Pirkko Nummela työskentelee Dessien kaupungissa Pohjois-Etiopiassa. Työ sisältää lapsi- ja kotikäyntityötä AIDS-orpojen parissa sekä pyhäkoulutyötä.
Neljänkymmenenviiden vuoden aikana Mekane Yesus kirkon jäsenmäärä on noussut pienestä alusta lähes 5 miljoonaan. Kasvun perustana on voimakas lähetysnäky sekä maallikkotyö ja karismaattisuus.
Kirkossa on 17 synodia (vastaa hiippakuntaa, johdossa presidentti). Noin 6 000 seurakunnan lisäksi kirkolla on 3 200 saarnapaikkaa. Pappeja on noin 1 150, evankelistoja 1 600. Vapaaehtoisia maallikkoja toimii eri tehtävissä lähes 300 000.
Mekane Yesus -kirkko kuuluu Luterilaiseen Maailmanliittoon. Hengellisen toiminnan lisäksi kirkolla on laaja-alaista kehitystyötä. AIDS-työ, kuurojen koulutus, diakoniavastuun opetus, päiväkotityö, terveydenhuolto- ja yhteisönkehitysohjelmat palvelevat heikkoja ja syrjittyjä.
SLS toimii parantamalla elinolosuhteita monin eri tavoin. Kirkko korostaa kokonaisvaltaisuutta työssään. Avioliittotyö auttaa myös AIDS-ongelman vähentämiseksi.
Pyrkimys on, että rauhanomainen rinnakkaiselo voisi säilyä eri uskontokuntien välillä, erityisesti muslimien ja kristittyjen.
Kirkko jakautui kahdeksi v. 2001, mutta 28.8.2008 kirkkojen yhdistymisasiakirja allekirjoitettiin.
Tästä voit lukea Pirkko Nummelan viimeisimmän kirjeen. (Pdf-tiedosto)
Lue Mekane Yesus-kirkon hallinnon kehittämishankkeen raportista 2/2011
| Asukkaita | noin 73 milj. |
| Pääkaupunki | Addis Abeba |
| BKT | noin 700 euroa/as |
| Kristittyjä | noin 40 % |
| Luterilaisia | lähes 5 milj., Mekane Yesus -kirkon kasvu lähes 10 % vuodessa |
| Lähetysjärjestö | Suomen Lähetysseura (SLS) |
Katsele ja kuuntele virsilaulua Dessien kirkosta (Realplayer)
Katsele ja kuuntele saarnaa Dessien kirkosta (Realplayer)
Katsele ja kuuntele kuorolaulua Dessien kirkosta (Realplayer)