Tekstin koko

Nuoret aikuiset

Nuori aikuinen?

 

Kirkon näkökulmasta nuori aikuinen on henkilö, jota seurakuntien nuorisotyö ei enää tavoita, mutta joka ei vielä kolkuttele aivan eläkeläiskerhojenkaan ovia. Nuoren aikuisuuden voi määritellä myös tietynlaisena elämän-asenteena tai maailmankuvana.

Mitään seurakunnan toimintaa ei rajata vain tietyn ikäisille, mutta nuoret aikuiset nimikkeen alle laitettu toiminta on suunnattu ensisijaisesti 18-39 –vuotiaille. Mukaan ovat tervetulleita niin opiskelijat kuin jo perheen perustaneetkin.  

 

 

 

Hei kaikki Nuoret aikuiset ja opiskelijat!

 

Uusi vuosi on tuonut tullessaan monenlaista uutta. Teen itse nyt töitä opiskelija- ja nuorten aikuisten työssä sekä Tuomaspappina vakivirassa, mikä tarkoittaa toivottavasti jatkuvuutta ja hyvien perinteiden syntymistä tälle työalalle. Uudenlaisia perinteitä ollaan hiomassa muun muassa Tuomasmessuun. Hyvinkäällä vietettiin tammikuun puolivälissä ensimmäinen uusimuotoinen Tuomasmessu. Kevään messujen pohjalta katsotaan, mihin suuntaan kehittämistä jatketaan. Tervetuloa tunnustelemaan uudenlaista messua, hiljentymään tai osallistumaan Jumalan kansan juhlan tekemiseen!

Tuomasmessuja on keväällä vielä seuraavasti:

20.3. klo 18 

23.4. klo 23 (pääsiäisyö)

8.5. klo 18 äitienpäivän Tuomasmessu

 

Tuomasmessujen jälkeisinä keskiviikkoina klo 17.30-19 kokoontuu Tuomasrukoilijat -piiri, jossa rukoillaan messuissa kirjoitettujen rukousaiheiden puolesta. Piirin kokoontumispaikka on työkeskuksen Sininen huone (nuorisotoimiston ovesta sisään, portaat alas ja käytävää vasemmalle).

Kevään Tuomaskuoron vieraana -ilta on 18.2. klo 18 ja vieraana on pastori ja kirjailija Hilkka Olkinuora.

Tapaamisiin!

Kevättä,

Pauliina K.

 

Pauliina Kivivuori (os. Kuokka)

p. 0400 585571

pauliina.kivivuori@evl.fi

 

 

 

 

Tilaa uutiskirje!

Linkit:

Tuomasmessu

AUTA  

Changemaker

Hiljenny hetkeksi:

 
Rukous ahdistuksessa

Rauhan rukous

Rukousruletti

Hartaus

Sana sinulle

Yhteystiedot:

 

Hyvinkään seurakunnan vaihde: (019) 45611

Kirkkoherranvirasto:                    (019) 4561 200

Hyvinkään Seurakunta | PL 29 (Hämeenkatu 16), 05801 Hyvinkää | puh. (019) 456 11, FAX (019) 4561 201 |