Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Arkisto

4 kirjoitusta

Kirjoitukset ajalta: heinäkuu 2017

Yksi sinulta puuttuu

Maanantaina 24. heinäkuuta 2017 | Janne Rönni

Kauan, kauan sitten, kaukaisessa maassa eli muuan mies, jolla vaikutti elämä olevan kunnossa ja elämä niin sanotusti hymyili. Olipa hän vielä saanut kerättyä paljon omaisuutta niin ettei hänen tarvinnut olla juuri mistään huolissaan, vaan hän pystyi elämään elämäänsä huolettomasti. Kaikki näytti olevan ulkoisesti erinomaisesti. Miestä kuitenkin askarrutti yksi kysymys: miten ihminen voi pelastua, miten saada ikuinen elämä. Mies tunsi kymmenen käskyä ja säädökset ja toteutti niitä omasta mielestänsä oikein mallikelpoisesti, hän oli esimerkillinen. Mutta kysymys pelastuksesta, ikuisesta elämästä ei vaan hellittänyt vaikka kuinka hyvin toimi ja teki. Omat teot eivät tuntuneet riittävän, ei sitten millään.

Muuan miehen korviin kantautui uutisia merkillisestä miehestä, joka kierteli lähiseuduilla ja opetti kansaa hyvin vakuuttavasti ja kuulemma monet olivat lähteneet seuraamaan häntä. Mies oli puhunut jotain Jumalan valtakunnasta ja kuinka sinne pääsisi. Muuan mies päätti lähteä tapaamaan tuota miestä. Miehet kohtasivat. Muuan mies polvistui hänen eteensä ja he kävivät keskustelun, josta muuan mies tuli hyvin surulliseksi. Hän oli kysynyt tältä opettajalta, jota monet kutsuivat Ihmisen pojaksi, että mitä hänen tulisi tehdä, jotta saisi perittyä iankaikkisen elämän. Opettaja oli vastannut, että hän tietää kyllä kaikki käskyt. Muuan mies totesikin, että nuoresta pitäen hän oli niitä noudattanut. Opettaja katsoi miestä ja sanoi: "Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja annat rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua."

Muuan mies oli unohtanut yhden tärkeimmistä käskyistä: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi sinulla ei saa olla muita jumalia." Miehelle oli omaisuus noussut liian tärkeäksi, josta ei malttanut luopua. Mikä on se mihin turvaamme elämämme? Mihin laitamme toivomme, jos kaikki tuntuu katoavan? Mitään ei voida täältä viedä mukanamme, kun aikamme on tullut täyteen. Ainoa kestävä turva on meille annettu Jumalassa. Hänen armossansa on meille turva niin elämässä kuin kuolemassa. Tahdommeko turvautua Jumalan armoon ja heittäytyä Hänen varaansa? Helppoa se ei aina ole, mutta saamme luottaa siihen, että Hänellä on hyvät suunnitelmat meitä kaikkia varten. Aina ne eivät kohtaa omien suunnitelmiemme kanssa. Mutta lopulta kaikki koituvat niiden parhaaksi, jotka turvautuvat Ihmisen poikaan, Jeesukseen, omana vapahtajana ja lunastajana.

 

 

 

Ei kommentteja

Vaihtoehtoinen totuus

Tiistaina 18. heinäkuuta 2017 | Veli-Pekka Toiviainen



"Vaihtoehtoinen totuus" tuli USA:n viimesyksyisten presidentinvaalien myötä uudella rytinällä esiin, olihan se "trumpilaisen" maailmanselityksen keskeinen tekijä. Nyt olemme saaneet vuoden verran seurata tätä vaihtoehtototuuden vaellusta niin maailmanpolitiikan suurissa kuin vähän pienemmissäkin kuvioissa. Syytä onkin seurata. Olemmehan lähtökohtaisesti pitäneet mainitun viran haltijaa länsimaisen arvomaailman keskeisenä edustajana. Näin ei ole enää. Se on suuri menetys USA:lle. Läntisen kristillis-roomalais-kreikkalais-juutalaisen elämänkatsomuksen arvopohjat lepäävät Atlantin valtameren tällä puolen. Täällä ne ovat syntyneet vuosituhansien saatossa. Täällä niistä on  myös erityistä huolta kannettava. Niiden lyhytnäköistä murtamista tapahtuu yhtä lailla tällä puolen Atlantia.

lmiöhän ei sinänsä ole uusi. Uutisten välittäjät joutuvat kenties useammin kuin muut sen kanssa tekemisiin. Valeinformaatio ja valeuutiset risteilevät digieetterissä tiheinä. Poimi sieltä sitten esiin totuus. Siinä missä  USA:n presidentti käyttää aseenaan "suuria vääristeleviä sanoja ja kielikuvia" Venäjän presidentin kättä pidempänä ovat lähimenneisyydessä olleet "vihreät miehet". Vielä idempänä kiinalainen Weibo-palvelu myy kuvitteellisia profiileja 2300 eurolla, sillä rahalla heltiää 300 000 seuraajaa! 2400 eurolla voi ostaa viikon mittaisen toimittajan mustamaalaus-kampanjan, jota tviitataan kymmeniätuhansia kertoja ja saa 100000 vierailua! (lähde Wikipedia).

Vaihtoehtototuus on muuntunut selkeäksi valheeksi, jolla rahastetaan ja tienataan hyvin! Totuus alistuu rahalle.

Historian tuntevat muistavat 2. maailmansodan aikaiset Hitlerin ja Goebbelsin toimet, jotka johtivat holokaustiin seitsemän vuosikymmentä sitten,  miljoonien juutalaisten, romaanien ja vammaisten kuolemaan rotuopin perusteella. Siihen puolestaan johti valeteos "Siionin viisaitten salaiset pöytäkirjat", joka oli osoittavinaan juutalaisten radikaalin suunnitelman maailman valloittamiseksi.

Sen pohjalta puolestaan löytyy juutalaisen kansan hyväksymishuuto Jeesuksen ristiinnaulitsemiselle: "Hänen verensä saa tulla meidän ja meidän lastemme päälle" (Matt. 27:25). Jatko kertoo: "Silloin Pilatus (roomalainen) antoi myöten (juutalaiselle kansalle)". Siitä löytyy radikaaleja elementtejä, joiden varaan on helppo rakentaa vaihtoehtototuus viholliskuvineen.

Itse kohtasin tämän toimiessani  1980-luvulla Ruotsissa Strängnäsin hiippakunnassa. Silmät kirkkaina eräät selittivät juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelmien todenperäisyyden. Mieleeni palautui Israelin kesäsodassa 1967 surmansa saanut Jerusalemin puutarhahaudan arabikristitty hoitaja, jonka seuraaja sanoi juutalaisholokaustin kauhutapahtumissa näkyneen myös sen, miten Jumala on suurempi kuin holokausti: tämä tuhotyö johti hänen mukaansa lopulta siihen, että valittu kansa (juutalaiset) palasi omaan maahansa ja sai lopulta oman itsenäisen valtion (1948). Pahalla oli määräpituinen liekanarunsa. Lopulta senkin oli sopeuduttava Jumalan suunnitelmiin. Totuudelle ei ole vaihtoehtoa.

Olennaisin viite elämänkatsomuksellisesta totuudesta löytyy ristin juurelta, roomalaisen maaherran Pilatuksen kysymys Jeesukselle: "Mikä on totuus?" Olihan Jeesus juuri julistanut: "Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua" (Joh. 18: 37-38).

Ei kommentteja

Martti Lutherin jalanjäljillä

Maanantaina 10. heinäkuuta 2017 | Pentti Helttunen

 

Sain olla mukana seurakunnan tekemällä opintomatkalla Saksaan, Martti Lutherin jalanjäljille. Lensimme Frankfurtiin, josta bussilla menimme ensin Hyvinkään ystävyyskaupunkiin Bad Hersfeldiin. Teimme jalkaisin kaupukikierroksen paikallisen oppaan johdolla. Eisenachissa olimme kaksi yötä. Tutustuimme Eisenachissa Wartburgin linnaan, jossa Luther oli suojassa sekä hengellisen että maallisen vallan tuomioilta. Eisenachissa kävimme Bach-museossa mm. kuuntelemassa Bachin musiikkia ja saimme olla kuulemassa pienen konsertin vanhoilla soittimilla. 
Erfurtissa tutustuimme augustinolaisluostariin, jossa Luther aloitti munkkina v.1505 ja vihittiin papiksi v.1507. Luostari oli kuuluisa ankaruudestaan.  Wittenbergiin Luther siirtyi v.1511 ja sai tohtorin arvon seuraavana vuonna sekä aloitti luennoimisen yliopistossa "Pyhän Raamatun professorina". Luostarin tornihuoneessa, jota ei enää ollut nähtävissä, hänelle avautui roomalaiskirjeen kohta "Vanhurskas on elävä uskosta", vuosi lienee ollut 1518. 
Wittenbergissä kävimme linnan kirkossa, jonka oveen Lutherin kerrotaan naulanneen 95 teesiä anekauppaa vastaan 31.10.1517, josta uskonpuhdistuksen katsotaan alkaneen. Nyt ovessa on metalliset latinankieliset teesit nähtävinä. Kirjapainotaidon vuoksi teesit levisivät nopeasti eri puolille Eurooppaa. Paavin kirkko vaati Lutheria peruuttamaan puheensa eli sanomaan yhden sanan "revoco - peruutan", mutta Luther vastasi "Kristus eläköön, Martti kuolkoon" . Heinäkuussa 1520 paavi Leo X antoi bullan eli julisti Lutherin pannaan. Luther poltti sen ja paavi julisti hänet kirkonkiroukseen v. 1521. Luther kutsuttiin v. 1521 Wormsin valtiopäiville, jotka keisari Kaarle V kutsui kokoon. Lutheria vaadittiin peruuttamaan kirjoituksensa, mutta hän kieltäytyi peruuttamasta tekstejään, ellei niitä "Raamatun sanalla ja selvillä järkisyillä" osoitettu vääriksi.   Keisari suuttui ja julisti Lutherin valtakunnankiroukseen ja espanjalaiset sotilaat tahtoivat Lutherin roviolle, mutta saksalaiset osoittivat suosiotaan. Kotimatkalla Lutherin kannattaja Saksin vaaliruhtinas Fredrik Viisas järjesti hänen "kaappauksensa" ja vei Lutherin Wartburgin linnaan, missä hän vietti 10 kuukautta esiintyen Junker Jörkinä, parrakkaana Yrjö-ritarina. Tänä aikana hän käänsi Uuden Testamentin saksaksi yhdessätoista viikossa ja sen ilmestyttyä hän luopui käyttämästä munkinkaapua.  Koko Raamatun Luther avustajineen julkaisi saksan kielellä v. 1534. 
Wittenbergissä tutustuimme Luther-taloon eli hänen kotiinsa. Monien aikalaistensa hämmästykseksi Luther avioitui karanneen nunnan Katariina von Boran kanssa v.1525. Heille syntyi kuusi lasta, toiseksi vanhin kuoli jo ensimmäisenä elinvuotenaan ja kolmas lapsi kuoli 12-vuotiaana isänsä syliin.  Tästä Luther  ei enää toipunut, sillä ilo oli kadonnut hänen elämästään. Itse hän eli vielä neljä vuotta tämän jälkeen. 
Luther kävi elämänsä aikana kaksi merkittävää teologista kiistaa. Ensimmäinen koski tahdon vapautta Erasmus Rotterdamilaisen kanssa ja toinen Kristuksen läsnäoloa ehtoollisessa Ulrich Zwinglin kanssa. 
Martti Luther syntyi v. 1483 ja kuoli v. 1546 Eislebenissä. Hänet haudattiin Wittenbergin linnankirkon saarnatuolin eteen, jossa hauta on edelleen. Hänen viimeisiä sanojaan olivat "Wir sind Bettler, das ist wahr" - Me olemme kerjäläisiä, se on totta.
Lutherin suhtautuminen juutalaisiin vaihteli hänen elinaikanaan. Nuorta Lutheria syytettiin omana aikanaan liiallisesta myötämielisyydestä juutalaisia kohtaan. Esimerkiksi Jeesuksen ristiinnaulitsemisen Lutherin mukaan suoritti ihmiskunta eikä juutalaiset. Juutalaiset tulisi käännyttää kristityiksi rakkaudella eikä pakolla. Jeesus tulisi esitellä juutalaisille valitun kansan messiaana. Iän myötä Lutherin suhtautuminen juutalaisiin muuttui kielteiseksi, josta kirjoitin edellisessä blogikirjoituksessani.

Uskonpuhdistuksen perusperiaatteet:
Sola fide - yksin uskosta
Sola Scriptura - yksin kirjoituksista
Sola Christus - yksin Kristuksesta tai Kristuksen kautta
Sola gratia - yksin armosta
Sola Deo gloria - kunnia yksin Jumalalle         

Ei kommentteja

Elämän syvin hetki

Maanantaina 3. heinäkuuta 2017 | Tuija Mattila

 

 

Lapsenlapsemme Adele on tuonut elämäämme aivan uutta iloa, valoa ja syvyyttä.Vasta nyt - isoäidin roolissani - alan oppia ymmärtämään lapsia ja sitä kuinka ainutkertainen vaihe lapsuus on ihmisen elämässä.
Adele on ilon lapsi. Herätessään aamulla hänen silmänsä loistavat ja suunsa kaareutuu hymyyn, kun hänelle sanoo "Hyvää huomenta". Aamupalalla hän on vielä vähän ikään kuin tokkurassa, mutta viimeistään hampaiden pesun jälkeen hänen "moottorinsa käynnistyy" ja sammuu vasta illalla juuri ennen nukahtamista.
Jokainen uusi päivä on hänelle mahdollisuus tehdä ja kokea kaikkea uutta ja erilaista. Leikkiminen, pilvien katselu taivalla tai muurahaisen kävelyn seuraaminen on hänelle elämää, tekemistä ja olemista. Adele kutsuu minua Mammaksi ja puolisoani Ukoksi - nuo maailman upeimmat arvonimet annoimme itsellemme Adelen synnyttyä 3.5 v sitten. 
Laittaessani hänet yökyläpäivinä illalla nukkumaan sanon Adelelle usein, että "Adele on Mamman kulta ja Ukon timantti". Tuo lause saa hänet nauramaan ja miltei joka kerta hän painaa päänsä olkapäälleni ja on vaan - ikään kuin maistellen sitä, mitä hänelle juuri sanoin. Siinä on elämän syvin hetki.

Ei kommentteja

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |