Uutislistaukseen

Sielun värit-taideryhmän näyttely Hyvinkään kirkossa 31.12. asti

20.10.2021 09.09

Seurakunnassa taide tuo toivoa ja iloa

Oletko huomannut viime vuosien aikana Hyvinkään kirkon aulassa olleita taidenäyttelyitä? Taulut eivät ole nimekkäiden taiteilijoiden maalaamia, vaan tavallisten seurakuntalaisten kätten töitä.  Hyvinkään seurakunnassa on vuodesta 2017 alkaen kokoontunut säännöllisesti Sielun värit -ryhmä kahden taiteilijan johdolla. Teologi, kuvataiteilija Anna Rauhala on seurakunnan diakoni ja toisena ohjaajana on toiminut kappalainen, artenomi, terapeutti Petra Pohjanraito, joka äskettäin siirtyi Meri-Porin seurakuntaan kappalaisen virkaan.

Tänä syksynä ryhmän teema on ollut ”Kivusta toivoon”. Aiheeseen on syvennytty Raamatun kertomusten, hengellisen musiikin ja myös runojen kautta. Kullakin kokoontumiskerralla aihetta on tutkittu eri näkökulmista. Syksyn töistä koottava näyttely on esillä 9.11. - 31.12. kirkon aulassa päivittäin kello 9-16.

Seurakunnan Sielun värit -ryhmän toimintaan on vuosien varrella osallistunut useita kymmeniä eri ikäisiä seurakuntalaisia. Tällä hetkellä mukana on 15 jäsentä, joista noin puolet on uusia. Osallistujilta ei vaadita taiteellisuutta eikä kokemusta taiteen tekemisestä. Tarvitaan vain uskallusta tarttua väreihin, siveltimiin tai palettiveitsiin.  Sormin ja käsinkin voi levittää maalia. Tarjolla on akryylivärejä, värikylläisiä liituja, kyniä ja erilaisia papereita. Mitään ei ole pakko tuoda mukanaan, mutta omien materiaalienkin käyttäminen on sallittua.

Sielun värejä -ryhmä ei ole terapiaryhmä, mutta taiteen tekeminen on hoitavaa. Kokoontumisten tarkoituksena on auttaa osallistujia tuntemaan Raamatun sanomaa entistä syvemmin, maalata teeman tuomia mielikuvia ja saada uusia oivalluksia.  Oma suru tai ilo saa tulla näkyväksi. Myös itsetuntemus ja rohkeus kasvavat hyväksyvässä ilmapiirissä.

Inga-Lill Rajala
Sielun värit -ryhmän osallistuja

Anna Rauhala, Kirsikka Vuori, Anu Laurila ja Inga-Lill Rajala esittelevät ryhmän maalauksia.