Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Jarno Hellström

Jarno Hellström on Hyvinkään-Riihimäen alueen perheasiain neuvottelukeskuksen johtava perheneuvoja.

Kaikki erilaisia – kaikki samanarvoisia!

Perjantaina 12. helmikuuta 2016 | Jarno Hellström

Monet kotikutoiset tapamme näyttävät ulkomaalaisista oudoilta. Lämpimän saunan leppeä löyly rentouttaa. Välillä on virkistävää käydä talvella avannossa uimassa tai kieriskellä lumihangessa. Lapsista voi olla hauskaa tehdä lumienkeleitä. Kesällä vihdan tuoksu ja leppeä uintiretki tuo mielihyvän tunteen sisimpäämme. Koivuvihdan lempeä kosketus iholla saunan kuumuudessa. Mikä voisi olla tämän suomalaisempaa? Ja samalla - mikä voisi olla tämän kummallisempaa ihmisestä, joka ei jaa kanssamme samaa elämänkokemusta?

Suomalaisuuteen kuuluu myös erityinen uskon sielunmaisema. Emme puhu paljoakaan Jumalasta. Tilastojen mukaan käymme kirkossa harvoin. Rippikoulu muodostaa tärkeän muistikuvan. Siellä Jumala aivan kuin oli lähempänä. Toisten kanssa tuntui hyvältä nauraa ja itkeäkin, rukoilla ja puhua tavallisia nuorten asioita. Kastejuhlat ovat tärkeitä. Häissä mietimme rakkautta ja ehkä salassa rukoilemmekin yhdessä papin kanssa rakkaittemme puolesta. Kuoleman edessä, hautajaisissa, suremme avuttomina, mutta turvaamme kuitenkin Jeesukseen Kristukseen, kuoleman voittajaan.

Kirkossa käyttäydymme hillitysti. Otamme hatun pois päästä ja jätämme oman puhumisen vähiin. Istumme kännykät ja suut kiinni - vain varovaisia ja hiljaisia ohjeita lapsille antaen.

Kuinka erilaista onkaan jonkun toisen, meistä kaukana elävän kristityn ajattelutapa. Vaikkapa Yhdysvalloissa elävän tummaihoisen ihmisen joka käy joka sunnuntai kirkossa. Hän eläytyy saarnaan kiihkein välihuudoin. Tämä kristitty voi haltioituneena, musiikin innoittamana ryhtyä vaikka tanssimaan Jumalan kunniaksi. Hän ilmaisee uskoaan koko ruumiillaan ja kielellään yhdessä toisten sisarten ja veljien kanssa.

Monista meistä tummaihoisen kristityn tavat tuntuvat oudoilta. Vähintään yhtä kummallisena hän pitää meidän hillittyä käytöstämme ja pidättyväisyyttämme. Hänestä uskostamme puuttuu elämän syke, toisen ihmisen kohtaaminen ja aito kristittyjen välinen yhteys.

Niin varmaan puuttuukin. Jotenkin ajattelen kuitenkin että tällainen vertailu ei ole hedelmällistä. Meidän kristillisyytemme on jalostunut pohjoisen pimeyden, kivisen kasken, vaanivan vihulaisen, verenhimoisten sääskien ja kolean säätyypin aiheuttamassa vuosisataisessa ahjossa. Syvän etelän mustan miehen ja naisen kulttuurissa sorvina ovat toimineet orjuus ja rotusorto, vapauden kaiho ja olemassaolon ja tasa-arvoisuuden oikeutuksen heräävä vaatimus. Jotain samaa, jotain kertakaikkisen erilaista. Onko ihme että kristillisyytemme on erilaista?

Olennaista lienee kuitenkin se, että Pyhä Henki sytyttää liekin sydämeemme, ei se onko tuo uskon liekkimme sisään- vai ulospäin lämpiävää sorttia. Molemmille on tilausta ja tarvetta, niin syvässä etelässä kuin pohjan perukoilla. Ollaan vaan rohkeasti erilaisia, niin kristittyinä, naapureina kuin työtovereinakin. Eikös koko Kristuksen kirkko syntynytkin sen seurauksena että "hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään." (Apt. 2:6) Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia. Hämmästyttävää tosiaan!

Ei kommentteja

Yli kaiken - sisulla!

Tiistaina 29. syyskuuta 2015 | Jarno Hellström

Tämä kirjoitus on erityisesti sinulle, jolla on vaikeaa - kuka näitä nyt aallonharjalla miettisi?

Jeesuksen opetuksen voi tiivistää tuttuun rakkauden kaksoiskäskyyn: "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi." Käsky lienee useimmille tuttu rippikoulusta, ja juuri rippikoulussa itsekin olen sitä opettanut. Monille käsky toimii parhaiten käännetyssä järjestyksessä: helpointa on rakastaa itseään, vaikeinta Jumalaa. Lähimmäinen pyörii jossain siinä välissä - joskus rakkautta ja joskus rakkaudettomuutta kokien.

Mitä tuo Jumalan rakastaminen 'yli kaiken' oikein tarkoittaa? Luonnollisestikin sen voi selittää monella tavalla. Yksi ja ehkäpä tutuin (ja saattaa se olla oikeinkin) selitys on, että Jumalan rakastamisen pitäisi olla elämässämme ykkössijalla, tärkeintä, suurinta, kauneintakin. Siis rakkautta yli kaiken muun, enemmän kuin mitään muuta kohtaan. Juuri tämä ajatukset helposti vertailuun johtava merkitys tässä käskyssä joskus tökkii. Tuntuu järjettömältä kysyä, että ketä kolmesta pojastani rakastan enemmän. Yhtä järjettömältä tuntuu kysyä, että rakastanko enemmän Jumalaa vai vaimoani. Enkö voi sanoa että rakastan Jumalaa ja poikiani ja vaimoani kaikkia paljon, ilman vertailua? Varmaan voinkin.

Jotain olen kuitenkin viime vuodesta oppinut, vuodesta jota voisi kutsua vaikkapa hankalaksi. Kuten tiedämme, elämä on kova juttu, elämä heittää osaksemme sairautta, epäoikeudenmukaisuutta, työttömyyttä, onnettomuuksia tai juuri sitä minkä tunnistat omassa elämässäsi kuuluvan tähän joukkoon. Tästä näkökulmasta uskon että voimme antaa tuolle 'yli kaiken' tärkeän sivumerkityksen.

Voisiko tuon rakkauden kaksoiskäskyn alku 'Rakasta Jumalaa yli kaiken' tarkoittaa tätä: tärkeää elämässä on se, että tuo elämä meidän eteemme - tai oikeastaan meidän ja Jumalan väliin - minkälaisia vastoinkäymisiä tahansa, niin meidän tulisi yrittää rakastaa Jumalaa yli kaiken sen mikä aiheuttaa meille tuskaa ja kärsimystä, yli kaiken sen mikä tuntuu vievän meitä kauemmas Jumalasta ja yli kaiken sen mikä tuntuu puhuvan elämän mielettömyydestä ja jopa merkityksettömyydestä kaiken kokemamme keskellä. Opettiko Jeesus siis meille sitä, että Jumalan rakastamisen yksi keskeinen tekijä on sisu? Tarvitseeko Jumala meidän sisukkuuttamme siihen, että meidän rakkautemme hiipuessa hänen rakkautensa kasvaa, ja läpäisee esteen joka sijaitsee meidän ja hänen välissään? Uskon että juuri näin on. 

Vihkikaavan esirukouksessa on kohta, joka sopii hyvin tähän, kuvatkoon se niin tuota ilmausta 'yli kaiken', ihmisen ja Jumalan suhdetta yleensä ja tietysti sitä mitä varten se on alun perin laadittu, kahden ihmisen välistä suhdetta: "Varjele heitä sairaudelta ja onnettomuuksilta, kaikelta, mikä saattaisi vahingoittaa. Jos jokin koettelemus kohtaa, anna sen viedä heitä entistä lähemmäksi toisiaan ja sinua." Siksi sanon sinulle joka olet nyt heikoilla: koeta kestää, usko huomiseen, pure hammasta, rakasta Jumalaa yli kaiken - sisulla!

Ei kommentteja

Kosketus

Perjantaina 13. kesäkuuta 2014 | Jarno Hellström

Katso hetki käsiäsi. Mitä ne kertovat sinulle? Kertovatko omat kätesi työstä, jota olet tehnyt? Ovatko ne ahavoituneet tai pinttyneet tummaksi työstä tai kenties autotallissa puuhailusta? Pystytkö osoittamaan arven, joka on tullut jostain tietystä tilanteesta?

Mitä tarinaa kertoo sormus nimettömässä, tai se että siinä ei ole sormusta. Kertovatko syödyt kynnet käsissäsi stressistä, joka on painanut? Ovatko kynnenalusesi mullassa, kun alkukesä on houkuttanut puutarhaan? Onko kämmenselkä palanut, kun kesän ensimmäiset helteet näyttivät voimansa?

Entä mitä olet käsilläsi tehnyt? Ketä ne ovat koskettaneet? Tai kuka on koskettanut sinua? Suurin osa meistä pystyy nimeämään merkityksellisiä kosketuksia. Tilanteita, joissa jonkun ihmisen kosketus on ollut juuri se asia, jonka siinä hetkessä olemme tarvinneet. Joku on pyytämättä tullut lähelle ja koskettanut, osoittanut, että emme ole yksin.

Ja ehkä niitäkin hetkiä, jolloin tuo kosketus ja muu lohdutus on jäänyt saamatta. Hylkäämisen kokemus, yksin jäämisen, lohduttomuuden kokemus.

Toisaalta silloin, kun sanomme että jalkaan koskee, tarkoitammekin kipua. Silloin siis koskeminen tarkoittaakin kipua. Ja käsillä voi myös koskettaa niin, että satuttaa. Mutta ehkä silloin ei enää puhutakaan koskettamisesta. Hyvä koskettaminen on jotain lempeää. Lyöminen, töniminen, puristaminen ei ole hyvää kosketusta. Siihenkin kätemme pystyvät.

Miltä näyttivät Jeesuksen kädet? Jeesus oli rakentaja, käsityöläinen, puuseppä. Taiteessa Jeesus kuvataan usein hyvin vaaleaihoiseksi, sirorakenteiseksi ja jos käsiä katsoo, näyttäisi siltä, kuin Jeesus olisi juuri käynyt manikyyrissä. Luulen, että Jeesuksen käsissä näkyi kolhuja ja ne olivat ahavoituneen ruskeat.

Mutta nuo kädet ne vasta koskettivat. Jeesuksen kerrotaan useita kertoja koskettaneen ihmisiä, jotka pyysivät Jeesusta parantamaan heidät. Jeesuksen tuskin olisi tarvinnut koskettaa, parantaminen olisi onnistunut Jumalan Pojalta ilmankin. Mutta ehkä kyse ei ollutkaan siitä, mitä Jumala tarvitsee, vaan siitä, mitä ihminen tarvitsee. Kosketus on jotain sellaista hyvää, jota jokainen meistä voi laittaa kiertämään.

Jumalalla ei ole tässä maailmassa muita käsiä, kuin meidän kädet. Meidän kätemme saavat tuoda toivoa, iloa, sovinnon ja lohdutuksen. Kukin vuorollaan saa antaa ja ottaa vastaan. Kukin vuorollaan saa koskettaa, ja tulla kosketetuksi.

Ei kommentteja

Parisuhteen joulukalenteri 2013

Keskiviikkona 4. joulukuuta 2013 | Jarno Hellström

Suuren suosion Facebookissa saaneen Parisuhteen joulukalenterin kunkin päivän tehtävät löytyvät tästä eteenpäin myös tästä blogikirjoituksesta, pyrin päivittämään tehtävät myös tähän alle sitä mukaa kun niitä julkaistaan Facebookissa. Tällä tavalla voit ikään kuin avata yhden luukun itseesi ja parisuhteeseesi joulun odotuksen keskellä.

Parisuhteen joulukalenterin tarjoavat Sinulle Hyvinkään ja Riihimäen seurakuntien perheneuvojat.

24.12.Pysähdy katsomaan tänään armollisesti kulunutta vuotta, mennyttä kuukautta, tätä aattoa ja omaa osuuttasi parisuhteen joulukalenterissa. Katso samojen armollisten linssien läpi myös kumppaniasi, ja olkaa hetki yhdessä kiitollisia toisistanne. Ja muistakaa, että tämä kalenteri ei ollut vain joulua, vaan elämää varten! Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2014!

23.12. Tänään saat vapaat kädet kaiken kiireen tai kiireettömyyden keskellä, ja voit tehdä itsesi ja kumppanisi päivästä hiukan paremman tavalla, jonka vain sinä voit tietää!

22.12. Tarkastele tänään itseäsi ja elämääsi, ja kerro kumppanillesi miten sinä ja hän olette muuttuneet yhdessäolonne aikana. Kysy samaa myös häneltä.

21.12. Pyydä kumppaniasi koskettamaan ja/tai olemaan lähellä sinua tavalla, josta pidät ja jota juuri nyt tarvitset.

20.12. Jätä tänään huomauttamatta kumppaniasi sellaisesta, mistä liian usein huomautat - kiitä tänään kumppaniasi sellaisesta, mistä liian harvoin kiität.

19.12. Kerro kumppanillesi jokin asia jota kaipaisit tai toivoisit häneltä. Pyydä kumppaniasi tekemään sama.

18.12. Mieti mikä laulu sinulle tulee kumppanistasi mieleen, ja kerro se hänelle. Kerro myös miksi. 

17.12. Katsokaa kalentereitanne, ja varatkaa ensi vuoden puolelle ilta jolloin pääsette kahdestaan ulos.

16.12. Kerro kumppanillesi mitä toivoisit häneltä, kun olet väsynyt tai stressaantunut. Kysy myös mitä hän vastaavasti toivoisi sinulta.

15.12. Tarjoile kumppanillesi tänään aamu- tai iltapala.

14.12. Mieti kumppanisi kanssa mitä mukavaa ette ole pitkään aikaan tehneet, ja tehkää se tänään tai heti kun mahdollista.

13.12. Muistele ääneen kumppanillesi suhteenne alkuaikoja; mikä hänessä viehätti, mihin hänessä ihastuit. Voit myös kertoa mikä hänessä juuri nyt tuntuu erityisen hyvältä.

12.12. Hemmottele tänään itseäsi nauttien ajatuksesta, että sinun hyvä olosi hyödyttää myös kumppaniasi.

11.12. Kerro kumppanillesi tänään, mitä toiveita sinulla on ensi vuoden suhteen. Kysy myös hänen toiveitaan.

10.12. Sano tänään kumppanillesi ainakin kerran "Kiitos!"

9.12. Mieti tänään että missä mielessä sinun on viisainta sopeutua siihen että kumppanisi on sellainen kuin on, ja missä mielessä sinun on viisainta jaksaa yrittää saada hänet kiinnostumaan muuttumisesta tai suostumaan muuttumiseen? Miten vastaavasti neuvoisit kumppaniasi menettelemään sinun suhteesi?

8.12. Tee tänään jokin pieni palvelus kumppanillesi.

7.12. Kerro kumppanillesi millaisia muistoja sinulla on lapsuutesi jouluista ja millaisia odotuksia sinulla on tulevaa joulua kohtaan. Anna myös kumppanisi kertoa hänen muistoistaan ja odotuksistaan.

6.12. Mieti mitä itsenäisyys parisuhteessasi sinulle merkitsee ja miten se toteutuu; onko sinulla liian vähän, sopivasti vai liikaa itsenäisyyttä suhteessa kumppaniisi? Mieti asiaa myös kumppanisi kannalta. Halutessasi voit jakaa pohdintasi kumppanisi kanssa.

5.12. Kosketa kumppaniasi tänään tavalla, josta tiedät hänen pitävän.

4.12. Kehu tänään kumppaniasi asiasta, jonka hän on tehnyt erityisen hyvin.

3.12. Kerro kumppanillesi, mitä sellaista sinulle tärkeää olet saanut häneltä, mitä et muualta olisi voinut saada tai et ole saanut - siis missä hän on sinulle ainutlaatuinen!

2.12. Kysy kumppaniltasi tänään, kuinka hänen päivänsä on mennyt.

1.12. Kerro tänään kumppanillesi, mitä hänessä erityisesti arvostat.

 

 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja

Ajatuksia erotilastojen piikkipaikasta

Maanantaina 3. kesäkuuta 2013 | Jarno Hellström

Ilta-Sanomat uutisoi huhtikuussa Hyvinkäällä tapahtuvan enemmän avioeroja, kuin missään muussa Suomen kunnassa. Raflaavasti muotoiltu väliotsikko kertoi, että "Hyvinkää johtaa Suomen avioerotilastoja." Tilaston mukaan Hyvinkäällä tapahtui vuosien 2008-2011 aikana peräti 130 avioeroa 10.000 asukasta kohti. Jos tilasto suhteutetaan Hyvinkää asukaslukuun, ja jaetaan neljällä, saadaan keskimääräiseksi vuosittaiseksi avioerojen määräksi Hyvinkäällä 145 mainittujen vuosien aikana. Vertailun vuoksi, vuosittaisten erojen määrä oli Helsingissä 1745, Lahdessa 305, Riihimäellä 89, Mäntsälässä 43, Ylitorniossa 7 ja kolmessa pienessä ruotsinkielisessä kunnassa 0. Valhe, emävalhe, tilasto?!

Meiltä perheneuvojilta kysytään usein, että mikä on meidän "onnistumisprosenttimme" kun pari ottaa yhteyttä erotilanteessa. Tämä kysymys on helppo esittää, mutta siihen ei ole helppo yksiselitteisesti vastata, saati sitten jollakin prosenttiluvulla. Tässäkään ei tila riitä ryhtyä seikkaperäisesti selvittämään asiaa, mutta haluan nostaa esiin joitakin näkökohtia asiaan liittyen.

Ajattelen perheneuvojana niin, että jokainen pari joka erotilanteessa hakee apua on "onnistunut". Osa empii ja harkitsee vielä, ja onnistuminen heidän kohdallaan voi tarkoittaa esitetyn kysymyksen osalta sitä, että avioero vältetään, tai sitten sitä, että eropäätös kypsyy ja varmistuu. Jälkimmäisessä tapauksessa keskustelujen luonne on erilainen kuin ensimmäisessä, eli parisuhteen purkamisessa ja tulevan suunnittelussa. Osa pareista ottaa yhteyttä siinä vaiheessa, kun eropäätös on jo tehty, mutta he haluavat silti ulkopuolisen tahon kanssa hakea riittävää ymmärrystä eron syille, ja sopia esimerkiksi lapsiin ja omaisuuteen liittyvistä asioista mahdollisimman "hyvässä hengessä".

Osa pareista taas ottaa yhteyttä siksi, että juuri mistään ei päästä yhteisymmärrykseen - ei siitä että pitäisikö ylipäätään erota, eron syistä, lapsien huoltajuudesta, omaisuuden jakamisesta jne. Joskus näissä viimeksi mainituissa tilanteissa "onnistuminen" on sitä, että on edes yksi paikka, jossa voi riittävän turvallisessa ilmapiirissä purkaa pahaa oloa ja turhautumistaan, jolla on oma merkityksensä siitäkin huolimatta, että asiat eivät välttämättä sillä hetkellä tunnu etenevän. Vielä tekee mieli mainita ne ihmiset, jotka hakevat erotilanteessa apua yksin, kun kumppani ei ole halukas tulemaan tai jos on tarve selvitellä vain omia ajatuksiaan, tai valmistautua elämään ilmaan kumppania ja parisuhdetta, tai jopa perhettä. Tässä erityisesti pätee se, että mikä ei tule yhdessä jaetuksi, tulee yhden kannettavaksi, ja sitä taakkaa on hyvä keventää.

Tässä erotilastossa minua eivät siten niinkään huolestuta ne hyvinkääläiset parit, jotka erotessaan hakevat ulkopuolista apua, vaan ne jotka eivät hae. Osa pareista pystyy varmasti purkamaan parisuhteensa, suremaan tapahtunutta yhdessä, sopimaan lapsiin liittyvistä asioista ja jakamaan omaisuutensa sovussa ja rakentavasti, mutta osa ei. Siksi toivon, että jos sinä olet tai läheisesi ovat erotilanteessa, niin ainakin harkitset avun hakemista vaikeaan elämäntilanteeseen ja kehotat läheisiäsi toimimaan samoin. Niillekin pareille, jotka erotilanteessa apua haettuaan päätyvät eroon, sanon että voitte aina sanoa itsellenne ettette luovuttaneet liian helpolla, eikä sitä tarvitse jälkikäteen katua, että olisiko vielä jotain kiviä pitänyt käännellä. Siksi vastauksena aiempaan kysymykseen voin nyt sanoa, että onnistumisprosentti on tietyin varauksin 100, onnistuminen vain voi olla hyvin erilaista, kuin mitä kysyjä tarkoittaa.

Avioerotilasto osoittaa, että pysyvän parisuhteen ja avioliiton ylläpitäminen on haastavinta nk. ruuhka-Suomessa ja isoilla paikkakunnilla. Uudet avioliitot kestävä keskimäärin kymmenen vuotta, ja ne sijoittuvat ihmisen elämänkaaressa niin sanottujen ruuhkavuosien keskelle tai heti sen jälkeiseen aikaan. Ehkä Hyvinkäällä ja vastaavissa kaupungeissa nykyisen elämänmenon, tietynlaisen juurettomuuden, elämisen kalleuden, perhe-elämän ja harrastusten vaatimusten, elämänkatsomuksellisen ilmapiirin muutoksen, työelämän hektisyyden tai ympäröivän varallisuuden keskellä koetun työttömyyden ahdistavuuden, sekä aivan erityisesti keskimääräistä heikomman tukiverkon yhteisvaikutus näkyy aiheena olevassa tilastossa, eli ajan patinaa kestävän avioliiton ylläpitämisen vaikeudessa.

Seurakunnan perheneuvonta, kaupungin perheneuvola ja moni muu taho Hyvinkäällä ottaa vakavasti parisuhteen ja avioliiton haasteet, ja tarjoaa ammatillista apua silloin kun sitä tarvitaan, niillä resursseilla joita kullakin taholla on kullakin hetkellä tarjota. Erotilanteessa oleva pari saa perheneuvonnasta tällä hetkellä ajan jopa viikossa, joten apua kannattaa todellakin pyytää, siitä se onnistuminen vaikeassa elämäntilanteessa alkaa, jopa Hyvinkäällä.

Ei kommentteja

Oman onnensa varassa?

Maanantaina 16. huhtikuuta 2012 | Jarno Hellström

Viimeisen vuoden aikana on Suomessa tapahtunut seitsemän perhesurmaa. Ryhtymättä vertailemaan erilaisten tragedioiden koskettavuutta uskon näiden tapahtumien järkyttävän ja koskettavan meitä aivan erityisellä tavalla. Jo tuo sana "perhesurma" pitää sisällään niin suuren ristiriidan, että jo sen kirjoittaminen tuntuu ahdistavalta.

Poliisin näkökulmasta kyse ei enää ole sattumasta, puhutaan ilmiöstä ja mallioppimisesta. Yhteinen piirre tapahtumissa näyttää olevan se, että ne liittyvät perhe-elämän ja parisuhteen vaikeuksiin ja vastoinkäymisiin, mutta mm. sosiaalisiin tekijöihin, varallisuuteen, ikään ja sukupuoleen liittyviin tekijöihin ei ole enää syytä vedota tai mennä niiden taakse.

Leo Tolstoi kirjoittaa kirjassaan Anna Karenina lauseen, joka näitä tapahtumia miettiessä nousee mieleen: "Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan." Onneton perhe on onneton omalla tavallaan. Omalla tavallaan.

Tulee mieleen kysymys, että olivatko he omillaan, oman onnensa varassa - ja lopulta oman onnettomuutensa varassa? Eikö kukaan nähnyt pahaa oloa, eikö kukaan ollut huolissaan, eikö kukaan todellakaan tajunnut?

Näistä kysymyksistä, saati itse tapahtumista, ei saa masentua eikä syyllistyä, vaan niiden pitää herättää meissä halu vastuun ottamiseen. Vastuun ottamiseen niin omasta itsestämme, kuin toisista ihmisistä - ja sitä vastuuta voi kantaa avaamalla suunsa. Pyytämällä apua silloin kun ei jaksa tai pysty omin voimin, hakemalla tukea perhe-elämän ongelmiin - liittyvät ne sitten lapsiin tai parisuhteeseen - tai pysähtymällä ja kysymällä naapurilta, työtoverilta, ojaan kaatuneelta, rengasrikon kokeneelta, huolestuneen näköiseltä, itkuiselta, heikolta tai joskus jopa peilin edessä itseltään kysymyksen, jonka Jeesus aikoinaan esitti sokealle miehelle: "Mitä sinä haluat minun tekevän sinulle?" Tai vähän lyhyemmin, kuinka voin auttaa?

Jos näitä järjettömiä tekoja voi pitää lukuisten onnettomien yhteensattumien summana, niin ehkä niiden estäminenkin on onnellisten yhteensattumien summa. Harva asia elämässä tuntuu niin hyvältä, kuin saada tukea ja apua hädän hetkellä - ja kääntäen tunne siitä, ettei kukaan näe, välitä tai halua auttaa on elämän ahdistavimpia kokemuksia.

Hyvässä ihmissuhteessa jaetaan surut ja tuplataan ilot. Kenen surun voisit tänään jakaa, kenen ilon voisit tuplata? Sitä tämä maa ja kansa tarvitsee, parempia ihmissuhteita. Juuri nyt, enemmän kuin koskaan.

Ei kommentteja

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |