Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Evankelioimistyön päämääränä on, että mahdollisimman monen hyvinkääläisen sydämessä syntyisi ja kasvaisi usko Jumalaan Jeesuksen Kristuksen kautta.
Tähän päämäärään pyritään vahvistamalla seurakuntalaisten uskoa ja kristillisyyden tuntemusta, tukemalla heidän toimimistaan todistavina kristittyinä heidän elinympäristössään ja rohkaisemalla heitä vastuuseen seurakunnan elämästä ja toiminnasta. Näin evankeliumin levittäminen toteutuu heidän kauttaan.
- Raamattuluentoja Vanhassa kirkossa
- pienryhmätoiminta kodeissa ja seurakunnan toimipisteissä eri puolilla kaupunkia, raamattupiirit
- evankelioimistapahtumat, konsertit ja musiikkitilaisuudet
Esa Kokko, evankelioimistyön pastori
puh. (019) 419 739 tai 040 547 9623
[email protected]
Evankelioimistyö, Vehkojan aluepappi
Olen tehnyt reilut 30 vuotta srk-papin työtä ja viihtynyt hyvin, koska saan olla suuna päänä ja kohdata mielenkiintoisia ihmisiä. Aluksi olin nuoriso- ja riparipappi 15 vuotta, sen jälkeen olen yrittänyt toisen mokoman vastata evankelioimistyöstä ja Vehkojan alueesta. Aion jäädä muutaman vuoden perästä eläkkeelle pirteänä ja edelleen elämästä innostuneena.
Motto: Muista, että Jumala on murheellisten suuri lohduttaja ja syntisten hyvä ystävä!
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä