet annoimme itsellemme Adelen synnyttyä 3.5 v sitten. 
Laittaessani hänet yökyläpäivinä illalla nukkumaan sanon Adelelle usein, että "Adele on Mamman kulta ja Ukon timantti". Tuo lause saa hänet nauramaan ja miltei joka kerta hän painaa päänsä olkapäälleni ja on vaan - ikään kuin maistellen sitä, mitä hänelle juuri sanoin. Siinä on elämän syvin hetki.

Ei kommentteja

Särkynyt sydän kokonaiseksi Jumalan rakkaudella

Maanantaina 26. kesäkuuta 2017 | Hanna Tolonen

 

Juhannuspäivänä mummon kasvimaan särkynyt sydän -kukka puhutteli ulkomuodollaan. Se sai pohtimaan ihmissydämen toiminnan kautta sitä, miksi sydämen on tarpeellista olla särkynyt, että se osaa kaivata apua ja parantajaa. Onko sydämesi joskus särkynyt? Pysyykö ihminen elossa puolikkaalla sydämellä? Raamattu puhuu paljon sydämestä, mutta mitä sydämellä tarkoitetaan? Sydän on se, josta elämä lähtee, joten kaikkein tärkeintä on varjella sydän elävänä. Jumalan sana ja puhe antaa elämän ihmisen sydämelle ja se on eläväksi tekevä lääke koko ruumiille (Snl.4:20-23). Mikä sydän todellisuudessa on? Sydän on ajattelun, älyn, ymmärryksen, tahdon ja tunteen keskus ihmisessä, joka todellisuudessa sijaitsee ihmisen aivoissa. Kuitenkin ilman sydämen toimintaa myös aivotoiminta vähitellen lakkaa verenkierron estyessä. Sydämen toiminnan ja rakenteen avulla voimme ymmärtää jotain särkyneen sydämen ja kokonaisen sydämen paradoksista ja samalla elämän ja kuoleman paradoksista, josta Raamattu puhuu. Keskiössä on ihmisen sydän, joka kuljettaa elämää joka puolelle ihmisen elimistöä.    
     Sydäntautien poliklinikalla muutama prosentti potilaista saa diagnoosiksi särkyneen sydämen syndrooman. Potilas kärsii rintakivuista, hengenahdistuksesta ja rajusta väsymyksestä, kuten sydämen vajaatoiminnasta kärsivä, mutta tutkimusten jälkeen nousee esiin, että psyykkinen ahdistus, kipu ja kärsimys aiheuttavat fyysiset sydänoireet.  Kyseiset oireet ovat syntyneet esimerkiksi läheisen menetyksen tuoman surun myötä. Koska ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, ihmisen psyyken joutuessa ahtaalle, oireet ilmenevät monesti ja erityisesti pitkittyessään fyysisinä sairauksina. Sydämen särkymisen voi kokea ahdistuksena ja syvänä masennuksena, yksinäisyytenä tai hyljätyksi tulemisen tunteena, vaikkei fyysisiä sydänoireita ilmenisikään. Onko sinun sydämesi särkynyt menetettyäsi läheisen tai rakkaasi sairastumisen myötä? Onko elämäsi rakkaus hyljännyt sinut? Mikä auttaa silloin, jos koko ihmisyytesi syvimpään kohtaan sattuu ja se on avohaavoilla? Auttaako se, että joku jakaa tuskaasi? Tuskaani on helpottanut se, että joku kuuntelee hätääni. Myös lohduttava hymy, rutistus ja ystävällinen katse ovat balsamia haavoille. Särkynyt sydän parantuu toisen luona ja jaettu tuska on helpompi kantaa.
    Ihmisen sydämen rakenteen ja toiminnan selvittämien paljastavat suuria hengellisiä salaisuuksia, millainen on ehyt, kokonainen ja elävä sydän. Ihmisen sydän on kaksiosainen ja kahtiajakautunut pumppumekanismi, jossa on oikea ja vasen puoli. Molemmilla puolilla on eteinen ja kammio, eikä oikean ja vasemman puolen veri sekoitu. Oikea puoli pumppaa likaisen, elimistön miljardeista soluista tuodun soluhengityksen jätökset, hiilidioksidi -pitoisen laskimoveren keuhkoihin, josta se hengitetään ulos. Sisäänhengityksellä puolestaan tuodaan happea verisoluille ja puhdas, happirikas veri kuljetetaan vasempaan kammioon eteisen kautta, josta se siirtyy päävaltimosta ympäri elimistöä vieden happea ja keräten ravinteita miljardeihin elimistön solutehtaisiin. Sydämen vasen puoli on suurempi lihas ja pumppaa elämää elimistöön, kun taas oikea puoli palauttaa likaisen veren takaisin sydämeen. Ihminen ei kykene elämään puolikkaalla sydämellä vaan tarvitsee molemmat puolet. Valtimokovettumataudissa, sydämen pinnalla olevat suonet tukkeutuvat ja kivettyvät kovasta rasvasta, jolloin sydämen joustavuus kärsii ja pumppauskyky heikkenee. Sairautta kutsutaan nimellä sydämen vajaatoiminta, jolloin verenkulkeutuminen voi kohdistua oikeaan tai yleisemmin vasempaan sydänlohkoon aiheuttaen erilaisia oireita, kuten hengenahdistusta, kipua, väsymystä tai turvotusta. Raamattu puhuu synnin paaduttavasta eli kovettavasta vaikutuksesta ihmisen sydämelle. Se rampauttaa ja sairastuttaa ihmistä. Tiede jo todistaa sen, että psyyken huolet näkyvät lopulta fyysisinä oireina. Tärkeää on, että sydämen molemmat puolet ovat terveitä. Hengellisessä mielessä syntiin langennut ihminen on tämä oikea puoli sydämestä, joka ei pysy elossa ilman oikeaa puolta. Mitä tarvitaan, että sydän on elävä ja ehyt?  
  Ihminen on luotu Jumalan suunnitelmissa Jumalan yhteyteen. Ihminen ei ole elävä, jos on erossa Jumalasta. Siksi sydän on puolikkaana kuollut, jos on erossa Jumalasta. Kirkkoisät ovat systemaattisesti tulkinneet Jumalan kuvan tarkoittavan samaa, mitä tarkoitetaan kokonaisella sydämellä. Ihminen ei ole yksinään Jumalan kuva. Ihminen on Jumalan kuva kahden yhteytenä - kokonaisena sydämenä. Luomiskertomuksen mukaan mies ja nainen ovat yhdessä Jumalan kaltaisuus ja kuva (1.Moos. 1:27). Kahden ykseys muodostaa kuvan. Tarvitaan kahden suhde - toinen heijastamaan kuvaa peilikuvan lailla ja toinen itse Kuvana, jota katsellaan. Naisen ja miehen välinen suhde kuvastavaa vertauskuvallisesti ennen kaikkea ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta - kahdesta erilaisesta voi tulla Jumalan kuva kahden yhteytenä. Avioliitto kuvaa sitä pitkää matkaa, mikä tarvitaan, että kahdesta voi tulla yhtä. Kirkkoisä Augustinus puhuu levottomasta sydämestä tai sielusta. "Jumala, sinä olet luonut meidät yhteyteesi ja sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon sinussa (Tunnustuksia 1.1.)"." Raamatun mukaan on yksi ainoa todellinen Jumalan Kuva, joka on Jeesus Kristus, Jumalan Poika. Hän on täydellinen Kuva ja Kaltaisuus, koska on täydellisen puhdas ja viaton ihminen ja samalla Jumala, joka on kaiken luonut (Joh.1:14,18, Hebr.1:3, 2. Kor.4:4, Kol.1:15). Koska ihmisessä kuva on turmeltunut ja erossa Jumalasta ilman yhteyttä Jumalaan, Poika tuli lunastamaan meidän vapaaksi ristinkuolemansa kautta ja häneen yhteenliittymällä syntinen ja puolikas sydämemme eheytyy ja parantuu kokonaiseksi: Kristusta katselemalla. Jeesus ymmärtää häpeän kietomia ja särjettyjä sydämiä paremmin kuin kukaan. Hänen sydämensä murtui minun tähteni. Hän kärsi minun kipuni ja kantoi syntini ja sairauteni.
  Omakohtaisen levottomuuteni ja onnellisuuden ja rakkaudenkaipuuni myötä voin sanoa, että minun levottomuuteni rauhoittui, kun löysin särkyneelle sydämelle lääkärin, joka osaa minut parantaa. Yritin etsiä hoitoa eri puolilta levottomuuteeni, menestyksestä työelämässä, maallisesta rakkaudesta, talonrakennuksesta, hauskanpidosta. Hetkellistä tyydytystä ne toki toivat, kunnes tyhjyys ja levottomuus tyytymättömyyden kera palasivat. Häpeäni ja kokemus kelpaamattomuudesta ajoivat yhä kauemmaksi Jumalan rakkaudesta. Kuitenkin Jeesuksen rakkauden mittaamattomuus veti minua puoleensa magneetin lailla. Psalmin sanoihin oli helppo samaistua: " Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani. (Ps. 42:6, 43:5)." Olin janoinen ja nälkäinen, etsin sydämeni tyynnyttäjää. " Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan tulla temppeliin, astua Jumalan kasvojen eteen? (Ps.42:3)?" Henkisesti ja fyysisesti murrettuna olin lopulta valmis kääntymään katuen Jeesuksen puoleen sanoen: "Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua suurta syntistä. Puhdista minut verelläsi, paranna rakkaudellasi." Augustinuksen omakohtaiseen etsintään, joka liittyy Psalmin sanoihin, on helppo samaistua. Ihmiseen on rakennettu etsintäkoodi, joka ajaa meitä etsimään onnellisuutta, jonka löydämme löydettyämme todellisen rakkauden, Jumalan rakkauden. Jumala on todellinen parantaja ja ylilääkäri, joka parantaa hitaasti, mutta varmasti särkyneen sydämen, joka antautuu hänen käsiensä alle. Siksi on tarpeellista, että sydämemme on särkynyt, sillä ei terve sydän ole tarvitseva, eikä tarvitse parantajaa. Hän parantaa minun sydämeni rakastamaan myös muita ihmisiä ja rakkaitani ihan uudella tavalla.
   Parantuuko sydämeni kertaheitolla? Sydämen oikea puoli kuvaa hyvin ihmisen tilaa, sillä me teemme syntiä myös pelastettuna jatkuvasti sydämen tasolla ja tarvitsemme parantajaa, sillä sydämessä eli ajattelumme keskuksessa synti asuu ja pesii. Ihmiselle oikea tila on jatkuva kääntyminen eli syntien katuminen, jota sydämen oikean puolen toiminta kuvaa. Meidän pitää tuoda syntimme Herran eteen, kuten verenkierto tuo hiilidioksidipitoisen veren elimistöstä sydämeen. Silloin hän antaa synnit anteeksi ja vuodattaa meihin puhdasta verta Henkensä kautta. Ihminen on täysin riippuvainen puhtaasta ja hapekkaasta verestä, joka tuodaan sydämestä valtimoiden kautta miljardeihin elimistön soluihin. Samoin me saamme tuoda taakkamme hänen kannettavakseen ja hän antaa elämänsä vaihtokaupassa.
    Kuningas Daavid oli Jumalalle mieluinen ja otollinen mies syystä, että Daavidin mielenlaatu, nöyrä katumus, tuo ihmisen oikealle paikalle Jumalan eteen. Daavidin katumuspsalmin sanat rohkaisevat jokaista särkynyttä ihmistä, joka etsii lohduttajaa. "Särkynyttä ja murtunutta sydäntä, et sinä Jumala halveksi (Ps.51:19)." Särkynyt sydän parantuu sairaasta eheäksi Jumalan Kuvaa eli Poikaa katselemalla - hiljalleen sydämenlyöntien ja hengityksen tahdissa.  

2 kommenttia

Susia lammasturkissa?

Maanantaina 12. kesäkuuta 2017 | Reijo Huuskonen

"Uskonto on oopiumia kansalle". Näin Karl Marx noin 150 sitten. "Jumala-usko on järjetöntä ja aiheuttaa yhteiskunnalle vahinkoa" Näin sanailee puolestaan uusateisti Richard Dawkins kirjassaan Jumalharha vuodelta 2006.

Uskontojen kielteisiä puolia on kautta aikain, mutta erityisesti viime vuosina nostettu esiin. Eikä tietenkään syyttä; uskontojen nimissä on aikaan saatu monenlaista hämmennystä ja tuhoa. Mutta kritiikin myötä on sitten usein heitetty lapsi pesuveden mukana.

Viimeisimmässä Kirkonmäki-lehdessä arvioin kahta tuoretta romaania, jotka kuvaavat hurskauden hämärämpiä puolia suomalaisessa hengellisessä kentässä. Kirja Yksi näistä pienimmistä  availee vanhoillislestadiolaisuuden piirissä tapahtunutta lasten hyväksikäyttöä. Vaikka vuoret järkkyisivät liikkuu taas körttiläisyyden ja helluntailaisuuden maastoissa.

Näiden romaanien jälkeen käteeni on osunut kaksi tietokirjaa, joissa samaa aihepiiriä tutkaillaan haastattelujen ja tutkimuksen valossa. Ensimmäinen, Aila Ruohon Pyhä, pahat ja pelokkaat on varsin asiallinen, uskonnon pelkoja tuottavasta vaikutuksesta eri näkökulmia peilaava. Toinen, Terho Miettisen ja Raija Pellin Harhaanjohtajat vahvassa uskossa on vilpittömästä yrityksestään huolimatta puurot ja vellit sekoittava puolitieteellinen opus.

Aila Ruoho on tutkinut vuosia hengellistä väkivaltaa. 2015 hän käsitteli Jehovan todistajia kirjassa Vartiotornin varjossa sekä yhdessä Vuokko Ilolan kanssa vanhoillislestadiolaisia 2014 teoksessa Usko, toivo ja raskaus. Kirja oli sen vuoden tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana.

Terho Miettinen on helluntailaistaustainen Uskontojen uhrit ry:n puheenjohtaja, Raija Pelli televisiostakin tuttu rikostoimittaja. Heidän yhteisteoksensa tematiikka on selvästi ajan hermolla. Ensimmäinen painos myytiin nopeasti loppuun. Valitettavaa siksi on, että tärkeän aiheen käsittelystä jää puolivillainen tuntu.

Kirjan alussa maalaillaan värikkäästi muutamien nimeltä mainittujen hengellisten vaikuttajien toimintaa. Mm. Leo Meller, Pirkko Jalovaara, Markku Koivisto ja Patrick Tiainen saavat omat lukunsa. Analyysiosassa sekoittuvat sitten psykologiset ja psykiatrisen teoriat tekijöiden omiin havaintoihin ja tulkintoihin. Kuvaukset parantamisbisneksestä, johtajakulteista, seksuaalisuudesta ja rahasta vallan välineinä ovat sinänsä osuvia. Kaikkina aikoina on ollut susia lampaan vaatteissa.

On tärkeää, että ajan ilmiöihin tartutaan ja tarvittaessa harhapoluista ja -ohjaajista varoitetaan. Neuvoohan Paavalikin Uudessa testamentissa: "Älkää sammuttako Henkeä... Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää." Raamattu arvostaa hengellistä raittiutta.

Hyvinkään seurakunnassa on muutaman vuoden ajan syksyisin ollut Ajassa liikkuu -tapahtuma. Pastori Esa Kokko on ansiokkaasti järjestänyt asiantuntijoita kyseiseen viikonloppuun yhdessä Uudenmaan Kansanlähetyksen kanssa. On todella tarpeen etsiä väyliä ojan ja allikon eli "alihengellisyyden", tämän maailmanajan menoon sopeutumisen ja "ylihengellisyyden", kaiken maailman uusien tuulien riepottelun välillä.

Ei kommentteja

Armon suojasta – rukouksen siiville

Tiistaina 6. kesäkuuta 2017 | Hanna Tolonen

 

Lapsen kasvattaminen ja lapsen elämän seuraaminen auttavat ymmärtämään Jumalan ihmeellisiä käskyjä paremmin. Samalla avautuvat syyt, miksi käskyjä on tarpeellista noudattaa ja miksi käskyjen noudattaminen rinnastetaan rakkauteen.  Helluntain Raamatunteksti (Joh. 14:15-21) yhtäältä lupaa lahjoittaa Hengen ja samalla edellyttää vastausta ihmiseltä Hengen vastaanottamiseksi. Lahjan vastaanottajana ihmisen tulee suostua kuuliaisuuteen käskyjä noudattamalla, jolloin Henki vuotaa sydämeemme aktiivisen ja käytännöllisen kuuliaisuuden kautta. Rukous on ihmiselle hengen kieli, jossa hän voi nousta Hengen siivillä korkeuksiin ja koskettaa Jumalan hyvyyttä ja ihmeellistä rakkautta. Rukouksessa saamme voimaa, opetusta ja viisautta jokapäiväiseen elämään.

"Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen Puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä Puolustaja on Totuuden Henki (Joh 14:15-16)."  Jae 21 ja 23 toistavat ja tarkentavat kyseisen lupauksen sisältöä. Jae 23: "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani, Minun Isäni rakastaa häntä ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen." Pyhä Henki, Totuuden Henki opettaa ihmistä tuntemaan ja muistamaan Jumalan.  Arameankielinen teksti tuo esiin sen, että käsky tai sana tulee varjella sydämessä, joka osoittaa rakkauden Jumalaan.  Jer.31:31-34 profetoi ennen pakkosiirtolaisuutta ja Hesekiel pakkosiirtolaisuuden aikana tapahtumaa, "Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä." Tarvitaanko kuuliaisuutta syystä, että Jumalan totuus varjeltuu, kasvaa ja virtaa ulos sydämestämme? Vuorisaarnassa Kristus osoittaa, että käskyt ovat osoitettu ennen kaikkea sydämellemme ja sydän tulee parantaa, sillä sydämestä lähtevät väärät teot.

Hän osoittaa, että Hänen teoissaan ja elämässään toimii Isä ja teot ovat Isän tekoja. Hän kehottaa opetuslapsia osoittamaan rakkautensa opettajaansa tottelemalla käskyjä ja elämällä ne todeksi. Kuuleminen tai kuuliaisuus on tarkoittanut Vanhassa Testamentissa systemaattisesti sitä, että kuuleminen sisältää tottelevaisen teon ja ainoastaan silloin se on Jumalan näkökulmasta "kuultu käsky". Rakkaus osoitetaan teoissa, joka on yhtenevä Kristuksen sanojen kanssa (Joh. 14:15, 21, 23). Tottelemattomuus puolestaan johtaa ymmärtämättömyyteen. Profeetat kuuluttavat ja toistavat tätä väsymättä Vanhassa Testamentissa ja linja jatkuu sekä Jeesuksen että Paavalin puheissa. Profeetat ilmoittavat toistuvasti: "he eivät tahtoneet vaeltaa hänen tietää, eivätkä totella hänen lakiaan (Jes.42:24)." Kuuleminen on ymmärtävää kuulemista ja Jumalan näkökulmasta asia on kuultu ainoastaan käskyjen aktiivisen toteuttamisen kautta. Täten rakkaus jalkautuu liikkeessä - teoissa. Lisäksi teot todistavat myös muille ihmisille Jumalasta.  

Miksi tottelevaisuus on tärkeää ja miksi se on Jumalan vaatimus? Me olemme Isän lapsia ja tarvitsemme Jumalan kasvatusta ymmärtääksemme. Yleensä opimme opetuslapsiksi samalla lailla kuin lapsemme oppivat asioista - yrityksen ja erehdyksen kautta elämänkoulussa. Omien lapsien kasvun seuraaminen todistaa ihmeellisesti käskyjen noudattamisen tärkeydestä. Miten usein olen kieltänyt lasta tekemästä jotain tai kehottanut tekemään jotain ja vastaus on aina "joo, joo," mutta lapsi ei ole kuitenkaan noudattanut käskyä. Silloin turhautuneena joudun tokaisemaan: "Miksi et kuuntele?" Johon lapseni vastaa: "Kyllä minä kuulin." "Miksi et sitten tee sen mukaan?" Kun lapsi lopulta monen pyynnön jälkeen suostuu käskyä noudattamaan, silloin koen, että asia on kuultu. Samalla tavalla Jumalan käskyt vaativat vastausta meiltä. Tästä syystä tekemättä jättäminen on kuulemattomuutta siihen saakka, kunnes pyyntö toteutetaan. Tottelevaisuus puolestaan on Jumalan silmissä rakkautta häntä kohtaan. Käskyt ajavat joko tottelemattomuuden syntiin tai tottelevaiselle ne muodostavat suojaavan verkon ja varjelevat sydäntä pysymään Jumalassa.  Ulkoiset sanat ja teot ovat sydämen jatke ja siksi käskyjen noudattaminen on tärkeää, että sydän, josta elämä lähtee, pysyy puhtaana Kristuksen yhteydessä. 

Käskyjen noudattaminen on myös armon ja rakkauden koulu, sillä ihminen on rakennettu siten, että ihminen oppii tekemisen kautta ymmärtämään syntisyyden ja armonkaipuunsa.  Lapsena olin usein kuriton enkä totellut vanhempien käskyjä vaan usein kielto kiehtoi ja toimi yllykkeenä tottelemattomuuteen. Enoni tuli kyläilemään upouudella kromatulla moottoripyörällä ja olin heti menossa koskettamaan kromattuja pintoja, jolloin äitini tokaisi "älä vaan koske pakoputkeen" selittämättä sen kummemmin, miksi siihen ei saanut koskea. Jäin yksin ulos muiden mennessä sisään ja saman tien laskin käteni tulikuumalle pakoputkelle, jonka seurauksena ymmärsin silmänräpäyksessä, miksei siihen saanut koskea juostessani kiljuen käsi rakkuloilla joenuomaan kättäni vilvoittamaan. Tottelemattomuuteni seuraus oli näkyvä, mutta oppikoulu oli hyvin tarpeellinen. Opin silmänräpäyksessä äitini kiellon suojelevan merkityksen. Jumala on tarkoittanut rakkaudessaan käskynsä varjelemaan ja suojaamaan meidän ihmisyyttämme synnin vahingoittavalta vaikutukselta. Samalla tavalla kuin lapsen kunnioitus vanhempiin tulee esiin käskyjen noudattamisessa, samalla tavalla tulisi noudattaa Raamatun käskyjä, sillä ne varjelevat sydämemme synnistä. Kuuliaisuuden kautta osoitamme kunnioituksen Jumalaan.

Kuuliaisuus on Jumalan tuntemisen koulu, sillä opimme ymmärtämään Jumalaa käskyjen tottelemisen myötä. Toisaalta tottelemattomuuteni tekee minut riippuvaisiksi hänen armeliaisuudestaan. Kun huomaan toimivani väärin, menen katuen hänen eteensä tunnustamaan syntini. Näin lapsi ymmärrettyään rikkeensä tulee luokseni katuen ja sanoo: " Äiti, olit oikeassa, anteeksi, kun en totellut, mutta nyt ymmärrän." Käskyt osoittavat syntisyytemme ja sen, että tarvitsemme jatkuvasti armahtavaa Jumalaa. Jumala on antanut käskynsä varjellakseen sydämemme pahasta. Vanhemmat toimivat samoin lastensa kanssa, kieltojen ja käskyjen tarkoitus on suojella lasta ja rakkaus on motiivina kielloille, vaikkei lapsi usein miellä asiaa niin.  Miten ihana on aina sovinnon hetki, kun pikkuinen käpertyy kylkeen ja pyytää anteeksi. Samalla tavalla käskyjen rikkominen ajaa syntisen Mestarin jalkojen juurelle - ristille, mistä armon virta ja elämä lähtee. Käskyjen noudattamisen tarkoitus on johtaa meidät tuntemaan Jumalaa yhä enemmän ja rakkautemme häneen kasvaa samassa suhteessa. Kuitenkin Jumalan salaisuus on niin suuri, että opittuaan ymmärtämään jotain saa pian huomata, ettei tunne salattua Jumalaa juuri ollenkaan. Jano ja kaipaus yhä syvällisempään tuntemiseen tulee kristityn voimaksi, joka ajaa kaipaavan sydämen yhä lähemmäksi Jumalaa.

Kristus sanoo, että hän ei jätä meitä orvoiksi, vaan antaa meille toisen, (samanlaisen) persoonallisen Hengen, Puolustajan (αλλον παρακλητον).  Puolustaja tarkoittaa kreikankielellä puolustajaa, puolestapuhujaa, mutta myös useiden tekstien merkityssisällöt viittaavat sen merkitsevän lohduttajaa, auttajaa. Substantiivin taustalla oleva verbin merkityssisältöjä ovat suostutella, kehottaa, opettaa, neuvoa. Esimerkiksi kirkkoisät Origenes ja Augustinus käänsivät usein puolustaja -termin lohduttajana (myös Luther Uuden Testamentin saksannoksessaan 1545) perustellen väitettä sillä, että useat Raamatunkohdat antavat ymmärtää Hengen tarkoittavat kaikkia edellä mainittuja ja lisäksi rakkautta, armoa, valoa ja voimaa.  Virret nostavat esiin monipuolisen tulkintatavan Pyhän Hengen roolista " Pyhä Henki, lohduttaja, valon lähde ainoa, Pyhä Henki, Puolustaja, sydämeni taivuta (Virsi 117:1)."

Koska Kristus on meille tie, totuus ja elämä (Joh. 14:6) ja Hänessä me elämme, liikumme ja olemme (Apt. 17:28), siksi hän lähetti Pyhän Henkensä. Henki kirkastaa Kristusta ja osoittaa tien Jumalan tuntemiseen. Kristus teki ihmiselle sanansa usein helpommin ymmärrettäväksi käyttämällä maantieteellisiä, luonto- ja eläinmaailman vertauksia. Vertaus kanaemosta (Luuk. 13:34) tai kotkaemosta ( 5. Moos. 32:10-11) esiintyy Raamatun tekstissä. Sana selittää Jeesuksen ominaisuuksia ja toimintaa ymmärrettävien asioiden kautta. Kristus ylösnousseena ihmisenä ja Jumalana on kanaemo, joka halajamalla haluaisi koota poikasensa siipiensä suojaan. Jeesus itki katkerasti nähdessään ennalta rakastamansa Israelin kansan tuhon ratsastaessaan Jerusalemiin, koska kansa ei tuntenut pelastajaansa. Tämä mielikuva kutsuu ymmärtämään sen, että ylösnoussut Kristus on kuin Kotkaemo, joka samalla tavalla kutsuu orpoja, eksyneitä, janoisia lapsiaan luokseen, mutta ymmärtämättömyydessään ja tottelemattomuudessaan ne piipertävät yhä kauemmaksi emostaan, eivätkä tahdo tulla parannettavaksi ja turvalliseen suojaan. Kuuliaisuutta tarvitaan, että ihminen pysyy lähellä Jumalaa. Kristityn elämän suurin haaste on "pysyä Sanassa" ja pysyä lähellä Häntä - armon alla. Ne, jotka tulevat hänen luokseen kokevat Kristuksen siipien suojassa Pyhän Hengen rakkauden parantavan työn - Hengen sekä lohduttajana että puolustajana. Samalla opetuslapsi oppii tuntemaan totuuden noudattamalla käskyjä ja rakastamaan vähitellen Totuuden kirkasta valoa.  Hän ympäröi omansa uskon kilvellä ja suojelee ja varjelee heitä kuin silmäteräänsä. Kotkan siivin hän myös nostaa ja kantaa omiaan ja opettaa lentämään. Lentämällä nousemme korkeammalle, taivasta kohden. Lennämme ikään kuin rukouksen siivin Hengessä ja totuudessa. Rukoillessamme nousemme Kristuskotkan siivillä kohti korkeuksia. Vain Kristuksessa ja hänen kauttaan me voimme nousta ylös lähemmäksi Jumalan kasvoja. Kristuksen suojaisasta sylistä voimme turvallisesti nousta rukouksen siivin hengessä korkeuksiin.

Kuuliaisuuden kautta Jumala opettaa meitä ymmärtämään tahtoaan, aarteitaan ja armon lahjojen suuruutta. On tärkeä ymmärtää konteksti, jossa Kristus puhuu rakkauden ja käskyjen noudattamisen rinnakkaisuudesta - juuri ennen Getsemanen kärsimystielle lähtöään. Teollaan hän antaa itsensä syntiuhriksi rakkaudesta meihin. Hän osoittaa nöyrän itsensä tyhjentävän kuuliaisuuden Isän tahdolle ja viitoittaa tien olemalla esimerkki opetuslapsilleen. Kun toimimme Jeesuksen esimerkin mukaisesti ja osoittamamme rakkauden Jumalaan kuuliaisuuden tekoina, silloin lahjoittamamme samalla lahjaksi saadun rakkauden lähimmäisillemme. Opetuslapset odottivat kuuliaisina Jerusalemissa kunnes Henki korkeudesta vuodatettiin heille avuksi, voimaksi. Hengen avulla ihminen voi tehdä Jumalan tekoja ja oppia tuntemaan Häntä. Helluntaina vuodatetaan Pyhä Henki opetuslasten sydämeen - uusi liitto - laki sydämessä, joka todistaa Pyhät kirjoitukset todeksi.  Käännä kasvosi Herran puoleen, nouse rukouksen siivin, silloin Hengen virvoittavat vedet vuodataan sydämeesi ja sitä lahjaa voit vuodattaa elämäsi kautta lähimmäisillesi. "Lahjaksi saatte, lahjaksi antakaa."

Yksi kommentti

Perhesynttärit

Maanantaina 29. toukokuuta 2017 | Petteri Kerko

 

Kirkonmäellä vietettiin sunnuntaina 7.5. perhesynttäreitä nimellä 100-vuotinen perhe. Päivä oli osa seurakunnan 100- juhlavuotta, ja se aloitti samalla Uusimaa-viikon tapahtumat saaden Suomi 100 -statuksen.

Paikalle kerääntyi aamusta alkaen runsaasti perheitä ja vähän vanhempiakin hyvinkääläisiä. Perhemessu aloitti tapahtuman klo 10. Kirkkoon kokoontui yli 400 ihmistä viettämään perheiden juhlamessua. Janne Rönni toimi liturgina ja Laulunaperot ja sävelkeijut lauloivat ihanasti. Petteri Hakasen sekä Kiisi Isotalon saarna oli hauska ja toiminnallinen, mukana erikoisvieraana Jakke jääkarhu. Kaiken kaikkiaan jumalanpalvelus oli koskettava ja lämminhenkinen, josta jää varmasti koolla olleiden mieleen kaunis muisto.

Perhemessun aikana kirkonmäelle oli jo kerääntynyt parisataa ihmistä, ja he sekä kirkkovieraat saivat nauttia Luojan antamasta kauniista säästä, jauhelihakeitosta, letuista ja erilaisista työpajoista ratsastuksesta ja autorata-ajosta kynsienlakkaukseen ja tarinatelttaan, katuliitutaiteeseen sekä moneen muuhun. Ilmapallojakin sai ja kakkua juhlan kunniaksi. Onnitteluseinälle kerääntyi päivän mittaan runsaasti onnitteluja 100-vuotiaalle Hyvinkään seurakunnalle. Kirkon yläsalissa avattiin klo 13 Perheitä maailmalta niminen lasten ja nuorten kuvataidenäyttely, joka oli koottu kansainvälisestä lasten taiteen arkistosta. Yhden Joukon yhtyeen (Jouko Mäki-Lohiluoma) konsertti päätti juhlapäivän n. klo 16.

Vaikka päivä oli seurakunnan kasvatuksen tiimin järjestämä, muidenkin työalojen työntekijöitä oli vapaaehtoisten mukana toteuttamassa päivää.  Lämmin kiitos kaikille mukana olleille yhteisestä kokemuksesta!

Ei kommentteja

"Kevät toi, kevät toi..."

Maanantaina 22. toukokuuta 2017 | Marja Liisa Liimatta

Muistanet varmaan laulun "Kevät toi, kevät toi muurarin. Kevät toi, kevät toi maalarin.."  Hyräilen sitä mielessäni juuri nyt aivan tietystä syystä: kevät tuo sairaalasielunhoitoon uuden sairaalapapin. Järvenpään päihdesairaalan työtoverimme lähtee "muille maille vierahille" -  jälleen yhtä laulua  siteeratakseni.

Elämän aikana ehtii kokemaan monenlaisia muutoksia. Luopumiselta ja muutoksen tuomalta surulta ei voi välttyä. Vain aika tekee tehtävänsä; se suo muutokseen sopeutumisen omalla ajallaan. Sanon näin nyt omasta tuoreesta kokemuksesta. Olenhan luopumassa reilun 20 vuoden aikana hyvin läheiseksi käyneestä työyhteisöstä ja vastuualueestani Joensuussa tultuani valituksi johtavaksi sairaalapapiksi tänne Hyvinkäälle. Aloitan tositoimet 1.7. Esirukoilijoita tarvitaan meidän sairaalasielunhoidonkin puolesta!

Hyvinkäällä on jo kevät muotoutumassa kesäksi. Hiirenkorvistahan sen vähintään näkee. Ajattelen, että elämään tulleesta muutoksesta voisi puhua myös vuodenaikatermein. Kun sopeutuminen uuteen on alkanut, tuntuu kuin elämään olisi koittanut kevät.  Itselleni se on vaatinut asiasta puhumista kuuntelemaan suostuneelle. Uskaltaudu sinäkin puhumaan. Se auttaa aina, olipa muutoksen syy mikä tahansa. Välillä suurinta rohkeuttaan osoittaakin silloin, kun uskaltaa tunnustaa olevansa heikoimmillaan.

Minulla on nyt mukava odotuksen hytinä ja tutina sisikunnassa. Kuka onkaan uusi työtoverimme, mitä kaikkea oma työni tuokaan tullessaan? Elämään mahtuu niin mukavasti monenlaista.

Ei kommentteja

Mennään pyhäkouluun!

Maanantaina 15. toukokuuta 2017 | Anna-Mari Tukeva


Perhe valmistautuu sunnuntaiaamuna kirkkoon. Pienimmätkin ovat innoissaan lähdössä mukaan. He tietävät, että kirkossa on messun aikana pyhäkoulu. Ennen lähtöä he käyvät tarkistamassa huoneestaan, millaisia tarroja pyhäkoulutaulussa jo on. Se on bussitaulu, johon kerätään matkustajia. Täytyy muistaa, mitä jo on, jotta pyhäkoulussa voi valita taas uuden matkustajan.

Perheen saapuessa kirkkoon heitä on vastassa temppelipalvelija. Hän kertoo, että messun aikana on pyhäkoulu. Pienimmät ajattelivat, että kyllähän me se tiedetään - ainahan se on. He hymyilivät ja katsoivat äitiään, päätään nyökyttäen. Sinne me mennään. Perhe istuutuu kirkonpenkkiin siten, että pienimpien on helppo lähteä pyhäkouluun.

Ensin lauletaan virsi ja rukoillaan. Pienimmät odottavat milloin pappi sanoo, että nyt alkaa pyhäkoulu. Ja vihdoin sanookin. Pyhäkoulun pitäjä nousee penkistä ja kutsuu lapsia mukaan. Perheen pienimmät menevät muiden mukana. Kiva kun meitä on monta, joku sanoo matkalla.

Pyhäkoulu on kirkossa tutussa paikassa. Morsiushuoneessa. Sinne on hyvä mennä, kun se on lähellä, mutta kuitenkin saa olla omassa rauhassa. Istutaan piiriin, kuka lattialle, kuka tuolille. Pyhäkoulun pitäjänä on tänään Salla. Hän on etukäteen valmistanut kaiken valmiiksi. Yhdessä sytytetään kynttilä ja yksi lapsista pääsee soittamaan triangelia. Rukoillaan tuttu pyhäkoulun rukous. Sitten katsotaan, ketä on paikalla. Kaikki saavat sanoa nimensä, pienimpiä voivat isommat auttaa. Tänään on aiheena Jumalan antama käsky: Rakkauden kaksoiskäsky. Salla lukee sen Lasten Raamatusta. Sitten hän kyselee, millaisia ajatuksia tästä tulee mieleen, kuka on lähimmäinen, miten Jumalaa voi rakastaa. Jutellaan hetki. Sallalla on mukana erivärisiä papereita, joihin on jo valmiiksi kirjoitettu Rakkauden kaksoiskäsky. Jokainen saa oma paperin. Isommat saavat kirjoittaa itse oman tekstin. Paperi koristellaan niin, että siitä tulee hieno taulu. Piirretään siihen kehyksetkin. Pienimmät tekevät omien taitojen mukaan hienoja tauluja ja isommillakin tulee upeita tauluja. Pyhäkoulussa myös lauletaan. Tämän päivän laulut ovat Lasten virsikirjasta: Jumalan kämmenellä ja Kenelle ojennan käteni. Yksi lapsista kertoo, että Jumalan kämmenellä on tuttu, koska se laulettiin pikkuveljen ristiäisissä. Lopuksi vielä kerätään yhdessä kynät takaisin laatikkoon ja istutaan omille paikoille. On vuorossa kynttilän sammutus. Puhalletaan yhdessä. Sitten se, mitä on odotettu jo kotoa lähtiessä: tarrat. Salla ottaa tarrat esille ja jokainen saa valita oman. Uudet pyhäkoululaiset saavat bussitaulun, johon tarran voi heti liimata. Kiitos kivasta pyhäkoulusta. Sitten palataan takaisin kirkkosaliin. Siellä onkin alkanut ehtoollinen, joten sopivasti perheet pääsevät yhdessä lastensa kanssa alttarille. Pienimmät saavat siunauksen. Takaisin penkkiin tullessa pienimmät näyttävät heti vanhemmilleen, mitä saivat pyhäkoulusta: Itse tekemäni taulun ja valitsemani tarran. Pidetään ne tallessa ja viedään kotiin!

Pyhäkoulu on lasten oma kirkkohetki, jonne voi vanhempi tai isovanhempi tulla pienimpien kanssa yhdessä ja isommat jo itsekseen. Pyhäkoulu on joka sunnuntai Hyvinkään kirkossa ja Paavolan seurakuntakodissa. Toki joskus pyhäkoulun pitäjä voi olla pois syystä tai toisesta. Silloin voisi vaikka joku paikalla olijoista ottaa pyhäkoulun pitämisen hoitaakseen. Lasten kanssa voi keksiä yhdessä ohjelmaa pyhäkouluun, jos sitä ei omasta "takataskusta" löydy.

Pyhäkoulu on myös Tuomasmessuissa, Toivonilloissa ja Vehkojalla. Lisäksi pyhäkoulua voi käydä kirjeen muodossa. Kirje tulee 8 kertaa vuodessa, siis aina kun uusi Lasten kirkko -lehti ilmestyy.

Pyhäkoulukin viettää lomaa. Kesällä ei ole pyhäkoulua, jos ei joku innostu "extempore" sitä pitämään. Se on toki mahdollista. Pyhäkoululaisten kevätretki on Sääksissä sunnuntaina 4.6. Sinne saa tulla sekä vanhat että uudet pyhäkoululaiset vanhempineen, kummeineen tai muiden läheisten aikuisten kanssa. Pidämme siellä yhteisen pyhäkoulun, nautimme nyyttäreistä, saunomme ja ehkä joku uikin.

Pyhäkoulut jatkuvat taas syksyllä. Pyhäkoulun pitäjien tapaaminen, niin uusien kuin vanhojenkin, on elokuussa keskiviikkona 16.8. Silloin suunnitellaan tulevan kauden pyhäkouluja.

Pyhäkoulu on kirkon kasteopetusta. Siellä lapsilla on mahdollisuus ihmettelyyn ja osallistumiseen yhdessä muiden lasten ja pyhäkoulun pitäjän kanssa. Näin uskonnolliset tavat ja symbolit tulevat lapsille tutuiksi heidän omaan ikäkauteensa sopivalla tavalla. Mennään siis pyhäkouluun!

Ei kommentteja

Luonnosta hengellinen kokemus

Perjantaina 5. toukokuuta 2017 | Tarja Tauriainen

 
Sveitsin puistossa sijaitsevan Havaitse Jumala luonnossa
-muistokiven suunnitteli Carl Standiger vuonna 1914.

Ympäri maapalloa on tehty 2000-luvulla lukuisia tutkimuksia siitä, minkälaisia terveyttä ja hyvinvointia edistäviä vaikutuksia luonto tarjoaa ihmiselle. Luonto edistää merkittävästi ihmisen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä ja hyvinvointia. Luonnon virkistyskäytöllä on kansanterveydellistä merkitystä. Luonto on tasavertaisesti jokaisen ihmisen käytössä. Luontoympäristö parantaa mielialaa, henkistä uupumusta,  koettua stressiä sekä vähentää negatiivisia tunteita, kuten vihaa ja surua. Luonnossa liikkuessa pienet yksityiskohdat ja suuremmat kysymykset löytävät oikeita mittasuhteita. Puut, vesistönäkymät, peltoaukeamat, eläimet,  linnunlaulu, sininen taivas ja pilvet koetaan miellyttäviksi.

Tänä päivänä on myös työpaikoilla huomattu luonnon elvyttävä ja inspiroiva vaikutus ihmisten työssä jaksamiseen.  Jo nyt pidetään kävelykokouksia luonnossa tai ripustetaan iso maisemakuva kokoushuoneen seinälle.  Henkilöille, jotka eivät pääse luontoon voi näyttää kuvia tai videoita luonnosta. Varsinkin iäkkäät ihmiset kärsivät, jos eivät saa minkäänlaista kontaktia luontoon.

Luontokokemus voi olla myös hengellinen. Onhan Luoja luonut luonnon, eläimet ja kasvit. Metsästä etsitään hiljaisuutta. Omaa sisäistä rauhaa ja levollisuutta tavoitellaan hiljentymällä ja sulautumalla ympäröivään luontoon. Erityisesti elämän kriisivaiheissa metsän merkitys hyvinvoinnille korostuu. Vanhat, isot puut symboloivat vakautta, turvallisuutta ja suojaa sekä edustavat pysyvyyttä ja voimaa. Olen kuullut monen ihmisen sanovan, että metsä on kuin kirkko.

Hyvinkäätä reunustaa upea Salpausselän harju. Siellä kävellessä voi vain ihmetellä upeita kallioita ja kiviä, jotka ovat jääkauden sulettua jääneet niille sijoilleen. Olleet samoilla paikoilla Jeesuksen maan päällä ollessa kuin missä ne tänä päivänä ovat. Siinä paikassa ihminen tuntee itsensä pieneksi. Raamatun monet kertomukset tapahtuvat luonnossa: veden äärellä, vuorilla, puutarhoissa, jne.

Luontoaiheen voi nähdä monessa kirkon tapahtumassa. Kuka on joskus päässyt kokemaan metsäkirkon, muistaa sen pitkään vaikuttavana kokemuksena. Hyvinkään kirkossa ja Paavolan seurakuntakodissa on alttaritauluna ikkuna luontoon, joista meillä on upea mahdollisuus seurata eri vuodenaikoja ja säitä messujen aikana. Hyvinkäällä on historiallinen Alttarikivi Hämeenkadun itäpäässä. Rippileirit pidetään luonnon helmassa. Tutkimuksissa on todettu, että aikuinen palaa helpommin luontoon, jos hänelle on opetettu luonnossa liikkuminen  jo lapsena.

Hyvinkään seurakunta järjestää Luontoväen messun sununtaina 27.8.2017 klo 13. Toivon mukaan luonnossa?
"Jumalan valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi kasvimaahansa. Sen taimi kasvoi ja oli lopulta kuin puu" (Luuk.13:19).

 

 

Ei kommentteja

"Malagan evankeliumi"

Maanantaina 24. huhtikuuta 2017 | Veli-Pekka Toiviainen



Olimme Hiljaisella viikolla jälleen keskellä "Malagan evankeliumia" eli Semana Santan kulkueita. Tämä "evankeliumi", evangelium secundum Malacam, virittää palmusunnuntaista pääsiäiseen vastustamattomasti mukana olijan kaikki aistit.  Kyseessä on keskiaikaan asti juontuva kulkueiden kirjo, eräänlainen kymmenien prosessioiden barokkinäytelmä, jossa Kristuksen pyhä kärsimys näyttäytyy silmiemme edessä: Kärjessä astelee puolin askelin 100-200 veljeskunnan eli cofradian jäsentä huppupäähineissään ja kaavuissaan. Heitä seuraa parinsadan miehen kantama lavetti, trono, Kristus-veistoksineen. Perässä seuraa huppupäähineisiä "nasaretilaisia" tai katumuksentekijöitä eli penitenttejä.  Sitten on vuorossa autuaan Neitsyen trono. Sitäkin seuraa satojen ellei tuhansien seuraajien joukko. Kaikki aistit on haastettu mukaan, soittokunnat soittavat, parvekkeilta kuuluu saeta, valituslaulu. Huudot kajahtavat yössä. Katselija kadun laidalla on osallistuja, joka ilmaisee suhdettaan tronon sanomaan. Kärsimys, kuolema, ylösnousemus, sovitus eletään todeksi viikon aikana lähes neljänkymmenen tronon kulkiessa silmien edessä ja mielen liittyessä näihin katumuksentekijöihin ja Kristuksen seuraajiin.

Kyseessä ei siis ole katseltava spektaakkeli, vaan "suuri katekeesi", oppimistapahtuma, jossa evankeliumin sanoma nykyistyy. Kärsimyshistoria ei jää kahden vuosituhannen päähän, se nykyistyy tähän ja nyt, osallistujan elämäntilanteeseen, myös turistin. Aistit, ymmärrys, tahto, kaiken haastaa "Malagan evankeliumi". Jokainen Semana Santaan saapunut, puolesta miljoonasta miljoonaan, on osallistuja, ei katselija. Olet osallistujana mukana pyhässä tapahtumassa.

Semana Santan kulkueita ei järjestä kirkko eikä kaupunki, vaan veljeskunnat, cofradias eli hermandades. Niitä on Malagassa nelisenkymmentä, vanhimmat jo 1400-luvulla muodostettuja. Veljeskunnat vastaavat lähinnä meidän herätysliikkeitämme monitahoisine toimineen mm. sosiaalisella kentällä.

Pohjolan asukas saattaa hätkähtää, kun kiirastorstaina Välimeren toiselta puolelta Ceutasta ja Melillasta saapuneet legioonalaiset saattavat rynnäkkökiväärit olalla Kristusta ja laulavat El Novio de la Muerte, "kuoleman sulhanen". Sitä on kuitenkin edeltänyt keskiviikkoiltana vangin vapautus El Rico-veljeskunnalle 1759 myönnetyn oikeuden perusteella. Vapautettu kulkee prosession mukana hyväntekeväisyyden merkkinä. Sisäinen ja ulkoinen vapaus näyttäytyvät yhdessä.

Mallia nämä kulkueet ovat antaneet moneen maahan, myös Suomeen. Yhä useammilla paikkakunnilla järjestetään Hiljaisen viikon kulkueita.

 

Ei kommentteja

Pääsiäinen jatkua saa! Yes! Yes!

Tiistaina 18. huhtikuuta 2017 | Anna Helenius

Tyhjä hauta

Kanttorin elämässä kirkkovuosi kulkee monikerroksisesti yhtä aikaa mukana jatkuvasti. Näin keskellä parasta kevättä mielessä saattaa pyöriä ensi joulun ohjelmistohankinnat kuorolle tai pyhäinpäivän loppusoiton harjoittelu urkujen äärellä. Lyhyemmällä tähtäimellä pääsiäisen riemullista ohjelmistoa harjoitellaan kuoron kanssa kiivaasti paaston aikana, vaikka tosiasiassa kirkkovuodessa ollaan vasta siirtymässä pitkäperjantain tunnelmiin. Kaikista nopein kirkkovuoden kulku tapahtuu kuitenkin päiväkotien ja koululaisten pääsiäishartauksissa. Alle puolessa tunnissa siirrymme palmusunnuntaista kiirastorstain ja pitkäperjantain kautta pääsiäisaamuun saakka.

Tänä vuonna pääsiäiseni ehdottomat huippuhetket olivat hiljaisella viikolla juurikin koululaisen pääsiäishartauksissa. Hartauden päätteeksi oli alkamassa laulu "Pääsiäinen jatkua saa". Mietin mielessäni, että mitenhän tämä mahtaa sujua? Toteutuuko yhteislaulu vai tuleeko tästä soolo? Mielessä oli sekin, että vasta viikolla minä itsekin tämän laulun opettelin. Lapset ovat niin spontaaneja, että ilmaisevat mielipiteensä heti myös kirkossa. Hämmästykseni oli suuri, kun laulun nimen kuultuaan alkoi penkistä kuulua kuhina ja kuiskintaa: "Yes, yes yes!" Laulua oli selvästi harjoiteltu koulussa, se oli lapsille tuttu ja he pitivät siitä! Eikä tämä tapahtunut vain kerran, vaan kolmasti peräkkäisissä hartauksissa. Koskettavaa oli myös se, että lapset olivat oivaltaneet sen, mikä pääsiäisessä on parasta: Jeesus elää kanssamme!

Mitä siitä puhuttiinkaan siitä lasten kaltaisuudesta? Annetaan ilon näkyä! Katsokaa, hauta on tyhjä!!! YES!

Pääsiäinen jatkua saa

Täältä kun me lähdemme kulkemaan,
pääsiäinen jatkua saa.
Toiveikkaasti astumme tulevaan.
Pääsiäinen jatkua saa.

Hän kanssamme käy
tuleville teille,
kanssamme käy,
ilon antaa meille.
Jeesus nousi ylös haudastaan!

Vaikka moni vaikeus odottaa,
pääsiäinen jatkua saa.
Vapahtaja heikkoja vahvistaa.
Pääsiäinen jatkua saa.

Hän kanssamme käy...

sävel Pekka Simojoki
sanat Anna-Mari Kaskinen

Yksi kommentti

Kokemus ristin tiestä Vilnassa

Tiistaina 11. huhtikuuta 2017 | Anne Blomqvist

Vilnius ristisaatto

Vuonna 2015 olin Liettuassa eurooppalaisessa, ekumeenisessa Raamattua käsittelevässä konferenssissa. Se järjestettiin Vilnan katolisen Pyhän Joosefin pappisseminaarin tiloissa. Lähellä on puisto, jota kutsutaan englanniksi Vilnius Calvary. Puistoon on rakennettu 35 ristin tien asemaa, ne ovat pylväiden varassa olevia avoimia katollisia kappeleita, jonka takaseinässä on aseman aiheen mukaan maalattu kuva. Ristin tien asemia on kuitenkin tavallisimmin neljätoista. Vilnan alkuperäinen ristin tien puisto rakennettiin 1600-luvulla. Puisto on aikojen saatossa palanut muutaman kerran ja Neuvostoliiton aikana suurin osa asemista räjäytettiin dynamiitilla. Liettuan itsenäistyessä 1990 ristin tien kappelit rakennettiin uudelleen 12 vuodessa ja helluntaina 2002 puisto siunattiin uudelleen käyttöön. Ristin tien viimeinen asema on kirkon vieressä oleva rakennus, jonka sisällä on suuri marmorista tehty hautapaasi, jolla Jeesus lepää.

Paikalliset seminaarin järjestäjät veivät meidät ristin tien vaellukselle. Asemien välit kuljettiin ristisaatossa. Joka välillä oli yksi ristinkantaja ja kaksi kynttilän kantajaa. Kantajat vaihdettiin asemalla. Olin onnellinen, koska olen aina halunnut osallistua ristin tien vaellukseen ja sain toimia sekä ristin- että kynttilän kantajana. Asemien välit käveltiin hartaassa tunnelmassa ja laulettiin Taize-lauluja. Puhuttelevaa oli, että erään kappelin lattialla laitapuolen kulkija oli nukkumassa patjalla peittojen alla hämärtyvässä illassa. Mies muistutti minua kaikista apua tarvitsevista lähimmäisistä ja Jeesuksen opetuksesta: Kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistä, sen te olette tehneet minulle.

Ensimmäinen ristin tien asema on Jeesuksen tuomitseminen. Olen kääntänyt englanninkielisestä käsiohjelmasta tekstin, joka luettiin asemalla:

"Kello on yli kymmenen aamulla. Oikeudenkäynti on tulossa päätökseen. On esitetty raskauttavia todistuksia. Maaherra tietää, että Jeesus on annettu hänen käsiinsä kateuden tähden, hän yrittää absurdia siirtoa: valintaa Barabbaksen, ryöstäjän ja murhaajan, ja Jeesuksen välillä, joka sanoo olevansa Kristus. Ihmiset valitsevat Jeesuksen ja Pilatus huudahtaa: Mitä minä nyt teen Jeesukselle? He kaikki vastaavat: Ristiinnaulitse! Maaherra tiukkaa heiltä: Mitä pahaa hän on tehnyt? Taas kerran he vastaavat: Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse! Pilatus pelkää kasvavaa meteliä. Hän pyytää vettä ja pesee kätensä ihmisten nähden ja sanoo, mitä se tarkoittaa: Minä olen viaton tämän miehen vereen. Tämä on teidän asianne. Hän antaa Jeesuksen ruoskittavaksi ja sen jälkeen luovuttaa hänet ristiinnaulittavaksi. Ihmisten vimmaiset ja raivoisat kurkut vaikenevat, ikään kuin Jumala olisi viimein voittanut. Jeesus oli täysin yksin. Nyt eivät olleet kaukana ne päivät, kun Jumalan Pojan sanat tuovat valoa ihmisten sydämiin: Niiden, jotka olivat odottaneet jonoissa ja heidät oli parannettu. Voittokulkueeseen, joka riemulauluin vastaanotti Jerusalemiin saapuvan Herran, joka ratsasti pienellä aasilla. Voi, jos ihmiset olisivat halunneet antaa Jumalan rakkaudelle erilaisen tavan tulla esiin. Voi, jos ihmiset olisivat tunnistaneet Herran päivän."

Ei kommentteja

Palaneen kotikirkon hiiltynyt risti

Maanantaina 3. huhtikuuta 2017 | Kai Ojala

Ylivieskan palaneen kirkon rauniot
Ylivieskan palaneen kirkon rauniot. Kuva Kai Ojala.

Minulla oli mahdollisuus käydä jonkin aikaa sitten lomailemassa vanhempieni luona Ylivieskassa. Vuosi sitten pitkäperjantaina sain vanhemmiltani surullisen viestin siitä, että Ylivieskan kirkko palaa. Tuo kirkko, johon sisältyi minulle niin paljon lämpöisiä muistoja. Muistan lapsuuden joulukirkot vanhempieni ja isosiskon kanssa, konfirmaation ja lapsikuoron harjoitukset kirkon parvelta. Nyt olin tullut aikaisin aamulla tuon palaneen kirkon raunioille ja otin siitä blogissani näkyvän kuvan. Missään ei näy ihmisiä ja hiljaisuus herättää minut ajattelemaan. Vaikka kirkkoa ei enää ole, nousevat mieleeni kokemuksista sen tuoksut ja sen jykevyydestä noussut turvallisuuden tunne. Nyt tuo jykevyys on poissa, mutta jotain pysyvää on jäljellä. Hiiltyneistä hirsistä on muotoutunut risti, joka kertoo elämän keskuksesta ja pääsiäisen ydinsanomasta. Meitä riisutaan ja riepotellaan, mutta onneksi on jotain keskeistä joka kestää kaiken. Siitä tämä hiiltynyt risti saarnaa minulle väkevää sanomaansa.

Ei kommentteja

Onnellisuus

Maanantaina 27. maaliskuuta 2017 | Anja Tauriainen

Suomalaiset ovat edelleenkin maailman viidenneksi onnellisin kansa. Tämä käy ilmi maaliskuussa 2017 julkaistusta YK:n aloitteesta julkaistavasta World Happiness Reportista. Tässä raportissa käytetään onnellisuuden mittapuuna muun muassa taloutta, sosiaalisia turvaverkkoja, väestön terveyttä ja korruption vähäisyyttä. Kärkikymmenikössä asemaamme heikentää käytetyistä kriteereistä, anteliaisuus, koska suomalaiset lahjoittavat hyväntekeväisyyteen vähemmän kuin muut maailman onnellisimmat.

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n vuoden 2016 Onnellinen Suomi nimisestä arvo- ja asennetutkimuksesta luin, että meistä suomalaisista 80 prosenttia olisi onnellisia. Onnettomiksi tutkimuksen mukaan itsensä kokee noin 17 prosenttia. Tutkimuksesta selviää, että onnettomuuden kokemukset ovat kasautuneet toimeentulovaikeuksista kärsivien ryhmiin. Jopa 40 prosenttia työttömistä koki itsensä onnettomaksi. Ei ole mikään ihme, että taloudelliset huolet ihmisen onnellisuutta vähentävät.

Mitä se onnellisuus on? Vastauksia löysin useita ja osa vuosituhansien takaa. Osa vanhoista määritelmistä on käyttökelpoisia vielä tänäänkin.

Kreikkalainen filosofi Demokritos (n. 460-370 eaa) arvioi niin, että hän on oleva onnellinen, joka ei sure sitä mikä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on. Tämä olisi varmasti aiheellinen oppi, jota kannattaisi noudattaa.

Filosofi Platon (427-347 eaa.) Kreikasta määritteli onnellisuuden hyvän saavuttamiseksi pysyvästi. Hänen mielestään onnellisuus oli tavallaan rakkauden jatke. Rakkauden hän määritteli kaipuuksi hyvään, joka puuttuu. Rakkauden kohdetta ei voi tämän määritelmän mukaan saavuttaa, mutta onnellisuus on lopulta muoto johon rakkaus voi johtaa.

Psykologi David Myersin (s. 1942-) mukaan onnellisuus on läpitunkeva tunne siitä, että elämä on hyvää. Omien tekojen lisäksi ihmisen onnellisuuteen vaikuttaa myös se, miten muut kohtelevat häntä. Myös oma ja läheisten ihmisten terveys ja riittävä toimeentulo lisäävät ihmisen onnellisuutta. Myers määrittelee onnellisuuden kokemuksen kokonaisuutena ja vastavuoroisena.

Ajattelemmeko nykyisin onnellisuutta liian paljon, että unohdamme sen löytyvän itsestämme. Kurotammeko koko ajan korkeammalle ajatellen, että sitten kun sitä, tätä tai tuota olen saanut tai tavoittanut, niin sitten olen onnellinen? Unelmat ovat hyvästä, mutta elämä heittelee tielle myös vastoinkäymisiä. Joskus vastoinkäymisten tullessa on uskallettava muuttaa suunnitelmia. Ei kannata roikkua unelmassa, jos siitä aiheutuu vain mielipahaa. Joskus on vain osattava päästää irti.

Onnellisuutta voin pohtia omasta näkökulmastani ja oman elonpolkuni opetusten kautta. Onni ei tule etsien vaan eläen - niin joku on joskus sanonut. Ja ainakin kohdallani se pitää paikkaansa. Muutamia vuosia sitten oma tilanteeni muuttui ja olin valinnan edessä mitä tehdä. Päätin, että kokeilen siipiäni ja hyppään tuntemattomaan. Ja tuon päätöksen jälkeen ymmärsin, että todellakin minä voin itse vaikuttaa omaan elämääni ja tehdä siitä onnellista. Opin päästämään irti ja jättämään asioita taakseni. Oli helpompaa jatkaa elämää ottamatta mukaan katkeruutta.

Usein tehdessämme virheitä vaivumme synkkyyden syövereihin, vaikka se on keinona huono. Parempi olisi ymmärtää, että "kun tekee virheitä, ei ole viisasta moittia itseään epäonnistujaksi tai hyödyttömäksi. Raamatussa sanotaan, että "synkkä mieli kuihduttaa ruumiin" eli vie voimat (Sananlaskut 17:22). Liika itsensä ruoskiminen vähentää onnellisuutta. Toki on hyvä epäonnistumiset ja virheet käydä läpi, jotta voi olla tekemättä samaa virhettä uudestaan.  

Minun onnellisuuteni ei ole kiinni rahasta tai tavarasta. Se koostuu ennen kaikkea läheisistä ihmisistä - kumppanista, lapsista, lapsen lapsista, ystävistä, mielekkäästä tekemisestä, mahdollisuudesta auttaa muita ihmisiä ja olla tarpeellinen, hyväksytty ja rakastettu. Eivät kaikki päiväni helppoja ole. Olen saanut osani sairauksista, murheista ja vastoinkäymisistä, mutta niidenkin keskellä pyrin näkemään pilkahduksen valoa, merkin toivosta ja uskon selviytymiseen. Se mitä en voi muuttaa, annan sen olla ja koetan jättää taakseni. Eteenpäin käy elävän mieli.

Kenenkään elämä ei ole ongelmatonta. Raamatussakin sanotaan, että on "aika itkeä" ja "aika valittaa" (Saarnaaja 3:4). Ongelmat ja haasteet kuuluvat elämäämme. Niinpä olisi hyvä pyrkiä kasvattamaan henkistä kestävyyttä vastoinkäymisiä kohdatessaan. Sen avulla voi toipua takaiskuista ja jatkaa eteenpäin.

Suomalaisen sananlaskun sanoin jokainen on oman onnensa seppä. Eli jokaisen onnellisuus on omanlaistaan. Omaa onneaan voisi koettaa löytää vaikka Benjamin Hoffin Nalle Puh ja Tao kirjan ajatusten avulla: "Toisin sanoen kaikella on oma sijansa ja tehtävänsä. Se pätee myös ihmisiin, vaikka monet eivät sitä näy käsittävän, jäävät vain roikkumaan väärään työpaikkaan, väärään ihmissuhteeseen tai väärään taloon. Kun tietää oman Sisäisen Luontonsa ja kunnioittaa sitä, tietää oman paikkansa. Tietää myös mikä ei sovi." "Meidän täytyy myöntää Olevat Olot. Jos esim. myöntää, että on heikko lihaksistaan, silloin voi toimia oikein ja vähitellen vahvistua. Mutta jos ummistaa silmänsä Olevilta Oloilta ja yrittää nostaa jonkun autoa ojasta, missä kunnossa on vähän ajan päästä?...Viisaat tietävät omat rajansa."

Ei kommentteja

Ei mitään uutta Lähi-idän auringon alla

Maanantaina 20. maaliskuuta 2017 | Reijo Huuskonen

Harmegiddo-kirja

Isisin loppu Mosulissa häämöttää! Tällainen uutinen kuvineen oli luettavissa tämän päivän Helsingin Sanomissa. Mutta millä hinnalla tuo irakilainen miljoonakaupunki vapautuukaan islamilaisen kalifaatin hirmuvallasta! Sotimisen keskellä arvioidaan olevan 600 000 siviiliä. Saarroksissa olevilla on pulaa ruoasta, haavoittuneet eivät saa apua. Naiset ja lapset ovat heikoimmilla, eli aivan samantapainen tilanne kuin naapurimaassa, Syyrian Aleppossa joku aika sitten.

Moni alueen asukas on sotien kuluessa lähtenyt hengenvaaran tähden pakoon. Valtaosa leiriytyy lähivaltioiden tilapäisleireillä, joista useat ovat jo muuttuneet pysyviksi.  Sadat tuhannet ovat ylittäneet aavikoita ja meriä kolkutellen myös Euroopan portteja. Pieni ripe on täällä meidän keskellämme, pohjan perillä, jossa tuskailemme kinastellen, antaako turvaa vai eikö.

Kun katselee ja lukee tietoja Lähi-idän historiasta, ei voi kuin vahvistua Raamatun Saarnaajan kirjan toteamuksen todenperäisyydestä: Ei ole mitään uutta auringon alla. Vuosituhansien ajan on kolmen maanosan yhtymäkohdassa taisteltu verissä päin vallasta ja kunniasta, väestöjä on siirretty, valloittajia paettu. "Hedelmällisen puolikuun" eli Egyptistä Israelin-Libanonin kautta Kaksoisvirtojen maan alueelle ulottuva kaistale on ollut milloin minkäkin suurvallan hallintareviiriä. Vanha testamentti kertoo erityisesti kolmen maailmanvalloitusta harjoittaneen mahdin noususta ja tuhosta: Assyrian, Babylonian ja Meedo-Persian.

Alueen värikäs historia on otollinen maaperä kirjalliselle luovuudelle. Dokumenttejahan riittää, alkaen nuolenpääkirjoituksista papyruksiin, pergamentteihin ja muihin kirjallisiin lähteisiin. Arkeologit kaivavat raunioista jäänteitä aikanaan loistaneista, mutta kukistuneista ja hiekan alle peittyneistä pääkaupungeista.

Itselläni on juuri nyt luennasssa Lauri Eirolan kirja Harmegiddo. Se kertoo romaanin keinoin Assyrian valtakunnan rappiosta ja Babylonian noususta 600-luvulla ennen Kristusta. Egyptin faarao nousi tuohon aikaan valtaamaan pohjoisia alueita, ja pieni kahtia jakautunut Israel joutui puristuksiin massiivisten sotajoukkojen välissä. Taistelutantereena on Ilmestyskirjankin mainitsema Harmageddon. Myös Jerusalem ja muita tuttuja nimiä vilahtelee kirjan lehdillä.

Lauri Eirolan esikoisromaani Assurin kehrä pari vuotta sitten oli lupauksia antava ja osallistui Helsingin sanomien esikoisromaanien kilpailuun. Pitkään kadoksissa ollut Ninive herää kirjassa eloon ja keskeinen rooli on Nebukadnessarilla, jonka suuruuden aikaa yritti Saddam Hussein parikymmentä vuotta sitten palauttaa. Nebukadnessar nöyrtyi, Hussein ei.

Lauri Eirolan tapainen toinen suomalainen Lähi-idän historiaan sukeltanut kaunokirjailija on Tom Erik Arnkil, joka on kirjoittamassa moniosaista Kuninkaan korva -sarjaa. Sen kolmen ensimmäisen osan nimet kertovat historian mahtimiehistä: Kyyroksen kirja, Kambyseen kirja, Vale-Bardijan kirja. Tulossa on vielä Dareioksen kirja. Vaikka romaanit ovat "tiiliskiviä", ainakin itselleni ne ovat olleet koukuttavia. Eirola ja Arnkil kantavat kunnialla Mika Waltarin historiaromaanien perintöä.

Kirjat suhteuttavat oivasti ja antavat taustaväriä tämän päivän uutisille.

Eirola, Lauri, Assurin kehrä
Like 2015, 405 s. ja
Eirola, Lauri, Harmegiddo
Like 2017, 413 s.

Ei kommentteja

Kiitos juhlavuodesta

Maanantaina 13. maaliskuuta 2017 | Carina Lievendahl

Puolimatkan hautausmaa
Puolimatkan hautausmaa (Kuva Ari Suomi) 

"Kiitos Jumalamme, kun annoit kauniin maan,
annoit jylhät metsät, loit vedet virtaamaan.
Kiitos sisukkaasta työstä isien,
kiitos isänmaasta ja kohtaloista sen." (VK 581:1)

Suomi, Hyvinkään seurakunta ja Hyvinkään kaupunki täyttävät tänä vuonna 100 vuotta. Tapahtumia on juhlavuoden kunniaksi paljon ja juhlavuoteen on tarttunut lisäksi Suomen sairaanhoitajain kristillinen seura (SSKS ry).

SSKS ry. valitsee joka vuosi yhdistykselle teeman, tänä vuonna teema on: Kiitos kotimaasta. Teemavuoden virreksi on valittu 581. Liityin SSKS ry:n jäseneksi vuosi sitten oltuani heidän kesäpäivillään viime vuonna Seinäjoella. Uusi tulokas otettiin lämpimästi vastaan ja tänä vuonna elokuussa järjestettävät kesäpäivät ovat Orivedellä, ja pääsin yhdeksi jäseneksi suunnitteluryhmään, josta iloitsen. Emeritusprofessori Reijo Pajamo on luvannut tulla päiviemme alkuun laulattamaan isänmaallisia ja kiitosaiheisia virsiä, laululla saamme kiittää satavuotiasta itsenäistä Suomea ja esi-isiämme edeltävästä työstä. Toivotan iloiseen joukkoomme lämpimästi tervetuloa mukaan: jo hoiva-alalla olevat sekä tulevat alalle aikovat opiskelijat sekä jo eläkkeellä olevat hoitotyön ammattilaiset.

"Sovinnossa meidän suo maata rakentaa,
että jokaiselle se kodin tarjoaa.
Kädestäsi maamme siunauksen saa,
ohjaa esivaltaa ja viisautta jaa." (VK 581: 2)

Terveydenhuollon uudistuksen myötä on tärkeää, että SSKS ry. toiminnassaan tekee yhteistyötä ja haluaa vahvistaa sairaalapappien, seurakuntien, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelu- ja koulutusorganisaatioiden, erilaisten kristillisten yhteisöjen ja järjestöjen kanssa tehtävää yhteistyötä. Yhteistyötahoja ovat Sairaanhoitajaliitto, Suomen Kristillinen Lääkäriseura (SKLS), Kristillinen Hammaslääkäriseura (KHLS), Diakonia-Ammattikorkeakoulu ja Kirkkopalvelut sekä Nurses' Christian Fellowship International (NCFI) -järjestö. Hengellisyys on tärkeä osa potilaan ja heidän läheistensä hyvinvointia; se on fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten tarpeiden rinnalla oleva kaipaus ihmisessä. Hyvä hoitotyön ammattilainen osaa vastata tähän tarpeeseen ja SSKS ry. pyrkii tukemaan sitä, että hoitotyössä säilyy kristillinen ihmiskäsitys ja hengelliset arvot. Siksi yhteistyö opiskelijoiden, seurakuntien ja Kirkon sairaalasielunhoidon kanssa on osa kokonaisvaltaisen hoitotyön toteutumista. Sielun, mielen ja ruumiin
parhaaksi.

"Herra, Pyhän Hengen suo kodit rakentaa,
saavu perheisiimme ja rauhan mieltä jaa.
A
uta, Herra, että meistä jokainen oman paikan löytää,
käy työhön iloiten." (VK 581: 3)

SSKS ry:n rukous-, raamattu-, lähetys- ja keskustelupiirit toimivat ympäri Suomea alaosastojen kautta. Rohkaisen hoitotyön ammattilaisia tulemaan mukaan oman seurakuntamme ja sen lisäksi myös SSKS ry:n toimintaan. Saamme uskosta ja toisistamme voimaa hengellisyyden ylläpitämiseen hoitotyössä.  

"Rukoilemme rauhaa myös koko maailmaan, että kaikki kansat pian saavat isänmaan.
Sinä, Herra, saatat mielet avartaa, että ymmärrämme: on yhtä koko maa." (VK 581: 4)

Toisen paastonajan sunnuntain kirkkovuoden teema on rukous ja usko. Näiden edellä mainittujen satavuotisjuhlien lisäksi vietämme reformaation 500-vuotisjuhlaa, ja siksi reformaattori Martti Lutherin rukous kiinnittää katseen voimamme lähteeseen, Jeesukseen Kristukseen: 

"Herra, ei se riipu minun tahdostani, rukoilenko vai en, sinä itse olet käskenyt, ja minä tunnen, että minun on oltava sinulle kuuliainen. Ja myös lupauksesi on täydessä voimassaan. Siihen minä luotan. Siksi en rukoilekaan itseeni vedoten, en myöskään Mariaan tai Pietariin vedoten, vaan Jeesuksen nimeen vedoten, Jumalan nimeen, joka omalla käskyllään on määrännyt minut rukoilemaan. Aamen." 

Iloista juhlavuotta kaikille, Hyvinkään seurakunta ja Suomi 100 vuotta sekä uskonpuhdistus 500 v.!
Ilossa, kiitoksessa ja rukouksessa,

Carina Lievendahl
Hyvinkään seurakunnan sairaalapastori

Ei kommentteja

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |