Ainutlaatuinen desakralisaatiomessu Hyvinkäällä - Paavolan seurakuntakodin merkitys oli suuri
Sunnuntaina 25.5.25 pidettiin Hyvinkäällä puhutteleva ja kaunis desakralisaatiomessu Paavolan seurakuntakodissa. Kirkkosali oli täpötäynnä kun yli sata seurakuntalaista tuli hyvästelemään rakkaan paikan, josta oli vuosien varrella tullut kiintopiste, kuin toinen koti.
Tilaisuus oli ainutlaatuinen ja hyvin harvinainen Suomessa. Desakralisaatiomessussa vihitty kirkko tai kappeli otetaan pois käytöstä. Se lakkaa olemasta kirkko.
Vuoden paavolalainen Tapio Piilola, joka on osallistunut vaimonsa Jaanan kanssa seurakunnan toimintaan usean vuosikymmenen ajan, kuvasi jälkeenpäin tuntojaan koskettavasti. ”Toukokuun viimeinen sunnuntai oli surullinen päivä. Jo viimeinen polvistuminen tuttuun ehtoollispöytään herkisti. Messun päätteeksi kirkolliset symbolit riisuttiin ja kauniista kirkosta jäi jäljelle vain tavallinen sali. Se toi kyyneleen silmään.”
Lähes 50 vuotta aikaisemmin, joulukuussa 1975, piispa Aimo T. Nikolainen oli vihkinyt seurakuntakodin ”kodiksi paavolalaisille ja muillekin hyvinkääläisille”. Vihkimisjuhlassa Kirkkohallintokunnan puheenjohtaja oli sanonut mm. ”saamme pyytää, että tästä talosta muodostuisi meille seurakuntakoti, jossa voimme saada elämäämme rakennusaineita, joiden perusta on Kristus-kalliolla”.
Näihin vihkimisjuhlan rukouksiin on vastattu. Seurakuntakodilla alkoi heti vilkas toiminta, jossa aluetyön pappien lisäksi alueneuvoston jäsenillä ja muilla seurakuntalaisilla oli merkittävä rooli. Toiminta jatkui vuosikymmenien ajan, jopa korona-aikana. Paikka on antanut mahdollisuuden olla mukana aktiivisessa toiminnassa, osallistua messuihin sekä kokea yhteisöllisyyttä ja iloa. Sieltä on löytynyt vahvistusta uskolle.
Kaikella on aikansa
Desakralisaatiomessun alkusanoissa aluetyön pappi, pastori Petteri Kerko puhui Saarnaajan kirjan jakeista; ”Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla”. Paavolan viimeisessä messussa nämä sanat tuntuivat hyvin ajankohtaisilta ja osuvilta. Kerko rohkaisi seurakuntaa katsomaan eteenpäin. ”Me saamme iloita ja kiittää Jumalaa siitä mikä on ollut, ja pyytää hänen siunaustaan tuleviin päiviin.”
Lääninrovasti Markus Tirranen Keravalta sanoitti saarnassaan monen seurakuntalaisen ajatukset ja tunteet. ”Näihin hetkiin liittyy haikeutta, muistoja ja elettyä elämää, kun tuttu seurakuntarakennus lakkaa toimittamasta sitä tehtävää, jota varten se alun perin hankittiin tai rakennettiin. Seurakuntakoti on myös ollut paikka, jossa on autettu niitä, jotka ovat olleet vaikeuksissa. Täällä on keskusteltu ja jaettu yhteisiä murheita sekä kannettu niitä Jumalan kasvojen eteen. Paavolan seurakuntakoti on ollut turvapaikka ja valonlähde monille, ja sen merkitys on ollut suuri koko yhteisölle.”
Saarnassa Markus Tirranen korosti myös rukouksen merkitystä jokaisen ihmisen elämässä. ”Rukoilkaa yksin ja yhdessä, rukoilkaa kiitosta ja apua, rukoilkaa johdatusta ja voimaa. Antakaa rukouksen ohjata elämäänne ja päätöksiänne, ja luottakaa siihen, että Jumala kuulee ja vastaa.
Rukoilkaa myös seurakuntanne puolesta, jotta saisitte palvella hyvinkääläisiä Kristuksen kirkkona paikallisesti ja jatkaa työtä levittääksenne Jumalan valoa maailmaan. Rohkaisen teitä kaikkia tekemään rukouksesta osan jokapäiväistä elämää.”
Messussa esiintynyt Kide-kuoron ryhmä esitti Pertti Utriaisen johdolla tilaisuuteen sopivia lauluja. Kun alttari oli riisuttu, kuoro lauloi vielä yhden laulun, joka toimi ikään kuin siltana messua seuranneeseen kiitosjuhlaan.
Kiitosjuhla 50 vuodesta
Kiitosjuhlassa tuotiin esille muutamia välähdyksiä seurakuntakodin 50-vuotisesta monipuolisesta historiasta. Toiminta on seurannut aikaansa, muuttanut muotoaan ja vastannut eri aikojen tarpeisiin. Paavolassa oli myös aloitettu aluetyökokeilu heti seurakutakodin käyttöönoton jälkeen. Ensimmäisinä aluepappeina olivat toimineet Harri Helle ja Juhani Pörsti. Pastori Pörsti, joka perheineen oli asunut Paavolassa, kertoi juhlaväelle minkälaista työ oli 1970-luvulla ja mitä hän oli oppinut papin työstä Hyvinkäällä – asioita, joista oli ollut hyötyä lähetyskentällä.
Toinen ”legendaarinen” pappi, jota monet muistelevat edelleen, oli vuonna 1980 Hyvinkään seurakunnan palvelukseen tullut pastori Pekka Lyyränen.
”Hän toimi täällä kauan - hän oppi tuntemaan paavolalaiset ja paavolalaiset tunsivat hänet”, juhlassa todettiin. Lyyräsen perheen tytär Krista Lyyränen kertoi ennen upeaa lauluesitystään lapsuusvuosien mukavista hetkistä seurakuntakodilla.
Tilaisuuden pääpuhuja Erkki Karhunen muisteli 50-vuotisjuhlassa pitkäaikaista toimintaansa ”laulavana suntiona” sekä alueneuvoston jäsenenä. Hauskojen tarinoiden lisäksi Karhunen lauloi muutamia lauluja, joita oli esittänyt eri tilaisuuksissa. Hän korosti puheessaan suntion tärkeintä tehtävää kirkossa: se on ihmisten kohtaaminen.
Mitä on edessä?
Loppusanoissaan juhlan juontaja Inga-Lill Rajala tunnusti olevansa hyvin haikealla mielellä, mutta halusi kuitenkin rohkaista kaikkia katsomaan eteenpäin: ”Kun tulit tähän seurakuntakotiin, kuljit eteisaulassa olevan taiteilija Mauno Mattilan tekemän Kristus-teoksen ohi. Sekin on osaltaan vuosikymmenien aikana muistuttanut meitä siitä, että Jeesus Kristus, Jumalan poika, on Kirkon Herra. Hän on ollut kanssamme jokaisessa jumalanpalveluksessa, messussa, raamattupiirissä, laulutilaisuudessa, kerhossa ja aterialla. Kun tämän rakennuksen ovet lukitaan, se ei merkitse sitä, että Jeesus olisi lukittu tähän paikkaan. Hän on luvannut olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Meidän tehtävämme on viedä ilosanomaa Jeesuksen ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta, toivosta ja rakkaudesta – lähelle ja kauas. Hän johtaa meitä eteenpäin.”
Herraa hyvää kiittäkää -kiitosvirren jälkeen seurakuntakodissa tarjottiin juhlakahvit.
Tapio Piilolan mukaan ”juhlakahveilla tuntui, että hyvästelemme monia, joiden kanssa seurakuntakoti on meidät yhdistänyt, mutta tällä hetkellä olemme jollain tavalla tuuliajolla. Tunnesiteen muodostaminen uuteen kiintopisteeseen ja sen ihmisiin kestää kauan. Nyt kuulostelemme, mistä yhteisöstä se löytyy.
Olemme toki kiitollisia kuluneista vuosista. Kokemuksista, elämyksistä, muistoista, ystävistä”.
Teksti: Inga-Lill Rajala, Paavolan aluetyön pj.
Kirjoituksessa lainattu otteita ääninrovasti Markus Tirrasen saarnasta, messun kaavasta sekä Petteri Kerkon alkusanoista.
11.6.2025 12.29