Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Arkisto

Yksi kirjoitus

Kirjoitukset ajalta: syyskuu 2013

Elämme kiintoisien kirkkopyhien aikaa

Keskiviikkona 11. syyskuuta 2013

*****

Syyspäiväntasauksen päivänä , joka oli 18. helluntain jälkeinen sunnuntai, vietimme pääkirkossamme sairaalasielunhoidon kirkkopyhää. Se oli järjestyksessään toinen eli voinemme kai jo pian puhua perinteestä, vaikka kiinteää pyhäpäivää sen vietolle ei ole vielä muodostunutkaan. Mukava joukko seurakuntalaisia oli kokoontunut  lämminhenkiseen messuun, jossa sairaalapastori Carina Lievendahl saarnasi. Messun jälkeisille kirkkokahveille saapui väkeä  tuvan täydeltä kuulemaan  ajankohtaisia asioita sairaalan mäeltä ylilääkäri Ulla Keräsen kertomana sekä  uutisia ensi vuoden alussa laajenevasta Hyvinkään sairaalasielunhoidon toiminta-alueesta.

Sairaalasielunhoito on seurakunnan tapa kulkea sairauden ja kuoleman kanssa kamppailevien rinnalla, tukea ja auttaa potilaita ja heidän omaisiaan sekä rohkaista hoitohenkilökuntaa heidän raskaassa ja arvokkaassa työssään.

Elämä on meri, joka yllättäen saattaa yltyä myrskyäväksi aallokoksi, usein juuri sairauksien , menetysten ja vastoinkäymisten keskellä huomaamme oman rajallisuutemme.

Elämä on täynnä myrskyjä, jotka eivät kysy lupaamme , mutta juuri silloin kun tuuli käy vastaan, on tärkeä muistuttaa mieleen, että emme ole elämämme purressa yksin. Voimme luovia vastatuuleen luottamalla Jumalan rakkauteen ja myrskytkin tyynnyttävään Vapahtajaamme. Hän on luvannut luotsata meidät lopulta perille asti, karikkoisenkin väylän läpi.

Yksi kommentti

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |