Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Voit hakea henkilön nimellä tai selata yhteystietolistaa. Voit myös selata yhteystietolistaa alla olevien aakkoslinkkien avulla. Klikkaamalla kirjainta pääset yhteystietolistassa kirjainta vastaavien sukunimien kohdalle.
virkavapaa
Bibliodraaman ohjaajan pätevyys. Bibliodraama on ollut minulle läheinen tapa tutkia Raamattua 30 vuotta. Harrastukset kuntoliikunta, opiskelu, dokumenttielokuvien katsominen ja ruotsin kielen taidon kehittäminen.
Motto: "Kukaan ei ole vapaa ennen kuin kaikki ovat vapaita."
Teen töitä perhekerhossa, päivä- ja iltapäiväkerhossa Martissa
Motto: Tarinoita ja mielikuvitusta mukaan arkeen.
Olen ollut seurakunnalla töissä vuodesta 2001. Tehtäviini kuuluu tällä hetkellä Paavolan ja Pappilan perhekerhot sekä Pappilan päiväkerho. Minut voi nähdä myös perhemessuissa, leireillä ja rippikoulussa työskentelemässä. Vapaa-aikani kuluu oman ja lapsen musiikkiharrastuksissa.
Motto: ”Sama voima rakkauden, syliin sulkee jokaisen. Matka jatkuu, matka kohti Jumalaa.”
Olen musiikkityötä johtava kanttori, musiikkiväen esimies ja musiikkityön yhteyshenkilö. Työhöni kuuluu monenlaista organisointia, mutta myös musisointia. Tutkiskelen mielelläni ilmiöitä ja elämän ihmetyksiä. Mottoja kulkee matkassa monia, tässä muutama: "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty", "Elämän tarkoitus on ikävän karkoitus" ja "Niin kuin päiväs, niin on voimas".
Oppilaitostyö ja nuoret aikuiset
Nuorten aikuisten ja oppilaitosyhteistyön pappi kypsähkössä neljänkympin kierteessä☺. Työssäni saan toteuttaa perusluonteenpiirteitäni luovaa hulluutta ja rentoutta. Mustan huumorin ystävä, jolle pesäpallo, ulkoilu ja hyvät kirjat muodostavat pyhän kolminaisuuden.
Motto: "Siellä missä muutkin - ihan pihalla."
IG: PaulaBetsku SC: pkallio98
Lempi ajatukseni raamatusta on Jesa 43: 1 jakeessa oleva – Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Nämä Jumalan sanat tuovat turvan elämän myrskyissä ja kertovat minulle, että Jumala pitää minusta aina huolen. Työssäni haluan painottaa juuri tätä, Jumalan huolenpitoa. Muutenkin pidän Jesajan kirjan luvusta 43.
Olen liikunnallinen koiranhoitaja. Työskentelen Metsäkaltevassa päivä- ja iltapäiväkerhossa sekä Kytäjällä iltaperhekerhossa.
Motto: Lapsia kuunnellen, ilolla eteenpäin.
Kasvatuksen vastuukappalainen, Paavolan pappi
Kasvatuksen vastuukappalainen. Tätä perheen isää kuvataide kiinnostaa ja sivellin välillä lennokkaassa liikkeessä. Kasvatus on sydämen asia.
Mulla on iso syli ja sydän. Siksi kerholaiset tuntuvat kuin olisivat ”omia lapsia”. Neljän lapsen äitinä tunnenkin olevani eniten itseni lasten seurassa. Sydäntäni lähellä ovat myös Luojan luomat eläimet, luonto ja … hyvä puhdas ruoka.
Motto: Lapsen mieli on lahja.
Evankelioimistyö, Vehkojan aluepappi
Olen tehnyt reilut 30 vuotta srk-papin työtä ja viihtynyt hyvin, koska saan olla suuna päänä ja kohdata mielenkiintoisia ihmisiä. Aluksi olin nuoriso- ja riparipappi 15 vuotta, sen jälkeen olen yrittänyt toisen mokoman vastata evankelioimistyöstä ja Vehkojan alueesta. Aion jäädä muutaman vuoden perästä eläkkeelle pirteänä ja edelleen elämästä innostuneena.
Motto: Muista, että Jumala on murheellisten suuri lohduttaja ja syntisten hyvä ystävä!
Olen ollut vuodesta 2014 seurakunnalla töissä. Tällä hetkellä pidän Pappilassa Odotusten kahvilaa, Pilttiporukkaa ja Kamalat äidit -ryhmää sekä Metsäkaltevan päiväkerhoa. Voit tavata minut myös eri tapahtumissa. Vapaa-ajan vietän tiiviisti futismutsina kentän laidalla.
Motto: Uuden oppiminen tuo uusia mahdollisuuksia.
Moi! Mä oon Laura ja työskentelen Pappilassa. Kirkkomuskarit pienten lasten ja heidän vanhempiensa kanssa on päätyöni. Mikä olisikaan parempi tapa kertoa kristinuskosta kuin yhdessä laulaen, leikkien ja tanssien. Tule mukaan seuraamaan kirkkomuskarin menoa instagramista; @laurajapaavo_kirkkomuskarissa . Kirjoitan myös Kirkonmäki-lehteen lapsen silmin sivua, on ihanaa kun pääsee ideoimaan, kuvaamaan ja kirjoittamaan. Kaikki lempipuuhiani. Toimin myös Kirkon alat ry:n luottamusmiehenä ja monenlaisissa lapsi- ja perhetyön tapahtumissa. Talviuinti, elokuvat ja kierrätysmateriaaleista askarteleminen ovat intohimoni, varsinkin indie-elokuvat ja kierrätysaiheiset korvakorut. Niiden parissa vierähtää helposti kaikki vapaa-aika.
Motto: ”Älkää murehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen.”
Matt.6:34
IG: kirsi.betsku, SC: kirsi.betsku
Olen Kirsi. Pitkän linja kirkon nuorisotyönohjaaja. Kuvaisin itseäni työssä sanaparilla sitkeä puurtaja. Rakastan ihmisiä, mutta pidän myös hiljaisuudesta. Mielenmaisemani löytyvät tunturista ja järvien rannoilta. Harrastan keramiikkaa ja penkkiurheilua.
Mottoni on Kolmannen Naisen biisistä Raatona maantiellä: ”Mieluummin makaan raatona maantiellä. Mieluummin häviän sinne kuin menen hautaan elävältä.” Eli täysillä eletään joka hetki!
Virkavapaalla
”Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa.” Jumalaan saa luottaa ja turvata elämän kaikissa vaiheissa, kaikissa tilanteissa. Jumalan kädet kantavat.
Varhaisnuoret
Motto: Odota aasilla ratsastavaa nöyrää Kristusta, kavahda Kristuksella ratsastavia kopeita aaseja.
Olen musiikkityöntekijä ja toimin hyvin laaja-alaisesti yhteistyössä eri työmuotojen kanssa.
Mottoni on : Kaikki käy paitsi pienet kengät.
Hyvinkään sairaala ja Hyvinkään eri laitokset
Olen Carina ja palvelen potilaita, omaisia ja henkilökuntaa Hyvinkään sairaalassa. Sen lisäksi Kauniston, uuden Mäntykodon ja Kultakehrän palvelukeskukset ovat työkenttääni.
Työhöni sisältyy henkilökohtaisia keskusteluja, ehtoollishartauksia, hartauksia ja rukoushetkiä. Saattohoidon tukihenkilöiden koulutus ja tukeminen on lähellä sydäntäni, jotta kunnioittava hengellinen tuki saattohoidossa toteutuisi Hyvinkäällä. Uskon työssäni näihin asioihin: ”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
Jumalanpalvelustyö, sosiaalinen media
”Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi – siellä on koko elämän lähde.”
- Sananl. 4:23
Hyvinkään sairaala, Järvenpään päihdesairaala ja Kalliomaan sairaalakoulu
Olen tällä hetkellä Martin perhekerhossa sekä tiistain Lapsiparkissa. Minut voi löytää myös Pappilan päiväkerhossa sekä monista muistakin kerhoista ja tapahtumista.
Olen vanha konkari lapsi- ja perhetyössä. Työpisteeni on Pappilan päiväkerhossa ja iltaperhekerhossa, teen myös päiväkotiyhteistyötä. Iloitsen työssäni lapsista ja heidän ajatuksista. Tartun rohkeasti uusiin haasteisiin. Liikunta ja rakkaus on elämäni suola ja sokeri.
Motto: On ilo, ilo, ilo olla yhdessä.
Hyvinkään sairaala ja Hyvinkään eri laitokset
Olen Tiina ja työskentelen johtavana sairaalapappina Hyvinkäällä. Toimin pappina Hyvinkään sairaalassa ja Kauniston palvelukeskuksessa sekä esimiehenä Keski-Uudenmaan sairaalapapeille.
Tärkeintä työssäni on ihmisen kohtaaminen ja arvostaminen. Henkilökohtaiset keskustelut ovat avainasemassa, mutta pidän myös ehtoollishetkiä, hartauksia ja rukoushetkiä elämän käännekohdissa. Annan työnohjausta ja koulutan. Olen niin potilaita, omaisia kuin henkilökuntaakin varten.
Motto: Jokaista on katsottava silmiin samalta tasolta!
Vehkojan seurakuntakeskus
Usko tulevaisuuteen
Viisastu menneestä
Työskentelen Vehkojan Seurakuntakeskuksessa. Työhöni kuuluu pitää sisä- ja ulkotilat kunnossa sekä asiakkaiden palvelu.
Olen toisenpolven lastenohjaaja ja työskennellyt reilut kymmenen vuotta Hyvinkään seurakunnan lapsi- ja perhetyössä. Tällä hetkellä työskentelen Vehkojan 3-5-vuotiaiden päiväkerhossa ja koululaisten iltapäiväkerhossa.
Motto: Menneisyyttä voi muistella, tulevaisuutta voi suunnitella ja elää saa nyt.
Kellokosken sairaala Ohkolassa, Keusoten Kuntoutuskeskus ja Ridasjärven päihdehoitokeskus
Lempivirsi: ”Taas uudet sukupolvet lapsineen oppivat ”Isä meidän” sanomaan. He sovituksen lahjan löytävät ja käyvät Vapahtajan askeliin” (virsi 472:2)
Toimin lähetyssihteerinä. Työni helposti mielletään postitushommiin ja toki niitäkin teen – tosin olemattomassa mittakaavassa.
Kerron mielelläni eri puolella maailmaa tehtävästä lähetystyöstä useille ikäryhmille päiväkerholaisista senioreihin. Lähetystyön tiimoilta järjestän/organisoin erilaisia tapahtumia, kuten esim. myyjäisiä.
Julistuksen vastuukappalainen, Jumalanpalvelukset, lähetystyö ja aluetyön koordinointi
Pappina kutsumukseni on palvella ihmisiä Jumalan sanalla ja sakramenteilla. Toisin sanoen kertoa hyvää sanomaa Kristuksesta ja jakaa hänen lahjojaan. Tehtäviin valmistautuessa huomaan usein rukoilevani psalmin sanoin: ”Herra, avaa minun huuleni, niin suuni julistaa sinun kunniaasi”. Tärkeäksi koen kohtaamisen ja kuuntelemisen ja Raamatun kehotuksen iloita iloitsevien kanssa ja itkeä itkevien kanssa.
"Miksi sä olet noin hassu?" kysyi pieni koululainen minulta. Vastasin, että se kuuluu toimenkuvaan. Paitsi että saan hassutella, saan myös toimia kuuntelijana ja rukoilijana. Minut tapaa usein raahaamasta kaikennäköistä omituista rekvisiittaa opetuksen tueksi kouluvierailuja tehdessäni. Tykkään heittäytyä ja kokeilla uusia juttuja, kun niihin on mahdollisuus. Jaksan innostua aina uudestaan löytöretkistä aarrearkkuun, elikkäs Raamattuun. On ihanaa saada olla oppijana ja etuoikeus saada opettaa Raamatun aarteista - siinä olen ehkä omimmillani.
Kouluyhteistyö, nuorisotyö
IG: jannebetsku
Motto: ”Ei parta pahoille kasva, partajouhet joutaville."
Jos parta osaisi puhua, kertoisi se koirankarvoista, risuista, mudasta ja höyhenistä.
Pappina jo vuodesta 2011.
Olen rokkaava vauhtimimmi. Samassa paketissa oikea kanaemo lapsille eikä luonnossa liikkumista rauhan tyyssijana voi unohtaa. Työskentelen Paavolan päiväkerhossa sekä Martin iltapäiväkerhossa.
Motto: Erilaisuus yhdistää!
Tykkään matkustelusta ja huumori on elämän suola. Olen yhden karvalapsen äiti. Työskentelen Vehkojan päiväkerhossa ja Iipassa.
Motto: Pilkettä silmäkulmassa.
Varhaiskasvatuksen pappi: lapsi- ja perhetyö sekä parisuhdetyö
Lapsissa on tulevaisuus.
Jeesus sanoo: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta."
Tässä työni tavoite ja haaste. Kohdata jokainen lapsi yksilönä ja pyrkiä itse kohti lapsen kaltaisuutta yhdessä perheen ja läheisten kanssa. Olen kahden säheltävän kultaisen noutajan iloinen omistaja.
Toimistoani kutsutaan kasvatuksen hermokeskukseksi. :-) Hoidan kasvatuksen toimistotyöt ja minut tavoittaa parhaiten virka-aikana klo 8-16 välillä.
Tanja hoitaa myös nuorisotoimiston juoksevia asioita, ja häneen voi olla yhteyksissä kaikenlaisten kysymysten kanssa.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä