Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Arkisto

4 kirjoitusta

Kirjoitukset ajalta: lokakuu 2015

Matkalla pyhäinpäivään

Perjantaina 30. lokakuuta 2015 | Merja Telsavaara

Pyhäinpäivä

Minulla on oikeus surra, itkeä ja olla allapäin. Mutta minulla on myös oikeus nauraa, iloita, riemuita ja vuodattaa vaikkapa ilon kyyneleitä. Kerrankin päivä, milloin minulla on oikeus näyttää tunteeni ilman toisten ihmisten ihmetteleviä katseita! Tai onko oikeasti niin?

Pyhäinpäivää vietetään nykyään monenlaisin tavoin. Toiset hiljentyvät muistamaan jo kuolleita rakkaitaan ja vievät ehkä kynttilöitä tai kukkia heidän haudoilleen. Toiset taas viettävät päivää ja erityisesti pimeää syysiltaa halloweenin karkki tai kepponen -tunnelmissa.

Tunnustan itse olevani perinteiden kannattaja, eli muistelen pyhäinpäivänä edesmenneitä rakkaitani, sytytän kynttilöitä kotona ja menen mielelläni myös kävelylle hautausmaalle. Useina vuosina olen myös Facebookissa jakanut päivityksen: "Vietän pyhäinpäivää, en halloweenia!". Mutta oltuani jo pitkään lapsityön pappina minua myös kiinnostavat eri tavat, miten aikuiset käsittelevät lasten kanssa kuolemaan liittyviä asioita.

Läheisten ihmisten hautajaiset ovat vanhemmille raskaita tapahtumia. Miten selittää asia lapselle, kun omaakin surua on joskus vaikea käsitellä. Suurin osa aikuisista vaikuttaa jo ennen hautajaisia selittävän lapsilleen, että rakas läheinen, mummi tai ukki on siirtynyt taivaaseen ja katselee sieltä lapsiaan ja lastenlapsiaan. Mutta jotkut vanhemmat sulkevat lapset tietoisesti siunaustilaisuuden ulkopuolelle, ehkä peläten lasten surua tai heidän kysymyksiään kuolemasta. Lapsen osallistuminen hautajaisiin on silti sitä tärkeämpää, mitä läheisempi vainaja on ollut. Jos lapsi suljetaan tapahtumien ulkopuolelle, jää hänen surunsa huomiotta. Lapsen surun kohtaaminen oman surun lisäksi on raskasta, mutta yhteinen suru on silti helpompi kantaa kuin kätketty tai kielletty suru.

Pyhäinpäivänä ei tarvitse eikä kannatakaan jäädä vain suremaan edesmenneitä rakkaitaan, vaan tärkeää on muistaa myös kaikkia niitä iloisia ja onnellisia hetkiä, joita saimme viettää yhdessä heidän kanssaan.

Meidän aikuisten pitäisi ottaa lasten kanssa edes jollakin tasolla puheeksi asiat, jotka koskevat kuolemaa, tilanteesta riippuen. Surun keskellä lapsi kaipaa turvallisen aikuisen läsnäoloa, halauksia ja syliä. Hän tarvitsee aikaa surullisille hetkille, itkulle ja rakkaan vainajan muistelemiselle. Surun peittävät lopulta kaikki kauniit muistot, mitä edesmenneestä rakkaastamme löytyy.

Tänä pyhäinpäivänä vietämme lapsille ja lastenmielisille perhehartautta Puolimatkan kappelissa klo 16, jonka jälkeen on mahdollisuus käydä sytyttämässä kynttilä läheisen ihmisen haudalle. Hautausmaalla on muistopaikka myös muualle haudatuille vainajille, joten siellä voimme hiljentyä muistamaan niitä ihmisiä, joiden haudalle emme nyt eri syistä pääse.

Toivon rauhaa ja taivaan isän siunausta pyhäinpäivään seuraavan runon sanoin:

Pienen enkelin siipien alla, on minun aina hyvä olla.

Siellä olen turvassa, kaikilta maailman murheilta.

Pienen enkelin sylissä, pilven reunalla katselen.

Olen rauhassa ikuisessa, kanssa pienen enkelin.

(Valokuva: Aarne Ormio)

Yksi kommentti

"Psalmista 121 osa 3"

Torstaina 22. lokakuuta 2015 | Janne Rönni

Psalmista 121 osa 3

Yksi kommentti

En uskalla pyytää vähempää!

Maanantaina 19. lokakuuta 2015 | Anna Helenius

Ajelin tänä aamuna autolla tänne Hyvinkäälle. Kuten monesti, soi autossani tänäänkin radio-Dein kanava. Deiltä kuulee monenlaista uutta hengellistä musiikkia, sitä kuunnellessa pysyy ajan hermolla. Ilokseni kuulin uuden version virrestä 501 "Kuule, Isä taivaan, pyyntö tää." Tuossa sovituksessa säkeistöjen väliin oli lisätty räpättyjä säkeistöjä ja ote oli kaikin puolin tuore ja virkistävä.

Iloitsin siitä, että tuttu virsi uutena sovituksena sai ajattelemaan asioita uudelta kantilta! Välisäkeistössä räpättiin sanoilla "Siunaa koko maailmaa, en uskalla pyytää vähempää." Miten niin uskalla pyytää vähempää? Tässä virressä, sen neljässä säkeistössä luetellaan monia erityisesti. Toivotaan, ettei kukaan jää yksin, muistetaan nälänhädässä ja sodassa eläviä. Virren viimeisessä säkeistössä luetellaan vielä maanosatkin. Siunausta pyydetään moneen suuntaan ja vielä kertosäkeessä yhteisesti koko maailmalle. Ajatus siitä, ettei uskalla pyytää vähempää, onkin huomion arvoista. Tutumpaa meille lie se, ettei uskalla pyytää enempää! Mutta kun pyynnön kohteena on Taivaan Isä ja pyyntönä siunaus, onkin aivan luontevaa ajatella, ettei uskalla pyytää vähempää. Siunaa siis koko maailmaa, älä jätä ketään sen ulkopuolelle.

Toinen uusi ajatus liittyi virren toiseen säkeistöön. En ole aivan vieläkään varma, kuulinko sanat oikein. Kuulin laulettavan "Ethän, Isä taivaan, unohda lapsiasi somen jaloissa. Rauha anna, viha sammuta." Miten oivallinen ja ajankohtainen esirukouskohde! Somessa, jossa on paljon hyvää ja hienoa, on kuitenkin myös polkuja, joille lasten ei ole hyvä joutua. Rauhasta ja vihan sammumisesta somessakin on syytäkin laulaa ja rukoilla sehän on monelle hyvin suuri osa jokapäiväistä elämää.

Muistetaan siis, että Jumala on kaikkivaltias. Uskotaan paljon ja isosti! Siunaa koko maailmaa, ei yhtään vähempää!

Ei kommentteja

Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää

Maanantaina 5. lokakuuta 2015 | Anja Tauriainen

Hiekkaa käsissä

Jumala on luonut meidät kaikki omaksi kuvakseen. Näin muistelen joskus kuulleeni, aivan varma siitä onko se keskeinen oppi uskonnossamme, en ole. Kuitenkin ajatus siitä, että Jumala on meidät omaksi kuvakseen luonut kuulostaa hyvältä, suvaitsevaiselta ja rakastavalta. Joku saattaisi pitää ajatusta narsistisena, mutta minun mielestäni siinä on suuri, suuri opetus meille ihmisille Jumalalta. Hän on yksi, mutta haluaa rakkaudessaan näyttää monelta. Olisikin varmasti vaikeaa ollut luoda vain yhden näköisiä ihmisiä ja tylsää olisi, mikäli kaikki samalta näyttäisimme.

"Jumala on luonut meidät kaikki omaksi kuvakseen" on mielestäni tavattoman kaunis ja lohdullinen ajatus. On joku joka hyväksyy meidät sellaisina kuin olemme. Joku joka kutsuu meitä kaikkia omaksi kuvakseen, hän ei häpeä meitä. Siis Hänen kuviaan ovat kaikki naiset, miehet, lapset ihonväriin, sukupuoleen katsomatta. Hän ei meitä erottele minkään luokituksen mukaan vaan olemme hänen kuviaan kaikki.

Voisimmeko me arjessamme toteuttaa käytännön suvaitsevaisuutta ja hyväksyä ihmisen sellaisena kuin hän on. Tässä hektisessä ajassa kaikki voi muuttua hetkessä ja paljon muuttuukin, ainoa mikä on pysyvää on ihmisyys. Hyväksymmekö ihmisen rinnallemme sellaisena kuin hän on? On helpompi hyväksyä samankaltainen kuin itse on, mutta tulisi hyväksyä kaikki ihmiset - erilaisetkin.

Ihminen voi olla näkyvästi tai näkymättömästi erilainen. Hän voi käyttäytyä eri tavoin. On ulkoisia vammoja, sisäisiä vammoja, pieni- tai iso nenäisiä, korvat erilaiset, hiukset erilaiset, silmien väri erilainen, ihon väri erilainen. Kuitenkin kaikki ovat ihmisiä.

Kaikilla ihmisillä on omat käsityksensä siitä, miltä näyttää päihteiden käyttäjä, itsensä myyjä, rosvo, vammainen, pahasti sairas tai pakolainen. Kuitenkaan ainoa, mikä edellä mainittuja ryhmiä yhdistää on se, että hekin ovat ihmisiä. Kaikki ei aina ole sitä miltä se näyttää.

Viimeaikaisissa keskusteluissa on puhuttu paljon siitä kuinka maahamme tulee "vale"pakolaisia. Pakolaiset ovat liian hyvin pukeutuneita ja heillä on hienot kännykät ja kellot - he ovat varmasti varakkaita ja pisteeksi i:n päälle he ovat nuoria miehiä. Mitä tämä kertoo meistä ihmisistä? Sitä, että meillä on päähämme piirtyneinä jonkinlainen pakolaisen kuva. Miltä ajalta kuvamme on?

Tämän päivän pakolaiset eivät tule suoraan Suomeen. He ovat saattaneet pyöriä EU maissa jo pidempään. Ovathan he ehtineet siistiytyäkin toki. Osalla heistä saattaa olla rahaakin. Usein kuitenkin suku kerää rahaa auttaakseen edes yhden pois. Ja pois lähetettävän on kestettävä ja pärjättävä yksin, tällöin ratkaisuna ovat nuoret miehet, koska heille maailman vaarat ovat pienemmät kuin naisille. Olen miettinyt, että eikö varakkailla ole oikeutta pelastautua sodan melskeistä? Sota on käsittääkseni samanlaista sekä köyhille että rikkaille. Pommit eivät erottele.

Onko niin, että meidän olisi täällä helpompi hyväksyä pakolaiset joukkoomme, jos osaisimme heidät asettaa heti lokeroida? Jos pakolaisen hyväksymistä helpottaisi se, että hän tulisi maahamme rähjäisenä, köyhänä, likaisena ja rikkinäisenä, tällöinhän rajavartiolaitos voisi stailata heille meille paremmin sopivan ulkoisen olemuksen. Vähän kuraa kasvoille, sideharsoa ja laastareita. Sittenkö säälimme kautta voisimme heidät helpommin hyväksyä joukkoomme ja olisimme valmiita antamaan apua?

Lopuksi pari säkeistöä Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta. Näihin säkeistöihin palaan aina uudelleen halutessani palauttaa ajatuksiani ihmisistä ja ihmisyydestä raiteilleen.

Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell' on Jumalakin. 

Ken yhtä ihmistä rakastaa,
se kaikkia rakastaapi.
Ken kerran voi itsensä unhoittaa,
se unten onnen saapi.
Ken kerran itse on onnellinen,
se tahtois onnehen jokaisen
ja antaa ja antaa ja antaa vaan
oman onnensa aarteistaan.

Yksi kommentti

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |