Internet on muuttanut ja muuttaa maailmaa yhä enemmän. Sen käyttö on levinnyt kaikkialle. Aikoinaan puhuttiin tietoverkosta, nykyään netin kautta saadaan erilaisia palveluja, ostetaan tavaroita, maksetaan laskuja, perustetaan vuorovaikutteisia ryhmiä erilaisten harrastusten ympärille, pidetään yhteyttä kasvokkain ystävien ja sukulaisten kesken ja pelataan nettipelejä suurella joukolla. Tulevaisuudessa erilaisten toimintojen määrä vain lisääntyy uusien sovellusten keksimisen myötä.
Netissä voidaan tehdä bisnestä, levittää aatteita, kuuluttaa mielipiteitä, viihdyttää ja vihastuttaa. Kaikkea löytyy kaikille ja yhä useammat ihmiset viettävät paljon aikaa ruudun ääressä. Jotkut ehkä liikaakin.
Hyvinkään seurakunnalle oma verkkopalvelu on tärkeä viestinnän väline. Enää ei pelkkä printtipohjainen julkaisuviestintä riitä, tarvitaan laajempaa, ajantasaisempaa ja monipuolisempaa viestintäotetta. Sivuiltamme löytyy tietoa seurakunnasta, sen toiminnasta, palveluista ja tapahtumista. Saamme sieltä myös päivittäin palautetta, sekä kiitosta että kritiikkiä. Erilaisia kyselyjä, pyyntöjä ja parannusehdotuksia tulee jatkuvasti. Kaikkiin yhteystiedot sisältäviin viesteihin pyritään vastaamaan mahdollisimman nopeasti.
Vuorovaikutteisuus on meille tärkeää ja pyrimme sitä koko ajan lisäämään. Siksi halusimme aloittaa useamman henkilön voimalla seurakunnan blogikirjoittamisen. Ajatuksena on tuoda henkilökohtaista läsnäoloa verkkoon. Ehkä se tuo esiin jotain uutta seurakunnasta, sen työntekijöistä ja heidän ajatuksistaan.
Blogit eivät ole yksinpuheluja, niitä voi myös kommentoida ja ottaa kantaa niissä esiin tuleviin ajatuksiin.
Tervetuloa seuraamaan tulevina päivinä, viikkoina ja kuukausina eri kirjoittajien blogeja verkkopalvelussamme!
Yksi kommentti "Maailman muuttaja
Onnea bloggaajille! Hieno palvelu seurakunnalta nykyajan malliin. Mielenkiintoista! Odotan innokkaita bloggaajia. Kiitos jokaiselle jo etukäteen!