Sana sunnuntaiksi 

Pelkäätkö sinä tulevaisuutta?

Toisena adventtina odotetaan Kristuksen paluuta aikojen lopulla. Kun Jeesus tuli ensimmäisen kerran maailmaan, Hän tuli kärsivänä Herran Palvelijana kuolemaan ihmiskunnan syntien sovitukseksi. Toisessa tulemuksessaan eli paruusiassa Jeesus tulee Kuninkaiden Kuninkaana tuomitsemaan maailman. Kun Hänen syntymistään seimessä ja kuolemaansa ristillä oli todistamassa vain vähäinen joukko syrjäisessä Palestiinan maakunnassa, Hänen paluunsa näkevät kaikki, mikä onkin mahdollista nykyisessä tietoyhteiskunnassamme, jossa netti kulkee maan alla ja tv-satelliitit pörräävät taivaalla välittämässä kaikkialle maailmaamme reaaliaikaisesti vähänkään julkaisemisen arvoisen tapahtuman. Onkin hämmästyttävää, miten Raamattu on ennustanut näin tarkasti meidän ajastamme jo kaksi vuosituhatta sitten!

Jeesuksen ennustukset maailmanlopusta (Lk 21: 25 - 33; 1:sen vuosikerran evankeliumi) eivät ole mairittelevia eivätkä valoisia: "Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä kansat ovat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä kohtaa ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät. Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan." Eikö kaikki tämä ole totta jo nyt: maapallomme elämää uhkaavat maanjäristykset, tulivuorten purkaukset ja ilmaston lämpenemisestä johtuvat sääolojen suuret vaihtelut? Eikä ole helpompaa ihmiskunnallakaan: Hallitsematon muuttoliike etelästä pohjoiseen, terrorismin ja suursodan uhka sekä  globalisaatiosta johtuva rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen stressaavat kaikkia. Jeesuksen mukaan paruusiaa edeltää siten kaikki se, mikä on tällä hetkellä jo meidän todellisuuttamme! Ihmisen Pojan paluu onkin näin ollen lähellä - aivan kulman takana jo. Moni pelkääkin, miten maailman ja meidän ihmisten oikein käy, kun vielä asteroidit ja meteoritkin lähentelevät Tellustamme.

Jeesuksella on kuitenkin onneksemme vielä lohdutuksen sana jäljellä: "Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."  Tämän vanhan ja väsähtäneen maailman täytyy antaa tilaa uudelle ja paremmalle. Jumala johdattaa ihmiskunnan vaiheita ja pitää huolen, ettei ihmiskunta vallan tuhoa Hänen luomistöitään. Kristillisestä näkökulmasta maailmanloppu ei ole täten kaiken elämän loppu vaan ainoastaan nykyisen historian jakson päätös. Kristuksen riemullisesta paluusta alkaa maailman elämälle uusi ja parempi vaihe, jota luomakunta jo huokaa. Siksi Lutherin tavoin voimme tänään istuttaa omenapuita tulevaa maailmanaikaa varten ja sanoa: "Tule pian, Herra Jeesus!"

- Seurakuntapastori Esa Kokko

Kirjoitus on julkaistu Aamupostissa 9.12.2018.

Lasten ja enkelien päivä

Tänä sunnuntaina me vietämme kirkkovuoden mukaisesti Mikkelinpäivää. Mikkelinpäivänä ja sitä seuraavan viikon aikana muistelemme ja ajattelemme erityisesti enkeleitä sekä lapsia, joita enkelit hyvin tarkasti suojelevat.

Uskon, että tänä sunnuntaina Hyvinkään kirkon perhemessussa on paljon enkeleitä. Eikä ainoastaan taivaan Isän lähettämiä enkeleitä, vaan myös ihmisenkeleitä. Nimittäin monella pienellä ja isollakin kirkkovieraalla saattaa olla selässään pienet siivet. Lisäksi lapset seurakunnan kerhoissa askartelevat enkeleitä paperista, ja ne ripustetaan esille eri puolille kirkkoa. Tänä mikkelinpäivänä kirkossamme on siis paljon erinäköisiä enkeleitä.

Raamatussakin kerrotaan, että on olemassa monenlaisia enkeleitä. Siellä mainitaan, että enkelit ovat Jumalan palvelijoita, sanansaattajia ja hänen tahtonsa toimeenpanijoita. Heitä on myös erinimisiä ja erinäköisiä. Mutta on myös paljon asioita, joissa nämä enkelit ovat samanlaisia. He ovat kirkkaita henkiolentoja, joita eivät rajoita mitkään normaalit luonnonlait. Heitä ei ihmisaistein normaalisti voi havaita, mutta heillä on kyky tarvittaessa saada itsensä havaittavaksi ja suorastaan käsin kosketeltavaksi. Lisäksi Jumala on lähettänyt enkelinsä suojelemaan erityisesti lapsia ja lasten kaltaisia.

Jeesuksen ajan yhteiskunnassa lapsella ei ollut erityistä arvoa. Mutta Jeesus antoi lapsille täydet ihmisoikeudet. Hän halusi puolustaa juuri niitä ihmisiä, joista toiset eivät välittäneet tai katsoneet hyvällä. Erityisesti hän halusi puolustaa lapsia, joiden on vaikea kasvaa, jos heitä ei rakasteta. Jeesus paljasti jokaiselle pienelle tai heikolle lohduttavan asian Jumalan valtakunnasta. Nimittäin: Jumalan silmissä se heikoin ja avuttomin on lopulta kaikkein suurin.

Jumala ja enkelit katsovat meitä ihmisiä rakastavin silmin. Me ihmisetkin voimme katsella toisiamme eri tavoin. Katseet voivat olla pelottavia tai rohkaisevia, vihaisia tai rakastavia. Nämä enkelit katselevat meitä rohkaisten ja rakastaen. Heidän hyvä katseensa ja suojeluksensa ei siis seuraa meitä ihmisiä siksi, että me olisimme jotenkin erityisen hyviä ja täydellisiä. Se seuraa meitä kutsuakseen luokseen myös silloin, kun me emme ole olleet hyviä toisille ihmisille.

Erityisesti me aikuiset ajattelemme usein, että meidän täytyy jotenkin ansaita Jumalan rakkaus. Mutta se ei pidä paikkansa, sillä Jumalan armo on tarkoitettu juuri meille tavallisille erehtyville ihmisille. On tärkeää luottaa siihen, että meidän taivaallinen Isämme rakastaa meitä ihan juuri tällaisina kuin me olemme.

Siunausta mikkelinpäivään ja tervetuloa Hyvinkään kirkon perhemessuun klo 10.00.

Merja Telsavaara

Artikkeli on julkaistu Aamupostissa 30.9.2018

-----

Elämä on Kristus

Raamattu on täynnä elämän kuvia, eri sävyisiä. Löydän sieltä elämän haurauden kuvia, mutta paljon myös luottamuksen kuvia ihmistä suuremmasta turvasta ja olemassaolon tarkoituksesta.

Raamatun kauneimpia kuvia ovat Kristuksen salaisuuden kuvat. Vaikkapa se, kun sanotaan hänen kantaneen kipumme ja ottaneen taakakseen meidän sairautemme. Ja vielä enemmän: että hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha.

Myös tämän sunnuntain Uuden testamentin sanassa on pysäyttävä kuva elämästä ja uskosta: "Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto". Paavali kuvaa näin iskevästi elämäänsä ja kristillistä toivoaan. Kristuksen huomassa on niin elämä kuin kuolemakin.

Rohkenisinko ajatella, että elämäni kristittynä on elämää Kristuksen varassa: hänen elämäänsä ja läsnäoloaan minussa, minun elämässäni? Että kaiken elämän - niin tämän kuin tulevan - tarkoitus on Kristuksen läsnäolo, yhteys häneen?

Jeesus oli elämän puolella ja taisteli elämän puolesta. Luonnostaan ihminen rakastaa voimaa, kunniaa, terveyttä ja menestystä. Jumala yksin osaa aidosti rakastaa heikkoa, kärsivää, rujoa, sairasta, särkynyttä. Kristuksen salaisuudessa näkyy tämän rakkauden kaunis kuva.

Paavalin avaama kuva on toivon ja tulevaisuuden kuva. Jos elämän sisältönä on Kristus, niin elämä ei pääty pisteeseen, vaan kaksoispisteeseen. Viimeinen sana ei ole kuolema, vaan elämä, koska Jeesus voitti kuoleman vallan. Meillä on ylösnousemuksen toivo. Kun itse kullakin silmäin valo sammuu, ratkaisevaa on, että armon valo jää ja uskon silmä katsoo Kristukseen. Tärkeintä on, että "elämä on Kristus".

Ei usko tuo vastuksia kaikkiin kysymyksiin. Se ei tuo vaivatonta elämää, saati tee täydellistä ihmistä tai vie pakoon maailmaa, todellisuutta tai lähimmäisen hätää. Uskon ja elämän syvin kauneus avautuu Jumalan lahjoista.

Kristus on täydellinen elämä, hyvyys, totuus ja kauneus. Hänen kanssaan käy hyvin. Paavalin sanoin: "Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto".

- Jyrki Rauhala

Artikkeli on julkaistu Aamupostissa 16.9.2018

---- 

Kiittämättömyys on maailman palkka - vai onko?

Aidon ja vilpittömän kiitollisuuden synnyttää kokemus odottamattomasta ja ansaitsemattomasta hyvyydestä. Kiitollinen sydän täyttyy lämpimästä ilosta: tuntuu kuin sydän pakahtuisi.

Sen vastakohta on tunne kiittämättömyydestä, asioiden muuttuminen tylsiksi itsestäänselvyyksiksi, jopa synkiksi, kylmiksi tosiasioiksi.

Etenkin katkeruus ja kaunan kanto saa aikaan kiittämättömyyttä. Jos on oikein pettynyt ja katkera onnettomuudesta, epäonnistumisesta tai menetyksestä, voi olla vaikea nähdä horisontissaan mitään muuta. On vaikea nähdä, kuinka arki tarjoaa kauneuttaan ja hyvyyttään aivan pienissä ohi kiitävissä hetkissä.

"Kiitämättömyys on maailman palkka", sanotaan, ja joskus vaikuttaa siltä. Kiittämättömyys on katkeruuden kaupanpäällinen. Ihminen voi olla kiittämätön Jumalalle, joka ei ole antanut kaikkea sitä, mitä rukouksissa on anottu ja toivottu. Voi tuntua suorastaan mahdottomalta olla kiitollinen Jumalalle, joka sallii kipua ja kärsimystä. Ihminen voi olla kiittämätön myös läheisilleen täyttymättömistä toiveista ja tarpeista. Moni kiukuttelee itselleen elämänvalinnoistaan, vaikka olisi saanut ja tehnyt myös paljon hyvää.

Kiitollisuutta voi kuitenkin harjoitella juuri silloin, kun sydämen sisus pursuilee kiukkua ja pettymystä. Mitä pienempi kynnys on olla kiitollinen, sitä tyytyväisempi ihminen on elämäänsä. Sellaisen ihmisen kanssa, joka jaksaa kiittää ihan tavallisista arkisista asioista, on hyvä olla.

Millaiset asiat herättävät sinussa kiitollisuutta?

Elämänasenteena kiitollisuus on pohjimmiltaan tahdon asia. Se on sitä siksi, että on helpompaa olla kiittämätön ja unohtaa kiitoksen aiheet. Kiitollinen asenne on sen sijaan Jumalan lahja, jonka vaaliminen arjessa vaatii tahtoa samalla lailla kuin esimerkiksi anteeksiantaminen tai rakastaminen. Anteeksiantamattomuuden, vihan tai kiittämättömyyden valinta ei juuri ponnistelua vaadi, sen sijaan anteeksianto, rakkaus ja kiitollisuus ovat monesti niin tiukassa, että kovinkin tahto tuntuu lyödyltä.

Elämänasenteena kiitollisuus on ihmisen oman hyvinvoinnin kannalta tavoittelemisen arvoista. Kiitollisuus on pohjimmiltaan kykyä iloita pienistä hetkistä. Kiitollisuus vapauttaa ihmisen olemaan avoin Jumalan yhteydessä. Vuorovaikutus rukouksessa on luonnollista kiitoksen ja luottavaisten pyyntöjen hengitystä, johon mahtuvat niin meidän omat huolemme kuin myös kaikkien muiden kohtaamiemme ihmisten murheet.

Kun ei syystä tai toisesta jaksa kiittää, voi luottaa Jeesuksen lupaukseen: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt." 
Matt. 11:28-30.

- Petra Pohjanraito 

Artikkeli on julkaistu Aamupostissa 2.9.2018.