Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Hannele Karppinen

Hannele Karppinen on Hyvinkään seurakunnan kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsen sekä kirkolliskokousedustaja.

Mikä ihmeen Kohti-ilta?

Tiistaina 1. elokuuta 2017 | Hannele Karppinen

Minulla on pitkään ollut unelma, että meidänkin seurakunnassa voisi olla sellaisia iltoja, joissa jokainen osallistuja voisi tulla toisen ihmisen ja Jumalan kohtaamaksi. Niissä seurakuntalaiset kantaisivat suurimman osan vastuusta ja niissä olisi hyvää opetusta, musiikkia ja rukousta ja mukaan uskaltaisi tulla sellainenkin, jolle kristinuskonasiat eivät ole kovin tuttuja. Kirkossamme on eri puolilla erilaisia tämän tyyppisiä iltoja. Muutama vuosi sitten kirkolliskokouksen tulavaisuusvaliokunnassa Tampereen nuorten aikuisten Uusi Verso -verkoston pappi Timo Pöyhönen oli kertomassa heidän toiminnastaan ja periaatteistaan, ja se kuulosti hyvin innostavalta. Pekka Simojoella ja EtCetera-kuorolla on Majataloillat. Kuopiossa taas on Kutsu yhteyteen -iltoja, jotka ovat tarkoitetut kaiken ikäisille. Minun unelmassani myös tällainen yli kuusikymppinen voi olla mukana.

Viime syksynä Pekka Simojoki sanoi Hyvinkäällä heidän pitämänsä Majataloillan jälkeen, että meidän pitää Hyvinkäällä aloittaa omat Majataloillat. Olen sen jälkeen kohdannut monia eri ikäisiä seurakuntalaisia, joilla on samansuuntaisia unelmia. Ja sitä ennenkin on joidenkin kanssa ollut puhetta näistä haaveista. Tuomasmessujen vastuuhenkilöt ovat kokeneet, että nykyisellään homma ei oikein toimi. Vapaaehtoisia on vaikea saada mukaan, paitsi että kuoro on kyllä toiminut koko ajan. On myös aloitettu maailmojen messut, joille on tarvetta. Sunnuntai-iltoja ei tahdo riittää kaikille erilaisille messuille. Lisäksi on muutaman kerran lukukaudessa Toivon illat, joissa seurakuntalaiset kantavat lähes kaiken vastuun.

Ehkä aika oli nyt kypsä niin, että kesän kynnyksellä joukko työntekijöitä ja innostuneita seurakuntalaisia kokoontui, ja tuloksena oli päätös aloittaa uudet illat, joissa yhdistetään Tuomasmessu, Maailmojen messu ja ainakin osittain Toivon illat. Koottiin suunniteluryhmä, joka on kokoontunut pari kertaa kesäkuussa. Iltojen nimeksi valittiin Kohti-illat. Mitä kaikkea tuo nimi sitten sisältääkään: "Sua kohti Herrani", ihminen kohtaamaan toista ihmistä, Jumalan Sana tulee kohti, ... ?

Haaveena on, että illat eivät olisi aina samojen ihmisten pyörittämiä, vaan että vastuuta jaetaan. Sillä porukalla, joka nyt on saatu kokoon, yritetään sunnuntaina 10.9. päästä alkuun. On muodostettu vastuuryhmiä tai tiimejä, joita ovat ohjelmatiimi, rukoustiimi, pyhäkoulutiimi, musatiimi, soppatiimi ja varmaan pitää vielä perustaa vastaanottotiimi ja tiedotustiimi. Tarkoitus on aloittaa ilta klo 16.30, jolloin on tarjolla jotakin keittoa tms syötävää, jotta lapsiperheetkin voisivat osallistua, sekä samaan aikaan kirkossa musisoi Toivon iltojen bändi. Klo 17 alkaa osio, jossa on ainakin yhteislaulua, seurakuntalaisen puheenvuoro, opetusosuus ja esirukousta. On mahdollisuus rukouspalveluun. Pyhäkoulu kokoontuu kahdessa ryhmässä. Klo 17.45-18 alkaa lyhyt ehtoollisosuus, jonka tietysti toimittaa pappi. Sen jälkeen on mahdollisuus sielunhoitoon, keskusteluun, toisten kohtaamiseen. Kansainvälisyys on tarkoitus huomioida ja saada mukaan myös muualta Suomeen tulleita. Ja toiveenamme on, että myös nuorisotyö ja nuoret lähtisivät tähän mukaan ja seurakuntayhteys voisi toteutua vauvasta vaariin.

Tule mukaan 10.9. katsomaan, miten pääsemme alkuun! Siellä voi liittyä mukaan ideoimaan, kehittämään ja toteuttamaan tulevia Kohti-iltoja. Kaikenikäisiä tarvitaan.

 

 

Ei kommentteja

Kirkon tulevaisuus

Maanantaina 6. helmikuuta 2017 | Hannele Karppinen

Marraskuun kirkolliskokouksessa käsiteltiin Tulevaisuuskomitean mietintöä, jota oli työstetty n. 1,5 vuoden ajan. Siellä käytiin lähetekeskustelua ja se lähetettiin jatkotyöstettäväksi kirkon tulevaisuusvaliokunnalle. Se taas puolestaan pyytää lausunnon perustevaliokunnalta, lakivaliokunnalta, hallintovaliokunnalta, talousvaliokunnalta ja yleisvaliokunnalta, jonka jäsen itse olen. Meille annettiin tehtäväksi tarkastella asiaa kolmesta näkökulmasta: seurakuntalaisuus, johtajuus, kieli ja neljänneksi ottaa kantaa mietinnön ehdotukseen nuorten kiintiöistä kirkolliskokoukseen. Kirjoittelen tässä nyt joitakin omia mietteitäni näiden asioiden äärellä.

Hienoa mietinnössä on, että se alkaa Ilmestyskirjan jakeella: "Minä olen A ja O, alku ja loppu, sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.", ja että siellä sanotaan sivulla 34, että kirkon on oltava rohkeasti kirkko.

Mietinnössä nostetaan seurakuntalaisten osuus seurakunnan elämässä hyvin tärkeäksi. Seurakuntaliset eivät ole vain seurakunnan palvelujen kohteita, vaan aktiivisia toimijoita. Kirkon työntekijämäärää on menneinä vuosikymmeninä kasvatettu niin valtavasti, että seurakunta mielletään yleisesti organisaatioksi, jonka työntekijät tuottavat palveluita jäsenilleen. Seurakunta olemme kuitenkin me kaikki jäsenet yhdessä ja me toimimme yhdessä työntekijöiden kanssa. Toki muutosta tähän suuntaan on jo pitkään ollut nähtävissä seurakunnissa eri puolilla maata, kun vapaaehtoisille on annettu uusia vastuutehtäviä. 

Perheemme oli 1980-luvulla 6 vuotta Swasimaassa ja siellä olimme mukana seurakunnassa, jossa kävi pappi kerran kuussa. Jumalanpalvelus oli silti joka sunnuntai. Toki siellä oli paikallisten lisäksi mukana monta lähetystyöntekijää eri organisaatioista, mutta ei pappeja. Kaikki suunniteltiin ja hoitui vapaaehtoisten toimesta, paitsi ehtoollisen toimittaminen. Siltä pohjalta minulle on luontevaa tämä komitean esittämä ajatus seurakuntalaisten aseman muutoksesta. 

Ajatteluun kuuluu myös, että seurakunnan rakennukset eivät ole työntekijöiden, vaan meidän, sillä me olemme seurakunta. Siksi mietinnössä ehdotetaan, että tilojen käyttöä tulisi sallia seurakuntalaisista lähtöisin olevaan toimintaan, kunhan se on seurakunnan uskon mukaista. Kirkkoherralla on tietysti päävastuu tilojen käytöstä. 

Tämä kaikki vaikuttaa johtajuuteen. Hyvä johtajuus korostuu ja kaikilla tasoilla myös johtajia täytyy kouluttaa isoon asennemuutokseen. Johtajilta vaaditaan kykyä ohjata vapaaehtoisia, olla enemmän coacheja eli valmentajia, suostua siihen, että ei-työntekijät tekevät monenlaista ja heihin pitää luottaa. Minua viehättää myös se kohta, että epäonnistuminen sallitaan. Jos menee pieleen, arvioidaan tilanne ja saa yrittää uudelleen. Hyvin tärkeää on seurakuntalaisten hengellisen elämän vahvistaminen. Tietenkin työntekijöiden ammatillinen osaaminen on valtava voimavara eikä sitä saa tässä prosessissa väheksyä.

Kieli on myös hyvin tärkeä kysymys. On puhuttava sellaista kieltä, jota ihmiset ymmärtävät kuitenkaan vesittämättä sanomaa. Monikielisyys on myös keskellämme ja minua viehättää ajatuksen poikanen, joka jossakin tuli esiin, että suomenkieltä ymmärtämätön ihminen mesussamme voi ymmärtää symboleja, vaikkei sanoja ymmärräkään. Siksi kannattaisi niitä viljellä myös tässä meidän sanan kirkossamme. Ajatellaanpa vaikkapa pantomiiminäytelmää, miten sen liikkeet voivat kertoa asian ilman sanojakin!

Viimeisenä nuorten kiintiöistä, joita mietintö esittää. Nuorilta kirkolliskokousedustajilta tuli selkeä viesti, että kiintiöt olisivat nuorten aliarvioimista. Hallinnosta kiinnostuneet nuoret voivat hakeutua oman seurakuntansa luottamuselimiin normaalin demokraattisen käytännön mukaan ja kun luottamusta syntyy, heitä voidaan valita kirkolliskokoukseen päättämään kirkon laajoista asioista. Toki seurakunnissa kannattaa perustaa vaikkapa nuorisovaltuustoja, joissa nuoret oppivat ajamaan heitä kiinnostavia asioita ja kantamaan vastuuta. Ja nuoria tulee kuunnella oikeasti. Ja lapsiasianvaikutusten arviointi on syytä päätöksenteossa pitää mielessä.

Aika näyttää, miten ehdotetut muutokset kirkossa etenevät, mutta ainakin valiokunnat ovat rivakasti tarttuneet töihin. Ja rukoilla saa tämänkin asian puolesta!

Yksi kommentti

Ylösnousseen seurassa

Tiistaina 29. maaliskuuta 2016 | Hannele Karppinen

Näin toisena pääsiäispäivänä mietin sitä, miten seurakuntamme mahdollistaa paastonajan, hiljaisen viikon ja pääsiäisen vieton. Katselen asiaa omasta seurakuntalaisen näkökulmastani.

Tuhkakeskiviikosta alkava paastonaika näkyy ainakin messujen sisällössä. Palmusunnuntaina esitettävä Matteus-passio ei olisi mahdollinen ilman seurakunnan tukea. Olen saanut laulaa sitä 90-luvulta lähtien ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa suomen kielellä. "Käy nyt Siion murheen taival" kutsuu alkukuoro matkalle Jeesuksen kärsimystielle. Omalla äidinkielellä laulettuna teos avautui ihan uudella tavalla, erityisesti aariat, joissa mietiskellään Jeesuksen kärsimyksen ja kuoleman merkitystä minun kohdallani. Tuntui kuin olisin ollut Getsemanessa, kun Jeesus on vangittu ja altto ja sopraano laulavat duettoa ja II-kuoro laulaa tai kuin huudahtaa laulun päälle: "Seiskää", "Irti", "Älä lyö" ja sitten koko kuoro yhtyy pyytämään ensin taivaan voimia ja sitten tuonelan voimia auttamaan Jeesuksen vapauttamisessa. Ja kun Pietari on kieltänyt Jeesuksen, laulaa altto riipaisevan ihanan aarian "Oi, sääli mua!" Matteus-passio on melkoinen matka, joka koettelee kyllä kuulijoiden istumalihaksia ja keskittymiskykyä, mutta loppukuoro palkitsee vaivan, kun Jeesus on saateltu haudan lepoon.

Tänä vuonna ehdin kiirastorstaina töistä juuri ja juuri vanhan kirkon messuun, joka oli taas niin puhutteleva, kun alttari riisutaan ja valot sammutetaan. Ja pitkäperjantain jumalanpalvelus ilman urkuja on aina niin koskettava. Sitä en tahdo jättää väliin ellei ole ihan pakko. Jos on menty kotiseudulleni pääsiäisen viettoon, olemme ajoittaneet pitkäperjantaina matkan niin, että on poikettu kirkkoon Pälkäneellä. Viime viikolla istuin Hyvinkään kirkossa katsellen alttarilla olevia viittä ruusua, jotka kuvaavat Jeesuksen haavoja.

Pitkäperjantain iltana teatteri Beta Jouni Laineen ohjauksella vei taas musiikin ja teatterin keinoin läpi kärsimyksen ja kuoleman ylösnousemuksen iloon! Olen etuoikeutettu, kun olen saanut olla monena vuotena laulamassa näissä esityksissä. Joka vuosi minua sykähdyttää se, kun haudalta tuodaan viesti, että se on tyhjä, että Jeesus on noussut kuolleista! Ja ylösnousemuksen ilo jatkuu sitten lauantain yömessussa ja pääsiäispäivän messuissa. Kiitos Hyvinkään seurakunta!

Tämä kaikki ei ole vain muistelemista tai näytelmää, vaan Jeesus on oikeasti ylösnoussut ja elää! Hän on sovittanut kaikkien synnit. Hän elää seurakuntansa keskellä. Tämä on kirkon ihana viesti! Hän kutsuu meitä seuraansa joka päivä. Jeesuksella on jokaiselle tehtäviä Hänen valtakunnassaan. Ylösnousseen Vapahtajani kanssa minäkin uskallan käydä niihin tehtäviin, joita on edessäni.

Yksi kommentti

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |