Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Tuija Mattila

Tuija Mattila on Hyvinkään seurakunnan diakoniasihteeri.

Tule Perjantai Pysäkille!

Maanantaina 22. tammikuuta 2018 | Tuija Mattila



Perjantai Pysäkki on aloittanut toimintansa. Perjantai Pysäkki on mielenterveystyöstä vastaavan diakoniatyöntekijä Kaisa Laakson sekä kriminaali- ja päihdetyöstä vastaavan diakoniatyöntekijä Johanna Tontin vetämä uusi mielenterveys - ja päihdetyökuntoutujille tarkoitettu kohtaamisen aamupäivä.

Perjantai Pysäkki kokoontuu joka toinen perjantai 19.1. alkaen klo 9-11. Kaisan ja Johanna lisäksi paikalla on aina myös vapaaehtoinen vetäjä. Perjantai Pysäkille tulijoille on tarjolla aamupuuroa, kahvit ja voileivät, keskusteluapua, yhdessäoloa ja lyhyt hartaushetki. Perjantai Pysäkillä on mahdollisuus käydä myös suihkussa. Diakoniatyö tarjoaa tarvittaessa saippuat, shampoot ja pyyhkeet.

Perjantai Pysäkin tavoitteena on tarjota osallistujille mahdollisuus tulla kodinomaiseen paikkaan nauttimaan aamupalasta, levähtämään viikon päätteeksi ja keskustelemaan asioista, jotka ovat oman mielen päällä juuri nyt. Kaisan ja Johannan mukaan tavoitteena on myös yhteisöllisyyden vahvistaminen eli se, että mielenterveys- ja päihdetyökuntoutuja voisi kokea kuuluvansa johonkin ryhmään, yhteisöön.

Ovi Perjantai Pysäkille löytyy työkeskuksen päädystä metsän puolelta, virallinen osoite on Hämeenkatu 16.

Ei kommentteja

Elämän syvin hetki

Maanantaina 3. heinäkuuta 2017 | Tuija Mattila

 

 

Lapsenlapsemme Adele on tuonut elämäämme aivan uutta iloa, valoa ja syvyyttä.Vasta nyt - isoäidin roolissani - alan oppia ymmärtämään lapsia ja sitä kuinka ainutkertainen vaihe lapsuus on ihmisen elämässä.
Adele on ilon lapsi. Herätessään aamulla hänen silmänsä loistavat ja suunsa kaareutuu hymyyn, kun hänelle sanoo "Hyvää huomenta". Aamupalalla hän on vielä vähän ikään kuin tokkurassa, mutta viimeistään hampaiden pesun jälkeen hänen "moottorinsa käynnistyy" ja sammuu vasta illalla juuri ennen nukahtamista.
Jokainen uusi päivä on hänelle mahdollisuus tehdä ja kokea kaikkea uutta ja erilaista. Leikkiminen, pilvien katselu taivalla tai muurahaisen kävelyn seuraaminen on hänelle elämää, tekemistä ja olemista. Adele kutsuu minua Mammaksi ja puolisoani Ukoksi - nuo maailman upeimmat arvonimet annoimme itsellemme Adelen synnyttyä 3.5 v sitten. 
Laittaessani hänet yökyläpäivinä illalla nukkumaan sanon Adelelle usein, että "Adele on Mamman kulta ja Ukon timantti". Tuo lause saa hänet nauramaan ja miltei joka kerta hän painaa päänsä olkapäälleni ja on vaan - ikään kuin maistellen sitä, mitä hänelle juuri sanoin. Siinä on elämän syvin hetki.

Ei kommentteja

Asunnoton mies

Maanantaina 13. helmikuuta 2017 | Tuija Mattila

Seison kauppakeskuksen käytävällä lipas kädessäni. Olen keräämässä yhteisvastuukeräystä. Ihmiset kulkevat ohitseni, mutta aina välillä joku pysähtyy kohdalleni tiputtaakseen oman lahjoituksensa keräyslippaaseeni.

Kauppakeskuksen rullaportaita pitkin laskeutuu joukko nuoria ja yksi keski - ikäinen mies. Tunnistan miehen, mutta hän ei huomaa minua. Miehellä on yllään likaiset vaatteet, päässä ruhjeita ja askel on hieman hatara. Hän - suomalainen, keski-ikäinen, asunnoton mies - soljuu ihmisvirran mukana käytävällä eteenpäin.

Hetken päästä kuulen kovan kolahduksen. Tyylikäs, eläkeikäinen nainen yrittää laittaa ostoskärryjä paikalleen ja samalla hänen kyynärsauvansa putoavat kolisten lattialle. Seison paikoillani ja ihmettelen, että miksei kukaan mene auttamaan tuota naista. Näkeehän sen jo kauas ettei hän saa itse sauvojaan ylös lattialta.

Mitä sitten tapahtuukaan? Suomalainen, keski-ikäinen, asunnoton mies likaisissa vaatteissaan pysähtyy naisen kohdalla. Hän nostaa sauvat maasta ja ojentaa ne naiselle. Nainen katsoo hämmästyneenä miestä silmiin ja kiittää. Elämässään kovia kokenut asunnoton hymyilee naiselle ja jatkaa matkaansa hatarasti askeltaen käytävällä eteenpäin.

Seison kauppakeskuksen käytävällä lipas kädessäni enkä voi unohtaa sitä, minkä juuri näin tapahtuvan.

Ei kommentteja

Neljä hetkeä

Tiistaina 26. huhtikuuta 2016 | Tuija Mattila

Seurakunnan päiväkerho on juuri alkanut. Nelivuotias Anni kiipeää työntekijänä toimivan lastenohjaajan syliin, laskee päänsä tämän olkapäälle ja ummistaa silmänsä.

Rippileirin kolmas päivä on lopuillaan. Pekka - yksi rippikoululaisista - tarttuu kuin tarttuukin nuorisonohjaajan ojennettuun käteen ja näin koko leiriryhmä muodostaa suuren sisaruspiirin.

Kahden lapsen yksinhuoltajaäiti katsoo diakoniatyöntekijältä saamaansa osto-osoituslomaketta. Siinä lukee, että hän voi ostaa ruokaa ja hygieniatuotteita lapsilleen. Äiti nostaa katseensa ja helpotuksen kyyneleet alkavat valua hänen poskiaan pitkin.

Vanha leskimies makaa sairaalan vuoteessa. Sairaalapappi istahtaa hänen vuoteensa ääreen ja yhdessä he lausuvat Herran siunauksen. Vanha leskimies hymyilee ja sulkee silmänsä.

Neljä erilaista hetkeä. Niissä kiteytyy seurakunnan toiminnan syvin olemus.

 

Yksi kommentti

Vain hipaisu

Maanantaina 7. joulukuuta 2015 | Tuija Mattila

Turvapaikanhakijalapsi

Hänellä on musta tukka, ruskeat silmät, oliivin ruskea iho.
Hän, pieni kolmevuotias poika katsoa napittaa silmiin edessään olevaa parivuotiasta tyttöä.
Tytöllä on siniset silmät, vaalea iho ja hiukset.
Tyttö huomaa pojan katseen.

Tuo pieni tyttö kohottaa kätensä, hipaisee sormellaan pojan poskea.
Kuin tunnustelisi, että siinä on toinen hänen kaltaisensa ihminen.
Tyttö sipaisee uudestaan pojan poskea ja sitten - tyttö ja poika hymyilevät toisilleen.

Tuo hipaisun hetki on ohi ja molemmat pienet ihmisentaimet istahtavat lattialle vierekkäin leikkimään. Hyvinkään kirkon eteisessä lasten leikkipaikassa on turvallista leikkiä.

Välillä tyttö ja poika katsovat toisiaan - kuin tarkistaisivat, että "olethan sinä vielä siinä" - ja sitten he taas leikkivät.
Yhteistä kieltä ei ole, sillä tyttö on syntyjään suomalainen ja poika on kotoisin Irakista.
Siinä he istuvat vierekkäin kaikessa rauhassa toistensa seurassa.

Kirkkosalin puolella on menossa Tullaan tutuiksi -ilta.
Seurakunta on kutsunut iltaan Tervamäentien vastaanottokeskuksen asukkaita sekä kaikkia hyvinkääläisiä.
Illan tavoitteena on, että paikkakunnalla asuvat ja kaukaa tulleet tapaisivat toisiansa
ja olisivat hetken yhdessä katsellen, kuunnellen ja jutellen.

Kirkon eteisessä, lasten leikkipaikassa istuvat vierekkäin pieni ruskeasilmäinen poika ja vaaleahiuksinen tyttö.
Katseet kohtaavat ja molemmat hymyilevät toisilleen.

Yksi kommentti

Sydänten prinsessa

Keskiviikkona 1. heinäkuuta 2015 | Tuija Mattila

Hän on tasan 1,5 vuotta vanha sydänten prinsessa. Hän - rakas lapsenlapseni - on valloittanut meidät kaikki ympärillään olevat aikuiset. Olen opettanut hänelle, että minua voi kutsua sanalla "mamma".  En siis ole mummi, mummu tai mummo vaan mamma. Kuinka ihanalta kuulostaakaan, kun hän pienellä lapsen äänellään sanoo tuon sanan " mamma" ja katsoo suoraan silmiini.

On suuri etuoikeus saada ottaa hänet syliin, vaihtaa vaippoja tai syöttää hänelle aamupuuroa nallelautaselta. On etuoikeus katsoa häntä, kun hän istuu lattialla ja leikkii. Mieleeni on tullut useammankin kerran ajatus, että mitähän kaikkia taakkoja nuo nyt vielä niin pienet hartiat tulevat hänen elämänsä aikana kantamaan? Mitä hän tulee noilla kauniilla käsillään tekemään? Mitä hänen silmänsä tulevat vuosien kuluessa näkemään?

Mieleni valtaa haikeus, huoli ja suojelun halu. Voisinpa tasoittaa hänen tietänsä, varjella häntä vaaroilta ja suojella häntä elämän murheilta ja iskuilta. Jotain voinkin ehkä hänen hyväkseen tehdä, mutta suuremmassa mittakaavassa en voi muuta kuin ajatella, että se on " korkeemmas käres" hänenkin elämänpolkunsa.

En voi muuta kuin laittaa omat käteni ristiin ja rukoilla hänen puolestaan. Rukoilla, että Jumala varjelisi häntä ja lähettäisi suojelusenkelinsä vartioimaan tuon pienen sydänten prinsessan taivalta tässä suuressa maailmassa. Toisaalta, suurinta mitä me mammat, mummot ja mummit voimme tehdä onkin juuri tuo rukous. Esirukous lasten ja lastenlastemme puolesta -  kaikkien meille niin rakkaitten sydänten prinsessojen ja prinssien puolesta.

Yksi kommentti

Sinisiä hetkiä

Perjantaina 15. elokuuta 2014 | Tuija Mattila

Siitä on 20 vuotta. Olin sairaslomalla selkäleikkauksen jälkeen ja katselin selälläni maaten formulakisoja televisiosta. Vanhin lapsistani toi päivän postin luettavakseni. Postin seasta löysin kirjeen.

Entinen työtoverini ja ystäväni oli lähettänyt minulle kirjeen, jonka kirjekuori oli epätavallisen paksu. Sen sisälle oli niukin naukin saatu mahtumaan makea yllätys - Fazerin sininen suklaalevy. Kuoren sisällä ei ollut mitään muuta kuin tuo suklaalevy.

Kirjekuoren taakse työkaverini oli kirjoittanut yhden lauseen, jota en koskaan unohda. Lause kuului näin: "Mitä tummempi taivas, sen kirkkaammat tähdet".

Muistan vieläkin, kuinka kyyneleet alkoivat vuotaa silmistäni ja haikeuden itku kuristi kurkkuani. Ajattelin, että kuinka ihmeessä ystäväni jaksaa minua muistaa lähettämällä oikein kirjeen ja vieläpä makean sellaisen? Minähän olin toipumassa "vain" selkäleikkauksesta, mutta hän kamppaili paljon pahemman sairauden kanssa - nimittäin syövän kanssa.

Kesken pohdintani kuulin TV-selostajan hätääntyneen äänen. Juuri sillä hetkellä Ayrton Senna ajoi kohtalokkaan kolarin, jonka seurauksena hän menehtyi. Uutiskuvaajat juoksivat pitkin Imolan rataa ja helikopterit lensivät onnettomuuspaikan yllä.

Vielä tänäänkin muistan tuon lyhyen hetken aivan tarkasti: sininen Fazerin suklaalevy kädessäni, leikkaushaavojen kipu selässäni, Sennan kuolonkolarin kuvat silmissäni ja huoleni vakavasti sairaasta ystävästäni. Ajattelin, että kuinka hauras ja arvokas asia onkaan lahjaksi saamamme elämä.

Ystäväni kuoli 14 vuotta sitten vain 36-vuotiaana, mutta hänen kirjeen taakse kirjoittamansa lause "mitä tummempi taivas, sen kirkkaammat tähdet" on lohduttanut monen monta kertaa elämän eri vaiheissa.

Ajattelen, että näin se varmaankin meidän ihmisten elämässä on: vasta vastoinkäymisten keskellä ja jälkeen opimme hieman paremmin näkemään ja arvostamaan elämän hyviä ja iloisia asioita - niitä oikeasti merkityksellisiä elämän sinisiä hetkiä.

Ei kommentteja

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |