Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Arkisto

3 kirjoitusta

Kirjoitukset ajalta: marraskuu 2014

Kuuluuko, kuulutko?

Maanantaina 10. marraskuuta 2014

Parhaimmat onnittelut uusille seurakunnan vastuunkantajille.

Vaalitulosta arvioidessa voimme iloita pätevistä uusista kirkkovaltuutetuista sekä siitä, että äänioikeutetuista lähes 16 % halusi käyttää äänioikeuttaan ja olla mukana päätöksenteossa.

Mitä voi sanoa sitten siitä, että 84% jätti käyttämättä oikeutensa seurakunnalliseen vaikuttamiseen, onkin jo toinen juttu.

 Ulkomailla asuessani moni ulkomaalainen kehui meitä suomalaisia siitä, että vieraisiin maihin Suomesta lähteneet voivat edelleen tuntea kuuluvansa omaan, alkuperäiseen yhteisöönsä eli ulkomailla toimiviin suomalaisiin seurakuntiin. Ulkosuomalaisille ei ole niinkään tärkeä se, että he pääsisivät itse aina osallistumaan toimintaan, vaan tärkeää on ennen kaikkea se, että he tietävät, että heillä on kuulumisen ja osallistumisen oikeus ja mahdollisuus tallella. Heitä varten on olemassa yhteisö, jossa kunnioitetaan jokaisen oikeutta kuulua siihen.

Tämmöistä ajattelua en ole viime aikoina meillä kotosuomalaisilla kovasti havainnut.

 Sääli sinänsä, sillä tietoisuus siitä, että kuulumme johonkin meitä suurempan yhteisöön, on erittäin tärkeää - jopa elintärkeää. Jos menetämme kuulumisen kokemuksen vaikkapa konkreettisesti puolison, perheen, työn, ystävän, viiteryhmän tai yleisemmin koko elämän mielekkyyden katoamisen muodossa, saatamme pudota irrallisuuteen, jossa leijuminen saattaa koitua kohtalokkaaksi. Kokemus osoittaa, että moni elämän tuulen tuivertama on saanut avun jo ihan kuulumisen oikeudesta ja mahdollisuudesta. Auttamisen yhteisö nappaa irrallaan leijuvan suojiinsa, kuulumaan johonkin. Tietysti tapaa myös sellaistakin kuulumisen vimmaa, että yksilölle ei enää riitä pelkkä kuulumiseen tyytyminen vaan yhteisön on miltei kuuluttava hänelle. Mutta yhtäkaikki samaa kuulumisen ja sen menettämisen pelon problematiikkaa.

 Seurakunnan merkitystä ei toki mitata jumalanpalveluskäyntien määrässä eikä äänestysaktiivisuudessa, vaan siinä, että niin minulla kuin sinullakin, yhdessä toistemme kanssa on oikeus olla mukana, oikeus kuulua, mahdollisuus osallistua, olla hyödyksi, avuksi ja talkoissa paremman maailman rakennukseksi.

Kysymys kuuluukin: haluatko kuulua ja olla Hengessä mukana?

 

Yksi kommentti

Kun kulttuurit kohtaavat

Tiistaina 4. marraskuuta 2014 | Outi Korppinen

Liikennemerkki

Seurakunnassa toiminnot ovat monella tapaa eriytyneet ja se on käytännössä järkevää. On mielekästä kokoontua sellaisen joukon kesken, joita yhdistää samankaltainen elämäntilanne. Mutta tiet myös kohtaavat. 

Viime viikolla oli seurakuntavaalien ennakkoäänestysviikko. Perjantaina seurakunnan nuorisotila Betaniassa oli nuorten AfterSchool -iltapäivä ja nuorten toiveesta sen aikana oli myös mahdollisuus äänestää ennakkoon. Betania keräsi äänestäjiä nuorten lisäksi myös muista Betanian lähellä asuvista ihmisistä. 

Aikuisten ja vanhusten maailman risteäminen nuorten maailman kanssa jäi pysyvästi mieleen. Monet olivat kiinnostuneita siitä, miltä Betaniassa näyttää, ketä siellä käy ja millaista toimintaa siellä nuorille järjestetään. Joidenkin mielestä oli mukavaa nähdä ja kuulla nuorten elämää. Mutta oli myös niitä, jotka olivat silminnähden hämmästyneitä ja jopa närkästyneitä siitä, että tullessaan nuorten tilaan äänestämään, he joutuivat tekemisiin nuorten maailman kanssa. Nuorten elämää oli oikeasti reaaliajassa nähtävissä ja kuultavissa.

Tällainen kohtaaminen tekee kaikille hyvää. On silmiä avaavaa huomata, miten erilaisissa maailmoissa eri sukupolvet elävät ja miten erilaisia asioita eri sukupolvet pitävät tärkeinä. Kohtaaminen on arvokasta ja arvokasta on myös, kun risteykseen saavutaan hieman hidastaen ja toista kunnioittaen.

Yksi kommentti

Usko hyvän tekemiseen

Maanantaina 3. marraskuuta 2014 | Anne Blomqvist

"Jumalan valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi kasvimaahansa. Sen taimi kasvoi ja oli lopulta kuin puu, ja taivaan linnut rakensivat pesäänsä sen oksille." (Luuk. 13:19)

Jeesuksen antama kuva seurakunnasta puuna, jonka oksat antavat turvallisen kodin, on yksi lempikohtiani evankeliumeissa. Raamatussa puilla ja kasveilla on tärkeä merkitys. Paratiisin Hyvän ja pahan tiedon puun vastustaminen on ihmiselle ylivoimaista. Jumala lupasi Moosekselle vievänsä kansansa luvattuun maahan, vehnän, ohran, viiniköynnöksen, viikunapuun, granaattiomenapuun, oliiviöljyn ja hunajan maahan (5. Moos. 8:8). Granattiomenapuuta kutsutaan yhdeksi Vanhan testamentin seitsemästä siunatusta kasvista. Temppelin sisäänkäyntiä koristivat granaattiomenaköynnökset. Granaattiomena, puun hedelmä on vertauskuva siunauksille ja hyville lahjoille, joita Jumala antaa ja joita tarvitsemme hyvinvointiimme.

Seurakuntavaalien valtakunnallisen kampanjan otsikko on: Usko hyvän tekemiseen. Sen perään voisi laittaa huutomerkin ja silloin se olisi kehotus uskoa, että hyviä tekoja tapahtuu. Kampanjaa on kritisoitu siitä, että se antaa liikaa painoa inhimillisille teoille eikä viittaa Jumalan tekoihin. Kun Jumala loi maailman, hän näki, että se oli hyvä. Rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö ohjaavat meitä lähimmäisen rakkauteen. Jumala kehottaa meitä pistämään hyvän kiertämään. Silloin, kun toimimme yhdessä, saamme enemmän aikaan kuin silloin, kun jokainen toimii itsekseen. Kutsutaanhan seurakuntaa Raamatussa myös Kristuksen ruumiiksi. Vaalikampanja pyrkii muistuttamaan kirkon mahdollisuuksista toteuttaa hyviä asioita. Diakoniatyö kohtaa monia vammaisia, päihderiippuvaisia, vähävaraisia ja vanhuksia. Kirkon kasvatustyö tukee syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria. Kirkko on paikalla menetysten, surun ja kriisien hetkellä.

Seurakuntavaaleissa äänestämme henkilöitä, joiden ominaisuuksia tarvitaan yhteisessä pohdinnassa ja päätöksen teossa. Joku haluaa päätöksen tekoon nuoruutta ja suoruutta, toinen iän tuomaa kokemusta ja viisautta. Äänestäminen on osallistumista yhteiseen päätöksen tekoon. Ketkä päättävät, mitä kirkon hyvän tekeminen tulevaisuudessa on? Ketkä seurakunnan alueella tarvitsevat erityistä huomiota? Kuka käyttää seurakuntalaisen ääntä? Hyvät teot ovat hedelmiä, granaattiomenoita, joita tarvitseva saa seurakuntapuusta poimia ja tulla siunatuksi. Jumala, joka kutsuu meitä luokseen, myös lähettää meitä tekemään hyvää toisille, kasvattamaan puuta, joka antaa hyviä hedelmiä. Isänpäivänä ehtii vielä äänestämään seurakuntavaaleissa omassa kotikirkossa.

Hyvinkään kirkonmäellä on vaalipäivänä tapahtuma "Vaikuta ja virkisty". Tapahtumassa voit kirjoittaa terveiset uuden kauden aloittaville päättäjille: Mitä hyviä tekoja toivot seurakunnassa tehtävän tulevalla vaalikaudella 2015-2018. 

Ei kommentteja

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |