Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Arkisto

3 kirjoitusta

Kirjoitukset ajalta: tammikuu 2018

Tule Perjantai Pysäkille!

Maanantaina 22. tammikuuta 2018 | Tuija Mattila



Perjantai Pysäkki on aloittanut toimintansa. Perjantai Pysäkki on mielenterveystyöstä vastaavan diakoniatyöntekijä Kaisa Laakson sekä kriminaali- ja päihdetyöstä vastaavan diakoniatyöntekijä Johanna Tontin vetämä uusi mielenterveys - ja päihdetyökuntoutujille tarkoitettu kohtaamisen aamupäivä.

Perjantai Pysäkki kokoontuu joka toinen perjantai 19.1. alkaen klo 9-11. Kaisan ja Johanna lisäksi paikalla on aina myös vapaaehtoinen vetäjä. Perjantai Pysäkille tulijoille on tarjolla aamupuuroa, kahvit ja voileivät, keskusteluapua, yhdessäoloa ja lyhyt hartaushetki. Perjantai Pysäkillä on mahdollisuus käydä myös suihkussa. Diakoniatyö tarjoaa tarvittaessa saippuat, shampoot ja pyyhkeet.

Perjantai Pysäkin tavoitteena on tarjota osallistujille mahdollisuus tulla kodinomaiseen paikkaan nauttimaan aamupalasta, levähtämään viikon päätteeksi ja keskustelemaan asioista, jotka ovat oman mielen päällä juuri nyt. Kaisan ja Johannan mukaan tavoitteena on myös yhteisöllisyyden vahvistaminen eli se, että mielenterveys- ja päihdetyökuntoutuja voisi kokea kuuluvansa johonkin ryhmään, yhteisöön.

Ovi Perjantai Pysäkille löytyy työkeskuksen päädystä metsän puolelta, virallinen osoite on Hämeenkatu 16.

Ei kommentteja

Siunattu

Maanantaina 15. tammikuuta 2018 | Marja Liisa Liimatta



Eilen siunattiin tehtäviinsä Hyvinkään kirkossa kuusi "uutta" työntekijää. Heidät oli toivotettu tervetulleiksi työyhteisöön töihin jo viime vuonna. Nyt he tulivat tutuiksi myös messuvieraille. "Mutta nyt teidän ei tarvitse lähteä hätäillen, ei pakopaikkaa etsien, sillä teidän edellänne kulkee Herra, Israelin Jumala seuraa suojananne." (Jes. 52:12). Muun muassa näillä sanoilla Olegia, Karia, Tyttiä, Ninaa, Katia ja Elinaa rohkaistiin luottamaan kaikkeen tulevaan.

Mikä saa sinut kokemaan olosi ja elämäsi siunatuksi? Kerran aamuhartaudessa kuulin, kuinka tutun Herran siunauksen voisi lausua itselleen ja toisille myös näin: "Herra siunaa minua/sinua ja varjelee minua/sinua. Herra kirkastaa kasvonsa minulle/sinulle ja on minulle/sinulle armollinen. Herra kääntää kasvonsa minun /sinun puoleesi ja antaa minulle/sinulle rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen"

Ihastuin tuohon siunausmuotoon. Noin lausuttuna tuttu siunaus tuntuu tarkoittavan varmasti juuri minua henkilökohtaisesti. Noin lausuttuna siunatuksi tulemiseen ei jää epäilyksen häivää.

Joskus oikein hämmennyn, kun ajattelin, että joku on rukoillut tai juuri rukoilee minullekin siunausta. Esirukoilijoiden paikkaa ja aikaa kun ei tiedä. Kiitollisuus omista esirukoilijoista kirvoittaa minuakin viemään mieleeni nousevat ihmiset ja tilanteet Jumalan kuuluville. Tuntuu hyvältä kuulua näkymättömään rukousketjuun. Ole sinäkin siunattu (vaikkei kenties siltä tunnu). Ja tervetuloa siunaamaan!

Ei kommentteja

Puhtaalta pöydältä

Maanantaina 8. tammikuuta 2018 | Anja Tauriainen

"Aina loppiaisen jälkeen ei voi tietää yhtään asiaa", lauloi vuonna 1990 tuolloin 5-vuotias poikani. Olimme muuttomatkalla Oulusta Riihimäelle ja koko pitkän matkan jaksoi lapsi laulaa. Se, mitä pienessä mielessä muuton vuoksi pyöri, on jäänyt arvoitukseksi. Oliko muutosta puhuttu ja loppiaiseen yhdistettynä siitä oli tullut iso peikko pojan mieleen.

Uusi vuosi ja loppiainen edustavat omilla tavoillaan minulle uuden alkua. Mahdollisuutta aloittaa uudelta pöydältä. Uutena vuonna ruukataan tehdä lupauksia, jotka sitten pidetään tai ei pidetä. Mitä noilla lupauksilla oikeastaan ajetaan takaa? Edustavatko nekin pöydän putsaamista ja uuden alkua. Parhaita uuden vuoden lupauksia ovat sellaiset, joilla on itselle tarkoitus. Lupaus voi olla pieni tai suuri, mutta ainoastaan ne lupaukset, jotka koetaan itselle tärkeinä tulevat menestymään. Eihän lupauksia pidä tehdä muille ihmisille vaan vain itselleen.

Loppiaisen jälkeen alkaa arki. Pyhien aikana on koottu itseään ja loppu vuotena tehty mahdollisesti yhteenvetoa menneestä vuodesta. Mitä se edellinen vuosi itse kullekin sisälsi ja mitä siitä jäi mieleen? Viime vuosi oli kansallisesti Suomen satavuotisen taipaleen juhlaa. Henkilökohtaisella tasolla minun elämäni oli sekä iloja että suruja, kuten elämä on. 

Vuonna 2017 syntyi ihana kolmas lapsen lapseni. Se pysäyttävä tunne, kun saa uuden ihmisen syliinsä ja saa alkaa rakentaa suhdetta häneen. Sain katsella maailmaa keskimmäisen lapsen lapseni silmin. Ihmetellä yhdessä pienen kanssa. Vanhimman lapsen lapseni kanssa olen saanut muistaa, kuinka jännittävää on esikoululaisen elämä. Lastenlasten kanssa vietetty aika on minulle lomaa, virkistystä ja akkujen lataamista. Saan olla läsnä. Vuonna 2017 sain matkustaa maailmalla sekä rakkaani että ystävieni kanssa. 

Viime vuonna syvensin tietoisuuttani sanojen ja puheen vaikutuksesta omaan ajatteluuni. Lisäsin aiempaa enemmän sanavarastooni sanoja: saan, voin, osaan, minulle on mahdollista ja minä pystyn. Positiivinen puhe, ajattelu ja itsensä ohjaaminen tuottavat hyvää mieltä ja tasapainoa elämään. Onhan kivempi tehdä sellaisia asioita, jotka ovat mahdollisia kuin sellaisia joita on pakko tehdä! Eli elämän pakot voi ihan hyvin kääntää mahdollisuudeksi! Helen Sjöholmin Gabriella´s song kertoo hyvin siitä, että ihminen itse valitsee tiensä. Valitettavasti en löytänyt kappaleesta suomenkielistä versiota.

 Suruakin mahtui viime vuoteen. Eräs pysäyttävin suru oli tuttavan nuoren aikuisen lapsen kuolema. Sain osallistua hänen hautajaisiinsa. Hautajaisissa kohtasin sielussani asuvan pelon ja surun. Minun oli vaikea pitää itseäni kasassa. On jotenkin helpompi hyväksyä ihmisen kuoleminen vanhuuteen kuin nuoren elämän loppuminen kesken. Kuitenkin nuori on elänyt sellaista elämää kuin on valinnut ja sellaista, joka on hänen näköistään. Nuoren aikuisen elämää emme me vanhemmat voi enää ohjata ja ottaa syliin, kun menee pieleen. Emme voi myöskään puhaltaa pahoja asioita pois. On muistettava, että jokainen elämä itsessään on arvokas. 

Johanna Kurkelan laulussa Kulta pieni sanoitetaan kauniisti niitä ajatuksia, joita nuoren kuoleman jälkeen läheisillä voi olla.

" Miksi miksi teit niin?
Väsyitkö elämän vaatimuksiin?
Mikset kertonut peloistasi, joita kannoit sielussasi?
Nyt kaikki on niin tyhjää.
Sanatonta ikävää.
En vielä edes oikein ymmärrä tätä kylmää pimeää.
Kulta pieni mä tahtoisin, ottaa sinut taas syliin.
Ja puhaltaa pahan pois, että kaikki taas hyvin ois.
Kulta pieni jos olisit jaksanut odottaa, niin olisit nähnyt sen, miten valo voittaa lopulta pimeyden.

Miksi miksi teit niin?
Petyitkö unelmiin valheellisiin?
Sitä käsittää ei voi kukaan, miksi lensit tuulten mukaan.
Sä peitit taitavasti, jäljet kyynelten.
Ja kun en pinnan alle katsonut, niitä koskaan nähnyt en."

Ei kommentteja

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |