Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Arkisto

3 kirjoitusta

Kirjoitukset ajalta: toukokuu 2018

Jo joutui armas aika

Tiistaina 29. toukokuuta 2018 | Inkeri Toiviainen

 

1. Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon.

2. Taas niityt vihannoivat
ja laiho laaksossa.
Puut metsän huminoivat
taas lehtiverhossa.
Se meille muistuttaapi
hyvyyttäs, Jumala,
ihmeitäs julistaapi
se vuosi vuodelta.

3. Taas linnut laulujansa
visertää kauniisti.
Myös eikö Herran kansa
Luojaansa kiittäisi!
Mun sieluni, sä liitä
myös äänes kuorohon
ja armon Herraa kiitä,
kun laupias hän on.

4. Oi Jeesus Kristus jalo
ja kirkas paisteemme,
sä sydäntemme valo,
ain asu luonamme.
Sun rakkautes liekki
sytytä rintaamme,
luo meihin uusi mieli,
pois poista murheemme.

5. Ei vertaistasi sulle,
sä lilja Saaronin.
Suo armos lahjat mulle
ja kaste Siionin.
Kun Henkes virvoituksen
vain sielu saanut on,
keväisen kaunistuksen
se saa kuin Libanon.

6. Maan, meren anna kantaa
runsaasti lahjojas,
tarpeemme meille antaa
sun siunauksestas.
Suo suloisuutta maistaa
myös sielun sanassas,
ain armos sille paistaa,
niin on se autuas.

Virsi 571
Mahd. Israel Kolmodin 1694. Suom. 1700. Virsikirjaan 1701.
Uud. Alfred Brynolf Roos 1867, komitea 1937.

Ei kommentteja

Niinhän se tuppaa olemaan

Maanantaina 14. toukokuuta 2018 | Anne Blomqvist

Tulimme mieheni kanssa ensimmäisinä siunauskappelille. Minä sanoin suntiolle, että haluan nähdä vainajan. Hyvästelyhuoneessa nostin valkoisen liinan hänen kasvojensa päältä ja painoin kämmenen hänen kylmää poskeaan vastaan ja silitin. En muista, mitä siunauksessa soitettiin, vaikka olin itse valinnut musiikit. Kun he nostivat arkun, minä käännyin ja kuljin edellä. Olinhan juuri siunannut hänet iäisyysmatkalle. Laskin hautakummulle valkoisista kukista sidotun kimpun. 

Hän oli ystäväni. Kun minulla oli vaikeaa, hän kuunteli, lohdutti ja rohkaisi. Hän sanoi, että oikeudenmukaisuus voittaa lopulta. Kun surin yksinäistä vainajaa ilman saattajia, hän lohdutti: "Kristuksen rakkaus on suurempi kaikkea. Isän syliin juostessa ei ole väliä, mitä on tuomisina, isä ei katso minkälaiset ovat puitteet, kun täältä lähdetään, Kristuksen kirkkaus peittää kaiken". Usein sanoinkin hänelle, että meistä kahdesta hän itseasiassa on se oikea pappi. Hän puhui usein tuhlaajapoikavertauksesta ja samaisti itsensä tuhlaajapojaksi. Minusta hän oli kunnon kansalainen, yläkoulun opettaja, kirkkovaltuutettu ja kunnallispoliitikko. Kun kävin koulukeskuksessa, hän hoiti siellä aina oppilaidensa asioita. Hän oli ensimmäisen lapseni kummisetä ja puhuimme siitä, että hän tulee siunaamaan tytärtäni alttarille tämä konfirmaatiopäivänä. Hän lupasi olla aina tukenamme, vaikka mitä tapahtuisi. Konfirmaatiopäivänä hän ei enää ollut luonamme. Tyttäreni rippijuhlissa sytytin hänen muistolleen kynttilän. Vieressä oli valokuva, jossa hän piti esikoistani kolmen viikon ikäisenä sylissä.

Perheeni muutti eri paikkakunnille. Pidimme yhteyttä hänen ja hänen vanhempiensa kanssa. Ystäväni oli ahkera pöytälaatikkokirjoittaja. Hän antoi minulle kopioita kirjoituksistaan, jotka sisälsivät runoja ja lapsuudenmuistoja. Näin hän antoi salatulla tavalla minulle aineiston omaa siunauspuhettaan varten. Kun hain virkaa, hän kirjoitti puolestani suosituskirjeen. En saanut sitä virkaa. Mutta se kertoi hänen hyvästä tahdostaan minua kohtaan. 

15 vuoden ystävyyden jälkeen eräänä päivänä entinen työtoverini kertoi puhelimessa, että hän oli nähnyt ystäväni kirkkokahveilla ja tällä oli joku sairaus, sillä hänen ihonsa oli kellertävä. Sillä hetkellä tajusin asian, jota en ollut suostunut kaikista merkeistä huolimatta näkemään aikaisemmin: Ystäväni oli alkoholisti. Kahden päivän päästä sain tekstiviestin: "Koulukeskuksen liput ovat puolitangossa." Ystäväni oli kuollut. Hän peitteli ja salasi loppuun asti sairautensa, joka tuhosi hänet.

Vähän aikaa sitten oli koulutuksessa, jossa tehtävänä oli käsitellä toiminnallisin keinoin ihmistä, jonka on menettänyt. Se nosti valtoimenaan muistoja mieleeni. Tehtävänä oli kirjoittaa viesti kuolleelle. Minä kirjoitin: "Kaipaan sinua valtavasti ja yhteisiä hetkiämme, haluaisin kertoa sinulle niin paljon ja kuulla mielipiteesi, kuunnella yllättäviä tarinoitasi, jotka saivat minut nauramaan." Soitin ystäväni veljelle. Hän toimii isänsä omaishoitajana ja puhuimme pitkään. Veli lähetti perään sähköpostin: "Kiitos soitosta. Pidetään yhteyttä." Allekirjoituksen alla oli siteeraus heidän isänsä usein käyttämästä sanonnasta: "Niinhän se tuppaa olemaan."

Jeesus puhui rakkaudesta ja ystävyydestä. Hän kutsuu meitä ystävikseen. Jeesus on paras ystävämme. Hyväkin ystävyys voi sisältää tummia varjoja, mutta Jeesuksen tarjoama ystävyys on vain valoa. Hän on kaikista ystävistämme se, joka on maksanut kaikista suurimman hinnan. Siksi että me vapautuisimme taakoistamme ja olisimme vapaat noudattamaan hänen käskyään: Rakastakaa toisianne.

Yksi kommentti

Kohta on kesä!

Maanantaina 7. toukokuuta 2018 | Anja Tauriainen



Ei yhtään ajatusta siitä, mitä kirjoittaisin. Tuttu tilanne. Nyt ei enää onneksi tule paniikkia asian kanssa, koska nyt tiedän miten saan kirjoitusvireeni syntymään. Se syntyy kuin itsestään lenkillä. On muistettava ottaa mukaan kynä ja paperia. Tällä kertaa innoittajanani toimivat Sveitsin polut.

Luonto on herännyt kuin varkain. Linnut laulavat kilpaa ja kukkia nousee maasta. On paljon vihreän eri sävyjä. Näkyy valko- ja sinivuokkoja. Tuntuu kuin olisin itsekin herännyt talvihorroksesta. Aurinko helli lämmöllään. Metsässä tuoksui havupuut ja maa. Jippii kohta on kesä!

Olin matkalla Tallinnassa läheisteni kanssa. Katselimme pienen ihmisen kanssa ikkunasta avautuvaa näkymää. Näimme sataman, vanhan kaupungin, katuja, busseja ja ratikoita. Mikä kiinnittikään pienen ihmisen huomioin? Kirkot ja erityisesti iso kirkko, jota hän katsoi kahdesta ikkunasta. Viimeisenä illalla hän katsoi nukkumaan menevää valaistua kirkkoa ja aamulla ensimmäisenä hän halusi nähdä kirkon, josta valot olivat sammuneet. Koko 2 v 4 kk ikänsä varmuudella hän kertoi, että aikoo rakentaa kirkon. Aluksi hän rakentaa legoista. Haaveita ja unelmia tulee olla pieniä ja isoja.

Matkalla juolahti mieleeni Kodin Kuvalehden juttu otsikolla "Olen mummo ja siksi minua saa häiritä". Otsikko vaivasi mieltäni ja siksi kai se kävellessä mieleeni tuli. Kokevatko mummot tulevansa häirityksi silloin kun heitä pyydetään apuun? Vai onko otsikon takana jonkinlainen tarve nostaa itseään jalustalle mummona? Kerran metrossa kuuntelin erään mummon puhetta siitä, kuinka hänen kaikki aikansa menee lastenlasten hoitamiseen. Rajansa on jokaisen vedettävä itse ja olisi reilua sanoa silloin kun itselle ei mummovuoro passaa.  Itse en koe tulevani häirityksi, jos lapseni pyytävät minua olemaan lastenlasteni kanssa. Silloin kuin suinkin vain voin järjestää aikani siten, että pääsen lastenlasten luokse, minä menen. Aina ei aikataulut kohtaa, mutta sekin on hyväksyttävä. Päästessäni apuun koen saavani enemmän kuin antavani. Päivät lastenlasten kanssa ovat vapaapäiviäni ja nautin niistä. 

Kohta on äitienpäivä. Se on merkityksellinen päivä kaikille äideille. Toivon, että äidit tuntevat olevansa tärkeitä ja ennen kaikkea riittävänsä. Nykypäivänä ei ole helppoa olla äiti. Ohjeita ja neuvoja tulee joka puolelta. Netti ja lehdet ovat pullollaan naiseuteen ja äitiyteen liittyviä kirjoituksia. Täytyy olla trendikäs, menevä, huolehtiva, harrastava, työssä käyvä, tyylikäs, äidillinen jne. äiti. Täytyy todeta, että vähäisemmät paineet olivat minulle kun tulin ensimmäistä kertaa äidiksi liki 35 vuotta sitten. Silloin paineita tuli siitä, että olisi pitänyt olla "täydellinen perheenäiti", joka hoiti lapset, miehen ja kodin. Minä en kyllä sopinut tuohon "täydellisen perheenäidin" muottiin. Minussa kun kytee aina pieni kapinahenki kuten Peppi Pitkätossussa, Pikku Myyssä ja Vaahteramäen Eemelissä.

Toivotan hyvää äitienpäivää Sakari Topeliuksen runon myötä: 

Teillä maailman liukkahilla
äiti seuraa lastansa aatoksilla
ja eksyksissä kun harhailemme,
hän huutaa taivasta turvaksemme.

Oi äiti, siunattu on sun virkas!
Se murheen yössä on tähti kirkas
ja lohtu aikojen vaihteluissa
ja itsekkäiss' elon taisteluissa.
Sun sydämeesi saa liittyä,
sen rakkaudesta saa lämmintä!

Sä, Herra, palkitse äidin vaivat!
Sun taimes hoitoa hältä saivat;
sun suuren lempesi kirkkaudesta
nään säteen äitini katsehesta.

Ei kommentteja

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |