Osallistava budjetointi vuonna 2025
Osallistava budjetointi Hyvinkään seurakunnassa tarjoaa kaikille hyvinkääläisille mahdollisuuden vaikuttaa seurakunnan talousarvion käyttöön. Vuonna 2025 osallistavan budjetoinnin määräraha oli 5000 euroa, ja ehdotuksia käyttökohteista kerättiin kyselyn avulla helmikuun aikana. Saapuneista viidestätoista ehdotuksesta valittiin seitsemän kohdetta, joista seurakuntalaiset saivat äänestää 10.3.-20.4. välisenä aikana.
Äänestystulokset
Äänestys toteutettiin Webropol-linkin kautta ja siihen osallistui tänä vuonna 219 äänestäjää, jotka antoivat yhteensä 516 ääntä. Äänestys oli viime vuotta vilkkaampaa ja kertyneitä ääniä saatiin tänä vuonna 53 % aiempaa enemmän. Äänimäärää ei rajattu, vaan äänensä sai antaa käytettävissä olevan täsmällisen rahasumman mukaisesti. Kolme eniten ääniä saanutta kohdetta ovat:
- Tapaamisiltoja nuorille aikuisille (1000 €) - 108 ääntä
- Vanhan kirkon piha puutarhaksi -ideakilpailu (200 €) - 100 ääntä
- Puolimatkan hautausmaan vesiaiheen kunnostus (3000 €) - 79 ääntä
Voit lukea tarkemmat kuvaukset valituista kohteista tämän artikkelin alta kohdasta "Äänestettävänä olleet kohteet".
Valittujen kohteiden toteutus
Osallistavan budjetoinnin kohteiden toteutus tapahtuu vuoden 2025 aikana. Tarkempia toteutusaikatauluja ja tietoa edistymisestä tulee myöhemmin lisää, joten pysy kuulolla.
Osallistava budjetointi on hieno tapa osallistua seurakunnan toiminnan suunnitteluun ja erinomainen mahdollisuus vaikuttaa myös yhteiseen ympäristöön.
Kiitos kaikille, jotka osallistuivat ehdotusten tekemiseen ja äänestykseen!
Äänestettävänä olleet ehdotukset:
-
Tapaamisiltoja nuorille aikuisille (18-29 v.): Yhdessä tekemistä, uusien tuttujen tapaamista sekä uusien juttujen ja harrastusten kokeilua matalalla kynnyksellä; lautapelejä, padelia ja mitä kivaa syyskauteen mahtuukaan. Budjetti 1000 €.
-
Konsertti kirkossa: Musiikkia Sadasta salamasta Pohjantähden alle, populaarimusiikista gospeliin. Budjetti: 3 500 €.
-
Urkujen soittoa maallikoille: Seurakunnan soittimet tutuksi. Miltä tuntuisi soittaa kirkon urkuja? Syksyn aikana toteutettavat kokeilukerrat (neljä kpl) urkujensoitosta kiinnostuneille. Ei vaadi aiempaa kokemusta urkujensoitosta. Budjetti: 800 €.
-
Hyvinkään kirkot ja hautausmaat tutuksi -retket: Kirkkohistoriaa ja paikalliskulttuuria tutuksi mm. kiertoajelun muodossa. Budjetti: 1 500 €.
-
Vanhan kirkon piha puutarhaksi -ideakilpailu: Järjestetään ideakilpailu Vanhan kirkon pihan kunnostamiseksi puutarhamaiseen loistoon. Millainen olisi unelmien pihapiiri? Osallistujien kesken arvotaan neljä (4) 50 €:n S-ryhmän lahjakorttia. Budjetti: 200 €.
-
Puolimatkan hautausmaan vesiaiheen kunnostus: Vesiaiheen äärellä hautausmaalla vieraileva voi pysähtyä rauhoittumaan. Kaunis vesiaihe tuo myös iloa. Budjetti: 3 000 €.
-
Retki Luonnontieteelliseen museoon (Helsinki): Kaikille kiinnostuneille avoin virkistäytymisretki. Budjetti 1500 €.
Äänestysaika on päättynyt.