Uutislistaukseen

Juhlavuoden kunniaksi 20 perheomenapuuta Espoon hiippakuntaan

Piispa Kaisamari Hintikka seisoo vehreässä puistikossa puun alla ja hymyilee kameralle kädet taskuissa.

Espoon piispa Kaisamari Hintikka omenapuun alla. Kuva: Tuomas Merilahti.

Espoon hiippakunta juhlistaa 20-vuotista taivalta sunnuntaina 1.9.2024. Hiippakunnan kaikissa 19 seurakunnassa vietetään jumalanpalvelusta ja oheistapahtumia.

– Kiitämme ja iloitsemme 20-vuotiaasta hiippakunnastamme. Sen merkkinä jokaiseen Espoon hiippakunnan 19 seurakuntaan istutetaan omenapuu. Se kahdeskymmenes istutetaan piispalan pihamaalle, Espoon tuomiokirkonmäelle, toteaa Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka. 

– Omenapuu kertoo kaikista 20-vuotisjuhlan kolmesta teemasta: yhteydestä Kristuksessa, toivosta ja luomakunnasta. Me olemme kaikki saman Kristus-puun oksia. Me kasvamme yhteydessä Kristukseen ja toisiimme. Puun hedelmät on tarkoitettu jaettavaksi eteenpäin, ilahduttamaan ja ravitsemaan ihmisiä.

– Omenapuun istuttaminen kertoo sitkeästä toivosta. Moni asia tässä maailmassa ja huomisessa huolettaa ja pelottaa. Kristityn elämään kuuluu luottamus siihen, että Jumala antaa meille toivon ja tulevaisuuden. Juuri siksi me istutamme omenapuun - emmekä vaan yhtä, vaan kaksikymmentä omenapuuta!

– Kaiken Luoja on läsnä omenapuussa, niin kuin jokaisessa puussa ja koko luomakunnassaan. Meidät ihmiset on liitetty kaikkeen luotuun lukemattomin hienoin elämänlangoin. Omenapuu muistuttaa siitä, että Jumala on kaiken elämän lähde ja että kaikki elämä, myös omamme, on Jumalan määrättömästä rakkaudesta kumpuavaa lahjaa.

Espoon hiippakunta aloitti toimintansa vuonna 2004 ja ensimmäisenä piispana toimi Mikko Heikka. Piispa Heikan jälkeen virkaa hoiti Tapio Luoma vuosina 2012–2018 ja vuodesta 2019 lähtien piispana on ollut Kaisamari Hintikka.

Hiippakunnan alueella asuu yli 700 000 ihmistä ja hiippakunnan 19 seurakunnassa toimii noin 1400 työntekijää.  

Vuosien aikana on tapahtunut muutoksia hiippakunnassa, seurakunnissa ja tuomiokapitulissa. Tuomiokapituli on hiippakunnan hallinto- ja asiantuntijaelin, jonka ensimmäinen työntekijä oli notaari Pilvi Keravuori. Pilvi työskentelee Espoon hiippakunnan tuomiokapitulissa edelleen.

– Se, mikä on pysynyt koko ajan, on ollut toivo. Se näkyy paikallisseurakunnissa, siinä työssä, mitä niissä tehdään. Se näkyy lapsissa ja nuorissa ja kokonaisuudessaan hiippakunnan alueen toiminnassa. Innostus, jolla hiippakunta aikoinaan perustettiin, jatkuu edelleen monella tavoin,  Keravuori sanoo.

– Hiippakunta ei ole itsetarkoitus. Meidän työmme on tukea sitä, että kirkko voi viedä sanomaa Kristuksesta eteenpäin.  Tehtävämme on rukoilla tämän alueen ihmisten ja seurakuntien puolesta joka päivä, muistuttaa Pilvi Keravuori.

Hyvinkään seurakunta kuuluu 20-vuotispäiväänsä viettävään Espoon hiippakuntaan. Juhlimme pyöreitä Hyvinkään kirkossa (Hämeenkatu 16) sunnuntaina 1.9.2024. Musiikintäyteinen Luomakunnan messu klo 10, omenapuun istutus ja kirkkokahvit klo 11. Tarkemmat tapahtumatiedot löydät täältä. Tervetuloa!

29.8.2024 12.54