Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Merja Telsavaara

Merja Telsavaara on Hyvinkään seurakunnan seurakuntapastori.

Samassa ketjussa

Maanantaina 30. tammikuuta 2017 | Merja Telsavaara

 Paperiketju

Tätä kirjoittaessani olen ensimmäistä päivää töissä lähes parin viikon sairasloman jälkeen. Olin tosi vihainen kun sairastuin juuri silloin, kun työpaikalla oli tulossa paljon mielenkiintoisia tapahtumia. Vähäisillä voimillani heittelin kotona tavaroita ja olin vihainen, koska en halunnut olla pois kaikista minulle tärkeistä asioista. Miten ihmeessä voisin perua kaikki tulevat työtehtävät ja tapaamiset seurakuntalaisten kanssa? Miksi juuri nyt, miksi juuri minä? Nämä kysymykset ovat meille kaikille niin tuttuja, ihan liian tuttuja! Lopulta sairaus kuitenkin voitti enkä jaksanut sängyn pohjalla enää riehua ja kapinoida sairautta ja Jumalaa vastaan.

Siellä omassa sängyssä ja sairaalan päivystysjonossa odotellessa minulla oli kuitenkin aikaa ajatella. Mietin, että ehkä sairaudella oli minulle jotain sanottavaa. Ehkä joskus onkin vain hyvä luovuttaa ote siitä oravanpyörästä, mihin on yleensä aivan huomaamattaan hakeutunut. On eheyttävää huomata, että en olekaan mikään korvaamaton ratas työpaikkamme koneistossa, ja mitään peruuttamatonta ei tapahdu vaikka olisinkin sairaana pari viikkoa. Se sanonta, että "ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki", ei siis pidä paikkansa ainakaan meidän seurakunnassamme. Hyvä niin, sillä olisi kauheaa ajatella, että koko työyhteisömme hajoaisi jos juuri minä en voisi pitää sitä kasassa.

Meidän seurakuntaamme ja koko kirkkoa pitää koossa paljon suurempi voima kuin me tavalliset ihmiset. Meitä heikkoja lenkkejä on paljon, jokainen mutkallaan kuka mihinkin suuntaan. Toiset meistä ovat katkeamaisillaan ja toiset elämänsä parhaimmassa kunnossa. Mutta ilman kaikkia meitä erilaisia lenkkejä yhdistävää Kristusta me emme pysyisi samassa ketjussa.

Vaikka meillä yksittäisillä seurakuntalaisilla olisi ongelmia ja ristiriitoja, kuulumme samaan Kristuksen kirkkoon. Ilman Kristusta meillä ei olisi kirkkoa eikä omaa kotiseurakuntaamme, missä saamme yhdistyä samaan ketjuun yhdessä muiden uskovien kanssa. Virren 454 mukaan: "Palvelijaa monta, yksi on Herra, Herra Jeesus Kristus. Palvelijaa monta, yksi on Herra. Hän yhdistää meidät."

Ei kommentteja

Enkeleitä koulutielle

Maanantaina 8. elokuuta 2016 | Merja Telsavaara

Koululaisten siunauskirkko

Tätä kirjoittaessani on sunnuntai-ilta, ja koulut alkavat aivan muutaman päivän päästä. Itse sain juuri äsken osallistua Hyvinkään kirkossa pidettyyn kouluun lähtevien siunaamiseen. Mukana oli meidän toimittajien lisäksi yli kaksisataa lasta ja aikuista, jotka osallistuivat aktiivisesti tilaisuuteen tuon reilun puolituntisen ajan.

Eniten itseäni kosketti niin kirkkaana kaikuva laulu, kun lapset ja aikuiset lauloivat ja leikkivät sydämensä pohjasta laulua Jumalan kämmenellä. Kirkkohetki oli kaunis ja herätti monenlaisia tunteita sekä meissä aikuisissa että lapsissa. Myös jännitystä oli ilmassa, onhan lapsilla ja heidän vanhemmillaan nyt edessä aivan uusi elämäntilanne. Kouluun lähteminen tuo mukanaan paljon kysymyksiä aivan erityisesti ekaluokkalaisille: Onko tuleva opettaja mukava ja saanko koulussa uusia kavereita? Opinko lukemaan ja kirjoittamaan? Monenlaiset kysymykset myllertävät sekä kouluun lähtevien lasten että vanhempien mielessä.

Me vanhemmat pelkäämme usein, miten vielä niin pienet lapsemme pärjäävät koulussa ja koulumatkoilla. Siksi rukoilemme heille parasta mahdollista turvaa, jonka vain Jeesus voi antaa. Myös lapsia on hyvä opettaa rukoilemaan aivan pienestä pitäen, sillä rukous tuo rauhan sydämeen. Jeesus sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta."

Siunausta koulutielle ja koko elämään toivottaa myös Birgit Ahokas seuraavan runon myötä:

Varmaan äidin mielessä myllertää
tänä päivänä vaikeana,
kun koulut availee oviaan,
monen mieli on haikeana.

Sinne pihaan jättää lapsensa,
hänen kykyihinsä luottaa.
Miten pärjää hän siellä koulussa,
se monta murhetta tuottaa.

Kulje suojelusenkeli matkassaan
opintiellä lapsoseni.
Pysy aina hänen rinnallaan
tämän kalliin aarteheni.

Siunausta koulutielle!

Ei kommentteja

Päiväkotien pääsiäiskirkoissa tavataan!

Keskiviikkona 9. maaliskuuta 2016 | Merja Telsavaara

Pääsiäisalttari Martin seurakuntatalossa

Ulkona sataa vettä ja lumet sulavat kohisten. Olen ollut aina kevätihminen ja odotan jälleen kuumeisesti ensimmäisiä lämpimiä päiviä. Sitä ennen on kuitenkin edessä pääsiäinen, joka meille papeille on usein työlästä aikaa. Onneksi työ on kuitenkin mieleistä, itse en voi kuvitellakaan työskenteleväni muualla kuin seurakunnassa, ja mieluiten juuri lasten ja perheiden parissa.

Maanantaiaamuna pyörähtävät käyntiin päiväkotien pääsiäiskirkot, joihin myös muut lapset ja lastenmieliset ovat luonnollisesti tervetulleita. Käymme yhdessä läpi pääsiäiskertomuksen eli sen kuinka Jeesus aterioi opetuslastensa kanssa ja pesi heidän jalkansa, ja pian tuon jälkeen kuoli ristillä. Mutta ennen kaikkea juhlimme sitä, että Jeesus nousi ylös haudasta ja elää tänäkin päivänä. Ikään kuin valmiina rekvisiittana kaikissa kirkoissamme ja kappeleissamme on tyhjä risti, voiton ja uuden elämän merkki.

Pääsiäinen on mielestäni kirkkovuoden keskeisin juhla, koska siihen sisältyy kristinuskon tärkein sanoma. Yhteen lauseeseen tiivistettynä: Jeesus sovitti meidän syntimme, jotta me saisimme anteeksi ja meillä olisi iankaikkinen elämä. Pienten lasten kanssa pääsiäisen sanomaa ei voi käsitellä samoin kuin aikuisten kanssa, joten silloin on itsellänikin tilaisuus heittäytyä miettimään pääsiäiseen liittyvien symbolien merkitystä.

Tälläkin hetkellä yöpöydälläni puskee mullan alta esiin kolme astiallista ohranjyvistä idätettyä pääsiäisruohoa. Mutta kuinkahan moni meistä aikuisista tulee ajatelleeksi, miten pääsiäisruoho, tiput ja munat liittyvät kristilliseen pääsiäiseen? Itse asiassa pääsiäisruohon symboliikan voi liittää suoraan Jeesuksen sanoihin siitä, kuinka siemenestä kasvaa jotain suurta: "Jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää". (Joh. 12:24)

Myös pääsiäismunalla on paljon suurempi merkitys kuin se hienoon paperiin kiedottu hauras suklaaherkku antaa ymmärtää. Munan ehjä kuori kuvaa Jeesuksen hautaa, josta kuoren rikkouduttua nousee uusi elämä. Pääsiäistiput taas kuvaavat hauskasti mutta samalla kauniisti ylösnoussutta Kristusta. Uusi elämä koittaa siellä, mistä sitä ei välttämättä osata etsiä.

Pääsiäismunat, tiput ja muu lapsille tärkeä symboliikka on mukana myös päiväkotien ja pikkulapsiperheiden pääsiäiskirkoissa, ja niiden merkitystä käydään läpi lasten ehdoilla. Toivotankin kaikki lapsiperheet tervetulleiksi pääsiäishartauksiin aivan erityisesti Paavolan seurakuntakodille maanantaina 14.3. klo 9.00 ja 10.00, Martin seurakuntatalolle keskiviikkona ja torstaina 16.3. ja 17.3. klo 10.30, Hyvinkään kirkkoon perjantaina 18.3. klo 9.15 ja 10.15, Vanhaan kirkkoon perjantaina 18.3. klo 9.15 ja 10.15. tai Vehkojan seurakuntakeskukseen maanantaina 21.3. klo 10.30.

Hyvää paastonaikaa ja pääsiäisen odotusta!

Ei kommentteja

Matkalla pyhäinpäivään

Perjantaina 30. lokakuuta 2015 | Merja Telsavaara

Pyhäinpäivä

Minulla on oikeus surra, itkeä ja olla allapäin. Mutta minulla on myös oikeus nauraa, iloita, riemuita ja vuodattaa vaikkapa ilon kyyneleitä. Kerrankin päivä, milloin minulla on oikeus näyttää tunteeni ilman toisten ihmisten ihmetteleviä katseita! Tai onko oikeasti niin?

Pyhäinpäivää vietetään nykyään monenlaisin tavoin. Toiset hiljentyvät muistamaan jo kuolleita rakkaitaan ja vievät ehkä kynttilöitä tai kukkia heidän haudoilleen. Toiset taas viettävät päivää ja erityisesti pimeää syysiltaa halloweenin karkki tai kepponen -tunnelmissa.

Tunnustan itse olevani perinteiden kannattaja, eli muistelen pyhäinpäivänä edesmenneitä rakkaitani, sytytän kynttilöitä kotona ja menen mielelläni myös kävelylle hautausmaalle. Useina vuosina olen myös Facebookissa jakanut päivityksen: "Vietän pyhäinpäivää, en halloweenia!". Mutta oltuani jo pitkään lapsityön pappina minua myös kiinnostavat eri tavat, miten aikuiset käsittelevät lasten kanssa kuolemaan liittyviä asioita.

Läheisten ihmisten hautajaiset ovat vanhemmille raskaita tapahtumia. Miten selittää asia lapselle, kun omaakin surua on joskus vaikea käsitellä. Suurin osa aikuisista vaikuttaa jo ennen hautajaisia selittävän lapsilleen, että rakas läheinen, mummi tai ukki on siirtynyt taivaaseen ja katselee sieltä lapsiaan ja lastenlapsiaan. Mutta jotkut vanhemmat sulkevat lapset tietoisesti siunaustilaisuuden ulkopuolelle, ehkä peläten lasten surua tai heidän kysymyksiään kuolemasta. Lapsen osallistuminen hautajaisiin on silti sitä tärkeämpää, mitä läheisempi vainaja on ollut. Jos lapsi suljetaan tapahtumien ulkopuolelle, jää hänen surunsa huomiotta. Lapsen surun kohtaaminen oman surun lisäksi on raskasta, mutta yhteinen suru on silti helpompi kantaa kuin kätketty tai kielletty suru.

Pyhäinpäivänä ei tarvitse eikä kannatakaan jäädä vain suremaan edesmenneitä rakkaitaan, vaan tärkeää on muistaa myös kaikkia niitä iloisia ja onnellisia hetkiä, joita saimme viettää yhdessä heidän kanssaan.

Meidän aikuisten pitäisi ottaa lasten kanssa edes jollakin tasolla puheeksi asiat, jotka koskevat kuolemaa, tilanteesta riippuen. Surun keskellä lapsi kaipaa turvallisen aikuisen läsnäoloa, halauksia ja syliä. Hän tarvitsee aikaa surullisille hetkille, itkulle ja rakkaan vainajan muistelemiselle. Surun peittävät lopulta kaikki kauniit muistot, mitä edesmenneestä rakkaastamme löytyy.

Tänä pyhäinpäivänä vietämme lapsille ja lastenmielisille perhehartautta Puolimatkan kappelissa klo 16, jonka jälkeen on mahdollisuus käydä sytyttämässä kynttilä läheisen ihmisen haudalle. Hautausmaalla on muistopaikka myös muualle haudatuille vainajille, joten siellä voimme hiljentyä muistamaan niitä ihmisiä, joiden haudalle emme nyt eri syistä pääse.

Toivon rauhaa ja taivaan isän siunausta pyhäinpäivään seuraavan runon sanoin:

Pienen enkelin siipien alla, on minun aina hyvä olla.

Siellä olen turvassa, kaikilta maailman murheilta.

Pienen enkelin sylissä, pilven reunalla katselen.

Olen rauhassa ikuisessa, kanssa pienen enkelin.

(Valokuva: Aarne Ormio)

Yksi kommentti

Luomakunnan sunnuntai

Maanantaina 8. kesäkuuta 2015 | Merja Telsavaara

Luominen

Kauan sitten, aivan aikojen alussa oli suuri räjähdys, big bang, ja siitä ihan vahingossa syntyi tämä meidän kaunis luomakuntamme. Vai miten se nyt menikään?

No minä henkilökohtaisesti tunnustan olevani skeptikko tämän teorian suhteen ja edustan sitä joidenkin mielestä "vanhanaikaista" kantaa, että Jumala on suunnitellut tämän maailman jokaista pientä kirppua tai heinänkortta myöten.

Tietenkään emme voi tietää, kuinka pitkän ajan sisällä maapallomme jokaista pienintäkin piirtoa myöten on syntynyt. Mutta ei meidän tarvitsekaan tietää tai pohdiskella sitä, sillä Jumalan luomistyö jatkuu yhä. Tänäkin keväänä syntyy paljon uutta: olemattoman pienestä siemenestä kehittyy kukka, jollaista emme ole aikaisemmin nähneet. Läheisestä puusta taas kuuluu piipitys, kun aivan ainutlaatuiset linnunpoikaset kuoriutuvat munastaan ja kerjäävät äidiltään ruokaa. Ja ennen kaikkea: jokaisena päivänä syntyy maailmassamme paljon lapsia, joista yksikään ei ole täysin samanlainen. Ja silti Jumala on luonut kaikki ihmiset omaksi kuvakseen.

Meillä on tapana ylistää erilaisia taiteilijoita, jotka osaavat valmistaa taideteoksia tai suunnitella vaikkapa upeita muotivaatteita tai toinen toistaan suurempia ja mahtavampia taloja ja muita rakennelmia. Mutta kukaan noista taiteilijoista ei pysty luomaan mitään niin kaunista ja ainutkertaista kuin meidän luomakuntamme; sen kasvit, eläimet ja ihmiset. Myöskään pitkälle kehittynyt lääketiede ei ole löytänyt sitä niin kauan etsittyä nuoruudenlähdettä tai parannuskeinoa kaikkiin mahdollisiin sairauksiin.

On totta, että ihmiset ovat saaneet aikaiseksi paljon hyvää, mutta toisella puolella vaakakupissa painaa kuitenkin kaikki se tuho, jota olemme luomakunnalle itsekkyydellämme aiheuttaneet. Pohjavedet saastuvat, kun teille kylvetään talvisin suolaa, ja monet järvet ovat kasvaneet umpeen, kun maa on pitänyt saada tehokkaaseen käyttöön vesirajaa myöten. Etelän maissa taas aavikoituminen lisääntyy, kun hakkaamme puita omiin tarpeisiimme, ja meret saastuvat, kun öljylastissa olevat laivat ajavat karille tai tarkoituksella upotamme mereen roskaa ja myrkkyjä. Olemmepa saaneet aikaan jopa ilmastonmuutoksen, jolloin ilmaston lämpenemisen seurauksena mannerjäätiköt sulavat ja merenpinta nousee. Esimerkkejä meidän ihmisten itsekkyydestä löytyisi varmasti vaikka kuinka paljon.

Raamatussa kerrotaan, että ihminen sai jo aikojen alussa tehtäväkseen viljellä ja varjella Jumalan luomaa maailmaa. Olemme hoitaneet tuon tehtävän huonosti, mutta vähitellen silmämme ovat auenneet. Nykyään teemme paljon työtä säilyttääksemme luonnon ja eläimet sellaisina kuin ne nyt ovat, tai jos mahdollista, pyrimme jopa korjaamaan tekemiämme virheitä.

On tärkeää että jokainen meistä kantaa vastuun yhteisestä luomakunnastamme. Eikä kyse ole vain jostain ikävästä velvollisuudesta, vaan Jumalan hyvien luomistekojen rakastamisesta. Usein erehdymme ajattelemaan, että vasta taivaassa kaikki on hyvää, kaunista ja rakastettavaa. Mutta moniko meistä tulee ajatelleeksi, että Jumalan ihmeelliset luomisteot ympäröivät meitä jo nyt?

Meillä on pala taivasta keskellämme. Kyse on vain siitä, näemmekö sen ja osaammeko arvostaa sitä. Luomakuntamme sisältää lukemattomia ja toinen toistaan suurempia ihmeitä. Olipa kyse sitten pienestä rikkaruohosta, joka litistyy kenkämme alle, tai jättiläisvalaasta meren syvyyksissä, ne ovat Jumalan suunnittelemia ja niillä kaikilla on oma tarkoituksensa. Meidän tarkoituksemme ja tehtävämme on pitää hyvää huolta luonnosta ja toinen toisistamme.

Saarnaajan kirjan kolmannesta luvusta, vanhasta käännöksestä:
"Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua."

Ei kommentteja

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |