Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Arkisto

4 kirjoitusta

Kirjoitukset ajalta: maaliskuu 2016

Ylösnousseen seurassa

Tiistaina 29. maaliskuuta 2016 | Hannele Karppinen

Näin toisena pääsiäispäivänä mietin sitä, miten seurakuntamme mahdollistaa paastonajan, hiljaisen viikon ja pääsiäisen vieton. Katselen asiaa omasta seurakuntalaisen näkökulmastani.

Tuhkakeskiviikosta alkava paastonaika näkyy ainakin messujen sisällössä. Palmusunnuntaina esitettävä Matteus-passio ei olisi mahdollinen ilman seurakunnan tukea. Olen saanut laulaa sitä 90-luvulta lähtien ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa suomen kielellä. "Käy nyt Siion murheen taival" kutsuu alkukuoro matkalle Jeesuksen kärsimystielle. Omalla äidinkielellä laulettuna teos avautui ihan uudella tavalla, erityisesti aariat, joissa mietiskellään Jeesuksen kärsimyksen ja kuoleman merkitystä minun kohdallani. Tuntui kuin olisin ollut Getsemanessa, kun Jeesus on vangittu ja altto ja sopraano laulavat duettoa ja II-kuoro laulaa tai kuin huudahtaa laulun päälle: "Seiskää", "Irti", "Älä lyö" ja sitten koko kuoro yhtyy pyytämään ensin taivaan voimia ja sitten tuonelan voimia auttamaan Jeesuksen vapauttamisessa. Ja kun Pietari on kieltänyt Jeesuksen, laulaa altto riipaisevan ihanan aarian "Oi, sääli mua!" Matteus-passio on melkoinen matka, joka koettelee kyllä kuulijoiden istumalihaksia ja keskittymiskykyä, mutta loppukuoro palkitsee vaivan, kun Jeesus on saateltu haudan lepoon.

Tänä vuonna ehdin kiirastorstaina töistä juuri ja juuri vanhan kirkon messuun, joka oli taas niin puhutteleva, kun alttari riisutaan ja valot sammutetaan. Ja pitkäperjantain jumalanpalvelus ilman urkuja on aina niin koskettava. Sitä en tahdo jättää väliin ellei ole ihan pakko. Jos on menty kotiseudulleni pääsiäisen viettoon, olemme ajoittaneet pitkäperjantaina matkan niin, että on poikettu kirkkoon Pälkäneellä. Viime viikolla istuin Hyvinkään kirkossa katsellen alttarilla olevia viittä ruusua, jotka kuvaavat Jeesuksen haavoja.

Pitkäperjantain iltana teatteri Beta Jouni Laineen ohjauksella vei taas musiikin ja teatterin keinoin läpi kärsimyksen ja kuoleman ylösnousemuksen iloon! Olen etuoikeutettu, kun olen saanut olla monena vuotena laulamassa näissä esityksissä. Joka vuosi minua sykähdyttää se, kun haudalta tuodaan viesti, että se on tyhjä, että Jeesus on noussut kuolleista! Ja ylösnousemuksen ilo jatkuu sitten lauantain yömessussa ja pääsiäispäivän messuissa. Kiitos Hyvinkään seurakunta!

Tämä kaikki ei ole vain muistelemista tai näytelmää, vaan Jeesus on oikeasti ylösnoussut ja elää! Hän on sovittanut kaikkien synnit. Hän elää seurakuntansa keskellä. Tämä on kirkon ihana viesti! Hän kutsuu meitä seuraansa joka päivä. Jeesuksella on jokaiselle tehtäviä Hänen valtakunnassaan. Ylösnousseen Vapahtajani kanssa minäkin uskallan käydä niihin tehtäviin, joita on edessäni.

Yksi kommentti

Hyysäyskristillisyyttä

Maanantaina 14. maaliskuuta 2016 | Petra Pohjanraito

Olen viime aikoina pohtinut uskon olemusta enemmän kuin pitkään aikaan. Sitä, miten uskonnossa jaetaan valtaa ja vastuuta. Moni tulee kirkon piiriin hädässä, omat voimat ovat lopussa ja eletään vaikeuksien keskellä. Hädässä oleva ihminen on avuton oman elämänsä edessä. Ja etsii varmuutta.

Silloin on helppo tarttua tarjottuihin varmoihin ja selkeisiin sääntöihin oikeasta uskosta, ei ole voimaa ottaa itse selvää. Säännöt tuntuvat aluksi helpottavilta ja turvallisilta, mutta niihin liittyy usein monenlaisia vaatimuksia uskon suhteen. Sinun on tehtävä näin ja näin, oltava tietynlainen.

Se, joka vuosi vuoden jälkeen on varma uskostaan ja tavastaan uskoa, saattaa langettaa uskon asioita tunnustelevan päälle suuren vaatimusten taakan. Pian hädässä oleva huomaa olevansa toisenlaisessa hädässä, ulkopäin tulevassa sielunhädässä. Siihen auttaa vain oikeanlainen usko ja yhteys oikeanlaisiin uskoviin.

Kuppikunnissa voidaan hyvin niin kauan kuin joku herää kyselemään uskoaan, ihmettelemään Raamattua, löytämään uutta. Kyselevä löytää yllättäen synnin ohelle tunteen häpeästä, kelpaamattomuudesta, epävarmuudesta ja hyväksynnästä. Hän havahtuu etsimään Jumalalta vastausta, katsomaan häntä uusin silmin. Katsomaan Jeesusta ja näkemään hetkiä, jolloin hän kirkastaa kasvonsa lähimmäisissä meille.

Syntinen voi yrittää ratkaista kelpaamattomuuttaan suorittamalla, tekemällä oikein ja vaatimalla oikein tekemistä muiltakin. Uskosta tulee suoritus, Jeesus jää sovituksineen taka-alalle, vaikka häntä yritetään pitää etualalla muodon vuoksi. Hän ei olekaan kurjan ainoa lohdutus ja toivo, vaan uskonto on tullut tilalle.

Kuka meistä haluaa, että meille sanellaan oikea usko ja samalla meihin kohdistetaan vallankäyttöä? Eikö parempi vaihtoehto ole tunnustella ja etsiä itse uskoa, olla ehkä eri mieltäkin toisten kanssa ja kantaa itse vastuuta uskostaan. Löytää Jumalan lähelle omaa uskon polkua, jossa saa kulkea Jeesuksen jalanjäljissä välillä tieltä poiketen ja ihmisyyttä oppien.

Ihmisiä on hyvä auttaa etsimään Jumalaa, mutta hyysäystä ei kukaan tarvitse. Luther on sanonut, että Jumala auttaa sitä, joka auttaa itse itseään. Se ei tarkoita, että ihminen on oman onnensa seppä. Se tarkoittaa, että ihmisellä on mahdollisuuksia vaikuttaa sekä uskonelämäänsä että elämäänsä ylipäätään. Ei ole olemassa valmiina annettua uskoa, eikä valmiina annettua elämää.

Yksinkertainen usko ja pieni riittää, sinapinsiemenen vertaa harvalla onkaan. Jokainen saa uskoa sen verran kuin hänelle lahjaksi annetaan. Sisältä päin tuleva sielunhätä on Jumalan lahjaa, hätä päästä hänen lähelleen. Oivallus tulla rukouksin Jumalan eteen ja löytää rauha hädän keskellä. Jeesuksen sanat ovat usein toistetut, mutta todet: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. "Perässä ei ole huutomerkkiä, se on tosi toteamus, Jeesuksessa on lepo.

2 kommenttia

Päiväkotien pääsiäiskirkoissa tavataan!

Keskiviikkona 9. maaliskuuta 2016 | Merja Telsavaara

Pääsiäisalttari Martin seurakuntatalossa

Ulkona sataa vettä ja lumet sulavat kohisten. Olen ollut aina kevätihminen ja odotan jälleen kuumeisesti ensimmäisiä lämpimiä päiviä. Sitä ennen on kuitenkin edessä pääsiäinen, joka meille papeille on usein työlästä aikaa. Onneksi työ on kuitenkin mieleistä, itse en voi kuvitellakaan työskenteleväni muualla kuin seurakunnassa, ja mieluiten juuri lasten ja perheiden parissa.

Maanantaiaamuna pyörähtävät käyntiin päiväkotien pääsiäiskirkot, joihin myös muut lapset ja lastenmieliset ovat luonnollisesti tervetulleita. Käymme yhdessä läpi pääsiäiskertomuksen eli sen kuinka Jeesus aterioi opetuslastensa kanssa ja pesi heidän jalkansa, ja pian tuon jälkeen kuoli ristillä. Mutta ennen kaikkea juhlimme sitä, että Jeesus nousi ylös haudasta ja elää tänäkin päivänä. Ikään kuin valmiina rekvisiittana kaikissa kirkoissamme ja kappeleissamme on tyhjä risti, voiton ja uuden elämän merkki.

Pääsiäinen on mielestäni kirkkovuoden keskeisin juhla, koska siihen sisältyy kristinuskon tärkein sanoma. Yhteen lauseeseen tiivistettynä: Jeesus sovitti meidän syntimme, jotta me saisimme anteeksi ja meillä olisi iankaikkinen elämä. Pienten lasten kanssa pääsiäisen sanomaa ei voi käsitellä samoin kuin aikuisten kanssa, joten silloin on itsellänikin tilaisuus heittäytyä miettimään pääsiäiseen liittyvien symbolien merkitystä.

Tälläkin hetkellä yöpöydälläni puskee mullan alta esiin kolme astiallista ohranjyvistä idätettyä pääsiäisruohoa. Mutta kuinkahan moni meistä aikuisista tulee ajatelleeksi, miten pääsiäisruoho, tiput ja munat liittyvät kristilliseen pääsiäiseen? Itse asiassa pääsiäisruohon symboliikan voi liittää suoraan Jeesuksen sanoihin siitä, kuinka siemenestä kasvaa jotain suurta: "Jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää". (Joh. 12:24)

Myös pääsiäismunalla on paljon suurempi merkitys kuin se hienoon paperiin kiedottu hauras suklaaherkku antaa ymmärtää. Munan ehjä kuori kuvaa Jeesuksen hautaa, josta kuoren rikkouduttua nousee uusi elämä. Pääsiäistiput taas kuvaavat hauskasti mutta samalla kauniisti ylösnoussutta Kristusta. Uusi elämä koittaa siellä, mistä sitä ei välttämättä osata etsiä.

Pääsiäismunat, tiput ja muu lapsille tärkeä symboliikka on mukana myös päiväkotien ja pikkulapsiperheiden pääsiäiskirkoissa, ja niiden merkitystä käydään läpi lasten ehdoilla. Toivotankin kaikki lapsiperheet tervetulleiksi pääsiäishartauksiin aivan erityisesti Paavolan seurakuntakodille maanantaina 14.3. klo 9.00 ja 10.00, Martin seurakuntatalolle keskiviikkona ja torstaina 16.3. ja 17.3. klo 10.30, Hyvinkään kirkkoon perjantaina 18.3. klo 9.15 ja 10.15, Vanhaan kirkkoon perjantaina 18.3. klo 9.15 ja 10.15. tai Vehkojan seurakuntakeskukseen maanantaina 21.3. klo 10.30.

Hyvää paastonaikaa ja pääsiäisen odotusta!

Ei kommentteja

Ranskanleipä vs. ruisleipä vs. taivaanleipä

Torstaina 3. maaliskuuta 2016 | Janne Rönni

Ranskan- ja ruisleipä

Lapsena suosikkileipäni oli ranskanleipä. Koulusta kotiin tultuani saatoin syödä jopa puolet koko leivästä ja aina kun vanhempani kysyivät, että mitä leipää ostettaisiin niin saatoin toivoa juurikin tuota ranskanleipää ostettavaksi. Aina silloin tällöin toiveeni toteutui ja meille ostettiin tuota lempileipääni, mutta ilo oli lyhyt: leipä loppui aina liian nopeasti. Monesti myös toiveeni ei toteutunut vaan meille ostettiin jotain aivan muita leipiä. Näin hieman vanhempana on pakko todeta, että ranskanleivässä ei ole kuin yksi vika. Nimittäin se ei oikein kunnolla ravitse. Aika nopeasti, vaikka olisi syönyt kokonaisen ranskanleivän, tulee uudestaan nälkä ja pitääkin syödä jotain ravitsevampaa.

Kun vartuin ja ikää tuli lisää opin myös syömään ruisleipää. Lapsena en juurikaan tykännyt ruisleivästä yhtään, vaan jos oli jotain tarjolla ihan mitä tahansa muuta leipää niin se kelpasi huomattavasti paremmin kuin ruisleipä. Ruisleipä on monella tapaa ravitsevampi kuin tuo ranskanleipä. Ruisleipä ravitsee paremmin ja on siten parempi välipala. Nykyään tuleekin syötyä huomattavasti enemmän ruisleipää kuin muita. Lapsuuden ajan inhokkileipäni on päässyt suosiooni.

Myöhemmin opin, että on olemassa vielä ravitsevampaa leipää kuin ranskan- tai ruisleipä. Se leipä myös käy kaikille niin keliaakikoille, maidottomille, suolattomille, karppaajille ja niin edelleen. Nimittäin taivaanleipä. Siinä vasta leipä, mikä vasta ravitseekin. Ravitsee jopa tämän elämän jälkeenkin.

Taivaanleipää, kun pääsee nauttimaan niin silloin ei enää tule nälkäiseksi. Taivaanleipää voisi kutsua myös elämänleiväksi. Jeesus kutsuu itseään elämän leiväksi. Jeesus, joka syntyi Beetlehemissä eli leivän talossa, puhuu Johanneksen evankeliumin luvussa kuusi näin: "Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää."

Elämän leipää on tarjolla meille ehtoollisessa, Pyhässä ateriassa, jossa meille tarjotaan Jeesuksen ruumis ja veri, leivässä ja viinissä. "Sinun puolestasi annettu ja vuodatettu". Ehtoollisessa saamme sielun ravintoa, joka kantaa koko elämän ajan, kaikissa iloissa, murheissa, ja hämmennyksessä. Ehtoollinen on sinua varten, vahvistukseksi ja ravinnoksi. Aina. Kaikkialla.

Ps. Tämä on julkaistu aikaisemmin Aamupostissa 15.3.2015, mutta aina yhtä ajankohtainen teema.


Jeesus elämän leipä

Ei kommentteja

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |