Laulaja Jaana Pöllänen vierailee Hyvinkäällä

3.1.2020 14.16

Jaana Pöllänen

Tammikuun viimeisenä torstaina klo 18.30 Nosta pääsi-konsertti Hyvinkään kirkossa.

 

Laulelmallisessa konsertti-illassa Jaana Pöllänen tulkitsee yhdessä miehensä Ville Uusitalon kanssa hengellisiä lauluja, jotka ovat tarttuneet mukaan elämän varrelta. Niissä Jumalan armo ja rakkaus ovat lämpimästi läsnä. Laulujen välissä Jaana tarinoi luonnonlapsimaiseen valloittavaan tapaansa rohkaisevasti perheensä elämästä Taivaan Isän kämmenellä.

 

Laajalti kautta Suomen – aina Inarista Helsinkiin – esiintyvät Jaana Pöllänen ja Ville Uusitalo haluavat musiikkinsa kautta puhutella kuulijaa keskellä kaiken elämän menon, aikataulutuksen ja suorittamisen. Kuulijansa sisintä kauniisti koskettelevat laulut vievät yleisön matkalle, jossa on läsnä koko inhimillinen tunneskaala aina surusta helmeilevään iloon sekä ahdistuksesta huojennukseen ja valoisaan toivoon.

 

Kristitystä kodista Savon sydämestä elämän eväänsä saanut Pöllänen kertoo hengellisen musiikin kulkeneen mukana koko elämän ajan. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 26 vuotta päätoimisena laulajana. Matkan varrelle on mahtunut muun muassa tangoprinsessan titteli vuodelta 2000 sekä viihdemuusikkoura ja monia estradiviihteen projekteja. Viime vuosina tämä musiikin eri tyylilajit hallitseva laulaja on omistautunut tulkitsemaan pelkästään hengellistä musiikkia ja esiintymään tilaisuuksissa yli seurakuntarajojen. Kutsumus onkin kasvanut myös evankelistaksi.

 

– Kun Jaana laulaa, niin jokainen laulu on kuin pieni musikaali, luonnehtii gospelmuusikko-lauluntekijä Pekka Simojoki Pölläsen ainutlaatuista tapaa olla yleisölle nöyrästi ja samanaikaisesti kuitenkin vahvasti läsnä.

 

Älä pelkää ja Hyvyyden voima ovat lauluja, jotka varmasti kuullaan illassa, mutta myös uudempia säveliä heidän viidenneltä yhteiseltä äänitteeltään, joka ilmestyi viime kesäkuussa. Mm. ihastuttava virsi Silmäni aukaise, Jumalani. Ja tietenkin illassa lauletaan myös yhdessä.

 

Sydämellisesti tervetuloa, läheltä ja kaukaa!

« Uutislistaukseen