Tekstin koko

Blogi

Arkisto

Virpi Koivisto

Virpi Koivisto on Hyvinkään seurakunnan palvelun vastuukappalainen.

Paavi juhlii reformaatiota

Tiistaina 8. marraskuuta 2016 | Virpi Koivisto

Reformaatio 500 v 

yhdessä meidän luterilaisten kanssa. Reformaation eli uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlallisuudet käynnistyivät lokakuun lopussa Lundissa. Monet meistä ovat televisiosta seuranneet historiallista tapahtumaa, kun paavi Franciscus osallistui näihin juhlallisuuksiin yhdessä luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkkojen kanssa. Ainakin itselläni aivan kyyneleet nousivat silmiin kun rauhan tervehdyksiä vaihdettiin luterilaisten ja katolisten välillä sydämellisissä merkeissä. Paljon on edistystä tapahtunut siitä, kun kirkot noin 500 vuotta sitten repesivät erilleen ja vuoropuhelu katkesi vuosisadoiksi.

Uskonpuhdistuksen juhlavuotta vietetään Suomessa monin tavoin ja se huomioidaan myös meillä Hyvinkäällä kuten kaikissa Suomen seurakunnissa. Vihamielisyydestä kirkkojen välillä on ainakin johtotasolla siis jo luovuttu, mutta matkaa todelliseen kristittyjen yhteyteen on vielä paljon. Seuraavan päivän lehtiuutinen kertoikin paljon pienemmillä otsikoilla miten paavi totesi, ettei katolinen kirkko tule "koskaan" hyväksymään papinviran avaamista naisille. Kaukana on myös se, että syntyisi ehtoollisyhteys kirkkojemme välille.

Kaikesta tästä huolimatta voi kuitenkin iloita siitä, että nyt korostetaan enemmän sitä, mikä yhdistää kuin sitä mikä meitä erottaa. Iloista juhlavuotta meille kaikille!

Aihepiiristä löytyy paljon tietoa seuraavista osoitteista:

http://www.reformaatio2017.fi/

http://sakasti.evl.fi/julkaisut.nsf/F6D94CB5EF912734C2257E2E0012D53C/$FILE/From%20Conflict%20to%20Communion%20FI.pdf

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/DA1B501CC09E109FC22577AE002A3DD8/$FILE/Viisi%20ekumeenista%20toimintaohjetta.pdf

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/DA1B501CC09E109FC22577AE002A3DD8/$FILE/Yhteinen%20julistus%20vanhurskauttamisopista.pdf

Ei kommentteja

Rajat oman sydämen sisällä

Keskiviikkona 16. syyskuuta 2015 | Virpi Koivisto

Mielipiteet puolesta ja vastaan räiskyvät sekä suhteessa kysymykseen pakolaisista että hallituksen määräämistä säästötoimista. Suomalainen tuttu turvallisuus on järkkynyt ja epävarmuus kasvanut.

Pakolaisten yllättävä virta on nostanut mieleen pakolaisvirrat oman maan historiasta kun sota pakotti tuhannet ihmiset evakkomatkalle, monet useamman kerran. Ruotsiin siirtyi 70 000 lasta sotaa pakoon. Tuo kaikki on omaa lähihistoriaamme.

Syyt tämän päivän pakolaisvirtoihin ovat monet, suurimpana syynä sodat ja rauhattomuudet. Emme olleet varautuneet tällaiseen kansainvaellukseen. Vastustusta on paljon mutta samaan aikaan myös runsaasti auttamisen halua. Tätä kirjoitettaessa päivän uutinen on että Nurmijärvelle avataan pakolaiskeskus Röykän sairaalaan.

Jokainen joutuu tutkimaan omia asenteitaan näiden kysymysten äärellä. Toinen avaa oman kotinsa, toinen osallistuu keräykseen, toinen vastustaa kiivaasti pakolaisten vastaanottamista.

Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumissa paljastavat ne kaikkein vaikeimmin ylitettävät rajat, jotka ovat lopulta oman sydämemme sisällä: "Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. 43 Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.'

44 "Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?' 45 Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.' " Matt. 25.

 

Ei kommentteja

Onko yhteistä hyvää olemassa?

Torstaina 30. huhtikuuta 2015 | Virpi Koivisto

Kuluneena vaalikeväänä sattui silmiin piispojen 15 vuotta sitten julkaisema puheenvuoro "Kohti yhteistä hyvää". Puheenvuoro on pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolustus ylikansallisten päätösten yksinvaltaa vastaan. Mitä tällaiset asiat kirkonmiehille kuuluvat? Eikö kysymys ole politiikasta ja kirkon tulisi vastata vain sielun pelastuksesta? Miksi piispat silloin kun suunsa avaavat sotkeutuvat aisoihin jotka eivät heille kuulu? Entä onko keskustelua syntynyt? Kenen ja missä tästä asiasta tulisi keskustella?

"Vapaat markkinat eivät takaa kaikille ihmisille riittäviä elinmahdollisuuksia. Siksi tarvitaan valtiota, joka suojelee heikkoja ja puolustaa oikeudenmukaisuutta." Sanoivat piispat. "Sosiaalista vastuuta kantava pohjoismainen yhteiskunta on saavutus, josta ei tule luopua." He jatkoivat. Kysymys on kuuma tälläkin hetkellä hallitusneuvotteluiden ollessa menossa.

Kiistaton ja vaikeasti hyväksyttävä tosiasia on, että Jeesus asettui aina kaikessa köyhien puolelle. Ei ainoastaan hengellisesti itsensä köyhiksi tuntevien vaan oikeasti köyhien ihmisten puolelle. Pelkkä oman sielun pelastus ei ollenkaan riitä, vaan kristityn on elettävä tässä maailmassa toisten ihmisten, niiden lähimmäistensä kanssa. On pakko elää myös toisten ihmisten vaikeuksien ja ongelmien kanssa. Siitä ei ole pakotietä. Emme saa olla rauhassa.

Hankalaa tässä maailmanajassa on se, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ostinpa kaupasta kahvia tai jalkapallon, se vaikuttaa lähes maailmanlaajasti. Vaadinko itselleni palkankorotusta, maksanko verot kaikesta mistä kuuluukin? Ja samalla on totta tilanne: "Pieni -ja keskituloisia verotetaan niin ankarasti, että lapsiperheelle, jonka vanhemmat käyvät työssä, saattaa jäädä vähemmän varoja elämiseen kuin toimeentulotuen ja muiden tulonsiirtojen varassa olevalle perheelle."

"Elämä ei ole pelkästään kaupankäyntiä, kuluttamista ja markkinoita. Ihminen on myös lahjoittaja ja lahjojen vastaanottaja, hoitaja ja hoivaaja, seurustelija ja leikkijä." Köyhyytemme tai rikkautemme keskellä onko meillä tilaa enää millekään muulle kuin rahalle, sen hankkimiselle tai sen puutteelle, kuluttamiselle? Olenko enää ihminen, olenko vain kuluttaja?  Onko kaiken tekemisen taustalla vain taloudellinen laskelmointi?

Moniarvoisuudesta on tullut melkeinpä ainoa sallittu arvo. Haluammeko enää tunnustaa ihmiskunnan yhteistä eettistä lähtökohtaa, kultaista sääntöä: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." (Matt. 7:12). Ymmärrämmekö kultaisen säännön vain omasta hyvästämme käsin, jaksammeko asettua toisen ihmisen asemaan? Kysymään, mitä toivoisimme itsellemme tehtävän jos olisimme toisen ihmisen asemassa. 

"Kultaisen säännön mukaisesti asioita tulee katsoa ensisijaisesti toisen ja toisten kannalta, tulee asettua toisen ihmisen asemaan. Oma ihmisarvo on tällöin aina mukana, mutta se ei johda muista piittaamattomaan itsensä toteuttamiseen. Yksilöllisyys ja yksilönvapaus asettuvat yhteisön taustavaloon." Tärkeää puhetta edelleen.

Yksi kommentti

Pyhäinpäivä ei ole pimeyden vaan valon juhla

Perjantaina 31. lokakuuta 2014 | Virpi Koivisto

Virpi Koivisto jakaa emerituspiispa Wille Riekkisen kirjoituksen pyhäinpäivästä:

Pyhäinpäivänä vietetään vainajien ja edesmenneitten pyhien muistopäivää. Tällöin hautausmaita koristavat kynttilämeret. Kynttilöiden sytytys on perimmiltään signaali iankaikkisuuden toivosta ja uskosta kuoleman jälkeiseen elämään.

Viime vuosina on ollut yhä enenevässä määrin painetta siihen suuntaan, että pyhäinpäivästä tehtäisiin vain yleinen vainajien muistelupäivä tai henkivaltojen tai jopa kummitusten "nimikkopyhä". Siitä kielivät kritiikittömät kurpitsanaamarien kaupustelijat amerikkalaislähtöisen Halloween-hömppänsä lumoissa - rahastusta unohtamatta. Tätä henkisesti heitteille jättämistä ei ole mitään syytä edistää.

Pimeyden voimilla pelottelu ja kuoleman esilläpito eivät näet ole juhlapäivän arvoisia asioita. Sen sijaan kuoleman voittaminen ja pimeyden voimista vapautuminen sitä ovat. Tätä Kristus tarjoaa meille tänäkin juhlapäivänä.

Pyhäinpäivän sanomassa olennaista on usko pyhien yhteyteen eli uskossa elävien ja uskossa jo kuolleiden yhteenkuuluvuuteen. Yhdistävänä tekijänä on Jeesuksen julistama Jumalan valtakunta, jota meidän vuoromme on nyt elää todeksi pyrkimällä oikeamielisyyteen, iloon ja rauhaan, jotka Pyhä Henki meille antaa.

Jeesuksen Vuorisaarnaa (Matt. 5-8) on sanottu Jumalan valtakunnan perustuslaiksi. Päivän päätekstissä julistetaan autuaiksi muun muassa armahtavaiset, hiljaiset, nälkäiset, rauhantekijät, vainotut ja itkevät. Sanat ohjaavat meidät kerta toisensa jälkeen kysymään, miten me nyt voimme levittää uskoa, toivoa ja rakkautta tähän pimeään maailmaan. Miten lohtua, oikeudenmukaisuutta ja rauhaa? Näiden Valtakunnan arvojen tulee näet ilmetä kirkossa, ikiaikaisessa pyhien yhteisössä, jonka osallisia olemme.

"Autuaita ovat rauhantekijät; he saavat Jumalan lapsen nimen."

 

Yksi kommentti

Nyt äänestämään!

Tiistaina 28. lokakuuta 2014 | Virpi Koivisto

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on parhaillaan käynnissä. Äänestyspaikkoja on ennakkoäänestysviikolla paljon eri puolilla kaupunkia. Varsinainen äänestyspäivä on 9.11. Hyvinkään seurakunnassa ehdokkaita on 125. Vaalikone auttaa löytämään omia ajatuksia lähellä olevan ehdokkaan. Nyt on tilaisuus vaikuttaa siihen, mihin suuntaan seurakunnan työtä kehitetään. Käy sinäkin antamassa äänesi, silloin vaikutat ja välität. Lisätietoa löytyy Kirkonmäeltä-lehdestä, joka viime viikolla tipahti postiluukusta mainospostin mukana. Uskotaan hyvään ja hyvän tekemiseen! Oma seurakunta on tärkeä. Sinä olet tärkeä.

Ei kommentteja

Kulutatko rauhaa?

Maanantaina 20. lokakuuta 2014 | Virpi Koivisto

Ekumeeninen vastuuviikko 19.-26.10.2014
Väkivallan markkinat: Kulutatko rauhaa?

Mikä vastuuviikko?
Vastuuviikko on Suomen kaikkien kirkkojen ja monien kristillisten järjestöjen ihmisoikeuskampanja, jossa kirkot toimivat oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Suomen Ekumeeninen Neuvosto järjestää ja koordinoi Vastuuviikkoa.

Ekumenia, Suomen Ekumeeninen Neuvosto - häh? Ei hätää, kohta se selviää!

Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN) on kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen yhteistyöelin. Jäseniksi voidaan hyväksyä yhteisöjä, jotka tunnustavat Herran Jeesuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi Raamatun mukaan ja jotka sen vuoksi pyrkivät yhdessä täyttämään yhteistä kutsumustaan yhden Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kunniaksi.

Ekumenian tavoitteena on hajallaan elävän kristikunnan saattaminen keskinäiseen yhteyteen. Kristittyjen yhteys on sekä uskon että elämän yhteyttä. Se on Raamatun mukaan sekä annettu lahja että rukouksen ja työn kohde. Työ kristittyjen yhteyden ja Kristuksen kirkon ykseyden puolesta perustuu Jeesuksen rukoukseen: Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. (Joh. 17:21)

Ekumenia tulee kreikankielen sanasta oikoumene ja tarkoittaa koko asuttua maailmaa. Ekumeeninen liike on kristillisen kirkon historiassa melko nuori ilmiö. Se on kristillisiin kirkkoihin ja yhteisöihin kuuluvien kristittyjen yhteinen liike, joka syntyi 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.

Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN) on maassamme toimivien kirkkojen, kristillisten yhteisöjen ja seurakuntien yhteistyöjärjestö. SEN on yksi maailman vanhimmista kansallisista ekumeenisista neuvostoista. Perustamisvuosi on 1917.

Neuvosto toimii kirkkojen ja järjestöjen yhteistyöelimenä ja sen tarkoitus on:

  • edistää pyrkimyksiä kohti Kristuksen kirkon näkyvää ykseyttä
  • vahvistaa kristittyjen yhteyttä, palvelua ja todistusta Suomessa
  • toimia kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen kohtaamispaikkana
Ei kommentteja

Sukkia ja saippuaa

Maanantaina 13. lokakuuta 2014 | Virpi Koivisto

Perjantaina 17.10. illansuussa syttyvät tulet eri puolilla Suomea asunnottomien yön merkeissä. Hyvinkäällä tapahtuma sijoittuu pääasiassa kirjastoaukiolle ja vanhalle kirkolle, tapahtuman avaus on klo 18 kirjastoaukiolla. Eri tahoja ja toimijoita on mukana noin kymmenen.

Jo syyskuulla A-klinikat eri puolilla Suomea käynnistivät villasukkakeräyksen asunnottomia varten ja sukkia onkin kertynyt jo oikein mukava määrä myös täällä Hyvinkäällä asunnottomille jaettavaksi. Myös saippuaa on saatu lahjoituksena ja soppaa ja sielunhoitoakin on tarjolla. Tarkempi ohjelma avautuu linkistä kirjoituksen lopussa.

Asunnottomien yö on valtakunnallinen tapahtuma jota vietetään YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10. vuosittain, Suomessa asunnottomuus on vakiintunut tuon päivän teemaksi.

Onko Hyvinkäällä sitten asunnottomuutta ja kuinka paljon asunnottomia on? Valitettavasti vastaus on myönteinen ja luku vaihtelee 60 - 300 välillä riippuen keneltä asiaa kysyy. Asuntolapaikkoja tarjoavat paikalliset toimijat Toimari ja Mäntylä, niissä on yhteensä 46 asuntolapaikkaa, jotka ovat kaikki tällä hetkellä täynnä. Molempiin asuntoloihin on myös jonoa.

Asunnottomuus ei ole kasvoton ja nimetön ongelma. Tavalliset ihmiset tarvitsevat tavallisia koteja ja asunnottomalla on nimi, vaikka osoitteena onkin vain postilokeron numero.

Asunnottomien yö muistuttaa meitä noista nimistä ja kasvoista, kodin ja oman asunnon tarpeesta, johon jokaisella tulisi olla oikeus. Sukat, saippua, soppa ja sielunhoito auttavat hetken. Koko ongelman ratkaisu vaatii vielä paljon työtä, yhteistä tahtoa ja päättäväisyyttä että kenenkään ei tarvitsisi etsiä suojaa roskalaatikoista tai katoksista eikä majoittua telttaan talviaikaan. Kaikkia meitä tarvitaan toimimaan sen puolesta että kaikilla olisi koti.

http://www.hyvinkaanseurakunta.fi/ajankohtaista/seurakunnan_uutiset/601/asunnottomien_yo_hyvinkaalla_pe_17.10.

Ei kommentteja

Monin verroin enemmän

Keskiviikkona 11. kesäkuuta 2014 | Virpi Koivisto

Rovasti Virpi Koivisto, sosiaalityöntekijä Angela Lui ja pastori Richard Lui

Vajaat 50 vuotta sitten Suomen Lähetysseura aloitti työn Hongkongissa sen jälkeen kun työ Kiinassa oli käynyt mahdottomaksi. Lähetysseura perusti nuorisokeskuksia ja niiden yhteyteen seurakuntia. Syntyi Hongkongin luterilainen kirkko, jonka yhteistyökumppaneita olivat luterilaiset lähetysjärjestöt Suomen lisäksi myös Norjasta ja USA:sta. Nykyään kirkolla on noin 17 000 jäsentä useissa eri seurakunnissa. Kirkko toimii itsenäisenä ja se on lähettänyt ensimmäiset omat lähetystyöntekijänsä. Luterilainen teologinen seminaari kouluttaa kirkon työntekijät ja ulkomaalaisten lähetystyöntekijöitten rooli on väistyä. Myös yhteydet Kiinaan ovat jälleen avautuneet.

Viime viikonvaihteessa (6. - 8.6.) Suomen lähetysseura vietti vuosijuhlaansa Vaasassa. Juhlille osallistui 15 hengen ryhmä Hongkongista Yuen Longin seurakunnan papin Lui Hing Tongin johdolla. Mukana oli tavallisten seurakuntalaisten lisäksi kirkon työntekijöinä eri tehtävissä toimivia ihmisiä. Monissa eri ohjelmaosuuksissa ryhmä toi hyvin puhuttelevalla tavalla esiin kiitollisuutensa siitä, että lähetystyön tuloksena he olivat saaneet kuulla evankeliumin, saada koulutusta ja päästä elämässä eteenpäin. Suomessa tunnetaan parhaiten Lähetysseuran tekemä huumevieroitustyö Hongkongissa. Kuitenkin myös monilla tavallisilla ihmisillä elämän lähtökohdat ovat aikanaan olleet hyvin vaikeat vaikka huumeiden käyttöä ei ole heidän kohdallaan tapahtunutkaan. Pelastus on merkinnyt paitsi hengellistä elämänmuutosta, myös pelastusta pois kadulta, pääsyä kouluun, opiskelemaan ja työhön. Monien opiskelu on ollut mahdollista vain Lähetysseuran stipendituella tai työn ohessa kouluttautumalla. Hongkongilaisten vieraiden ja monien muiden heidän kaltaistensa ensimmäisen polven kristittyjen kiitollisuus Jumalan hyvyydestä ja Jumalan suurista teoista on aito ja puhutteleva, heidän todistustaan ei voi kuunnella kyynelten nousematta silmiin.

Myös meille, jotka olemme saaneet olla rukoilemassa, tukemassa sekä pieneltä osin myös osallistumassa lähetystyöhön Hongkongissa, tuo viesti on rohkaiseva. Vaikka kirkon kasvu Aasiassa on hyvin paljon hitaampaa kuin mihin on totuttu Afrikan lähetyskentillä, myös Aasian suunnalla Kristuksen kirkko elää ja toimii. Nykyisin seurakunnat vastaavat itse omasta toiminnastaan taloudellisestikin. Vaikka taloudellista tukea ei enää tarvita, kristittyjen yhteys ja vuorovaikutus on tavattoman tärkeää. Meille vanhojen kirkkojen kristityille nuorten kirkkojen kristittyjen todistus evankeliumin voimasta antaa luottamusta siihen, että sama voima voi vaikuttaa meidänkin keskellämme. Samalla tämä kanssakäyminen on aivan kuin saisimme moninkertaisena takaisin sen lahjan, jota aikanamme olemme saaneet olla uskon varassa lähetystyölle antamassa.

Omalla kohdallani tuo Vaasassa toteutunut suomalais-kiinalainen kohtaaminen oli myös entisten työtovereitten ja monien hyvien ystävien kohtaamista. Virren sanoja mukaillen saattoi kokea: "olemme yhtä perhettä kaikista kansoista.. kun Kristus meidät hengellään yhdeksi yhdistää". Luonteva yhteys syntyi Hongkongin vieraiden ja lähetysjuhlien kävijöiden kesken myös tapahtumapisteessä, jossa saattoi saada itselleen kiinalaisen nimen kiinalaisilla kirjoitusmerkeillä kirjoitettuna. Vilske tuon kirjoituspöydän äärellä olikin melkoinen.

Nyt vieraat ovat jatkaneet matkaa. Yhteyksien säilyttäminen merten yli on nykyisin vaivatonta internetin kautta. Yhdessä jaettu ja koettu siunaus antaa voimaa kullekin tahollaan. "Näin nousee monista sydämistä kiitos Jumalalle siitä armosta, jota hän on osoittanut meitä kohtaan" 2. Kor. 1:11.

Kuvassa ovat rovasti Virpi Koivisto, sosiaalityöntekijä Angela Lui ja pastori Richard Lui Vaasassa 6.6.2014.

Ei kommentteja

Jouluna mukavuusalueella

Keskiviikkona 19. joulukuuta 2012 | Virpi Koivisto

Monissa elämäntaidon oppaissa puhutaan hakeutumisesta epämukavuusalueelle. Minun mukavuusalueeni on istua sinfoniakonsertissa tai oopperassa, parhaimmillaan vähintään kolme tuntia putkeen ja pari kertaa viikossa. Epämukavuusaluetta taas olisi käydä jääkiekko-ottelussa tai katsoa sitä televisiosta. Arvaan että aika monella asia on juuri toisin päin.

Joulun kohdalla on vähän samoin. Osalle meistä se on vapaata ja lomaa, osalle täynnä työtä. Me papit väsymme vastaamaan kysymykseen: "Oletko jouluna työssä". Kysymykseen on sama vastaus myös monilla kanttoreilla ja suntioilla. Seurakunnan työntekijöille joulua edeltävä aika taitaa olla yksi vuoden työntäyteisimpiä jaksoja. Vastaanottojen jonot ovat pitkiä ja toimistopöytien laskupinot korkeita. Tämän joulun alla ovat kiusana lisäksi olleet sitkeät flunssat ja vilustumiset kesken kiireisimmän työrupeaman. Omien töiden lisäksi on saatu tehdä toistenkin töitä.

Työ käy raskaaksi jos sitä joutuu koko ajan tekemään omalla epämukavuusalueellaan. Jos taas aina pysyttelee vain siinä mikä on itselle mukavinta ja helpointa, ei ehkä opi uutta ja saattaa menettää paljon. Jonkinlainen tasapaino näiden kahden välillä on tavoiteltavaa.

Elämä itse vie meitä väkisin epämukavuusalueille, joille emme haluaisi mennä. Niin tapahtui meille hyvinkääläisille viime keväänä tai niin on voinut käydä monille meistä omassa elämässä joko sairauden tai menetysten vuoksi. Matka uuteen tasapainoon ei välttämättä ole helppo ja pettymykset jättävät jälkensä. Niin myös ilot ja onnistumiset jättävät omat jälkensä nekin.

Työssä viihtyy parhaiten silloin, kun saa itse olla vaikuttamassa oman työnsä sisältöön. Viihtyvyys paranee vielä, jos tulee kuulluksi ja saa palautetta. Tässähän taitaa olla myös joulun ja juhlan sisältö: omat jouluvalmistelut ovat tuota sisältöön vaikuttamista ja lahjan antaminen ja saaminen on yksi palautteen muoto. Yhdessäolo läheisten kanssa voi parhaimmillaan olla kokemus kuulluksi tulemisesta.

Toivottavasti jokaisella on mahdollisuus päästä joulun aikana hetkeksi omalle mukavuusalueelleen, hengähtää vähän ja viettää itselle sopiva, tarpeeksi mukava joulu läheisten kanssa. Jos omalla mukavuusalueella on saanut tarpeeksi viipyä, kenties sieltä uskaltaa vaikka lätkämatsiinkin. Olisiko siinä ainesta uuden vuoden lupaukseksi?

Hyvää, rauhallista joulua ja siunausta vuodelle 2013.

Yksi kommentti

Työ, ilo ja kutsumus

Torstaina 3. marraskuuta 2011 | Virpi Koivisto

Kysyn uudelta työtoverilta, miten hän on viihtynyt työssään. Hän vastaa, että on kokenut syvää iloa nykyisessä tehtävässään. Nyt olen oikealla paikallani, hän jatkaa. Mistä tuollainen työnilo syntyy? Tuntuu, että nykyään tapaa vain harvoin ihmisiä, jotka kokevat iloa työstään ja työssään.  Päinvastaisia barometreja on kylläkin luettavissa mihin tahansa työpaikkaan liittyen, myös seurakuntaan ja kirkkoon. Toisaalta epävarmoina aikoina monet ilmaisevat kuitenkin ilonsa myös siitä, jos ylipäätään on työpaikka ja jos sen saa pitää.

Kirkon ja seurakunnan työssä kokemus työnilosta syntyy tutkimusten mukaan ihmisten välisten kohtaamisten kautta, työtovereitten ja tiimin yhteistyön sujumisesta sekä siitä, että työssä toteutuu pyhän kohtaamisen mahdollisuus, hartaus ja hengellisyys. Ilo syntyy kun kokee sekä itsensä että oman työnsä tarpeelliseksi. "En ollut turhaan paikalla". Moni seurakunnan työntekijä iloitsee mahdollisuudesta kohdata työssään kaikenikäisiä ihmisiä.

Kirkon ja seurakunnan työhön hakeudutaan nykyään ainakin kahdella eri tavalla. Tutuin tapa on hakeutua kirkon työhön suoraan koulusta suorittamaan ammattitutkintoa ja siirtyä sen jälkeen työelämään. Vieläkin on siis nuoria, jotka "lähtevät lukemaan papiksi". Myös toisenlainen vaihtoehto on nykyään yleistynyt. Esimerkiksi teologiaa opiskelevien joukossa on enenevässä määrin opiskelijoita, joilla on jo takanaan sekä ammattitutkinto että usein myös jo melko pitkäkin työura jollakin muulla työelämän alueella kuin seurakunnassa. Insinöörit, lentoemännät, fysioterapeutit, puutarhurit ja monien muiden eri alojen ihmiset löytävät itsestään kutsumuksen papin tehtävään ja ovat sen vuoksi valmiita sekä vuosien opiskeluun että monissa tapauksissa myös palkkatason alenemiseen aikaisempaan työhön verrattuna. Kirkolle ja seurakunnalle tällaiset työntekijät ovat suuri siunaus. Samalla myös erilaiset työkulttuurit tulevat keskenään tekemisiin ja saattavat terveellä tavalla haastaa toisiaan.

Omassa työssäni on ollut ilo ohjata teologiaa opiskelevien työssäoppimisjaksoja ja kohdata kutsumustaan kyseleviä eri ikäisiä papiksi opiskelevia. Tuo sama ilo, jota alussa mainittu työtoveri koki, tulee usein vastaan opiskelijoiden raporteissa seurakuntaharjoittelusta. Kovan ja vaativan työelämän keskelläkin löytyy siis vielä myös vanhan ajan kutsumustyötä eikä työn ilokaan ole kokonaan tästä maailmasta kadonnut.

Ei kommentteja

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. 040 8050 200 |