Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Arkisto

5 kirjoitusta

Kirjoitukset ajalta: tammikuu 2017

Samassa ketjussa

Maanantaina 30. tammikuuta 2017 | Merja Telsavaara

 Paperiketju

Tätä kirjoittaessani olen ensimmäistä päivää töissä lähes parin viikon sairasloman jälkeen. Olin tosi vihainen kun sairastuin juuri silloin, kun työpaikalla oli tulossa paljon mielenkiintoisia tapahtumia. Vähäisillä voimillani heittelin kotona tavaroita ja olin vihainen, koska en halunnut olla pois kaikista minulle tärkeistä asioista. Miten ihmeessä voisin perua kaikki tulevat työtehtävät ja tapaamiset seurakuntalaisten kanssa? Miksi juuri nyt, miksi juuri minä? Nämä kysymykset ovat meille kaikille niin tuttuja, ihan liian tuttuja! Lopulta sairaus kuitenkin voitti enkä jaksanut sängyn pohjalla enää riehua ja kapinoida sairautta ja Jumalaa vastaan.

Siellä omassa sängyssä ja sairaalan päivystysjonossa odotellessa minulla oli kuitenkin aikaa ajatella. Mietin, että ehkä sairaudella oli minulle jotain sanottavaa. Ehkä joskus onkin vain hyvä luovuttaa ote siitä oravanpyörästä, mihin on yleensä aivan huomaamattaan hakeutunut. On eheyttävää huomata, että en olekaan mikään korvaamaton ratas työpaikkamme koneistossa, ja mitään peruuttamatonta ei tapahdu vaikka olisinkin sairaana pari viikkoa. Se sanonta, että "ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki", ei siis pidä paikkansa ainakaan meidän seurakunnassamme. Hyvä niin, sillä olisi kauheaa ajatella, että koko työyhteisömme hajoaisi jos juuri minä en voisi pitää sitä kasassa.

Meidän seurakuntaamme ja koko kirkkoa pitää koossa paljon suurempi voima kuin me tavalliset ihmiset. Meitä heikkoja lenkkejä on paljon, jokainen mutkallaan kuka mihinkin suuntaan. Toiset meistä ovat katkeamaisillaan ja toiset elämänsä parhaimmassa kunnossa. Mutta ilman kaikkia meitä erilaisia lenkkejä yhdistävää Kristusta me emme pysyisi samassa ketjussa.

Vaikka meillä yksittäisillä seurakuntalaisilla olisi ongelmia ja ristiriitoja, kuulumme samaan Kristuksen kirkkoon. Ilman Kristusta meillä ei olisi kirkkoa eikä omaa kotiseurakuntaamme, missä saamme yhdistyä samaan ketjuun yhdessä muiden uskovien kanssa. Virren 454 mukaan: "Palvelijaa monta, yksi on Herra, Herra Jeesus Kristus. Palvelijaa monta, yksi on Herra. Hän yhdistää meidät."

Ei kommentteja

Riparit käynnistyivät vauhdilla

Tiistaina 24. tammikuuta 2017 | Janne Rönni

 

Ripari Sääksin leirikeskuksessa
Ripari Sääksin leirikeskuksessa kesällä 2016. Kuva Ari Suomi.

Viime sunnuntaina (22.1.) käynnistyi suurin osa tämän vuoden rippikouluista. Hieman alle kaksikymmentä ryhmää ja monen monta uutta rippikoululaista kokoontuivat Hyvinkään kirkkoon kahteen jumalanpalvelukseen. Yhteinen matka alkoi. Tällä matkalla korostuu ennen kaikkea oma asenne. Ei ainoastaan rippikoululaisen, vaan myös työntekijän. Millä asenteella itse lähtee tälle matkalle. Onko jo alkuunsa täysin hälläväliä, ei kiinnosta, vai antaisiko sittenkin mahdollisuuden nähdä ja kokea, mitä kaikkea ripari voi antaa ja mitä kaikkea siellä voikaan oppia. Malttaako luopua omista ennakkoluuloista?

Rippikoulu on suuri mahdollisuus tutustua itseensä, toisiin, omaan suhtautumiseen, omaan ajatteluun ja ennen kaikkea huikea mahdollisuus tutustua Jumalaan ja kristinuskoon. Eli tutustua siihen uskoon johon on kastettu tai johon mahdollisesti kastetaan. Harvoin tulee vastaan sellaisia tilanteita, että on oikeasti tilaa miettiä ja pohtia elämää ja omaa ajatteluaan näihin asioihin. 

Itse olen saanut osallistua moniin rippikouluihin ja laskuissa olen mennyt jo usein sekaisin, mutta yksi asia on varma: yksikään ripari ei ole ollut samanlainen. Eikä tule olemaan samanlainen. Jokainen on ollut aivan omanlaisensa. Onneksi näin. Muuten sitä itse kyllä kyllästyisin. Jokainen ryhmä on aivan ainutlaatuinen ja jokainen ihminen, joka ryhmään kuuluu tuo siihen oman tärkeän, ainutlaatuisen osansa. 

Riparit tulevat aina joka vuosi ja aina ne tuovat omat haasteensa. Miten saada riparista mielekäs ja että jokaisella olisi siellä hyvä ja turvallinen olla niin riparilaisella, isosella, isosten isosella, yövalvojalla kuin myös kaikilla työntekijöillä. Mutta myös sellainen, että sieltä voisi saada matkaevästä elämään, joka kantaa läpi elämän. 

Parhaimmat riparimuistot tulevat silloin, kun huomaa, että riparilla on saatu aikaan ilmapiiri, jossa jokaisella on hyvä olla ja uskalletaan jopa kysellä ja kyseenalaistaakin. Vetäjän roolista käsin parasta on myös se, että on saanut itse oppia jotakin uutta niin itsestäkin, toisista ihmisistä kuin Jumalastakin. 

Rippikoulut ilman Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeä ei ole mitään. Suurin voimavara on siinä, että kaikki on lopulta vain ja ainoastaan Jumalan varassa. Hän saakoon vaikuttaa vahvasti myös tänä riparivuonna ja antakoon sitä parasta mitä vaan voi antaa: armonsa, rakkautensa, läsnäolonsa.

Loppuun vetoomus seurakuntalaisille: muistakaa rukouksissa tämän vuoden ripareita ja kaikkia niitä, jotka niissä on mukana jollain tavalla. Tuetaan heitä, annetaan tilaa olla nuoria, tilaa kysyä ja mahdollisuus ihmetellä, tutustua.

Siunauttua ja varjeltua riparivuotta 2017! 

Ei kommentteja

Tajua ihme

Maanantaina 16. tammikuuta 2017 | Outi Korppinen

Hyvää uutta vuotta nuorisotyöstä!

Vuoden vaihtuessa usein punnitaan sitä, mitä menneenä vuonna tuli tehtyä ja opittua ja millaisin aatoksin lähdetään kohti uutta vuotta. Parissa viikossa moni on jo huomannut, että paluu arkeen on tapahtunut. Arki tuo haasteita elämään, pulmallisia tilanteita ja jyrkkiäkin alamäkiä, toisinaan taas pyrhälletään eteenpäin elämän huippuhetkissä, elämä on hienoa ja mahtavaa. Kuitenkin suurin osa elämää on se kuuluisa tasainen arki: koulu, työ, ruokakaupassa käynnit, perheen kanssa vietetty aika, harrastukset, ystävät ja mitä nyt kenenkin arkeen kuuluu. Arjen keskellä toisinaan tulee miettineeksi, millaisia asioita haluaisi välittää elämästä eteenpäin nuoremmilleen, millaista esimerkkiä haluaisi olla antamassa. Miten täällä voitaisiin sulassa sovussa elää arkea niin, että jokainen voisi kokea niitä elämän huippuhetkiä, jokainen voisi mahdollisimman hyvin välttyä alamäiltä ja jos kuitenkin niin käy, että elämä heittää eteen sellaisia kierrepalloja, joiden kanssa on hankalaa pärjätä, miten jokainen voisi niissä tilanteissa auttaa toisia ja itseäänkin omalta osaltaan. Miten olen itse elänyt ja mitä tehnyt sen eteen, että elämä olisi tuollaista, jossa jokainen kantaa oman kortensa kekoon?

Olin ennen nuorisotyöhön tuloa töissä päiväkodissa ja sieltä lähtiessäni sain työkavereilta runon, joka ohjaa ajatuksia juuri siihen suuntaan: miten elää omaa arkea niin että kaikkien on hyvä olla? Runo on Robert Fulghamin käsialaa ja kuuluu näin:

Elämän taito
Kaiken, mitä todella tarvitsen tietääkseni
miten elää ja miten tehdä ja miten olla,
opin lastentarhassa.
Viisaus ei ole ylioppilastutkintovuoren huipulla
vaan tarhan hiekkalaatikossa.
Opin siellä nämä asiat:
Jaa kaikki.
Pelaa reilua peliä.
Älä lyö ihmistä.
Pane tavarat takaisin sinne mistä otit.
Siivoa omat sotkusi.
Älä ota tavaroita, jotka eivät ole sinun.
Pyydä anteeksi, kun loukkaat jotakuta.
Pese kätesi ennen kuin rupeat syömään.
Vedä vessa.
Pikkuleivät ja kylmä maito tekevät hyvää.
Elä tasapainoista elämää - opi jotakin ja ajattele jotakin
ja piirrä ja maalaa ja laula ja tanssi ja tee työtä vähän joka päivä.
Ota nokkaunet iltapäivisin.
Kun lähdet ulos maailmaan,
varo liikennettä,
pidä toista kädestä
ja pysyttele yhdessä toisten kanssa.
Tajua ihme.

Näiden sanojen sisään kätkeytyy arkista viisautta ja niiden myötä toivotan ihmeellisen arkista ja arkisen ihmeellistä vuotta 2017!

Ei kommentteja

Rakkaat muistot

Torstaina 12. tammikuuta 2017 | Saija Lottonen

Lapuan Tuomiokirkko talvella 2016
Lapuan tuomiokirkko talvella 2016. Kuva Minna Ylimäki-Hemminki.

Tammikuun 28. päivä 2007 oli kaunis pakkaspäivä. Muistan edelleen sen vatsanpohjassa tuntuneen jännityksen, kun ajelimme aamulla kohti Lapuan tuomiokirkkoa. Virkapuku ensimmäistä kertaa päällä ja ajatukset tulevasta. Miten pappeus muuttaa elämääni? Miten ensimmäinen messu sujuu tai ensimmäinen kirkollinen toimitus. Odotukset olivat, mutta vanha sanonta siitä, kuinka "työ tekijäänsä opettaa" osoittautui paikkaansa pitäväksi tulevien kuukausien ja vuosien saatossa.

Eräs kollegani ohjeisti minua pappisvihkimyksen jälkeen, että kannattaa alkaa pitämään päiväkirjaa omista töistä. Koska olen ahkera päiväkirjan kirjoittaja, se ei ole ollut minulle ongelma. Säilytän arkistossani toimituspuheeni, valokuvat rippikouluryhmistä sekä ihmisten nimet, joita olen kohdannut toimitusten kautta. Olen säilyttänyt jokaisen joulukortin, kirjeen tai valokuvan, joita seurakuntalaiset ovat lähettäneet minulle jälkikäteen kiitokseksi tai muistoksi. Säilytän ne varmassa tallessa, jotta jonain päivänä eläkkeellä voin kaivaa ne esille ja palata muistoissani niihin hetkiin.

Parin viikon päästä pappisvihkimyksestäni on kulunut kymmenen vuotta. Satoja toimituksia, tuhansia ihmisiä ja kymmeniä messuja... Olen saanut kaksi lasta ja olen melkein nelikymppinen nainen. Mitä nämä vuodet ovat tuoneet tullessaan? Pappi kulkee ihmisen rinnalla, rukoillen ja kuunnellen. Iloitsee uuden elämän ihmeestä ja rakkauden lahjasta. Suree ja lohduttaa sairauden ja kuoleman edessä. Pappi näkee elämän kaikki sävyt, väriskaalat mustan ja valkoisen välissä. Jos nuorempana olin ehdoton ja yksioikoinen asioiden suhteen, en osaa olla sitä enää. Olen oppinut ihmisiltä elämästä valtavan paljon ja olen siitä kiitollinen. Taivaan Isä on antanut voimaa tarvittaessa ja kannatellut vaikeina hetkinä. Ilon hetkinä olen myös muistanut kiittää. Kauniista kohtaamisista, erilaisista ihmisistä ja hyvistä työtovereista, siunauksesta. Elämä on lahja.

Yksi kommentti

Itämaan tietäjien juhla

Torstaina 5. tammikuuta 2017

 Loppiainen

Tammikuun 6. päivänä vietetään loppiaista, joka päättää joulun pyhät. Nimitys loppiainen tuli Suomessa käyttöön 1600-luvulla. Se viittaa sananmukaisesti joulun loppumiseen.

Loppiaisen perinteinen nimi epifania tarkoittaa Herran ilmestymistä.

Loppiaisella on ollut eri aikoina erilaisia merkityksiä. Katolisessa ja luterilaisessa kirkossa sitä on vietetty keskiajalta lähtien itämaan tietäjien muistopäivänä.

Monissa maissa loppiaista kutsutaankin kolmen kuninkaan juhlaksi.

Matteuksen evankeliumissa (2:1-12) kerrotaan, kuinka itämään tietäjät tulivat Betlehemiin osoittamaan kunnioitustaan Jeesus-lapselle, vastasyntyneelle juutalaisten kuninkaalle: "Kun tähti tuli paikalle, jossa lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa."

Raamatussa ei mainita tietäjien lukumäärää, mutta kirkollisessa perinteessä heitä on aina kolme. Tämä johtuu siitä, että Jeesuksen saamia lahjojakin oli kolme: kulta, suitsuke ja mirha.

Tietäjiä alettiin varhain pitää myös kuninkaina. Heidän nimikseen on mainittu Melchior, Balthasar ja Kaspar. Näiden kolmen kuninkaan kruunut näkyvät edelleen Ruotsin valtakunnanvaakunassa: Tre kronor.

Kristillisessä perinteessä tietäjien on ajateltu edustavan myös kolmea maanosaa: Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa. Näin he muistuttavat siitä, että joulun sanoma kuuluu kaikille kansoille. Kristus on koko maailman valo. Siksi loppiainen on lähetystyön juhla.

Loppiainen on jouluakin vanhempi kristillinen juhlapyhä. Jo 200-luvulla sitä vietettiin Jeesuksen syntymäjuhlana. Pian sitä alettiin viettää myös Jeesuksen kasteen juhlana.

Ortodoksisessa kirkossa loppiainen, teofania, onkin edelleen Vapahtajan kasteen juhla. Kolmas vanha loppiaisen teema on Kaanan häät.

Lännen kirkossa nämä alkuperäiset teemat ovat siirtyneet loppiaisen jälkeisiin pyhiin.

Jutun teksti: KT/Minna Saarelma-Paukkala

Ei kommentteja

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |