Kytäjäläisten kirkkomatkoja kautta vuosisatojen

1.7.2019 14.34

Kytäjän kirkko

Keskiaikaisten kivikirkkojen ketju ohitti Salpausselän. Janakkalan harmaakivikirkon sekä Sipoon tai Helsingin pitäjän välillä oli pitkään vyöhyke, jonne kirkonkellojen ääni ei koskaan kantautunut ja josta lähteet eivät juuri kertoneet. Kytäjäläisille lähimmät kirkot lienevät olleet Janakkalan Pyhän Laurin kirkko tai rannikon kirkot. Myöhemmin Loppi ja etelään perustettu Nurmijärven seurakunta tarjosivat hengellistä ohjausta. Kytäjäläiset ilmoittivat itse osallistuneensa Lopen kirkon rakentamiseen, mikä korostaa heidän yhteyksiään tähän varhaiseen asutuskeskukseen.

Kirkkoherra oli tärkeä yhteyshenkilö paikallisten ihmisten ja esivaltojen ja keskushallinnon välissä. Papit raportoivat valtakunnan kansliaan sekä kylvöluvut että henkikirjatiedot, usein myös veroluettelot. He kirjoittivat tai vahvistivat usein myös vetoomuksia, jos paikallisten oli kirjoitettava vetoomuksia verohelpotusten tai muun avun saamiseksi.

– – kytäjäläiset valittivat kovasti sitä, että vaikka heillä oli vain puolentoista peninkulman matka, ja he myös kuuluivat Lopen käräjäkuntaan, sekä maksavat Hattulan kruununvoudille veronsa, koska asuvat keskellä Hattulan kihlakuntaa, heidät pakotetaan menemään Nurmon kirkolle, joka on sekä toista hiippakuntaa ja toista linnalääniä ja toisen maaherran alaista että vielä 3 peninkulman matkan päässä, josta on usein aiheutunut, että heidän lapsensa ovat joskus saaneet odottaa seitsemänkin viikkoa ilman kristillistä kastetta, ja he itsekin jäävät pitkän ja huonon kirkkotien vuoksi ilman sielunsa autuudenkappaleita – 7 viikkoakin kelirikon aikana, ja jäävät usein käräjille haasteetkin kuulematta ja saavat he sakkoja, koska eivät saa nauttia sen seurakunnan palveluksia, johon heidän esi-isänsä ikimuistoisista ajoista asti ovat kuuluneet.

Ripillepääsy oli tärkeä elämän etappi varsinkin siitä lähtien, kun vuoden 1686 kirkkolaki vaati, että naimisiinmenevän ihmisen oli osoitettava lukutaitonsa. Kaikilta lukutaitoisilta vaadittiin oman virsikirjan tuomista mukaan jumalanpalvelukseen, jotta mahdollisimman moni osallistuisi yhteisveisuuseen. Näitä virsikirjoja mainitaankin perunkirjoissa.

Hengellinen huolenpito vaihteli tasoltaan. Nurmijärven ensimmäinen kirkkoherra Josephus Canuti eli Josef Knuutinpoika hoiti seurakunnan sielunelämää lähes koko 1600-luvun ensimmäisen puoliskon. 1700-luvun alussa olot kuitenkin olivat sekavat, kun kirkkoherra pakeni monien muiden virkamiesten ja pappien lailla venäläismiehitystä Ruotsiin. Sielunhoito jäi tuolloisen kappalaisen Thomas Kelsiniuksen harteille, ja Kelsinius kävi metsiin paenneiden seurakuntalaisten luona puhumassa Jumalan sanaa.

Taustatukea antoi Kuninkaallisen Akatemian entinen opiskelija, Kytäjän kartanoa 1700-luvun alussa vuokrannut Olaus Wallius, joka järjesti naapurustolle yhteisiä rukoushetkiä ja katekismustunteja. Wallius oli muuttanut Nurmijärvelle vuoden 1699 paikkeilla, meni Kytäjärvellä naimisiin ja kuoli lopulta vuonna 1739 kunnioitettavassa 93 vuoden iässä.

Varsinainen aatelin asuinkartano Kytäjä oli vasta 1700-luvun puolivälistä alkaen. Tuolloin Wulfcronan, Barckin ja Armfeltien suvut pitivät kartanolla kotia. Leskirouva Sofia Barck mainitaan erikseen rovastin tarkastusvierailulla vuonna 1780, kun hän pyysi, että papisto velvoitettaisiin saarnaamaan Hyvinkäällä ainakin joka seitsemäs sunnuntai. Käytännössä saarnamatkat jäivät pariin kertaan vuodessa vielä 1800-luvullakin.

1830 kappalaisena aloittanut Johan Fredrik Bergh, jota Paavo Ruotsalaisen herännäisyys oli koskettanut, alkoi järjestellä oloja uuteen uskoon. Kiertävät opettajat kulkivat kylästä toiseen seuratakseen lasten ja nuorten lukutaitoa jo ennen ripillepääsyaikaa. Muutaman viikon kerrallaan he opettivat lapsia ja tekivät muistiinpanoja heidän taidoistaan. Pyhäkoulutoimintakin alkoi Kytäjällä vuonna 1832, kun kylän oma suutari Erik Silander opetti nuorisoa.

Kun asemanseudulla saatiin rakennettua oma rukoushuone, alkoivat kytäjäläisetkin toivoa pitkäaikaisen toiveen täyttymistä. Vuodesta 1919 he keräsivät varoja oman kirkon rakentamista varten. 1930-luvulla he saivat tukea Kytäjän kartanon uudelta omistajapariskunnalta, Väinö ja Astrid Vähäkalliolla. Vähäkallio halusi olla esimerkki uudenlaisesta suomenkielisestä kartanonisännästä, joka huolehtisi seudun asukkaista parhaansa mukaan.

Kuten 1920-luvulla Minette Donner lahjoitti Hyvinkään kirkon tonttipaikan, 1930-luvulla Vähäkalliot lahjoittivat Kytäjän kirkolle ja hautausmaalle tontin, samoin piirustukset ja tiilet. Vuonna 1937 päästiin rakennustöihin ja valmista tulin vuonna 1939. Kytäjän kyläkirkko oli Hyvinkään seurakunnassa ensimmäinen varsinainen kirkko, sillä ns. Hyvinkään vanha kirkko oli itse asiassa vihitty rukoushuoneeksi. Kirjoittaja: Anu Lahtinen, Suomen ja Pohjoismaiden historian professori.

« Uutislistaukseen