Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Inga-Lill Rajala

Inga-Lill Rajala
Kirkkoneuvoston jäsen
Kirkkovaltuutettu
Rajala toimi Medialähetys Sanansaattajissa toimittajana vuodesta 1982 vuoteen 2013.

Unelmasta tuli totta

Torstaina 9. elokuuta 2018 | Inga-Lill Rajala



Kuvassa Pekka Simojoki ja Inga-Lill Rajala Nordic Praise -levyn julkistamistilaisuudessa.

Pari vuotta sitten istuin yhdessä uusien afgaaniystävieni kanssa Hyvinkään kirkossa kansainvälisessä messussa. Puheista en muista mitään, mutta muistan bändin ja että lauloimme innokkaasti joitakin Pekka Simojoen lauluja. Huomasin, että suomalainen gospel puhutteli myös Aasiasta tulleita, vaikka he eivät ymmärtäneet sanoja.  Silloin mielessäni syntyi unelma: Jospa he joskus saisivat kuulla ja laulaa näitä lauluja myös omalla äidinkielellään, farsiksi/persiaksi. Niin tärkeää kuin suomen kielen oppiminen onkin, niin äidinkieli on kuitenkin sydämen kieli.

Samana syksynä selasin Kotimaa-lehteä ja huomasin siinä muusikko Pekka Simojoesta tehdyn  laajan haastattelun. Jutussa kerrottiin mm. vastailmestyneestä Simojoen arabiankielisestä Nordic Praise -levystä, joka oli jatkumoa vuonna 2012 julkistetusta suomalaisesta kultalevyn rajan ylittäneestä äänitteestä Ylistys, sekä pari vuotta myöhemmin viroksi ja englanniksi ilmestyneistä ylistyslevyistä. Pekka Simojoki mainitsi jutussa kuin ohimennen: "Olisin iloinen, jos laulut joskus käännettäisiin persian kielelle."

Lukiessani nuo sanat minusta tuntui, että sydämeni pakahtuu. Innostuin. Oli pakko toimia - heti. Tiesin, että entisellä työnantajallani Medialähetys Sanansaattajilla on laajat verkostot ja monia yhteistyökumppaneita; onhan järjestö tehnyt useiden vuosikymmenten ajan työtä persiankielisten radio- ja televisio-ohjelmien lähettämiseksi Keski-Aasiaan. Otin saman tien yhteyttä Sanansaattajien persiankielisten televisio-ohjelmien tekijään, vanhaan työtoveriini Micke Tuneriin, johon olin tutustunut jo 40 vuotta aikaisemmin Afganistanissa - tosin hän oli silloin pieni leikkikoululainen...

Micken vastaus ilahdutti. Hänen mieleensä tuli heti persiankielisessä maailmassa hyvin tunnettu kristitty muusikko Gilbert Hovsepian, jonka isä oli ollut kristillisen kirkon johtaja Iranissa kunnes kärsi marttyyrikuoleman vuonna 1994.

Saatuani vihreää valoa Mickeltä soitin Pekka Simojoelle. Kysyin häneltä, oliko kukaan jo ottanut koppia hänen ideastaan persiankielisestä äänitteestä. Kerroin hänelle Sanansaattajien persiankielisestä työstä, maahanmuuttajaystävistäni ja omasta unelmastani. Pekka kertoi, että taustanauhat ovat jo olemassa, joten työtä ei tarvitsisi alkaa aivan tyhjästä - ja että hän mielellään tekisi yhteistyötä Sanansaattajien kanssa äänitteen julkaisemiseksi.

Seuraavaksi soitinkin Sanansaattajien lähetysjohtajalle, Juha Auviselle. Kerroin keskusteluistani ja kysyin, voisiko järjestö tuottaa äänitteen. Asia oli johtajankin mielestä periaatteessa erinomainen, mutta tarvittaisiin rahoitus...Taivaan Isällä oli kuitenkin vastaus tähän.  Pohjois-Suomessa asuva lähetyssihteeri oli saanut sydämelleen afgaanit ja oli järjestänyt syntymäpäiväkeräyksen Pekka Simojoen persiankielistä musiikkiäänitettä varten. Hän otti yhteyttä Pekkaan, kertoi rahoista ja kysyi, "milloin aloitetaan". Pekka saattoi silloin kertoa olemassa olevista "virityksistä" Sanansaattajien kanssa.

Kun osa rahoituksesta oli saatu järjestymään, työ saattoi käynnistyä. Tarvittiin kääntäjä, muusikoita, paljon kansainvälistä yhteistyötä, monien pienten ja isojen palasten yhteensovittamista ja ihmisiä, jotka kokivat asian tärkeäksi. Tämän vuoden tammikuussa Pekan täyttäessä 60 vuotta hän kutsui ystäviä osallistumaan merkkipäiväkeräykseen persiankielisen levyn julkaisemiseksi.

Sanansaattajien medialähetyspäivillä toukokuussa 2018 julkistettiin juhlallisesti persiankielinen Nordic Praise -levy. Istuin yleisön joukossa ja sydämeni oli pakahtua ilosta. Hyvinkäällä kansainvälisessä messussa syntynyt unelmani oli tullut todeksi. Ei ole turhaa unelmoida ja rukoilla. Eikä ole turhaa kertoa unelmista ihmisille, joilla on mahdollisuuksia toteuttaa ne.

Julkistamistilaisuudessa Pekka Simojoki sanoi: "Nämä ovat suuria hetkiä. Tähän ei koskaan totu."

Ei kommentteja

Pakanuuden kauniit kasvot

Perjantaina 20. huhtikuuta 2018 | Inga-Lill Rajala



Muutama vuosi sitten havahduin mindfulnessin ja uushenkisyyden vaaroihin, kun luin Mikkelin piispan Seppo Häkkisen puheen kirkon kasvatuksen ja perheasiain kokouksessa. Hän varoitti siitä, että pakanuus on palaamassa maahamme. Hänen näkemyksensä mukaan kristillinen usko ollaan ajamassa ulos kouluista samalla kun paraatiovesta marssivat sisälle mm. hindulaisuus ja buddhalaisuus, new-age ja mindfulness. Piispa Häkkisen sanoja lainattiin joidenkin lehtien sivuilla, mutta muuten on kirkossa otettu varsin vähän kantaa idän uskonnoista nouseviin ilmiöihin.

Mindfulnessia, jonka alkuperä on zen-buddhalaisuudessa, on länsimaissa pystytty markkinoimaan erittäin tehokkaasti. Sen erinomaisuuteen saattavat uskoa niin lääkärit kuin pankkiiritkin, opettajat, hoitajat kuin yritysjohtajatkin. Miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa osallistuvat kursseille, mutta samaan aikaan kristillisten kirkkojen merkitys on vähenemässä. Mindfulnessista on tehty akateemisesti hienostunut ja hyväksytty terapiametodi, jotta se olisi helppo niellä. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että sen pohjalla olevan zen-buddhalaisuuden käsitys ihmisestä, todellisuudesta ja maailmasta poikkeaa täysin kristillisestä maailmankuvasta. Varoittavia sanoja ovat lausuneet myös mm. buddhalaisissa maissa toimineet lähetystyöntekijät, jotka ovat käytännössä nähneet tämän uskonnon aiheuttamat haitat ja vaarat yhteiskunnassa ja yhteisöille.  Pakanuus ei ole tullut länsimaihin rumana ja järkyttävänä, vaan kauniina ja haluttavana.

Nykyisin Suomessakin tarjotaan houkuttelevia, eri tasoisia mielen hallinnan kursseja. Mainoksia näkee niin lehdissä kuin internetissäkin sekä monien opistojen tarjonnassa. Lähes kuka tahansa kursseja käynyt henkilö voi toimia mindfulness-ohjaajana. Kursseille osallistuville luvataan mm. elämänlaadun paranemista, stressinhallintaa, onnellisuutta, keskittymiskykyä ja ihmissuhdeongelmien ratkeamista. Tuntuu, että se on lääke lähes jokaiseen vaivaan... Ihmiset ovat valmiit maksamaan suuriakin summia päästäkseen kursseille. Euroopassa ja Yhdysvalloissa mindfulness on jo miljardien eurojen ja dollarien valtava bisnes. Kaupan on myös mittalaitteita, värityskirjoja ja muita oheistuotteita.

Vaarallinen mindfulness

Mindfulness on monille ikään kuin tabu, jota ei sovi arvostella. "Vastavirtaan" kulkijaa voidaan pitää ymmärtämättömänä ilon pilaajana. Nyt on kuitenkin jo olemassa kokemusta sen vaikuttavuudesta ja jopa vaarallisuudesta. On todettu mm. että harjoituksista voi olla hyötyä joillekin suhteellisen hyvin voiville ihmisille, jotka haluavat oppia tuntemaan itseään paremmin, mutta tutkimukset sen erinomaisuudesta ovat todellakin ristiriitaisia. Tiedetään esimerkiksi, että myös kävely luonnossa tai rukous voi vähentää stressiä - eikä siitä tarvitse maksaa mitään mindfulnesskurssimaksuja. Tiedetään, että psyykkisesti hauraat ihmiset voivat harjoitusten takia sairastua entistä vakavammin. Erään suomalaisen tutkimuksen mukaan narsistisia piirteitä omaavat opiskelijat keskittyivät entistä enemmän omaa itseään suurenteleviin ajatuksiin.

Joillakin työpaikoilla työntekijöitä on lähetetty mindfulness-kursseille, jotta he selviäisivät paremmin tehtävistään. On nimittäin paljon helpompaa lähettää ihmisiä kursseille kuin korjata työpaikan epäkohtia. Tutkija Mira Karjalainen Helsingin yliopistosta kirjoittaa: "Mindfulness-kurssit ovat nyt rantautuneet monelle suomalaisellekin työpaikalle.  ...kurssien avulla voidaan lakaista maton alle myös organisaation rakenteellisia ongelmia".

Rapakon takana Yhdysvalloissa kriittiset kansalaiset kysyvät, miksi heidän yhteiskunnassaan on yhä enemmän henkisesti huonosti voivia ihmisiä, vaikka niin monet ovat olleet vuosia mindfulnessin vaikutuspiirissä päiväkodeissa, kouluissa, oppilaitoksissa, työpaikoilla ja terapioissa. Henkisistä harjoituksista ei ole ollutkaan apua!

Journalisti Ruth Whipman muistuttaa the Guardian -lehdessä, että yhteisöllisyys on suurin yksittäinen onnen lähde, mutta mindfulness vie kuplaan, jossa tarkastellaan vain omaa itseä ja omia tuntemuksia. Tällöin voidaan sulkea silmät todellisilta ongelmilta, jotka pitäisi ratkaista. 

Kristinuskon ainutlaatuisuus

Itse näen kristillisen uskon vahvuuden muista uskonnoista nouseviin henkisiin virtauksiin verrattuna olevan realismissa. Kristinusko on kiinni totuudessa. Elämä ei ole unta, eikä elämän tarkoitus ole saavuttaa nirvanaa. Ympäröivän yhteiskunnan ja maailman vääryydet sekä oman yhteisön epäkohdat nähdään rehellisesti - ja niitä yritetään korjata.  Omaan napaan tuijottamisen sijaan kristillisyyteen kuuluu vahvasti yhteisöllisyys sekä vastuu lähimmäisestä ja maailmasta. Eikö tämä olisi juuri sellaista henkistä ja hengellistä opetusta, jota kouluissa ja yhteiskunnassa tänään tarvittaisiin?

Henkilökohtaisella tasolla kristityn elämään kuuluu, että elämän vaikeat asiat tunnistetaan ja tunnustetaan rehellisesti, sillä Jumala hyväksyy ja rakastaa ihmistä sellaisena kuin hän on.  Ahdistuksia ja ongelmia ei siirretä mielikuvien avulla pilvenhattaroille, vaan niistä kerrotaan Jeesukselle, veljellemme, jonka rakkaus ihmistä kohtaan ei riipu lainkaan ihmisen omista ponnisteluista.  Kristinuskon vastaus häpeään ja syyllisyyteen on ainutlaatuinen. Aina kun on tehnyt väärin itseään ja lähimmäisiään kohtaan, on olemassa uudelleen aloittamisen armo: Meidän Vapahtajamme antaa kaikki meidän syntimme anteeksi tänäänkin.

3 kommenttia

Maahanmuuttaja ja jouluevankeliumi

Maanantaina 11. joulukuuta 2017 | Inga-Lill Rajala



Pari vuotta sitten Hyvinkäälle tuli suuri määrä turvapaikanhakijoita vastaanottokeskuksiin. Joulun aikoihin järjestin parin ystäväni kanssa pienen juhlahetken kymmenelle afgaanille. Kutsuimme heidät syömään yhdessä kanssamme, sillä halusimme jollakin tavalla jakaa jouluiloa heillekin.

Aterian jälkeen annoin kaikille joulukortit, joissa kuvattiin pyhää perhettä, sekä erikseen netistä löytämäni darinkielisen jouluevankeliumin. Hiljaisuus oli syvä heidän lukiessaan kertomusta omalla kielellään. Pian yksi miehistä sanoi ystävälleni, suomalaiselle papille: "Voisitko kertoa meille vielä omin sanoin näistä tapahtumista?" Ja niin ystäväni aloitti kertomalla, miten "parituhatta vuotta sitten Syyriassa hallitsi käskynhaltija..." Samalla katsoin turvapaikanhakijoita, ja oivalsin, että nuo alueet Keski-Aasiassa ovat tulleet tutuiksi heille pitkien pakomatkojen aikana. Miehet ja naiset kuuntelivat keskittyneesti. Kertomuksen jälkeen he vielä halusivat tarkentaa, että "olihan asia niin, että Joosef ei ollut Jeesuksen oikea isä." 

"Me olemme kuulleet ja lukeneet näistä tapahtumista omasta kirjastamme, Koraanista, mutta näissä kertomuksissa on yksi ero. Me emme usko, että Jeesus on Jumala, vaan profeetta. On mahdotonta, että Jumala voisi tulla maailmaan ihmisenä. Hän on liian suuri sellaiseen. Ei Jumala voisi mitenkään alentaa itsensä", he selittivät.

Keskustelu jatkui edelleen ja kaukaa, itäisiltä mailta tulleet vieraamme saivat kuulla lisää joulun ihmeestä.  Lauloimme, juttelimme ja lopuksi pappisystäväni kysyi, saisiko hän siunata meidät kaikki. Se sopi uusille ystävillemme hyvin. Erosimme toisistamme halauksin ja hyvän joulun toivotuksin.

Minulle tuo yhdessäolo merkitsi paljon. Opin ehkä ihmettelemään enemmän kuin aikaisemmin Jumalan tulemista ihmiseksi. Kun itse on kuullut suloisesta Jeesus-lapsesta jo pyhäkoulusta alkaen, ei enää osaa ihmetellä eikä ihastella sitä, että Jeesus on samaan aikaan Jumala ja ihminen.

Jumala halusi syntyä maailmaan samalla tavalla kuin ihmiset - kasvamalla ensin äidin kohdussa yhdeksän kuukautta. Niin pieneksi ja mitättömäksi Jumala tuli. Hän oli kutsunut maailman merkittävimpään tehtävään Marian, nuoren naisen, joka oli valmis antamaan itsensä Jumalan käyttöön. Jumala itse oli antanut Marialle sen, mitä tämä tarvitsi lapsen odotukseen ja synnyttämiseen. Hän ei siis pyytänyt Marialta jotain sellaista, mitä tällä ei ollut. Mekin saamme antaa itsemme, lahjamme, varamme tai varattomuutemme, osaamisemme tai vajavuutemme Jumalalle ja pyytää häntä ottamaan ne käyttöönsä.

Ei kommentteja

Vihapuhetta vai rakkautta

Tiistaina 17. lokakuuta 2017 | Inga-Lill Rajala

Jokin aika sitten seurasin facebookissa erään tuttavani sivulla käytyä keskustelua maahanmuuttajista. Ystäväni oli linkittänyt sivullensa artikkelin, jossa sanottiin mm. "vihaan muslimeja ja opetan myös lapsiani vihaamaan heitä". Olin järkyttynyt ja kysyinkin omassa viestissäni, miten hän voi kristittynä sanoa allekirjoittavansa moiset sanat. Tiesinhän, että hänkin tuntee Raamatun kehotuksen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään - mistä päin maailmaa tuo lähimmäinen sitten onkin kotoisin. Itse asiassa Raamattu kehottaa rakastamaan jopa vihamiestä.

Facebookissa on siis käymässä melkoinen sota vihaa lietsovien ja maltillisempien, ihmisarvoa puolustavien ihmisten välillä. Minäkin sain osakseni vihaisia kommentteja vain siksi, että muistutin lähimmäisen rakkaudesta. Joku kirjoitti: Mikä sinä luulet olevasi? Kaikki maahanmuuttajiin suvaitsevaisesti suhtautuvat "suvakit ovat Luciferin enkeleitä".  Sanat löivät kovaa. Olin hämmentynyt ja masentunut.

Nykyinen vihapuhe ja väkivallalla uhkailu ei ole mitään uutta. Sitä on ollut kaikkina aikoina. Näyttää kuitenkin siltä, että nopea tiedonvälitys ja kommentointi sähköisessä mediassa, on tehnyt siitä entistä helpompaa. Ihmisten sisäiset ja ulkoiset esteet itsensä hillitsemiseksi ovat heikentyneet.

Viha alkaa pienestä...

Raamatussa on kymmeniä esimerkkejä siitä, miten jopa melko pienestä harmin siemenestä voi kasvaa silmitön viha. Jokainen varmaan muistaa Kainin ja Abelin. Kerran Jumala katsoi suopeasti Abeliin tuomiin eläinuhriin mutta ei Kainin uhriin. Raamattu kertoo, että Kain suuttui kovasti ja hänen "katseensa synkistyi".  Jumala yritti puhua hänelle järkeä tuossa vaiheessa ja varoitteli, että "synti on ovella vaanimassa" ja että Kainin tuli "pitää se kurissa". Mutta Kain ei välittänyt varoituksista. Suuttumus kasvoi vihaksi, murhanhimo myrkytti hänen mielensä ja lopulta hän toteutti suunnitelmansa veljensä tappamiseksi.

Viha lannistaa myös ne, jotka eivät ole vihan suoranaisia kohteita. Tuhannet ihmiset esimerkiksi tiesivät, mitä keskitysleireillä tapahtui, mutta silti vain harvat nousivat vastustamaan Hitlerin hirmutekoja.

Kirjassa Vainottu, pastori Jukka Norvanto Lainaa kirjailija Ronald Boyd McMilania, kun tämä kertoo tapaamisestaan rabbin kanssa keskitysleirillä. Rabbi oli sanonut: "Näitä krematorioita ei rakennettu alkujaan tiilistä, vaan sanoista. Kaikki alkoi valheista, joialuksi laskettiin liikkeelle vitseinä, iskulauseina ja väitteinä. Niinpä pian meistä juutalaisista tuli persoonattomia, ihmisyydestä riisuttuja, eläimiin verrattavia olentoja ja eläimille voi tehdä mitä tahansa. Me emme huomanneet mitä oli tulossa, ennen kuin oli liian myöhäistä."

Viha on sokeaa, mieletöntä ja kohtuutonta. Usein se saa voimansa valheista, juoruista ja joukkohysteriasta. Valitettavasti meidän aikanamme on myös niitä, jotka aivan tahallaan syöttävät mediaan valeuutisia. Meidän on oltava valppaina, ettemme jaa eteenpäin valheita. Ne ovat vihan polttoainetta.

Mitä voin tehdä vihalle?

Raamatussa on hyviä esimerkkejä myös vihan hallinnasta. Kuningas David joutui elämänsä aikana vihan kohteeksi. Hän ei kuitenkaan kostanut kärsimäänsä pahaa - esimerkiksi pahimmalle vainoojalleen, kuninkaalle, vaan hän kertoi rehellisesti omat vihan, pettymyksen ja ahdistuksen tunteensa Jumalalle.

Joskus raamatunlukijat kauhistuvat Davidin kostonhimoisia sanoja: "Kunpa surmaisit Jumala, väärintekijät. Enkö vihaisi sinun vihollisiasi, Herra, enkö inhoaisi sinun vastustajiasi. Vihamieheni vainoaa henkeäni, suistaa minut pimeyteen... Tuhoa viholliseni, sinä uskollinen. Hävitä kaikki, jotka vainoavat henkeäni, minä olen sinun palvelijasi."

David näyttää meille, että meillä ihmisillä on joskus niin järkyttävän vaikeita tilanteita, että sydämemme täyttyy vihalla. Hän osoittaa meille myös, mitä meidän tulee tehdä vihallemme. Meidän ei tarvitse jäädä vihan vangeiksi, sillä viha tuhoaa sisimpämme. Saamme antaa vihan tunteemme, pettymyksemme ja kostonhalumme Jumalalle. Hän ottaa ne vastaan. Meidän ei tarvitse yrittää esittää Jumalalle olevamme pyhempiä kuin olemme. Hän tuntee meidät joka tapauksessa "salatuimpaan saakka".

Rakkaus voittaa vihan

Suomessa seurakunnat ovat olleet avainasemassa maahanmuuttajien tilanteen ymmärtämisessä ja auttamisessa. On tarjottu sekä konkreettista että henkistä apua, ystävyyttä ja suomalaiseen elämänmenoon totuttelemista. Ilman tuhansien vapaaehtoisten apua tätä työtä ei olisi voitu tehdä niin laajasti. Onneksi on ollut maahanmuuttajiin suopeasti suhtautuvia ihmisiä - näitä parjattuja "suvakkeja". Usein nämä vapaaehtoiset auttajat ovat juuri niitä samoja ihmisiä, jotka auttavat myös vanhuksia, sairaita ja köyhiä lähimmäisiä.

Kirkot opettavat kristillisestä perinteestämme ja uskostamme, sillä se kiinnostaa! Eräässä Hyvinkään seurakunnan maahanmuuttajille suunnatussa tilaisuudessa pappi kertoi kristinuskon keskeisimmät totuudet lyhyesti ja ytimekkäästi. Hän piirsi ympyrän ja siihen sanan rakkaus. Ikään kuin terälehdiksi keskuksen ympärille hän lisäsi sanat rakkaus Jumalaan, lähimmäiseen, itseensä, luontoon - ja vihamieheen. Kun vieressäni istunut afgaani kuuli tämän viimeisen sanan, hän huudahti ääneen: "Tuo on hyvä!" Maahanmuuttajat saivat myös kuulla Jumalan rakkaudesta, Jeesuksesta, joka ristillä otti vastaan vihan, kärsi syntiemme tähden ja voitti kuoleman.

Ei kommentteja

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |