Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Arkisto

44 kirjoitusta

Kirjoitukset vuodelta 2016

Ajatuksia joulukirkosta

Tiistaina 27. joulukuuta 2016 | Anja Tauriainen



Joulupäivän aamuna heräsin ja katsoin kelloa 7:20. Aivoni rekisteröivät ajan ja älysivät, että ehdin joulukirkkoon, kunhan toimin nopeasti. Tuumasta toimeen ja niinpä olin Vanhassa kirkossa istumassa muutamaa minuuttia ennen kahdeksaa.

Ennen kirkonmenoja ehdin katsella kirkon kauniita kattokruunuja, joulukuusta, seimeä, alttaria ja alttaritaulua. Mieleni rauhoittui. Rutiinit rauhoittavat ja helpottavat oloa. Kirkossa saan vajota penkkiin ja olla osallistujana. Saan kuunnella musiikkia ja puhetta. Saan laulaa tai olla laulamatta.

Tämän vuoden joulukirkossa pappeina olivat Anne Blomqvist ja Kosti Kallio. Heiltä sainkin sitten paljon ajattelemisen aihetta. Päässäni kävi oikea aivomyrsky ja ahaa elämys toisensa jälkeen syttyi. Anne Blomqvistin saarnasta sain aiheen tähän blogikirjoitukseeni.

Anne Blomqvist kertoi saarnassaan, että Jeesus Jumalan ainoa poika, syntyi aikanaan eläinsuojassa maailmaan, jossa lapsia surmattiin. Hän syntyi tavallisten ihmisten hoidettavaksi ja kasvatettavaksi. Jeesuksessa Jumala syntyi ihmiseksi ja koki ihmisen osan. Jeesuksen, Vapahtajan syntymästä Jumalan enkelit ilmoittivat tuon ajan ammattikunnista halveksituimmalle eli paimenille. Maria ja Josef joutuivat Jeesuksen kanssa pakenemaan vainoja Egyptiin. 

Mitä tuo kaikki tarkoittaa, jos siirrämme asian nykypäivään. Se tarkoittaa mielestäni sitä, että Jumala on suuressa viisaudessaan yrittänyt osoittaa, että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia asemastaan ja ammatistaan huolimatta. Meidän täytyy hyväksyä ja kunnioittaa ihmistä sellaisena kuin hän on. Jumala olisi ainoan poikansa voinut antaa syntyä vaikka kirjanoppineiden perheeseen, mutta niin ei käynyt.

Vielä nykyäänkin on sotia ja vainoa, joita ihmisten on pakko paeta. Maria ja Josefkin joutuivat pakenemaan Egyptiin pakoon vainoa. He saivat turvapaikan. Mitä tämän pitäisi etenkin kristityille ihmisille kertoa? Onko sanoma jotenkin aikojen kuluessa muuttunut noista aikojen takaisista?

Minua evankeliumi muistuttaa arkielämän suvaitsevaisuudesta. Tämän päivän kovat asenteet pakolaisia kohtaan ovat pelottavia. Minä toivon, että en joutuisi pakolaiseksi. Toivon sydämestäni, että saamme inhimillisesti ja oikeudenmukaisesti ratkaistua pakolaisasian.

Toivon vuodesta 2017 rauhaisampaa. Toivotaan rauhaa ja koettakaamme olla suvaitsevaisempia rauhan rakentajia kukin tykönämme. Elina Karjalaisen Upponallen sanoin:

" Uppo-Nalle kuutamossa kulki kohti kotia.
Kulkiessaan mietiskeli pommeja ja sotia.
- minä en tahtoisi koskaan jäädä
sotavaunujen alle,
siksi aion aina olla rauhallinen nalle.
Rauhan lauluja laulelen koko maailmalle.
Luonto kuunteli nallea hiljaa,
kuutamo valaisi kypsää viljaa,
Uppis tallusti elokuun yössä
mietteet ja mieli rauhantyössä."

Hyvää uutta vuotta!

Ei kommentteja

Odotus

Maanantaina 12. joulukuuta 2016 | Petteri Kerko

Joulukynttilä

Joulun aikaan, adventtiaikaan, liittyy odottamista. Lähtien liikkeelle siitä, että Joulua odottava nykyihminen voi samaistua Marian lapsen odotukseen; kuinka Joosef auttoi lasta odottavan kihlattunsa aasin selkään ja lähti Betlehemiin kirjoittautumaan veroluetteloon. Varmasti tuo matka oli Marialle raskas ja jännittävä. Hän mietti, että kunpa lapsi pian pääsisi maailmaan ja äitiys koittaisi. Odotukseen liittyi monia ajatuksia ja odotuksia nuorelle naiselle. Päättäväinen Joosef tuki kihlattuaan kaikin mahdollisin tavoin ja valmisteli samalla omaa isyyttään.

Tunnen kaksikin naista, jotka parhaillaan odottavat ja laskettu aika sattuu juuri Jouluaattoon tai Joulupäivään. Samalla pitäisi vielä tehdä Jouluakin. Mistä voimat?

Joulu on rakkauden juhla. Sitä valmistellessa on syytä muistaa armollisuus. Ei Joulun tarvitse olla suorittamisen mestarinäyte. Joulun voi vastaanottaa keskeneräisenäkin, vaikka kotona ei kaikki olisi tiptop ja monien yksityiskohtien muistaminen tuntuu raskaalta. Jumala on antanut Joulun ja Joulun lapsen. Meidän ei tarvitse pääasiassa suorittaa vaan ottaa vastaan. Hiljentyä hetkeksi kynttilän liekin äärelle ja antaa lepattaa sielun sopukkaan.

Siunattua Joulun odotusta!

Ei kommentteja

Ajatelman voimaa

Maanantaina 5. joulukuuta 2016 | Marja Liisa Liimatta

Kahden, eri paikkakunnilla olevien virkatehtävieni johdosta vaihdan junaa silloin tällöin Lahdessa.Lyhyiden ajatelmien suurkuluttajana ostin tuolta asemalta kerran kaksi postikorttia. Ja aina kun harjaan nykyisin hampaitani, toistan mielessäni vessamme seinällä olevien korttien ajatuksia. Toinen niistä on tällainen: "Onnellisuus ei ole ongelmien poissaoloa, vaan se on kykyä tulla niiden kanssa toimeen" ja lyhyempi ajatelma: "Ilo ei ole asioissa. Se on meissä."

Lyhytmuistisuuteni takia kartan pitkiä ulkoläksyjä. Minulle noilla tarkkaan harkituilla sananparsilla ja ajatelmilla on tärkeä rohkaiseva merkitys. Minäkin esimerkiksi nukun välillä huonosti huolten herättäessä aamuyön tunneilla miettimään ratkaisuja asioihini. Lyhyt ja tilanteeseen sopiva aforismi saattaa huolet ja harmit välillä oikeisiin mittasuhteisiin tai ajattelemaan murheita hieman toisesta näkökulmasta.

Noista ajatelmista tulevat mieleeni pyhäkouluajat. Muistan siellä saaneeni aina mukaani muistolauseen, joka useasti oli lyhyt katkelma käsitellystä raamatunkohdasta. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä herkemmin palaan - niin ilossa kuin surussa, onnellisina ja onnettomina päivinä, huolten ja huolettomien aikojen lomassa - tuttuun paimen-
psalmin kohtaan. Siunatkoon sinunkin uutta kirkkovuottasi tuttu ajatelma vuosituhansien takaa: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu."     

Ei kommentteja

Yhdessä liikkumaan – kohti 100-vuotiasta Suomea

Maanantaina 28. marraskuuta 2016 | Tarja Tauriainen

Järvimaisema 

Ensi viikolla on Suomen itsenäisyyspäivä. Herää ajatukset mennee-
seen ja tulevaisuuteen. Ensi vuonna Suomi täyttää 100 vuotta. Se tuntuu pitkältä ajalta. Kuitenkin ei ole kuin vajaat 40 vuotta ennen omaa syntymääni, kun Suomessa vanhempamme ja isovanhempamme kokivat viimeiset sotakauhut. Olen ymmärtänyt ja uskon vakaasti Suomen selvinneen sodista pitkälti sen ansiosta, että Suomen kansaa kehotettiin silloin rukoilemaan ja kansa myös rukoili paljon Suomen puolesta. Oma äitini on lähtenyt kaksi kertaa evakkoon kotoaan Raja-Karjalasta. Minullekin tutuksi tullut paikka useampien siellä vierailujeni ansiosta.

Myös Hyvinkään kaupunki ja Hyvinkään seurakunta täyttävät ensi vuonna 100 vuotta. Uskonpuhdistuksen alkamisestakin tulee samana vuonna kuluneeksi 500 vuotta. On siinä paljon juhlan aihetta. Hyvinkään kaupunki, seurakunta, monet yhdistykset, järjestöt ja muut tahot ovat suunnittelemassa runsaasti juhlateemaan liittyviä ohjelmia. Meistä jokainen voi myös osallistua, esimerkiksi istuttamalla puutarhaansa  sinisiä ja valkoisia kukkia.

On mielenkiintoista seurata, mitä kaikkea saammekaan nähdä ja kokea. Kaikki juhlavuoden aiheet kuvastavat kansan kiitosta Suomen itsenäisyyttä kohtaan. Kaikki haluavat olla mukana juhlien järjestä-
misessä. Siinä syntyy hyvä maaperä rakentaa yhteistä hyvää Suomea.

Itse toimin vapaaehtoisena vertaisohjaajana nivelrikkoisille henkilöille. Nivelrikko on sairaus josta kärsii yli miljoona suomalaista. Nivelrikon tärkein hoito on liikunta. Olen suunnitellut Suomen satavuotisjuhla-
vuoden kunniaksi järjestää Hyvinkään nivelpiiriläisille vuoden 2017 aikana 100 kilometriä liikuntaa luonnossa: hiihtoa, lumikenkäilyä, sauvakävelyä, pyöräilyä ja monenlaista muuta luonnossa liikkumista. Saamme suomalaisina olla etuoikeutettuja, kun meillä on puhdas luonto, joka tarjoaa runsain mitoin myös terveysvaikutteita.

Voimme näyttää kiitollisuutemme Suomen itsenäisyydestä pitämällä huolta itsestämme, omasta  terveydestämme ja toinen toisistamme. Haastankin tässä jokaisen liikkumaan tai aloittamaan säännöllisen liikunnan oman terveytensä ylläpitämiseksi. Terve sielu terveessä ruumiissa on vanha sanonta, joka edelleen pitää paikkansa.

Rukoillaan edelleen yhdessä Suomen puolesta. Suomi on hyvä maa asua ja elää. Uusimman tiedon mukaan Suomi on tänä päivänä myös maailman turvallisin maa.

Evakon lapsi
Tarja Tauriainen

Ei kommentteja

Pitääkö olla huolissaan…

Maanantaina 21. marraskuuta 2016 | Anna Helenius

 Tanssiva tyttö

...kun jalkani alkaa polkea tahtia kirkossa?

Uusi virsikirjan lisävihko tuo kielellisen monikulttuurisuuden mukana käyttöömme musiikillista monikulttuurisuutta. Asia ei ole meille uusi, onhan nykyinenkin virsikirjamme kätkenyt kansiinsa muutamia toisistaan hyvinkin poikkeavia virsiä. Keskiajalta peräisin olevia hymnejä, kansanlaulupohjaisia sävelmiä, taidemusiikin tyyliin sävellettyjä virsiä ja kansainvälisiä gospeleita.

Lisävihkon virsissä musiikkityylit lisääntyvät edelleen. Mukana on mm. Taizé-lauluista tutuiksi tulleet toistoon perustuvat laulut. Virsi on tuolloin lyhyt, mutta sitä lauletaan useaan kertaan. Uutta ovat myös kaanonit. Kaanoneissa samaa sävelmää aloitetaan ryhmittäin laulamaan eriaikaisesti, jolloin kuulokuva on harmonisesti moniääninen. Tällainen kaanonvirsi on esimerkiksi virsi 921 "Leipä elämän". Käytännössä tämä voidaan toteuttaa vaikkapa niin, että toinen puoli kirkkosalia aloittaa ensin ja toinen puoli ensimmäisen säkeen jälkeen. Tai sitten voidaan esimerkiksi sopia, että naiset aloittavat ensin ja miehet toisella säkeellä. Näinkin pieni toteutustavan muutos pitää kyllä laulajan tarkkana ja on omiaan lisäämään seurakuntalaisten vastuuta yhteisestä laulusta.

Samaa vuorottelua löytyy virsistä, joissa on merkitty esilaulajan ja kaikkien yhdessä laulama osuus. Esimerkkinä tästä virsi 952 "Sanasi on meille leipää", johon on vuorottelun lisäksi kirjoitettu neliäänen kuorosovitus. Moniäänisiä sovituksia on lisävihkoissa muitakin. Nuoteissa on siis erikseen kirjoitettu korkea ja matala naisääni sekä korkea ja matala miesääni. Mikään ei tietenkään estä laulamasta näitä yksiäänisesti ilman "stemmoja".

Erilaisten musiikillisten toteutustapojen lisäksi myös erilaiset musiikkikulttuurit ovat rikkaasti esillä uusissa virsissä. Keskiajalta peräisin oleva, alun perin latinankielinen virsi 933 "Oi saavu jo Immanuel", on musiikilliselta maisemaltaan meditatiivinen. Sen sijaan tansanialaista sävelmää "Aurinko tanssii" (942) ei saata laulaa tai kuunnella ilman pientä hymynkaretta kasvoillaan. Ilo ja ylistys ovat irrottamattomasti liitettynä moniin uusiin virsiimme.

Musiikillinen monipuolisuus tuo meille samalla ripauksen haastetta. Korviimme juurtunutta tonaalista sointumaailmaa raikastaa esimerkiksi Jyrki Linjamaan säveltämä melodia virressä 925c. Tähän Pekka Kivekkään suomentamaan "Maa järkkyy, murtuu" löytyy sanat suomeksi ja ruotsiksi, mutta myös kolme erilaista melodiaa, joista yhden voi laulaa kahdella eri poljennolla!

Eräs rippikoululainen kysyi minulta kerran, onko sähkökitara jotenkin huono soitin, kun sitä ei ole mainittu Raamatussa? Vastasin, että jos sähkökitara olisi Raamatun aikaan ollut keksitty, olisi se varmasti ollut listalla mukana. Kaikki soittimet ovat tervetulleita kirkkoon. Lisävihkon kaikissa virsissä on sointumerkit, säestys voidaan toteuttaa eri soittimilla.

Eli pitääkö olla huolissaan? Ehkä ei. Musiikki on luomislahja, joka on tarkoitettu yhteiseksi iloksemme sävelmältä ja rytmiltään. Sekä musiikki että tanssi ovat mitä parhaimpia tapoja ylistää Jumalaa. Uusia virsiä lauletaan tutuksi 22.1., 5.2. ja 12.3.2017 Vanhassa kirkossa klo 18.

Ei kommentteja

Lapsen oikeudet

Maanantaina 14. marraskuuta 2016 | Anna-Mari Tukeva

Lysti-Lampaan satuhetki

Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään joka vuosi 20. marraskuuta. Tänä vuonna YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 25 vuotta Suomessa. Tämän juhlavuoden 2016 teemana on yhdenvertaisuus lapsia ja nuoria osallistaen.

Lapsen oikeuksien sopimus on ihmisoikeussopimus, jolla edistetään ja turvataan lasten hyvinvointia. Sopimuksessa turvatut lapsen oikeudet eivät tosin toteudu itsestään. Niiden toteutuminen vaatii monien tahojen suunnittelua ja toteuttamista sekä yhteistyötä lasten ja nuorten parhaaksi.

Lasten asema Suomessa on kehittynyt hyvään suuntaan. Lasten kuolleisuus on alentunut ja lapsiin kohdistuva väkivalta vähentynyt. Lasten osallisuus ja vaikutusmahdollisuudet ovat lisääntyneet ja vahvistuneet. Päivähoito-oikeus on ulotettu kaikkiin alle kouluikäisiin lapsiin, esiopetukseen osallistuvat lähes kaikki kuusivuotiaat ja koululaisten iltapäivätoiminta on vakiinnutettu. Perhevapaita on kehitetty työn ja perheen yhteensovittamisen parantamiseksi. Nuorten alkoholinkäyttö ja tupakointi ovat vähentyneet.

Kuitenkin lasten keskinäiset erot ovat kasvaneet. Hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti. Lapsiperheköyhyys on yleistynyt ja aiempaa useamman lapsen elämään on kasautunut ongelmia, jotka aiheuttavat ulkopuolisuutta ja syrjäytymistä. Vanhempien työelämän epävarmuus ja vaatimukset vaikuttavat perheiden ja lasten hyvinvointiin.

Lapsiasiavaltuutettu kannustaa kaikkia mukaan liputtamaan lapsen oikeuksien puolesta. Tänä vuonna 20.11. on sunnuntai. Se olisi hyvä päivä liputtamiselle. Samalla tämä asia tulisi yhä useamman tietoisuuteen.

Täällä Hyvinkään seurakunnassa vietämme Lapsen oikeuksien päivän tapahtumaa Hyvinkään kirkossa perjantaina 18.11. Aamupäivän aikana lapsiperheet täyttävät kirkon. On monenlaista mahdollisuutta osallistua ohjelmaan. Kirkossa saa suunnistaa kuvien avulla, leikkiä ja piirtää leikkinurkkauksessa, muovailla, tehdä itselleen supersankari viitan, tutustua mongolialaiseen elämään ja paljon muuta. Tietenkin Lysti-Lammaskin on mukana. Tapahtuma päättyy yhteiseen rukoushetkeen klo 11.30. Silloin hiljennytään miettimään Psalmin 139 sanomaa: Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.

Sunnuntaina jatkamme Lapsen oikeuksien päivän viettoa Vehkojan seurakuntakeskuksessa. Katamme perhebrunssin klo 9.30 alkaen ja siitä siirrymme perhemessuun kirkkosalin puolelle klo 11. Sinne ovat lapset ja aikuiset tehneet yhdessä Hengen hedelmiä: ilo, rauha, rakkaus, hyvyys, kärsivällisyys, itsehillintä, ystävällisyys, uskollisuus ja lempeys. Nämä ovat lahjoja, jotka Jumala on antanut meille. Pyhä Henki saa vaikuttaa meissä niin, että nämä Hengen hedelmät tulevat esiin meissä toisten ihmisten iloksi ja hyväksi.

Ei kommentteja

Paavi juhlii reformaatiota

Tiistaina 8. marraskuuta 2016 | Virpi Koivisto

Reformaatio 500 v 

yhdessä meidän luterilaisten kanssa. Reformaation eli uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlallisuudet käynnistyivät lokakuun lopussa Lundissa. Monet meistä ovat televisiosta seuranneet historiallista tapahtumaa, kun paavi Franciscus osallistui näihin juhlallisuuksiin yhdessä luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkkojen kanssa. Ainakin itselläni aivan kyyneleet nousivat silmiin kun rauhan tervehdyksiä vaihdettiin luterilaisten ja katolisten välillä sydämellisissä merkeissä. Paljon on edistystä tapahtunut siitä, kun kirkot noin 500 vuotta sitten repesivät erilleen ja vuoropuhelu katkesi vuosisadoiksi.

Uskonpuhdistuksen juhlavuotta vietetään Suomessa monin tavoin ja se huomioidaan myös meillä Hyvinkäällä kuten kaikissa Suomen seurakunnissa. Vihamielisyydestä kirkkojen välillä on ainakin johtotasolla siis jo luovuttu, mutta matkaa todelliseen kristittyjen yhteyteen on vielä paljon. Seuraavan päivän lehtiuutinen kertoikin paljon pienemmillä otsikoilla miten paavi totesi, ettei katolinen kirkko tule "koskaan" hyväksymään papinviran avaamista naisille. Kaukana on myös se, että syntyisi ehtoollisyhteys kirkkojemme välille.

Kaikesta tästä huolimatta voi kuitenkin iloita siitä, että nyt korostetaan enemmän sitä, mikä yhdistää kuin sitä mikä meitä erottaa. Iloista juhlavuotta meille kaikille!

Aihepiiristä löytyy paljon tietoa seuraavista osoitteista:

http://www.reformaatio2017.fi/

http://sakasti.evl.fi/julkaisut.nsf/F6D94CB5EF912734C2257E2E0012D53C/$FILE/From%20Conflict%20to%20Communion%20FI.pdf

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/DA1B501CC09E109FC22577AE002A3DD8/$FILE/Viisi%20ekumeenista%20toimintaohjetta.pdf

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/DA1B501CC09E109FC22577AE002A3DD8/$FILE/Yhteinen%20julistus%20vanhurskauttamisopista.pdf

Ei kommentteja

Pyhien luita

Maanantaina 31. lokakuuta 2016 | Veli-Pekka Toiviainen



Syötkö pyhien luita? Mikä makaaberi kysymys varsinkin näin lähestyvän Pyhäinpäivän aikaan. Syödä nyt pyhien luita. Ei kun "pyhien luita".

Muistan hyvin ensihämmästykseni espanjalaisessa supermarketissa nähdessäni pyhien luupöydän: sääriluita, käsivarsia, "huesos de Santo", kahvin kanssa tarjoiltavaksi. Nämä piparit maistuivat vallan hyviltä jiposta huolimatta tai juuri siksi: luita ei - pipareita kyllä. Ei kannibaalista purtavaa, vaan makea marsipaanimantelinen muistutus kuolevaisuudesta. Reseptit juontuvat 17. vuosisadalle.

Pyhäinpäivään sisältyvät niin Kaikkien pyhien päivä kuin Kaikkien uskovien vainajien muistopäiväkin, ts. uskossa Kristukseen kuolleiden muistaminen. Kummallakin on historiallinen taustansa aina 300-luvun Syyriaan ja 700-luvun kelttien ja frankkien käytäntöihin. Uskonsa takia surmattujen määrä kasvoi sitä vauhtia, että oli mahdotonta säätää jokaiselle oma muistopäivänsä. Asia oli yhteinen. Nykykäytäntöä ei väritä niinkään marttyyrius kuin taistelevan ja riemuitsevan, jo perille päässeen seurakunnan yhteys täällä vielä kamppailevien kanssa, ts. kuoleman raja-aidan kaatuminen Kristuksen ylösnousemuksessa. Siihen viittaavat myös hautausmaille syttyvät kynttilämeret. Valon liekki - valon valtakunta, pimeiden hautojen ja hautausmaan keskellä.    

Ehkä tänään olisi kuitenkin syytä myös kysyä, kasvattaako kirkkomme "pyhiä ihmisiä"? Enkä tarkoita nyt sellaisia pyhiä, joita rukoillaan ja palvotaan, sellaisia jotka saavat meidät tuntemaan itsemme kelvottomiksi ja riittämättömiksi. Tarkoitan sellaisia pyhiä, sellaisia kristittyjä, jotka osoittavat meille tietä, kun olemme eksyksissä tai olemme epätietoisia, hämmennyksissä. He eivät tee sitä saarnaamalla tai paheksumalla vaan käytännöllisen konkreettisella tavalla. He varmaan nauraisivat ajatukselle, että heitä kutsuttaisiin pyhiksi tai pyhimyksiksi ja että heidän luitaan löytyisi piparipöydiltä. Arvelen, että sellaisten ihmisten, syntisten pyhien, yhteinen nimittäjä on palveleva rakkaus.

Ei kommentteja

Monin kielin keskeltämme nousee kiitos Kristuksen…

Maanantaina 24. lokakuuta 2016 | Anna Helenius

Maailman lapset

...aivan niin, tuttu virsi 449. Käytössä olevassa virsikirjassamme ei kuitenkaan löydy laulettavaksi kuin suomenkielisiä virsiä. Martti Luther ja Jaakko Finno, ensimmäisen suomenkielisen virsikirjan tekijä, pitivät 1500-luvulla tärkeinä kansankielistä jumalanpalvelusta ja kansankielisiä virsiä. Oman äidinkielen merkitys tunnustetaan edelleen korkealle nykyisessä monikulttuurisessa yhteiskunnassamme. Moni on sitä mieltä, että syvimpiä tunteita pystyy ilmaisemaan vain omalla äidinkielellään. Näin reformaation juhlavuoden kynnyksellä on hienoa huomata, että Lutherin ajatukset kantavat ja näkyvät myös uudessa virsikirjan lisävihkossa. Suomi on kansainvälistynyt, virsikirja kansainvälistyy myös!

Adventtina käyttöön otettavasta lisävihkossa on suomen ja ruotsin kielen lisäksi mm. myös pohjoissaamen ja inarinsaamenkielisiä virsiä. Jokaisessa 79 uudessa virressä on suomenkieliset sanat, mutta monissa vierestä löytyy muun kielisiä säkeistöjä. Kaikkiaan vieraita kieliä on mainittujen lisäksi englanti, arabia, ambara, espanja, heprea, kikongo, ranska, saksa, shona, venäjä, viro ja xhosa. Vieraskielisistä virsistä eniten on englanninkielisiä (15) ja ruotsinkielisiä (10).

Uutta lisävihkossa on myös tukiviittomat. Virteen yhtyminen on aivan mahdollista myös viittomakielellä ja tukiviittomat jokaisen virsikirjassa tekee sen nyt mahdolliseksi kaikille. Ohjeet ovat selkeät näyttäen viittojan käsien liikkeet kunkin sanan kohdalla hyvin havainnollisesti. Tukiviittomat ovat neljässä uudessa virressä. Voit käydä osoitteessa virsikirja.fi katsomassa esimerkiksi virren 919 "Jeesus, Jeesus kuule rukoukseni" tukiviittomat ja harjoitella ne jo valmiiksi!

Monen kielisille virsille on ollut tarvetta seurakunnissa jo pitkään. Hyvinkäälläkin on useita perheitä, joissa kaikille yhteinen kieli on esimerkiksi englanti. Syksyisin ja keväisin Hyvinkään kirkossa järjestettävässä maailmojen messussa kansainvälisyys on monella tapaa läsnä. Virret ja laulut valitaan monesta kulttuuritaustasta ja liturgiakin toimitetaan useammalla kielellä. Maailmojen messussa minulle puhuttelevin hetki on Isä meidän rukouksen lausuminen yhteen ääneen jokainen omalla äidinkielellään.

VK 979

"May the road rise to meet you,
may the wind be always at your back,
may the sunshine upon your face,
may the rain fall softly on your fields,
until we meet again may God hold you
in the palm of his hand."

Ei kommentteja

Suomen tarina – ja Hyvinkään…

Maanantaina 17. lokakuuta 2016 | Reijo Huuskonen



Suomen tarina -kirja

Tasavuosia tuppaa niin, ettei tahdo luvuissa pysyä! Kotikaupunki Hyvinkää täyttää ensi vuonna täydet sata, samoin seurakunta. Suomen tasavalta niin ikään saavuttaa sadan vuoden kunniakkaan rajapyykin 2017. Hyvinkään kirkkokuoro pääsi tänä vuonna ennakoimaan satavuotisjuhlia, koska se on perustettu 1916.

Juhlavuosina tavataan julkaista jotakin mustaa valkoisella - tai nyttemmin upein väriotoksin. Hyvinkään uusi historiateos on rakenteilla, ja taittaja virittelee piakkoin mallisivuja Hyvinkään seurakunnan 100-vuotishistoriaa varten. Kirkkokuoro julkaisi omansa jo viime keväänä.

Luen parastaikaa arvioitavakseni lähetettyä teosta Suomen tarina - Miten Suomesta tuli Suomi. Kustantaja on vähän oudompi nimi: Atlasart, eli akateemikko Paavo Haavikon perustaman Arthousen yksi jälkeläisistä. Tekijöinä ovat Timo Junkkaala ja Erkki Kuusanmäki. Timo on teologian tohtori ja historioitsija, opiskelukaverini 1970-luvulta ja työtoveri myöhemmiltä vuosikymmeniltä, Erkki taas lukuisia sarja- ja pilakuvapiirroksia tuottanut graafikko.

Sinivalkoisen opuksen kannessa on myös teksti Suomi/ Finland 100. Takakannessa kerrotaan, että kirja on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan 2017 ohjelmaa. Se sisältää 100 tarinaa ja kuvaa. Nimenomaan hauskojen piirroskuviensa ansiosta kirjaan tarttunee moni sellainenkin, joka ei muuten historiasta huvitu.

Timo Junkkaala jäi eläkkeelle pari vuotta sitten. Nyt paljastui, miten mies on käyttänyt aikaansa lastenlasten hoidon ohella. Lähdekirjallisuutta on täytynyt haravoida satoja tunteja, valintoja ja tiivistyksiä puntaroida jokaisen sadan tarinan kohdalla. Timo ansaitsi historian kannuksensa elämäkertateoksilla Frans Hannulasta, Urho Muromasta ja Osmo Tiililästä. Hän on myös teologisen tiedekunnan kirkkohistorian dosentti. Kirjan kansissa, esipuheessa tai kiitoksissa ei näillä meriiteillä hehkuteta.

Se, mistä ihminen on aikakausista riippumatta aina ollut kiinnostunut, ovat tarinat. Niitä on kertoiltu jo metsästyskulttuurin nuotioiden äärellä, ne ovat kansantarujen ydinaineistoa ja niitä kuuntelemme mielellämme mekin. Jos kuivan faktan saa kiedottuatarinoiden asuun, riittää kiinnostus.

Onko Timo Junkkaala osannut valita Suomen yli tuhatvuotisesta historiasta oikeat palaset ja muruset, siitä alan asiantuntijat voivat antaa paremman arvion. Joka tapauksessa paljon tuttua, mutta myös uusia ja yllättäviä yhteyksiä ja sitaatteja kirjoittaja on löytänyt. Teologitausta näkyy luonnollisesti, mutta kristinuskon merkittävästä vaikutuksesta ei tällaisessa pitkässä polussa voi vaieta.

Suosittelen lämpimästi näiden satavuotisjubileerauksien keskellä sataa tarinaa ja kuvaa siitä, miten Suomesta tuli Suomi!

 

Ei kommentteja

Tuntematon inkeriläinen

Maanantaina 10. lokakuuta 2016 | Anne Blomqvist

Inkerinmaan kartta

Isoisäni oli inkeriläinen Nikolai Ahvenainen Kupanitsasta. En ole tavannut häntä koskaan, mutta olen viime aikoina pohtinut hänen kohtaloaan. Venäjän luoteisosaan, nykyisen Pietarin länsi- ja pohjoispuolelle 1600-luvulta alkaen muuttaneita suomalaisia ja heidän jälkeläisiään kutsutaan inkeriläisiksi. Inkeriläiset ovat säilyttäneet pitkään suomalaisen identiteetin, kielen ja luterilaisuuden. Leningradin piirityksen aikana 1941-44 saksalaiset hallitsivat inkeriläisiä kyliä. Inkeriläiset piileskelivät miehittäjiä metsissä. Sotilaat ottivat heidän kotitalonsa haltuunsa. Inkeriläisiä otettiin kiinni ja vietiin sotavankileireille. Vankileirit eivät olleet yhtä tuhoavia kuin juutalaisille perustetut keskitysleirit, mutta epäinhimillisiä ja nöyryyttäviä siitä huolimatta. Ruokaa oli vähän ja monet kuolivat leireillä nälkään ja sairauksiin.

Muutama vuosi sitten kuulin puhuttelevan tarinan isoisästäni. Hänet laitettiin kaivamaan lapiolla kuoppaa toisen inkeriläisvangin kanssa. Vanginvartijoilla ja vangeilla tuskin oli yhteistä kieltä. Siksi vangit eivät tienneet, miksi kuoppaa kaivettiin. Isoisäni toverinsa kanssa tulkitsi, että heidät ammutaan ja haudataan siihen. Oli kysymys elämästä ja kuolemasta. Kun vartija katsoi muualle, isoisäni löi vartijaa lapiolla kaikin voimin. Vangit lähtivät juoksemaan karkuun, isoisäni vankitoveri ammuttiin. Olen miettinyt, kuinka traumaattinen ja syyllisyyttä herättävä tapahtuma tuo on isoisälleni ollut. Isoisäni piileksi miehittäjiä, kunnes toiset saksalaiset ottivat hänet kiinni.

Koska Suomi oli sodan aikana Saksan liittolainen, suomalaiset saivat neuvoteltua, että inkeriläisiä siirrettiin vuonna 1943 Suomeen 63000. Suomessa tarvittiin kipeästi työvoimaa. Ensin inkeriläiset vietiin vastaanottoleireihin, sieltä karanteenileireihin ja heidät ohjattiin töihin eri puolelle Suomea. Inkeriläisen siirtoväen identiteetti oli epäselvä, karjalaiset olivat evakkoja, mutta inkeriläisiä pidettiin sotavankeina, ruokapalkalla elävinä työläisinä. Isoisäni päätyi Pohjois-Karjalaan ja tapasi Lempi-mummini. Vuosina 1944-45 inkeriläisiä palautettiin Neuvostoliittoon 56000, suurin osa palasi vapaaehtoisesti luullen pääsevänsä takaisin kotiin, mutta heidät vietiin eri puolille Neuvostoliittoa. Jotkut inkeriläisistä taistelivat Suomen armeijassa ja heitä tarkoituksella autettiin pakenemaan Ruotsiin.

Isoisäni perusti perheen ja sai jäädä. Hän ei kuitenkaan sopeutunut Suomeen. Hän vei 50-luvun puolessa välissä vaimonsa ja neljä lastaan kotipaikkaansa Kupanitsaan Neuvostoliittoon. Elämä oli siellä hyvin köyhää, ankeaa ja lohdutonta. Nikolai turrutti itsensä alkoholilla. Hän käski perheensä lähteä lomalle Suomeen ja olla palaamatta takaisin. Lapset kymmenen vuoden molemmin puolin menettivät isänsä. Nikolai kuoli 60-luvun alussa viisikymppisenä. Virallinen tieto kuolemasta tuli Suomeen vasta vuosien päästä. Sukulaiseni ovat vähän aikaa sitten käyneet Kupanitsassa ja löytäneet Nikolain haudan.

Surullinen tarina menneisyydestä, eikä se ole selviytymistarina. Tarina, joka on hyvin ajankohtainen tänne tulleiden pakolaisten osalta. Mitä tapahtuu niille pakolaisille ja turvapaikan hakijoille, jotka käännytetään pois Suomesta? Monet potevat täällä suurta koti-ikävää ja kaipaavat perheitään ja sukuaan, jotka elävät sodan keskellä. Mutta mihin he palaavat? Ihmisestä tulee monella tavalla koditon. Sota ja väkivalta rikkoo ihmisen, hän menettää kotinsa, läheisensä, unelmansa ja luottamuksensa tulevaisuuteen. Uudelleen rakentaminen vie aikaa, kuinka moni ehtii näkemään sen, kun parempi aika nousee tuhkan ja raunioiden keskeltä?   

Kuva: Historiallisen Inkerinmaan kartta. http://sampodialogi.ru/inkeri.html

Ei kommentteja

Muuttuvat laulut vuosien mennen…

Maanantaina 3. lokakuuta 2016 | Anna Helenius

Vanha virsikirja

Tulevana adventtina Hyvinkään kirkossa otamme käyttöön virsikirjan uuden lisävihkon. Nykyinen virsikirjamme on nyt 30-vuotias ja sen on aika saada jatkokseen uusia virsiä. Kyseessä ei siis ole uusi kokonainen virsikirja, vaan lisäys nykyisen virsikirjaan.

Kanttorina kuulen usein kysymyksen, miksi virsikirjaa taas uudistetaan? Huolta aiheuttaa myös kysymys, onko sanoja taas vaihdettu? tai kuinkahan korkeita uudet virret mahtavat olla? Uudet asiat aiheuttavat aina hämmennystä. Kirkko edustaa jotakin pysyvää, luotettavaa ja turvallista. Silti kirkkokin seuraa aikaansa ja pyrkii kulkemaan nykyajan ihmisten rinnalla. Vaikka armo pysyy ajasta aikaan, puhuttu kielemme ja asiat ympärillämme muuttuvat jatkuvasti. On ehkä vaikeaa huomata ajan kuluvan, mutta jo edellisen, vuoden 1939 virsikirjan virret tuntuvat monet melko kaukaisilta. Puhumattakaan sitten vuoden 1701 virsikirjan virsistä! Moniko meistä edes ymmärtäisi esimerkiksi, mitä tarkoittaa  Edes vie meit' erisäm' tai Jam moesta quiesce querela? Nämä olivat 1700-luvun kirkkokansalle aivan tavallista suomenkieltä. Meille tutumpia ovat Maan korvesssa kulkevi lapsosen tie, Oi ihmeellistä armoa tai Maksettu on velkani mun, jotka nyt saavat eteensä numerot 971, 932 ja 960.

Lisävihkon tarkoituksena on toimia nykyisten virsien rinnalla tarjoten uutta tekstisisältöä, kieltä ja musiikkia. Lisävihkossa on huomioitu myös aiemmin vähälle jääneitä aiheita, kuten talvi, kaupunkilaisuus, isänpäivä, paastonaika ja luonnonsuojelu. Monissa uusissa virsissä luonteenomaista on kiitollisuus ja valoisuus. Nykyisessä virsikirjassamme ylivoimaisesti eniten virsiä on kirjoitettu e-molliin. Uusi lisävihko lisää duureja ja harjaannuttaa korviamme aivan uudenlaisiin sävellajimaailmoihin.

Virsi taipuu moneksi. Virsi voi olla hyvin henkilökohtainen asia, sitä voi hyräillä aivan itsekseen. Virsikirjaa voi käyttää myös rukouskirjana. Ennen kaikkea virsi on kuitenkin yhteislaulu, yhteyden kokemisen ja jakamisen väline. Lisävihko tavoittelee yhteislaulusta vielä laajempaa muotoa, yhteisöllistä laulua. Tällöin virsilaulu on olemista yhdessä Jumalan edessä, mutta myös vuorovaikutusta toinen toisemme kanssa.

Lisävihkossa uusia virsiä on 78 kappaletta, numeroilla 901-979 ja ne on ryhmitelty kuuteen osastoon. 1) Me kiitämme ja ylistämme. 2) Me rukoilemme. 3) Jumala on turvamme. 4) Odotuksesta täyttymykseen. 5) Osallisuus, yhteys ja vastuu. 6) Nyt ja aina. Näiden lisäksi käytössä on monipuoliset hakemistot eri näkökulmista. Lisävihkon virsiä on tarkastella mm. kirkkovuoden, messun, toimitusten, maittain tai kielten mukaan.

Palaan aiheeseen seuraavan kerran tarkastellen lisävihkon tekstejä ja kieltä.       

Ei kommentteja

Särkyneen mielen ääni

Torstaina 1. syyskuuta 2016 | Heidi Kajander-Maavuori

 Sairaalasänky

Mielisairaalan ullakolle rakennetusta kopperosta kuuluu äänekästä sananvaihtoa:
-  En minä voi tulla täältä, kauhistunut Maija itkee.
-  On tultava. Kukaan ei kaasuta ketään, ellen minä päätä, vastaa käskevä, hoitajaksi tulkittavissa oleva ääni.

Eletään vuotta 1939. Helsingin Lapinlahden sairaalan ylilentävien pommikonelaivueiden vuoksi potilaiden mielissä esiintyy aivan uudenlaisia pelkotiloja.

Tämänvuotinen Helsingin Taiteiden yö ja Radioteaternin ääni-installaatio "Ääniä sielujen huoneista" päästivät kuulijan hetkeksi näihin mielen maisemiin. Näyttelyn tuottaja Jessica Edén kertoi Yleisradion internetsivuilla rakentaneensa Lapinlahden entisen mielisairaalan huoneisiin yksittäisiä tiloihin sopivia kohtauksia. Kohtaukset on kirjoitettu sairaalan lääkärin, Anders Thiodolf Saelan muistiinpanojen pohjalta. Samalla näyttely avasi kävijälle eri vuosikymmenten hoitokäytänteitä.

Milloin ihminen on outo, milloin mielisairas tai jopa hullu? Kenellä on oikeus määritellä se, mikä nähdään normiksi? Kuinka kohdella hullua tai miten hoitaa häntä? Eri aikakausina mielen sairauksia hoidettiin oman aikansa psykiatrisen tietämyksen valossa. Toisinaan potilaille oli tarjolla sähkösokkeja tai pakkopaitaa, toisinaan teetä, seesteisiä sohvanurkkauksia ja loputonta ymmärrystä. Yhteistä keinoille oli syvä tarkoitus oikoa kussakin ajassa normaaliksi määritellyn ihmismielen ja sielunkin tilaan tullutta säröä.

Kokemus särkyneen mielen äänistä ei välttämättä ollut näyttelyvieraalle helppo. Eläkkeellä oleva kannelmäkinen Lars ei halunnut sukunimeään julki kertoessaan ajatuksistaan. Näyttelyssä etenkin huone, jossa Aleksis Kiven potilaana oloaikaa rekonstruoitiin, sai Larsin mietteliääksi:
- Äänet kertoivat kamppailusta, jota Kivi kävi mielessään, kun hänen veljensä vierailuajasta ilmoitettiin. Olen käynyt tässä sairaalassa aiemminkin, katsomassa omaa veljeäni.

Kokemus mielisairaalamiljööstä oli Larsille muistoja herättävä.
- Alkuun otti vähän koville.
- Muistan kolmenkymmenen vuoden takaa kuluneen ja pinttyneen rakennuksen, jonka sisäänkäyntiä vartioivat tiukkailmeiset vartijat. Sisäpuolella haisevissa, vanhoissa huoneissa meininki juoppohullun veljeni ympärillä vaikutti siltä, että "otetaan luonne pois". 

Tänä päivänä avohoito on yhä tavanomaisempi psykiatrisen erikoissairaanhoidon muoto. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan vuonna 2014 psykiatrista laitoshoitoa sai 25000 potilasta. Tämä on reilu kuudesosa verrattuna avohoitopotilaiden määrään. Vuodeosastoilla hoidetaan yleisimmin skitsofreniaa tai toistuvaa masennusta.
- Täällä tuli tunne, että ehkä nykyään mielenterveysongelmaisia kohdellaan paremmin ja hoidetaan siivommissa oloissa, Lars toteaa.      

Yhteiskunnan arjen keskellä eläminen hyödyttää useampia potilaita kuin laitoshoito, kertovat THL:n tilastot. Se merkitsee potilaissa toiseuden tunteen lisääntymistä.
- Hullu on vieraannuttavalla tavalla poissa, vaikka olisikin läsnä, kirjoittaa Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian professori Petteri Pietikäinen kirjassaan Hulluuden historia.

Kulttuurityöläisten tiloiksi korjatun Lapinlahden sairaalan sisäpihan portit olivat auki, ja pihamaa täyttyi erilaista myyntikojuista ja kesäiltaa viettävistä ihmisistä. Lars kulki kevein askelin poispäin sairaalan alueelta. Kitaristi lauloi seinustalla hieman osoittelevasti Juice Leskisen sanoituksin:

"Sun kanssas katson maailmaa ja samaa unta nään,
kuin hullu huudan rakkauteni perään.
Sun kainaloosi käperryn ja jos sallit yöksi jään.
Ja kun aamu on en tiedä missä herään."

Ei kommentteja

Viivästynyt unelmamatka

Maanantaina 22. elokuuta 2016 | Kosti Kallio

Unelmamme Pohjois-Norjan matkasta toteutui kesälomalla neljänkymmenen vuoden jälkeen! Avioiduin vuonna 1975 kihlattuni Sirpan kanssa. Heti seuraavana kesänä suuntasimme lomamatkalle Pohjois-Suomeen. Kävimme Inarissa asti. Tavoitteena oli käydä myös Pohjois-Norjassa, mutta vanhan automme jarrujen huonon kunnon vuoksi päätimme tehdä matkan myöhemmin. Tänä kesänä se sitten toteutui 40 vuoden kuluttua! Elämä on kuljettanut monien muiden teiden ja maiden kautta, ettei ole aikaisemmin ollut mahdollisuutta toteuttaa tätä haavettamme.

Matkasimme autollamme Hyvinkäältä Ruotsin Kiirunaan ja sieltä Norjaan Narvikiin. Matka jatkui Tromssan ja Hammerfestin kautta Nordkappiin. Paluumatkalla poikkesimme Utsjoella ja Kiilopää-tunturilla. Matkaa kertyi 3860 km!

Norjan vuonot
Norjan vuonoja ja vuoristoa heinäkuussa 2016.

Taivaan Isä soi meille todella kauniit ilmat aivan kuin postikortissa parhaimmillaan paitsi, että Hammerfestissä satoi ja Nordkappissa näköalavuoren laki oli pilven peitossa.

Norjalainen kirkko ulkoa
Tromssan Jäämerenkatedraali muistuttaa hiukan Hyvinkään kirkkoa.

Matkoilla on mielenkiintoista nähdä, miten paikalliset ihmiset elävät, ovat rakentaneet kotinsa ja miten he harjoittavat uskoaan. Pohjoisessa kyliä ja kaupunkeja oli harvassa upeitten maisemien keskellä. Tiedämme, että Pohjois-Norja jylhine vuorineen ja myrskyävine merineen ei ole ollut helppo asuttaa. Teiden, siltojen ja tunneleiden sekä talojen rakentaminen mäkiseen ja vuonoiseen maastoon on vaatinut äärettömän paljon työtä. Vielä, kun muistaa Lapin sodan, jolloin saksalaiset polttivat lähes kaikki kylät ja kaupungit tällä alueella. Ulkoisen kauniin takana on varmasti paljon kärsimystä ja koettelemuksia. Mutta ihmiset kestivät, sillä heillä oli elävä Jumala turvanaan. Noilla seuduilla sai nähdä monia kauniita kirkkoja, jotka kertovat paikallisten ihmisten uskosta ja luottamuksesta Jumalaan.

Tromssan kirkko sisältä
Tromssan Jäämerenkirkkoa koristi kaunis alttariseinän lasimaalaus.

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen - mikä on ihminen! Kuitenkin sinä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin sinä pidät hänestä huolen... Herra meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!
Ps. 8:4-5, 10.

Saakoon Herramme ja Vapahtajamme siunata myös omaa kotiseutuamme, niin että osaisimme nähdä luonnon kauneuden ja myös arvostaa isiemme työtä kotiseudullamme! Ja että osaisimme, ei vain katsella kauniita Herran temppeleitä, vaan myös kuluttaa kirkkojemme portaita ja penkkejä kuullaksemme Jumalan sanaa sielumme pelastukseksi!

Ei kommentteja

Elämän paras aamu

Torstaina 18. elokuuta 2016 | Petra Pohjanraito

Miten sinun paras aamusi alkaa? Milloin olet kokenut oikein lämpimän, mukavan ja toiveikkaan olon uuteen päivään herätessäsi? Millaiset ovat sinun aamurutiinisi? Rutiinit auttavat meitä valmistautumaan päivän haasteisiin. Usein jo aamu vaikuttaa siihen, millainen päivästä tulee. Ja jos pystyy keskittymään juuri tekeillä olevaan asiaan, osaa olla läsnä tässä ja nyt. Läsnäolosta tulee useimmiten hyvä olo, jollei ole erityisen kipeä tai ahdistunut. Toisaalta myös kivun ja ahdistuksen keskellä läsnäolo ja hetki kerrallaan hengittäminen auttavat.

Aamurukous on Jumalalle antautumista ja hänen seuransa pyytämistä päivän matkalle. Koko päivän saa jättää Jumalan hoitoon. Rukous on läsnäoloa ja hetkessä hengittämistä. Se ei ole vain tietoista läsnäoloa, vaan se on pyhyyden läsnäoloa, ikään kuin Jumalan hengittämistä sisään. Joskus olen tehnyt harjoituksen, jossa on kehotettu rentoutumaan ja hengittämään syvään, ensin huolet ulos ja sitten Jumala sisään. Yksinkertaista, mutta toimivaa. Elämä ei ole helppoa, eikä tämä ole mikään poppakonsti tai taikauskoinen tapa karkottaa ikävää oloa tai pahaa, vaan Raamattuun perustuvaa.

Raamatussa puhutaan siitä, että Jumala on Pyhän Hengen kautta sisäisesti meissä. Näin Kristus asuu sydämissämme, sillä Pyhän Hengen tehtävä on kirkastaa Kristusta meissä. Missä vain ja milloin vain on mahdollisuus hengitellä rukouksen tahdissa, suorittamatta mitään, antautuen pyhälle. Rukouksessa muodostuu yhä syvenevä yhteys Jumalaan, joka ei enää ole vieras ja etäinen, vaan yhä enemmän läsnä oleva persoona. Tämä vaatii pysähtymistä ja sydämen kuuntelutaitoa.

Kun sydämessä viriää yllättävä ilo, se on Jumalan läsnäoloa meissä. Iloa, joka siinä hetkessä karkottaa murheet kauas ja tarjoaa keitaan arjen haasteiden ja vaatimusten keskellä. Jumala puhuu sydämessäsi hiljaisella äänellä: "Sinä olet minun rakas lapseni. Minä olen aina sinun kanssasi." Jumala katsoo sinua rakkauden silmin. Hänen lähellään on hyvä olla.

"Syvällinen sydämen ilo on kuin magneetti, joka osoittaa elämän tien. On seurattava sitä, vaikka päätyisi täynnä vastuksia olevalle tielle."
ÄITI TERESA

"Jätä mennyt hetki Jumalan armon varaan, nykyhetki Jumalan rakkauden varaan ja tulevaisuus Jumalan kaitselmuksen varaan." AUGUSTINUS

Ei kommentteja

Enkeleitä koulutielle

Maanantaina 8. elokuuta 2016 | Merja Telsavaara

Koululaisten siunauskirkko

Tätä kirjoittaessani on sunnuntai-ilta, ja koulut alkavat aivan muutaman päivän päästä. Itse sain juuri äsken osallistua Hyvinkään kirkossa pidettyyn kouluun lähtevien siunaamiseen. Mukana oli meidän toimittajien lisäksi yli kaksisataa lasta ja aikuista, jotka osallistuivat aktiivisesti tilaisuuteen tuon reilun puolituntisen ajan.

Eniten itseäni kosketti niin kirkkaana kaikuva laulu, kun lapset ja aikuiset lauloivat ja leikkivät sydämensä pohjasta laulua Jumalan kämmenellä. Kirkkohetki oli kaunis ja herätti monenlaisia tunteita sekä meissä aikuisissa että lapsissa. Myös jännitystä oli ilmassa, onhan lapsilla ja heidän vanhemmillaan nyt edessä aivan uusi elämäntilanne. Kouluun lähteminen tuo mukanaan paljon kysymyksiä aivan erityisesti ekaluokkalaisille: Onko tuleva opettaja mukava ja saanko koulussa uusia kavereita? Opinko lukemaan ja kirjoittamaan? Monenlaiset kysymykset myllertävät sekä kouluun lähtevien lasten että vanhempien mielessä.

Me vanhemmat pelkäämme usein, miten vielä niin pienet lapsemme pärjäävät koulussa ja koulumatkoilla. Siksi rukoilemme heille parasta mahdollista turvaa, jonka vain Jeesus voi antaa. Myös lapsia on hyvä opettaa rukoilemaan aivan pienestä pitäen, sillä rukous tuo rauhan sydämeen. Jeesus sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta."

Siunausta koulutielle ja koko elämään toivottaa myös Birgit Ahokas seuraavan runon myötä:

Varmaan äidin mielessä myllertää
tänä päivänä vaikeana,
kun koulut availee oviaan,
monen mieli on haikeana.

Sinne pihaan jättää lapsensa,
hänen kykyihinsä luottaa.
Miten pärjää hän siellä koulussa,
se monta murhetta tuottaa.

Kulje suojelusenkeli matkassaan
opintiellä lapsoseni.
Pysy aina hänen rinnallaan
tämän kalliin aarteheni.

Siunausta koulutielle!

Ei kommentteja

Psalmista 139 matkaevääksi

Maanantaina 1. elokuuta 2016 | Janne Rönni

Psalmista 139

"Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät,
jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Kuljen tai lepään,
kaiken olet mitannut,
perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.
Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä,
vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan,
sielläkin sinä olet.
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin
tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat,
talutat väkevällä kädelläsi." 

Toivottavasti kesäsi on ollut mieluinen ja olet saanut nauttia Jumalan huolenpidosta sekä ihmetellä Hänen luomistyötä ympärilläsi.

Kesä(loma)terveisin,

Janne

Ei kommentteja

Luonnossa

Maanantaina 25. heinäkuuta 2016 | Anja Tauriainen

Metsä

Se on aivan kuin pakkomielle, kun se iskee. Se alkaa yleensä keväällä ja sitä on silloin vain toteltava. Sitä sisäistä viestiä, joka kehottaa lähtemään metsään. Se on ilmeisesti niin, että minun kroppani tietää mitä tarvitsen talven varalle ja miten talven aikana kerätystä kuormasta pääsee eroon.

Niinpä tieni käy metsälenkeille ihmettelemään luontoa. Monesti huomaan katselevani kukkasia, kiviä, käpyjä, jäkälää, oksia ja heiniä. Sieluni virkistyy nähdessäni kaikenlaista kaunista. Kuinka onnellinen olenkaan, että minun on mahdollista mennä monimuotoisen luontomme keskelle.   

Minulle luonto merkitsee purkamoa, lataamoa ja rikastamoa. Yksin metsälenkillä ollessani puran kertynyttä taakkaani itkemällä. Lataan voimaa itseeni luonnosta. Saan lämpöä metsän puista, kivistä ja kukkuloista. Lataan myös pakastimeen talvenvaralle metsän marjoja ja sieniä. Ne myös rikastavat minua.  Metsäluonto lohduttaa jollakin käsittämättömällä tavalla minua. Silloin tällöin huomaan kääntäväni katseeni ylös taivaaseen ja laulan lapsuudesta tuttua lohduttavaa laulua:
"Oi, katsohan lintua oksalla puun. Se laulaa niin kauniisti aina. Se Korkeimman kiitokseen aukaisee suun. Sen mieltä ei huolet ne paina. Se laulaen Luojaansa kiittää."

Vuosien kuluessa olen oppinut arvostamaan luontoa. Siitä saan kiittää äitiäni, joka onnekseni viitsi raahata minua perässään metsissä ja soilla. Näin minulle kertyi vuosien aikana paljon hyödyllistä tietoa luonnosta; sään vaikutus marjasatoon, mitä voi syödä ja mitä ei, kuinka suolla liikutaan ja paljon paljon muuta. Vasta nyt ymmärrän täysin kaiken äitini kertoman sekä hänen siirtämänsä tiedon merkityksen. Osaan hankkia vitamiineja ja ravintoa luonnosta. Minä, jolla ei ole lainkaan suuntavaistoa olen sitkeällä työllä oppinut liikkumaan luonnossa. Nuo äidin kertomat asiat ovat kummallisesti jääneet mieleeni, sillä luonnossa huomaan päästäni kumpuavan hänen oppejaan.

Vuosien myötä silkasta uteliaisuudesta olen oppinut keräämään myös sieniä. Vain sellaisia sieniä kerään, jotka varmasti tunnen. Omituiseksi homman tekee se, että kerään kyllä mielelläni sieniä, mutta en ole oppinut niitä syömään. Kantarellit tuoksuvat hyvälle ja niiden löytämisestä tulee suuri riemu. Myöhemmin syksyllä ovat vuorossa sitten suppilovahverot - hyvä syy taas mennä metsään.

Parhaita marja- ja sieniretkiä ovat ne, joilla käydään ystävän kanssa. Mikä sen parempaa kuin istua metsässä syömässä eväitä ja juoda kahvia. On mukavaa jutella ja ihmetellä yhdessä ääneen. Yhtä hyvin ystävän kanssa voi istua myös hiljaa ja jakaa luonnon hiljaisuuden yhdessä. Kerätä yhteisiä kesämuistoja talven varalle. 

Eihän se metsä tietysti aina niin ihana lintukoto ole. Sinne voi eksyä, kuten vuosien varrella monesti minulle on käynyt. Nykyään ei ole niin pelottavaa eksyä, kun on puhelin, sillä edellytyksellä, että akkua riittää ja kenttä löytyy. Terveelle ihmiselle ei eksyminen niin vaarallista ole. Eksyttyään on pidettävä pää kylmänä ja suunnattava vain yhteen suuntaan. Paniikki on pahin seuralainen eksyttäessä. Silloin helposti alkaa kiertää ympyrää. Jos vain pystyy, niin parasta on edetä rauhallisesti ja varovaisesti eteenpäin.

Maaria Leinosen runo osuvasti kuvailee minun ajatuksiani ja kokemuksiani luonnosta.

Tämän maiseman syliin synnyin
metsän kämmenelle
Opin hengittämään sen tahtiin
Syvään. Kiireettä.
Opin sen askeleet. Laulut.
Sen osaksi juurruin.
Opin näkemään metsän puilta,
puut metsältä.
Kuulemaan perhosen lennon,
näkemään tuulen liitelyn
niityn yllä.
Nyt
missä tahansa
mutta kotona tässä maisemassa.

Ei kommentteja

Kuka minä olen?

Maanantaina 11. heinäkuuta 2016 | Petteri Kerko

Saksalainen teologi Dietrich Bonhoeffer kirjoitti runon ennen teloitustaan ollessaan natsien vankina Tegelin vankilassa. Siinä hän pohti asemaansa maailmassa ja oman elämänsä mielekkyyttä. Yhdestä asiasta hän oli varma: Hän oli Jumalan oma. Haluan runon jakaa blogissani, koska saattaa olla, että meistä itse kukin joutuu elämässään joskus kysymään samaa, kuka minä oikeastaan olen?

"Kuka minä olen? Minulle sanotaan usein, että astuin sellini yksinäisyydestäni tyynesti, iloisesti, vakaasti. Kuin tilanomistaja kartanostaan. Kuka minä olen? Minulle sanotaan usein, että minulla oli tapana puhua vartijoilleni vapautuneesti, ystävällisesti ja selkeästi, ikään kuin minä voisin jaella käskyjä. Kuka minä olen?

Minulle sanotaan myös, että kannoin epäonniset päivät aivan samalla tavoin hymyillen, ylpeästi, kuin ihminen, joka on tottunut voittamaan. Olenko siis todella kaikkea sitä, mitä muut sanovat? Vai olenko vain sitä, mitä itse tiedän itsestäni? Levoton, kaipaava, sairas kuin lintu häkissä haukkoen henkeä ikään kuin kurkkuani kuristaisivat kädet. Kaivaten värejä, kukkia, lintujen laulua. Janoten ystävällisiä sanoja, läheisyyttä, heittelehtien vuoteellani odottaen suuria tapahtumia, vavisten voimattomana ikävöidessäni ystäviä, jotka ovat kaukana. Uupuneena ja tyhjänä, niin etten voi rukoilla, ajatella, toimia. Heikkona ja valmiina sanomaan hyvästit kaikelle.

Kuka minä olen? Tämä vai tuo toinen? Olenko tänään toinen ja huomenna joku muu? Olenko molempia yhtä aikaa? Tekopyhä toisten edessä? Ja itseni edessä alhainen, surkea raukka? Vai onko jokin minussa edelleen lyödyn armeijan kaltaista, armeijan, joka pakenee sekasorron vallassa voittoa, joka on jo saatu? Kuka minä olen? Nämä yksinäiset kysymykset pilkkaavat minua. Olenpa kuka tahansa, sinä, oi Jumala, tiedät: olen sinun!"

Ei kommentteja

Muumipeikon kesäruno

Maanantaina 4. heinäkuuta 2016 | Marja Liisa Liimatta

 

MUUMIPEIKON (JUHANNUS)KESÄRUNO

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen, voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.
-Tove Jansson

Kesälomaterveisin
Marja Liisa Liimatta
sairaalapastori

Yksi kommentti

Taivaallinen Ylilääkäri

Maanantaina 27. kesäkuuta 2016 | Tarja Tauriainen



Vuosia sitten olin ortopedisen osaston ylilääkärin vastaanotolla. Lääkäri katsoi röntgenkuvaa oikeasta polvestani ja sanoi: "Onpa pahan näköinen kuva". Kahden päivän päästä piti vaihtaa polveeni tekonivel. Olin operaatiosta kovasti peloissani. Kammotti ajatus, että omaa jalkaa sahattaisiin, tulisi paljon kipuja enkä pääsisi pitkään aikaan liikkumaan.

Seuraavana iltana halusin mennä Munkkiniemen kirkkoon lehtori Ulla-Christina Sjömanin suosittuun esirukousiltaan. Hän oli pitänyt näitä iltoja kymmeniä vuosia. Kirkossa oli illan aikana aina vahva Pyhän Hengen läsnäolo. Ensimmäisiksi sanoiksi kuulin: "Teistä on joku ehkä joskus ollut tilanteessa, että lääkäri on sanonut röntgenkuvia katsoessaan, onpa pahan näköinen kuva. Ei hätää, kuvia on ollut katsomassa myös Jeesus". Pelkoni muuttui saman tien luottamukseksi. Kaikki menee hyvin. Leikkaustahan tulisi valvomaan Taivaallinen Ylilääkäri enkelijoukkonsa kanssa. Ja kaikki meni hyvin.

Olin taas samassa tilanteessa, reilut 6 vuotta myöhemmin. Nyt oli toisen polven aika. Edellinen kokemus nousi vahvasti muistista. Pelon tilalle tuli luottamus. Herra ohjaa ja ottaa pois kaiken ylimääräisen jännityksen ja antaa levon ja rauhan.

Sain ystävältäni luettavaksi Raamatun kohdat: Jes.55: 12-13 ja Tim.1: 6-10. Hän myös kertoi lähettäneensä Israeliin matkanneen ystävänsä mukana rukouspyynnön leikkaukseni puolesta Itkumuurille vietäväksi. Oli vielä jälkeenpäin tarkistanut sen menneen perille. Kaikella tällä on suuri merkitys pelokkaalle potilaalle.

Kun rukousavun saa tietää etukäteen, lukee Herran siunauksen ja palauttaa mieleensä Raamatun kohdan, jossa luvataan, että meille annetaan kuormaa vain sen verran kuin jaksamme kantaa, voi jäädä täydelliseen turvaan ja luottamukseen missä tilanteessa tahansa.

Ei kommentteja

Lysti-Lampaana Sääksissä

Maanantaina 20. kesäkuuta 2016 | Anna-Mari Tukeva

Toukokuussa vietin monta päivää Sääksin leirikeskuksessa. Oli hienoa saada olla yhdessä noin 1400 lapsen ja aikuisen kanssa retkipäivillä järven rannalla. Moni heistä oli siellä ensimmäistä kertaa, toivon ettei viimeistä. Lasten ja aikuisten silmistä ja hymyhuulilta saattoi lukea, että päivät olivat onnistuneet. Oli saatu olla luonnon helmassa päiväkotikavereiden ja kerhokavereiden kanssa. Sekä lapset että aikuiset viihtyivät.

Mielestäni, että on hienoa saada tehdä yhteistyötä kaupungin varhaiskasvatuksen kanssa monella eri tavalla. Nämä retkipäivät ovat hyvin pidettyjä ja odotettuja. Monelle ehkä jopa vuoden kohokohta, kun pääsee retkelle ja valmiin maittavan lounaspöydän ääreen. Tämä on yksi osoitus vieraanvaraisesta kirkosta. Annamme mieleenpainuvia muistoja oman seurakunnan leirikeskuksessa lipunnostoineen ja laskuineen. Alkuinfossa kerroimme päivän toimintapisteet ja rajat sekä pidimme seurakuntahetken aiheesta Luominen, josta olimme tehneet seitsemän kohdan rastiradan. Se sopi oikein hyvin tilanteeseen lintujen laulaessa, olimmepa säässä kuin säässä. Tänä vuonna meitä tosin hellittiin auringonpaisteella, vain yhtenä päivänä satoi. Eikä sekään haitannut, kun oli asian mukaiset varusteet.

Mikä näissä päivissä oli minulle ja monelle muullekin, varsinkin lapselle erityistä? No se, kun sain olla Lysti-Lampaana. Lysti on tullut jo monille tutuksi erilaisista tapahtumista, joissa se on ollut mukana. On hienoa nähdä, miten lapset juoksevat tutun Lystin syliin ja halaavat ihanan pehmeää turkkia. He kertovat, missä olemme nähneet aikaisemmin ja mitä heille sillä hetkellä kuuluu. Monet ovat tavanneet Lystin kirkossa, brunssilla, kerhossa, päiväkodissa, 4-vuotiaiden synttäreillä tai Willan satuhetkellä. Tuntuu hienolta huomata, että monet lapset ovat osallistuneet seurakunnan tapahtumiin. Lysti on hyvä maskotti, joka jää mieleen avoimuudellaan ja pehmeydellään.

Sääksin retkipäivien lopuksi annoin kaikille kotitehtävän: Keke. Mitä se tarkoitaa? Kesäkeskiviikkoisin voitte tulla vanhempien ja muiden läheisten kanssa tänne uudestaan. Voi sitä riemua, kun lapset hoksasivat, että oikeasti voisi tulla tänne uudestaan. Ja vielä oman perheen kanssa. Voisi näyttää ne majat joita rakenneltiin, sen linnunpesän jossa punarinta hautoi, sen koko hiekkarannan ja vielä ravintolan jossa oli hyvää ruokaa!

Tervetuloa kesäkeskiviikkoisin Sääksin avoimiin yleisöiltoihin ja juhannusaattona juhannusjuhliin!

Ei kommentteja

Kirkolla on salaisuus

Maanantaina 13. kesäkuuta 2016 | Veli-Pekka Toiviainen

Ehtoollisen viettoa Hyvinkään kirkossa.

Kukapa ei olisi huomannut tiedotusvälineitten yleistäviä mainintoja tyhjistä kirkoista ja laskevista osanottokäyristä. Joissain suurkaupungeissa sellaisiakin kirkkoja löytyy, mutta löytyy myös yhä uudelleen täyttyviä kirkkoja. Hyvinkään kirkko on myönteinen esimerkki. Keskimääräinen osanotto jumalanpalveluksiin oli viime vuonna lievästi nouseva keskimäärin 116 henkilöä per  jumalanpalvelus. Lasten, nuorten ja perheiden jumalanpalveluksissa osallistumiskasvu oli peräti 37 prosenttia. Samoin ehtoollisella kävijöiden määrässä (14880) oli nousua jopa 11 prosenttia. Ja sen kyllä huomaa. Siitä huolimatta näkökulmaa on kuitenkin syytä laajentaa.

Olin 1960-luvun lopulla kolmen kuukauden ajan Luterilaisen Maailmanliiton stipendiaattina Amerikoissa. Sain siellä toistuvasti esitellä Suomen kirkollisia oloja sikäläisille. Perusero oli selkeä: Suomessa seurakuntaelämä sykkii huomattavasti enemmän viikoittaisissa toiminnoissa ja erilaisissa piireissä, Atlantin toisella puolella lähes kaikki keskittyy sunnuntain jumalanpalveluksiin. Vertailupohja 1:1 ei pidä.

Jos Hyvinkäällä otamme pois viikoittaisen seurakunnallisen toiminnan, mitä jää kaventuneena jäljelle diakoniapalveluista, entä musiikki- ja konserttitoiminnasta tai lapsi- ja perhetoiminnoista? Entä varhaisnuorison ja nuorison tapahtumista puhumattakaan rippikoulujen opetustoiminnoista tai kansainvälisestä työstä? Tulos paljastaa seurakunnallisen työn erinomaisen laajuuden. Yksinkertainen vilkaisu viikko-ohjelmaan kertoo käsittämättömästä runsaudesta ja monipuolisuudesta. Tyhjääkö seurakunnassa, kirkoissa? Kirkollisverolle on olemassa vastiketta.

Messuihin osallistuva voi joutua ihmettelemään runsasta ehtoolliselle osallistumista Hyvinkään kirkossa. Keskikäytävä on täynnä ehtoolliselle jonottavia, laidoilta pursuaa väkeä kohti alttaria, ehtoollinen on "in", hyvä niin. Huomaan pohtivani syitä tähän. Yksinäisten yhteyden kokemusko laittaa liikkeelle? Kenties. Mutta ei tarvitse olla yksinäinen kokeakseen ehtoollisen sakramentin selittämättömän mysteerin: tässä on Kristus itse läsnä aistein koettavalla tavalla ruumiinsa ja verensä eli itsensä puolestamme antaneena. Inkarnaatio jatkuu. Hengen kautta Hänestä tuli ihminen, yksi meistä. Ehtoollisen salaisuus on yhtä vähän selitettävissä kuin neitseellinen syntymä tai ylösnousemus. Henki tekee työtään tänäänkin, myös täällä.

Ehkäpä tässä on messun ja seurakunnan salaisuus, sisältöä ei voi selityksillä selventää. Voiman Henki, Pyhä Henki, Jumalan Henki tekee eläväksi. Mysteeri koskettaa, muuttaa, avaa Elämän.

Ei kommentteja

Odottamattomia vieraita

Maanantaina 6. kesäkuuta 2016 | Heidi Kajander-Maavuori

Ahvenanmaa

Merivoimat harjoitteli rannikkotaistelua suuressa yhteistoimintaharjoitus "Vienassa" toukokuun lopulla. Kaikki ei mennyt ihan putkeen. Sanomalehti Östnyland raportoi harjoituksesta sanoilla "övning gone wrong". Haastattelussa itäuusmaalainen Bjarne Winberg kertoo Sipoon mökkisaaressaan viettämästään trillerimäisestä illasta.

- Yhdentoista maissa illalla havahduin isoon veneeseen laiturissamme. Perunamaallamme ja metsän siimeksessä liikkui joukkio reppuselkäisiä miehiä. Säikähdin tosissaan. Silloin oli jo pimeää, enkä oikein kunnolla nähnyt millainen vene siinä kellui muutaman sadan metrin päässä minusta. Luulin nähneeni myös kiväärejä. (blogin kirjoittajan suomennos).

Winberg arveli kyseessä olevan sotilasharjoitus, mutta hän ei ollut saanut mitään etukäteisinformaatiota asiasta. Myöhemmin kävi ilmi sotilaiden nousseen vahingossa maihin aivan väärille saarille, ja puolustusvoimat pahoitteli asiaa kovasti.

Oletko koskaan saanut odottamattomia vieraita? Toivottavasti et yhtä sydämensykettä nostavia kuin uutisen haastateltu herra. Ehkä mökillesi on tullut sukulaisia yllätyksenä? Tai vanha ystävä vuosien takaa on piipahtanut etukäteen ilmoittamatta kotiovellasi? Ehkä joku seurakunnan pastori on piipahtanut onnittelukäynnille yhteyttä ottamatta?

Odottamattomat vieraat voivat olla ilo, tai väärään ajankohtaan sattuessaan hieman kiusaannuttavia tilanteita aiheuttavia. Ja kuten tästä kirjoituksesta käy ilmi, pahimmillaan myös pelästyttäviäkin. 

Olen ymmärtänyt, että Jumalan Poika, Jeesuskin saapuu takaisin maan päälle merivoimien sotilaiden tapaan. Jollei välttämättä veneellä, niin ainakin yllättäen. "Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä edes Poika, ei kukaan muu kuin Isä" (Mark. 13:32). Jeesus saapuu odottamatta, mutta minun uskoni on sellainen, että tuskin sieltä ihan kovin kovaa tuomion pasuunoihin puhallellaan. Uskon Jeesuksen palaavan hymy huulillaan tervehtimään rakkaita lapsiaan. Sillä Jumalan armo on ihmisen ajatuksia suurempi.   

Merivoimien viestintä Viena -harjoituksesta ei ollut tavoittanut kaikkia. Koska luet tätä blogia, oletan sinun olevan edes jollakin tapaa tietoinen Pelastajastamme, jota Vapahtajaksi ja Kristukseksikin kutsutaan. Kuinka me Jeesuksesta kuulleet osaisimme toimia niin, että viesti hänestä leviäisi, ja yhä useampi saisi kuulla armahtavan rakkauden käyvän rangaistusten edellä? Ettei kenenkään tarvitsisi paruusian aikaan kulkea perunamaansa poikki yömyöhällä outoa ja tyystin tunnistamatonta vierailijaa pälyillen.

"Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista "(Matt. 24:44).

https://www.ostnyland.fi/artikel/nar-du-far-ovantat-besok/

Ei kommentteja

Viljelemään ja varjelemaan

Tiistaina 31. toukokuuta 2016

 Metsälampi Espoon Nuuksiossa
Metsälampi Espoon Nuuksiossa. Kuva Jorma Ersta.

Olet ehkä joskus kuullut sanonnan "metsä kirkkoni olla saa". Lause vetoaa varmaan moneen ihmiseen. Eihän metsä mikään kirkko ole, mutta meillä suomalaisilla on metsään ja luontoon syvä ja luonteva suhde. Metsä ei ole meille pelottava paikka, kuten joillekin muille kansoille. Metsä on tuttu, turvallinen ja rauhoittava ympäristö useimmille suomalaisille.

Syy, miksi metsä koetaan lähes pyhänä ja kirkonomaisena johtuu mielestäni siitä, että siellä Jumalan luomistyö ympäröi ihmisen. Kaikki mitä nähdään, kasvillisuus ja puut, ovat syntyneet Jumalan voimasta. Paavali kirjoittaa kirjeessään roomalaisille, että sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, ihmiset voivat nähdä. Jumala on sen ihmisille ilmaissut. Jumalan näkymättömät ominaisuudet, voima ja jumaluus, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan (Room. 1:15).

Me ihmiset olemme ympäröineet itsemme suurelta osalta omien käsiemme jäljellä. Luonnon tilalla on betonia, asvalttia, autoja ja lasia. Niitä tietysti tarvitaan, mutta mitä kivisempi ja suurempi kaupunki ihmistä ympäröi, sitä ahtaammaksi ja ahdistuneemmaksi hän voi olonsa kokea. Ihminen vieraantuu helposti itsestään ja Luojastaan. Luonto sen sijaan rauhoittaa ja antaa voimaa. Luonnon järjestys ja tarkoituksenmukaisuus saattaa avata silmiä myös ihmettelemään ja kiittämään. Luonnon monimuotoinen kauneus tekee mielen kiitolliseksi, olemmehan osa luomakuntaa.

Raamatun alusta voimme lukea kuinka Jumala loi ihmisen, asetti hänet Eedenin puutarhaan ja antoi hänelle tehtävän viljellä ja varjella sitä (1. Moos. 2:15). Osallisuus Jumalan luomistyöstä hänen luonnossaan oli alusta alkaen ihmisen etuoikeus ja velvollisuus. Luonnossa voimme nähdä Jumalan suuruuden, hänen älynsä mittaamattomuuden ja suunnitelmansa kauneuden. Se velvoittaa ja muistuttaa meitä myös pitämään huolta itsestämme ja ympäristöstämme Jumalan työtovereina.

Sunnuntaina 5. kesäkuuta vietetään maailman ympäristöpäivää. Se on Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelman vuosipäivä, jolloin kiinnitetään huomiota ympäristökysymyksiin. Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma keskittyy ihmisten asuin- ja elinympäristöön liittyvien ongelmien tutkimiseen, alan kansainvälisen yhteistyön kehittämiseen sekä maapallon kestävään kehitykseen. Se perustettiin vuonna 1972 YK:n erityiselimeksi.

Ei kommentteja

Jerusalemin Pyhiinvaeltaja!

Tiistaina 24. toukokuuta 2016 | Pentti Helttunen

Tällaisen arvonimen ja kunniakirjan saimme keväällä Israelin matkalla.

Itkumuuri
Kuva Pentti Helttunen. Valokuva on Itkumuurista Jerusalemissa.

Tel Avivin lentokentältä menimme Jaffossa toimivaan Beit Immanuelin messiaaniseen seurakuntaan. Sen työyhteydessä ovat Annu ja Pedro Santos, Annu on suomalainen fysioterapeutti ja Pedro on pastori-arkkitehti. He kertoivat, että nykyisin on vapaampaa tehdä evankelioimistyötä ja jakaa Raamattuja. Oppaan mukaan messiaanisia juutalaisia olisi noin 15000.

Galilean maakuntaan ja sen retkikohteisiin tutustuimme Tiberiaksesta käsin. Tiberias perustettiin v. 20 jKr. ja se sijaitsee Kinneretin järven länsirannalla. Tämä makean veden järvi on nyt noin 213 metriä meren pinnan alapuolella ja siitä Israel saa 2/3 makeasta vedestään, 1/3 puhdistetaan merivedestä.

Kapernaumiin purjehdimme "Jesus Boat" -veneellä Tiberiaksesta. Kävimme Pietarin kotitalon raunioilla, jonka päälle kahdeksan pylvään varaan on rakennettu uusi moderni kirkko. Ajoimme Golanin ylänköä Pyhän maan korkeimman paikan Hermon vuoren juurelle Jordanin alkulähteille Baniakseen Filippuksen Kesareaan. Hermonilla laskettelukeliä olisi vielä ollut, mutta jätimme laskettelut toiseen kertaan. Palatessa poikkesimme Autuaaksijulistusten kirkossa laulamassa "Maa on niin kaunis".

Jerusalemiin teimme päivän retken. Aloitimme Getsemanen puutarhasta ja tutustuimme Kaikkien kansojen kirkkoon, jonka fasadissa on upea mosaiikkityö kuvaten Jeesusta rukoilemassa yksin ja tämän yläpuolelta löytyvät kreikankieliset kirjaimet Alfa ja Omega. Fasadin yläpuolella on kaksi kaurispatsasta muistuttamassa psalmista 42:1 "Niinkuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa sinua, Jumala."

Puutarhahaudalla meillä oli ehtoollisen vietto. Haudan oveen oli kaiverrettu teksti:"He is not here - for He is risen". Paikka oli rauhallinen, paljon kukkia ja linnut lauloivat puissa. Vietimme yhdessä nurkkauksessa ryhmän kesken ehtoollisen.

Vanhassa kaupungissa kuljimme matkan Via Dolorosaa - Ristin Tietä. Länsimuurilla eli itkumuurilla pysähdyimme ja siellä oli mahdollisuus laittaa rukouspyyntöjä muurin massiivisten kivien rakoon. Tämä muurinosa on säilynyt Herodes Suuren rakennuttamasta Jerusalemin temppelistä, jonka Tiituksen sotajoukot hävittivät v. 70 jKr. Siitä alkoi juutalaisten 1900 vuotta kestänyt karkotuksen aika. Kuuden päivän sodassa v. 1967 Israel sai Jerusalemin hallintaansa. Länsimuuri lienee pyhän maan tärkein paikka, koska se symbolisoi Israelin kansan paluuta Luvattuun Maahan. Päivän lopuksi tutustuimme Israel-museoon ja Jerusalemin pienoismalliin.

Jerikossa maailman vanhimmassa kaupungissa poikkesimme Kuolleelle merelle mentäessä. Raamatussa Jeriko tunnetaan paikkana, jonne Israelin heimot Joosuan johdolla ensimmäisenä hyökkäsivät Egyptistä palattuaan.

Kuollut- eli suolameri on nykyisin noin 430 metriä meren pinnan alapuolella. Veden suolapitoisuus on 30 prosenttia. Suola sisältää paljon mineraaleja ja kosmetiikka-teollisuus on kehittänyt tuotteita näistä raaka-aineista mm. Ahava-tuotteet. Vedessä on nautinto kellua ja sitä ennen voi ottaa mutakylvyn, mutta suuhun ja silmiin ei suolavettä saa mennä. Kuulimme muutamien jopa menehtyneen varomattomuuden vuoksi.

Beit Sheanin kaivauksilla kävimme Sachneen mentäessä. Arkeologit ovat löytäneet jopa 18 kaupunkikerrosta, joista roomalainen lienee vaikuttavin; roomalainen amfiteatteri on suurin koko maassa esiin kaivetuista, laveat kadut, kylpylät höyrysaunoineen ja mosaiikkilattiat. Maanjäristys tuhosi kaupungin 749 jKr.

Gilboan vuorelta kävimme katselemassa Jisreelin laaksoa ja mahtavia maisemia. Laaksoalueesta osa on aikoinaan ollut kelvotonta suoaluetta, mutta sinne on rakennettu valtavat määrät kalanviljelyaltaita. 

Sachnen kansallispuisto on eräs kauneimmista paikoista Israelissa. Uimme lämpimässä lähteessä, veden lämpötila on lähes 28 astetta ympäri vuoden. Paikalle kokoontuu paljon sekä turisteja että paikallista väkeä viettämään vapaa-aikaa.

Kaanaan kylässä kävimme vanhassa kirkossa ja tietysti viinikaupassa maistamassa eri viinilajeja. Nasaretissa poikkesimme Pyhän Marian uudehkossa katolisessa kirkossa. Kävelymatkan päässä on Nasaretin perinnekylä, jossa palasimme pari tuhatta vuotta taaksepäin tutustuen eri ammatinharjoittajiin kuten paimeneen, puuseppään, kutojaan ja kierroksen lopuksi nautimme perinneaterian. Tzipporissa, Marian kotikaupungissa, kiertelimme kaivauksilla ihailemassa vanhoja upeita mosaiikkilattioita.

Lyhyesti Israelista

Israel-sana merkitsee "taistella Jumalan kanssa" tai "Jumala kamppailee" tai "Jumala hallitsee". Mooseksen kirjassa kerrotaan Jaakobin painista ja siinä yhteydessä Jaakob sai uuden nimen Israel.

Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että seurakunnassamme on kokoontunut uskollisesti jo vuosikymmenet Israel Raamattu- ja rukouspiiri. Kokoontuminen päätetään Israelin kansallislauluun Hatikvaan ja siunataan Israelia:

"Herra siunatkoon sinua Israel ja varjelkoon sinua. Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, aamen."

Siunataan näin Israelia unohtamatta arabikristittyjä sekä arabikansoja, joissa ihmisten kärsimys ja ahdinko sodanjaloissa on sanoin kuvaamatonta.

Ei kommentteja

Haasteena suuret kysymykset

Maanantaina 16. toukokuuta 2016 | Tarja Tauriainen

Genesaretin järven ranta.

Hyvinkään seurakunnan luottamushenkilönä minulla oli mahdollisuus osallistua luottamushenkilöille suunnattuun koulutukseen Kirkkonummella 2.4.2016. Neuvottelupäivillä saimme kuulla hyviä luennoitsijoita ja ajankohtaisia kirkon asioita. Päivä oli antoisa ja herätti paljon ajatuksia. Pohdin itsekseni, miten kuulemistamme asioista voisi keskustella omassa seurakunnassa niin seurakuntalaisena kuin luottamushenkilönäkin.

Piispa Tapio Luoma kertoi omalla selvällä esiintymistyylillään monipuolisesti monikulttuurisuuden kohtaamisesta seurakunnassa. Otsikoita olivat mm. uhka vai mahdollisuus, turvattomuuden tunne, turvapaikanhakijan tukeminen, ihmisarvo kuuluu kaikille, parasta kohtaamista on olla ihminen ihmiselle.

Espoon hiippakunnan kansainvälisen asiantuntijan Anssi Almgrenin johdolla jouduimme pohtimaan, miten omassa seurakunnassamme toimittaisiin, jos ja kun jokin kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija kolkuttelee kirkon ovelle apua hakien. Onko tilanteeseen tehty etukäteissuunnitelmaa? Olisiko tärkeää pohtia myös, toimitaanko Suomessa jokaisessa seurakunnassa tällaisissa tilanteissa yhtäläisesti vai otetaanko turvapaikanhakija jokaisessa seurakunnassa vastaan omin neuvoin?

Kielteisen päätöksen saaneista joku varmaan tulee hakemaan apua kirkolta, kuten historiassa on aina ennenkin tehty. Kirkko ei voi sulkea ovia, mutta se ei voi myöskään piilotella turvapaikanhakijoita. Apua voi kysyä Pakolaisavusta ja Pakolaisneuvonnasta sekä pakolaiskysymyksiin erikoistuneelta lakimieheltä, kun kielteisen päätöksen saaneen turvapaikanhakijan asioita aletaan selvittelemään.

Puhuttiin myös Sote-uudistuksesta kirkon näkökannalta. Aivan uutta. En ollut ennen osannut yhdistää, että Sote-uudistus vaikuttaa myös seurakunnan toimintaan. Kuntien monien tehtävien siirtyessä maakunnille seurakunnan yhteistyösopimukset raukeavat, esim. perheasiainneuvonta. Mistä maakunta ostaa tulevaisuudessa tämän työmuodon?

Tulevaisuudessa kuntalaiset voivat hakea apua kunnalliselta, yksityiseltä tai kolmannen sektorin palveluntarjoajilta. Kuuluuko kirkko sitten kolmanteen sektoriin, sitä ei vielä kukaan osaa sanoa. Puhuttiin jopa kirkon säätiömuotoisesta palveluntarjoajasta, joka voisi olla mukana kilpailutuksessa. Paljon kysymyksiä, joihin ei vielä ole vastauksia kenelläkään.

Itse jäin pohtimaan kaikkea päivän aikana heränneitä ajatuksia: maailman epävakaata tilannetta, maamme tämän hetkistä taloudellista tilannetta, turvapaikanhakijoiden tulvaa, kirkon asemaa turvapaikkana, erilaisia kristittyjä ja samalla sukupuolineutraalia avioliittokeskustelua, Sote-uudistuksen mukanaan tuomia uusia haasteita sekä Luomakuntavastuuta.

Luottamushenkilönä tunsin itseni pieneksi näiden ajankohtaisten suurien kysymysten edessä. Kaipaisin avointa keskustelua, tietoa missä omassa seurakunnassani mennään em. asioiden tiimoilta ja miten osaan vastata luottamushenkilönä seurakuntalaisten kysymyksiin. Voimme ainakin panna kädet ristiin ja rukoilla viisautta kaikille päättäjille niin maailmalla, omassa maassamme kuin paikallisesti ja omassa seurakunnassamme.

Kuva Tarja Tauriainen. Valokuva on Genesaretin järven rannalta Israelista

Ei kommentteja

Maailma muuttuu – vai muuttuuko sittenkään?

Tiistaina 10. toukokuuta 2016 | Anja Tauriainen

Tutkimusmatkani omaan historiaani jatkuu papereitani penkomalla. Varaston nurkasta pahvilaatikosta löysin vajaa 40 vuotta sitten Oulussa oppilastovereilleni kirjoittamani aamun avauksen. Hämmästyin aiheen ajankohtaisuutta, sillä se sopii nykyaikaankin. Vahinko, että me ihmiset emme näytä oppivan mitään aikaisemmista ajoista vaan samat virheet on toistettava uudestaan ja uudestaan.

Tänäkin päivänä tiedotusvälineistä kuulemme ihmisten julmuudesta ja ympäristön tuhoamisesta.  Turrummeko kuullessamme, katsellessamme ja lukiessamme kaikesta kauheudesta? Pakkohan se on, kun emme kaikkeen voi vaikuttaakaan. Turtuminen on inhimillistä itseämme kohtaan, kunhan emme kokonaan sulje sydämiämme niiltä ihmisiltä, joita nuo kauheudet koskevat.

Ääneni vuosien takaa kertoo: "Ympäristö on tärkeä. Jopa niin tärkeä, että on keksitty neutronipommi - ase, joka tuhoaa elämän, mutta jättää ympäristön miltei koskemattomaksi. Tietystikin on toinen asia, onko täällä enää silloin ketään, joka nauttisi jälkeen jääneestä ympäristöstä, ehjistä kaupungeista vailla elämänkipinääkään.

Kullankimallus silmissään ja luonnosta hyötyminen johtotähtenään ihminen on osaksi huomaamattaan, osaksi jopa tietoisesti tuhonnut omaa elinympäristöään. Maailmassa on paljon saasteita ja myrkkyjä, jotka uhkaavat myös ihmistä itseään. Vaikka onkin paljon sellaista, mikä ei ole enää pelastettavissa, koskaan ei ole liian myöhäistä.

Mutta moni muukin asia kuin luonto on saanut oman osansa saastumisesta. Televisio, elokuvat, lehdet ja sarjakuvat liittävät väkivallan olennaiseksi osaksi arkista elämänrytmiämme. Nykyihmistä on vaikea säväyttää. Tyytyväisenä hän seuraa sohvannurkastaan mitä verisimpiä tapahtumia - kuuluvathan ne erottamattomasti TV-iltaan. Monissa ihmisissäkin on jotain pahaa, rumaa ja likaista, monen mielen täyttävät viha, kateus, pahansuovuus ja piittaamattomuus lähimmäisistä.

Myös me ihmiset olemme osa ympäristöä, jossa elämme, osa kouluyhteisöä ja jokainen meistä voi omalta osaltaan vaikuttaa sen ilmapiiriin aloittamalla maailman parantamisen omasta itsestään."  

Kuitenkin on pakko uskoa ja toivoa siihen, että jossain vaiheessa koittaisi aika jolloin asiat saataisiin raiteilleen maailmassa. Siten, että maailmasta tulisi oikeudenmukainen paikka kaikille. Jos toivo lakkaa, niin kyynisyys saa vallan. Jos ei muuta, niin kultainen sääntö tulisi jokaisen ihmisen Raamatusta muistaa. Matteuksen evankeliumissa (Matt. 7:12) kuvataan Jeesuksen saarnanneen kultaista sääntöä vuorisaarnassaan: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille."   Jeesus mainitsee kultaisen säännön hiukan eri sanoin myös Luukkaan evankeliumissa (Luuk. 6:31): "Tehkää toisille se mitä tahtoisitte toisten tekevän teille."

Ei kommentteja

Suojelua vai pelkoa?

Maanantaina 2. toukokuuta 2016 | Reijo Huuskonen

Odottamaton näky muutama viikko sitten: kymmenpäinen nuorten miesten mustapaitaporukka tallustamassa Hyvinkään Uudenmaankadulla. Toki tiesin ilmiöstä uutisten perusteella, nyt se oli livenä silmien edessä.

"Varjelemme vierailta. Puolustamme puhdasta Suomea." Tähän tapaan soturit katupartiointiaan perustelevat. Mutta lisääntyykö turvallisuus tällä tavalla?

Kun katselen länsimaisen arvopohjamme perustan eli Raamatun kantaa muualta keskellemme tulleisiin, löytyy aivan yksiselitteinen vastaus. "Älä sorra muukalaista, olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä ja tiedätte, mitä on elää vieraassa maassa muukalaisina." Jeesus itse oli pienenä pakolainen. Ja hän muistuttaa kaikkia koskevasta tilinteosta viimeisen veräjän jälkeen: "Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne."

Jos jotakin ymmärrettävää haluaa hakea viime aikojen muukalaispelosta ja vihasta, se on islamin uhka. On realismia, että tulijoiden joukosta löytyy väkivaltaan taipuvia, sharia-laeista oppejaan soveltavia. Islamisoitumis-signaaleja on ilmassa. Mutta tilannetta eivät missään tapauksessa paranna vastakkainasettelu, banderollit ja polttopullot. Uhoava "suojelu" saa aikaan juuri sitä mitä vastaan yritetään nousta.

Mistä katujamme tallaavat soturit ammentavat käyttövoimaansa? Germaanisen mytologian Odin oli verinen sodanjumala, jolle mieluisa uhri oli hirtetty vanki. Kansallissosialismin aate käytti kuvastossaan näitä mytologian ikoneita.

Eilisen Hesarissa oli pari yleisönosastokirjoitusta Helsingin Pikku Huopalahdesta. Siellä oli ihmetelty samoja mustapaitoja. Pari siteerausta: "Olen onnellinen siitä että lapsemme saavat kasvaa monikulttuurisessa ympäristössä... Toivon, että he oppivat, että väkivalta tai sillä uhkaaminen eivät ole hyvä tapa hoitaa ristiriitoja." "...olemme pyytäneet ystävällisesti, etteivät he kantaisi huolta Pikku Huopalahden naisista. heidän toimintansa ei herätä meissä huojennusta vaan pelkoa."

Ei kommentteja

Neljä hetkeä

Tiistaina 26. huhtikuuta 2016 | Tuija Mattila

Seurakunnan päiväkerho on juuri alkanut. Nelivuotias Anni kiipeää työntekijänä toimivan lastenohjaajan syliin, laskee päänsä tämän olkapäälle ja ummistaa silmänsä.

Rippileirin kolmas päivä on lopuillaan. Pekka - yksi rippikoululaisista - tarttuu kuin tarttuukin nuorisonohjaajan ojennettuun käteen ja näin koko leiriryhmä muodostaa suuren sisaruspiirin.

Kahden lapsen yksinhuoltajaäiti katsoo diakoniatyöntekijältä saamaansa osto-osoituslomaketta. Siinä lukee, että hän voi ostaa ruokaa ja hygieniatuotteita lapsilleen. Äiti nostaa katseensa ja helpotuksen kyyneleet alkavat valua hänen poskiaan pitkin.

Vanha leskimies makaa sairaalan vuoteessa. Sairaalapappi istahtaa hänen vuoteensa ääreen ja yhdessä he lausuvat Herran siunauksen. Vanha leskimies hymyilee ja sulkee silmänsä.

Neljä erilaista hetkeä. Niissä kiteytyy seurakunnan toiminnan syvin olemus.

 

Yksi kommentti

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |