Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Arkisto

Yksi kirjoitus

Kirjoitukset ajalta: lokakuu 2012

Kirjuri tulee seurakuntiin

Keskiviikkona 3. lokakuuta 2012

Seurakunnat ovat pitäneet jäsentensä tietoja yllä jo satoja vuosia, aina 1600-luvulta lähtien. Tietoja on vuosisatojen saatossa kerätty kunnioitusta herättäviin suuriin kirkonkirjoihin ja myöhemmin 1960-luvulta lähtien ns. perhelehtiin, jolloin yhden perheen tiedot olivat pääsääntöisesti yhdellä paperiarkilla. Seuraava askel oli 1970-luvulla, kun väestörekisterikeskus perustettiin. Tästä ajankohdasta alkoi sähköisten järjestelmien aika. Vuonna 2004 kaikissa maamme seurakunnissa oli käytössä sähköinen jäsentietojärjestelmä, joko Innofactorin Sirius tai Status Papinkirja, kuten meillä Hyvinkään seurakunnassa viime vuosina.

Nyt vuonna 2012 ollaan jälleen ottamassa isoa askelta uuteen. Lokakuussa 2012 kaikissa Suomen ev.lut. seurakunnissa otetaan käyttöön Kirjuri-järjestelmä, joka muuttaa seurakuntien kirkonkirjojenpitoa merkittävästi. Kaikkien ev.lut. seurakuntien jäsenten tiedot ovat sen jälkeen yhteisessä tietokannassa, kirkon omistamassa Kirjurissa. Järjestelmään tullaan tallentamaan digitaaliseen muotoon myös kaikki vanhat kirkonkirjat ja perhelehdet.

Uuden järjestelmän hyötyjä

Asiakaspalvelu tehostuu ja tietoturva ja -suoja kehittyvät. Kirkonkirjojen arkistointi valtakunnallisesti paranee ja sen luotettavuus kasvaa. Kustannussäästöjä uskotaan myös saatavan pidemmällä aikajanalla.

Mikä muuttuu seurakuntalaisen näkökulmasta

Asiakaspalvelu tehostuu ajan mittaan siten, että seurakuntalainen voi tulevaisuudessa hoitaa virastoasioitaan minkä tahansa paikkakunnan kirkkoherranvirastossa. Tämän siis mahdollistaa se, että seurakunnat saavat järjestelmän ansiosta toistensa jäsenrekisteritiedot reaaliaikaisesti käyttöönsä. Tätä tilannetta saamme kuitenkin vielä hetken odotella, koska tämän vuoden lokakuussa lähdemme liikkeelle ohjelman käytössä vasta paikallisin oikeuksin.

Järjestelmän käyttö on siis vasta aivan alussa. Kehitys- ja valmistelutyötä tarvitaan ennen kuin ohjelma kaikilta osin palvelee hyvin.

Virastoissa odotamme ohjelmaa uteliaan jännittyneinä. Uskomme kuitenkin siihen, että voimme edelleen palvella kaikkia hyvinkääläisiä ja sitten aikanaan myös muualta asiakkaiksemme tulevia laadukkaasti.

Tervetuloa asioimaan kirkkoherranvirastoon!

Ei kommentteja

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |