Kiinankielinen työ maailmalla

Yli viidesosa koko maapallon väestöstä liittyy kiinankieliseen maailmaan. Äidinkielenään sitä puhuu lähes miljardi. Kiina on maailman puhutuin kieli ja sen merkitys kasvaa jatkuvasti maahanmuuton yleistyessä. Vuosien saatossa kiinalaisten määrä Suomessa on kasvanut.

Helpon ja nopeanliikkuvuuden sekä laajojen muuttoliikkeiden keskellä olemme tiedostaneet rakenteen muutoksen: kristillinen todistus tapahtuu  nykymaailmassa kaikkialta kaikkialle. Siksi maahanmuutto- ja koulutustyö kiinalaisten parissa ovat keskeinen osa nykyajan julistustyötä, tapahtui se sitten missä päin maailmaa tahansa.

Äidinkielenään kiinaa puhuvien merkitystä Jeesuksen antaman tehtävän loppuunsaattamisessa ei voida sivuuttaa. Kiinankieliset seurakunnat kasvavat voimakkaasti niin Kiinassa kuin maahanmuuttajayhteisöissä. Kiinalaisilla kristityillä on usein vahva itsenäinen halu sanan julistamiseen ja he ottavat Raamatun auktoriteetin itsestään selväksi lähtökohdaksi, mutta he tarvitsevat kipeästi teologista koulutusta myös vanhan kristikunnan perinteestä. 

Hyvinkään seurakunta tukee kiinankielisten parissa tehtävää koulutus-ja tutkimustyötä.

Lisätietoja saa lähetyssihteeriltä

Ota yhteyttä

Lähetyssihteeri

Lempivirsi: ”Taas uudet sukupolvet lapsineen oppivat ”Isä meidän” sanomaan. He sovituksen lahjan löytävät ja käyvät Vapahtajan askeliin” (virsi 472:2)

Toimin lähetyssihteerinä.  Työni helposti mielletään postitushommiin ja toki niitäkin teen – tosin olemattomassa mittakaavassa. 

Kerron mielelläni eri puolella maailmaa tehtävästä lähetystyöstä useille ikäryhmille päiväkerholaisista senioreihin.  Lähetystyön tiimoilta järjestän/organisoin erilaisia tapahtumia, kuten esim. myyjäisiä. 

Kappalainen

Julistuksen vastuukappalainen, Jumalanpalvelukset, lähetystyö ja aluetyön koordinointi

Pappina kutsumukseni on palvella ihmisiä Jumalan sanalla ja sakramenteilla. Toisin sanoen kertoa hyvää sanomaa Kristuksesta ja jakaa hänen lahjojaan. Tehtäviin valmistautuessa huomaan usein rukoilevani psalmin sanoin: ”Herra, avaa minun huuleni, niin suuni julistaa sinun kunniaasi”. Tärkeäksi koen kohtaamisen ja kuuntelemisen ja Raamatun kehotuksen iloita iloitsevien kanssa ja itkeä itkevien kanssa.