Ausburgin luostarista lasiseinästä otettu kuva, jossa lutherin ruusu.

Joona Toivanen


Lähetysjohtaja, pastori Joona Toivanen toimii lähetystyön asiantuntijana Aasiassa, Afrikassa ja Virossa. 

Joona Toivanen on kolmannen polven lähetystyöntekijä. Hän on työskennellyt yli kuusi vuotta 
Virossa ja viisi vuotta Kaakkois-Aasiassa. Näin ollen Joonalla on pitkä kokemus lähetystyöstä Euroopassa ja Aasiassa. 
Hän valmistui teologian maisteriksi Tarton yliopistosta vuonna 2013. Opintojen päätyttyä hänet vihiƫin papiksi Tallinnan tuomiokirkossa ja saman vuoden marraskuussa hän aloiƫti Tarton Maarian seurakunnan kirkkoherrana. Tartossa työskennellessään Joona tuki Elyn lähetystyön alkua Virossa. 
Lähetystyö on ollut elämässä koko ajan taustalla. Lapsena Joona asui perheensä kanssa Tansaniassa ja myöhemmin opiskeluaikana vuonna 2004 hän kävi Suomen Lähetysseuran esikoulutuskurssin sekä harjoittelun Namibiassa. Vuonna 2015 hän suoriƫri lähetyskurssin Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) järjestämänä.

Vuonna 2019 hänet läheteƫtiin lähetystyöhön Myanmariin. Vuosina 2022–2024 hän toimi myös matkustavana luterilaisen teologian kouluttajana Indonesiassa, Myanmarissa, Thaimaassa ja Kambodžassa. 

Suomen kirkon pappisoikeudet Joona sai vuonna 2022 Tampereen hiippakunnassa.

Ota yhteyttä

Lähetys- ja kansainvälisen työn ohjaaja

”Taas uudet sukupolvet lapsineen oppivat ”Isä meidän” sanomaan. He sovituksen lahjan löytävät ja käyvät Vapahtajan askeliin” (virsi 472:2)

Toimin lähetyssihteerinä.Työni helposti mielletään postitushommiin ja toki niitäkin teen – tosin olemattomassa mittakaavassa. 

Kerron mielelläni eri puolella maailmaa tehtävästä lähetystyöstä useille ikäryhmille päiväkerholaisista senioreihin.  Lähetystyön tiimoilta järjestän erilaisia tapahtumia, retkiä ja lähetysmyyjäisiä.  Hyvinkäällä on kaksi lähetystyön toimintaryhmää KäTeVät, jotka tekevät käsitöitä ja Tikkusormet, jotka tekevät puutöitä. 

Lähetyssihteerin työn lisäksi toimin työsuojeluvaltuutettuna.