Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Kirsi Kupiainen

Kirsi Kupiainen on Hyvinkään seurakunnan nuorisotyönohjaaja.

Lasten leirikesä 2017

Tiistaina 8. elokuuta 2017 | Kirsi Kupiainen




Hyvinkään seurakunnan varhaisnuorisotyö järjesti kesän aikana 7 leiriä ja osallistui Espoon ja Helsingin hiippakuntien yhteiselle Aarre -telttaleirille. Seurakunnan järjestämät leirit olivat kaksi leiriä eskariin menevistä toka-luokalle meneviin, 11-14-vuotiaiden, 9-10-vuotiaiden, 7-8-vuotiaiden leirit, isovanhempi- lapsenlapsi -päivä ja kummi-kummilapsipäivä. Yhteensä siis 8 leiriä, 206 leiriläistä, 51 vapaaehtoista ja 25 työntekijää. Työntekijät ovat saaneet muutaman kerran pakata ja purkaa leiritavaroita ja omia henkilökohtaisia tavaroitaan. Suurin työ on aina telttaleirissä: tavaroita pakataan viikko ja siivotaan ja kuivatetaan kuukausi.

Leireillä ollaan paljon ulkona, syödään hyvin, saunotaan, askarrellaan ja eletään yhdessä.
Sääksin leireillä hyödynsimme tänä vuonna omaa luontopolkuamme. Lapsista oli jännittävää kävellä vanhassa merenpohjassa, nähdä jätinkatu ja tehdä nuotioruokaa. 7-8-v. leirin aikaan oli jo mustikoita. Oli aika hilpeä näky, kun Vihtilammen rantaan vaelsi mustikkanaamaisia, -käsisiä ja -suisia lapsia. Myös säät olivat kohtuulliset ja vesipedot pääsivät vauhtiin.

Lasten tekemisen ja energian purkamisen tarve on suuri, mutta leireillä puhutaan myös Jeesuksesta ja Jumalasta. Puhuminen ei tarkoita sitä, että lapset istuisivat pelkästään hiljaa paikallaan ja kuuntelisivat. Nykyisin raamattutunnit ovat myös osallistumista, tekemistä, pelejä, raamattuleikkiä, keskustelua, askartelua, maalaamista... Tosin Sääksin kappelin tultua käyttöön, nämä tilanteet ovat kuin itsestään rauhoittuneet. Kiitos siis päättäjille kappelista!

Tämän kesän kaikkien leirien teemana on ollut reformaatio. Hiippakuntaleirillä oli paikalla jopa itse "Martti", jota lapset saivat jututtaa. Sääksin leireillä pidettiin esillä reformaation tärkeitä asioita: kaste, ehtoollinen, usko, Martti Luther, armo ja elämämme kallein asia. Jos me seurakuntana ja kirkkona lakkaamme toteuttamasta kirkon perustehtävää (Matt. 28: 18-20), voimme pistää kirkon ovet kiinni. Tämän tehtävän toteuttamisesta on onneksi Hyvinkään seurakunnan kasvatustiimissä hyvin selkeä yhteisymmärrys! Jospa ihan oikeasti jonkun elämän kallein asia olisi Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen.

Tässä työssä työstää paljon hartauksia ja raamiksia, joita pitää toisille. Mutta tämä työ hoitaa myös samalla itseä. Kun leirillä istut työtoverien pitämissä jutuissa, saat hengen ravintoa. Tai joskus lapset laukovat kuolemattomia lauseita tai tekevät jotain, mikä piirtyy verkkokalvolle loppuiäksi. Tässä tunnelmapala 7-8-v. leiriltä.

Tänä vuonna kastetta käsiteltiin niin, että rakensimme lasten kanssa kastejuhlan. Jokaisella isosryhmällä oli oma tehtävänsä. Yksi ryhmä oli perhe, yksi ryhmä kummit, kolmas hoiti tarjoilun, neljäs valitsi virret, viides laittoi kastepöydän. Perheryhmä valitsi keskuudestaan vanhemmat ja sisarukset, antoi lapselle nimen, kirjoitti kaste- ja kummitodistukset. Lapsen nimeksi tuli tällä kertaa Aleksander. Olisittepa nähneet, millä hellyydellä 8-vuotias poika, joka oli valittu lapsen isäksi, piti kättään nuken pepun ja niskan alla ja miten hän jännitti hartioitaan. Ihan kuin hän olisi pitänyt sylissään oikeaa lasta. <3 Kesätyöntekijä ja nuorisotyönohjaaja olivat aika lähellä kyynelehtimistä. Ja minkä virren lapset valitsivat toiseksi kastevirreksi. Ihmettelin, että miten sillä ryhmällä kestää niin kauan valita virsiä. Edellisellä leirillä se kesti 2 minuuttia. No, koska nämä lukivat virren sanoja! Päätösvirreksi kastejuhlaan tuli virsi 500. Itkuhan siitä tuli. Hyvä itku.

Käyn Jeesus kasvois etehen, sä kuule pyyntö pienoisen,
sun kätes laske päälleni ja anna siunauksesi.

Sä siunaa isää, äitiä, myös siskoja ja veljiä,
mun kotiani kallista ja rakkaitani kaikkia.

Mua saata sanaas oppimaan ja totuuttasi tuntemaan,
niin että sinun omanas mä seuraisin sun tahtoas.

Ja viimein meidät autuuteen vie täältä eloon iäiseen
Suo meidän taivaan kodissa sun kiitostasi veisata.

Yksi kommentti

Ylösnousemus ja iankaikkinen elämä

Maanantaina 30. maaliskuuta 2015 | Kirsi Kupiainen

On hiljainen viikko. Vaikka ei se meillä täällä kasvatuksen käytävällä ole kovin hiljainen. Haluamme viestittää kristinuskon synnyttänyttä, kristinuskon tärkeintä sanomaa lapsille ja käytävältä kuuluvat elämän iloiset äänet. Yksi lapsi oli pukeutunut teeman mukaan pupupukuun. Itse valmistaudun Anssin ja Jennin kera keskiviikkona lähtemään nuorten ja perheiden kanssa Lapin pääsiäisleirille ja keskiviikkona on rippikoululaisten pääsiäisnäytelmä.

"Kristus nousi kuolleista!", kaikuu sunnuntaiaamuna maailman suurin ja paras sanoma kirkoissa. Minä uskon siihen. Minä uskon ruumiin ylösnousemiseen ja iankaikkiseen elämään hyvän Jumalan luona taivaan kodissa. Siellä ei ole kipua, valitusta, murhetta eikä vaivaa. Siellä on hyvä olla. Rukoukseni on, että Jumala rakastaisi minua sen verran, että taivas olisi lopullinen sijoituspaikkani - ja kaikkien maailman ihmisten.

Olen aina liikkunut hyvin erilaisten ihmisten parissa. Se on elämäni rikkaus. Minulla on monia ateistiksi itsensä määritteleviä ystäviä. Keskustelemme harvemmin uskonnosta, mutta välillä myös siitä. Heidän on vaikea uskoa kristinuskon keskeisimpiin asioihin. Jokaisenhan on jo tänä päivänä myönnettävä se, että henkilö nimeltä Jeesus Nasaretilainen on elänyt, opettanut ja kuollut. Hänestä kerrotaan juutalaisten ja roomalaisten historiankirjoissa sen verran harmillisena kaverina, että tiedemiehetkin myöntävät hänen eläneen. Mutta hänen ylösnousemuksensa ja Jumalan Pojan asema ovat uskon asioita. Uskon asioita ei voi todistaa. Kunnes sitten jonain päivänä usko vaihtuu näkemiseksi.

Iankaikkisesta elämästä
Ystäviltäni, kuten minultakin, on vuosien varrella kuollut läheisiä, tärkeitä ihmisiä. Ystävilleni kuolema on kaiken loppu. Minulle kuolema on loppu tässä ajassa. Minulle jää toivo. Toivo iankaikkisesta elämästä, toivo jälleennäkemisestä, toivo taivaan kodista. Ystäväni ovat joskus kysyneet, että enkö tule hulluksi tuollaisen järjettömän turhan uskomuksen vuoksi. Minä tulisin hulluksi, ellei sitä toivoa olisi! Ja kumma kyllä, johtuneeko tuosta järjettömyydestä, minä olen ollut se, joka toipuu läheisten menetyksestä edes jonkinlaiseen kuntoon. Jotkut ystävistäni piehtaroivat surussaan vielä kymmenen vuoden jälkeen. Olen siis mielelläni järjetön, koska se antaa minulle toivoa.

Kristus nousi kuolleista!

Ei kommentteja

Leirielämä kasvattaa

Perjantaina 22. elokuuta 2014 | Kirsi Kupiainen

Palasin noin viikko sitten kesälomalta. Sinä aikana en töitä ajatellut - itse asiassa unohdin, missä olen töissä.

Yksi asia mielessäni kuitenkin pyöri: yhteiskunnan ja kirkon arvot, kun on kysymys rahasta. Se, mihin rahat riittävät ja mihin ei. Sanotaan, että tarjolla on vain niukkuutta jaettavaksi. Toisaalta ymmärrän sen. Toinen puoli minusta ei suostu sitä hyväksymään - idealisti? Raha riittää siihen, mihin haluamme sen riittävän. Haluammeko sijoittaa sen rakennuksiin? Haluammeko sijoittaa sen ihmisiin? Haluammeko sijoittaa sen rikkaiden rikastumiseen vai köyhien siedettävään elintasoon? Haluammeko sijoittaa sen rakennuksiin vai ihmisten kohtaamiseen erilaisissa elämäntilanteissa ja eri ikäkausina?

Kesän aikana saimme lukea Riihimäen kaupungin suunnitelmista lakkauttaa lasten kesäleirit. Koska minulle ei tällä hetkellä tule Aamupostia, en tiedä, mitä asiasta on päätetty, mutta minun mielestäni se on hyvin lyhytnäköistä ajattelua ja toimintaa. Jos minä saisin päättää, kirkon seinätkin saisivat lahota ennen kuin lopettaisin leiritoiminnan.

Leiritoimintaa kokonaisvaltaisempaa kasvattamista ei ole. Leirillä elät lasten kanssa. Siihen elämiseen kuuluu kymmenien asioiden opettaminen: toisten, erilaisten ihmisten hyväksyminen; suvaitsevaisuus; toisten huomioon ottaminen; kiusaamistoleranssi nolla; tervehtimisen opettelu; hyvät ruokailutavat; hygieniasta huolehtiminen; sängyn petaaminen; siivoaminen; käden taitojen harjoittaminen; ulkoilu ja liikunta; telttamajoituksessa pärjääminen; luonnon ihmetteleminen; jätteiden lajitteleminen ja kierrätys; itsenäistyminen ja koti-ikävän voittaminen; uusien ystävien saaminen; riitojen sopiminen; lapset opettavat toisiaan ja ohjaajia; toisten ihmisten - kaukanakin asuvien - auttaminen; oman paikan löytyminen maailmassa; monenlaisten raittiiden elämysten tarjoaminen; päihteiden riskeistä kertominen; ja mikä parasta kirkon työssä: rakastavasta Jumalasta kertominen. Kaikki edellä mainitut asiat saattavat auttaa ihmistä elämässä selviämisessä - jotkut niistä voivat ennaltaehkäistä vaikeuksia. Viimeksi mainittu saattaa ennaltaehkäistä niin, että se pelastaa ihmisen Taivaan kotiin hyvän Jumalan luokse.

Yksi kommentti

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |