Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Arkisto

3 kirjoitusta

Kirjoitukset ajalta: toukokuu 2015

Harrasta kansaa

Keskiviikkona 27. toukokuuta 2015 | Outi Korppinen

Harrasta kansaa,

työikäistä väkeä

paikoillaan, hiljaa

keskittyneinä mietiskelyyn.

 

Kunnioitan heidän tarvettaan hiljentyä.

 

Pidän suuni kiinni

junassa.

 

-Eeva Kauppi

Ei kommentteja

Aina mun pitää

Maanantaina 18. toukokuuta 2015

Kreikan tarustossa kerrotaan Korintin kaupungin perustajan ja ensimmäisen kuninkaan Sisyfoksen tarinaa. Tämä viekas ja ahne kuningas hallitsi ylimielisesti kaupunkia, joka paljon myöhemmin tuli tunnetuksi Apostoli Paavalilta saamistaan kirjeistä.

Tarun mukaan Sisyfos uhmasi jopa kuolemankin mahtia, kunnes hänet lopulta noudettiin manalaan. Siellä hänet rangaistukseksi määrättiin työntämään kivijärkälettä vuoren huipulle. Aina kun hän oli saamassa kiven huipulle, se vieri takaisin laaksoon ja Sisyfos joutui aloittamaan kaiken alusta.

Sisyfoksen kertomus on jäänyt elämään ehkä juuri siksi, että se tuntuu niin perin inhimilliseltä. Meillä on kaikilla oma kivenjärkäleemme, jota edellämme pyöritämme. Kivi voi saada monta muotoa; elämä kun tuntuu ponnistelulta mitä erilaisimmista syistä - ja mikä toiselle on kevyttä saattaa uuvuttaa toisen. Esimerkit eivät luettelemalla lopu: sairaus, kipu, menetys, yksinäisyys, vieraus, suru, pettymys tai aivan samoin työn tai työttömyyden paineet, perhe-elon vaateet tai toisten ihmisten odotukset ovat raskaita kiviä. Raskasta on myös työntää edellään kiveä, jonka nimenä on piittaamattomuus, oman edun tavoittelu, itsekkyys, halu menestyä, saada huomiota tai hyväksyntää. Lista on pitkä ja uuvuttava kuin Sisyfoksen matka vuorta ylös.

Kokemus kertoo, että harva meistä on valmis jättämään oman lohkareensa välinpitämättömästi laakson pohjalle. Kivi jota meistä itsekukin kuljettaa on juuri meille annettu. Raskaanakin se on osa persoonamme, koettua ja elettyä elämää, oppia ja opettelua, viisautta, jota ilman olemme vailla suuntaa ja päämäärää. Kun näemme oman kivemme ja tarkastelemme sitä, tiedämme, että sillä on selvä tehtävä. Se pitää jalkamme maassa ja suussamme elämän maun. Ilman kiveä, ja usein sen meiltä salattuakin tehtävää, elämä ei tunnu samalta ja elämisen arvoiselta.

Olipa lohkare minkämoinen hyvänsä, kevyttä elämää ei yksinkertaisesti ole. Pyörittämämme kivi kulkee joskus joutuisammin ja toisinaan vie kaikki voimat. Tavoite, vuorenhuippu, jonka olemme asettaneet itsellemme, tai joka on meille asetettu, lähestyy, mutta samalla tehtävä vaikeutuu, kun vuori jyrkkenee.

Matkan varrella voimme etsiä erilaisia tapoja kuljettaa elämän kiveä ja katsella voisimmeko oppia jotakin toistemme tavasta vierittää omaa siirtolohkarettaan. Sitten kun se kirpoaa otteesta ja pyörii alkupisteeseen, ei ole aika toivottomuuden ja lannistumisen vaan entistä parempi tilaisuus seisahtua ja hengähtää tutkimaan kulkemaamme maastoa ja maisemaa. Olisiko mahdollista seuraavalla kerralla löytää vaihtoehtoisia reittejä?

Kiven vierittyä laaksoon on tilaa uudelle. On aika alkaa uusi ajanjakso, taas yhtä kokemusta rikkaampana. Kiirettä ei ole, kivi jaksaa odottaa. Se odottaa voimiemme palaamista, sitä että jälleen otamme elämän haasteen vastaan ja käymme rohkeasti tehtävämme kimppuun.

 Jussi K.K. Ollila

Ei kommentteja

Äitienpäivä

Tiistaina 5. toukokuuta 2015 | Anja Tauriainen

Äiti ja lapsi

Äitienpäivää vietämme tämän viikon sunnuntaina (10.5.), toukokuun toisena sunnuntaina. Suomessa äitienpäivää on vietetty vuodesta 1918 ja omalla paikallaan toukokuun toisena sunnuntaina se on ollut vuodesta 1927 alkaen. Vuodesta 1947 äitienpäivästä tuli virallinen liputuspäivä. Lähtöisin äitienpäivä on mistäpä muualtakaan kuin Yhdysvalloista.

Etenkin äitienpäivän aika saa minut miettimään äitinä olemista ja sen mukanaan tuomia suuria haasteita. Äitinä sitä astuu suuriin saappaisiin ja kuitenkin on selvittävä ihmisen taidoilla ilman koulutusta. Onneksi vielä johonkin kelpaa ilman oppiarvoa. Saan olla äiti kolmelle lapselleni. Välillä eksyksissä vaeltaen olen tällä äitiyden polulla taivaltanut. Joskus olen metsästä etsinyt vastauksia vaikeina hetkinä siihen kuinka toimisin. Olen ollut onnekas siinä, että minulla neuvonantajina olivat oma äiti, anoppi, ystävät ja läheiset. Heiltä pystyin kysymään apua ja neuvoja.  

Äitiys antaa paljon sekä älyttömän suurta iloa ja onnea, mutta myös murhetta. Oman lapsen rakkaus on jotain jota en osaa selittää. Kuinka osata rakastaa lastaan vaatien tarpeeksi, muttei liian vähän tai paljon. Epätoivoisina hetkinä joskus ajattelin, että onkohan minusta kasvattajaksi lapsilleni? Oppivatko he johdollani mitään tai muistavatkohan he mitään opettamaani. Jääkö heille samanlaista "sisäistä" äidin ääntä kuin minulle on omasta äidistäni jäänyt.  Joskus olen kaivannut kauhaa, jolla tietoja ja taitoja olisin lasteni päihin ammentanut ilman jankuttamista.

Äitiys ei ole myyttinen asia. Äitiyden kerran saatuaan, on äiti ainiaan. Niinpä äitienpäiväkin on joka päivä - ei ainoastaan virallisena Äitienpäivänä. Edesmenneen äitini käyttämän sanonnan sanoin: "Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön." Niinpä niin - äitiydestä ei voi irtisanoutua. Sitä ei voi muuttaa mikään - ei edes lapsestansa erossa oleminen. Kerran äiti niin saat aina olla äiti. Aikuisten lasten äitinä olemisessa haasteena on se miten osata elää omaa elämäänsä ja antaa lasten elää omaa elämäänsä niin, että he tietävät tarvitessaan aina voivansa kääntyä puoleesi. Kuinka osata olla olematta taakkana lapsilleen siten, ettei vaadi mitään siksi, että saa olla heidän äitinsä.

Maria Jotunin teksti jotakuinkin 1920-luvun vaiheilta kertoo ajatuksiani äitinä olemisesta:

"Et tiedä, miten paljon sinua rakastan. Tahtoisin olla olematta tämä ihminen, tahtoisin olla vain suuri rakkaus, joka siunaisin askeleitasi. Tahtoisin nähdä sinussa, miten ihminen kulkee tiensä suoraan, tahtoisin nähdä, että pysyisit niin puhtaana kuin olet, ei kokemattomana, vaan kokien, kärsien ja kasvaen, tallettaen sen hyvän, mikä meissä kaikissa on, piilossa ja uinumassa ja erheidenkin keskellä, mikä meissä on ihmistä, mikä meissä on elämää tulevaisuutta varten. Kun minä olen poissa, en lakkaa rakastamasta sinua ja siunaamasta ihmistä sinussa."

Hyvää Äitienpäivää!

2 kommenttia

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |