Uutislistaukseen

Haudan enkeliveistokset Haudan anekelit (Kari Rossi)

Kuolleiden lasten muistopäivä

16.9.2022 15.56

Kuolleiden lasten muistopäivää vietetään Hyvinkäällä 23.9. klo 18 Puolimatkan hautausmaalla. Kappelin edustalla vt. kirkkoherra Virpi Koivisto pitää puheenvuoron, jonka jälkeen kierretään lasten haudoilla hautaveisaajien kanssa.

Voit tilata hautaveisuun lapsesi haudalle jo etukäteen (Jouni Laine puh. 0456963575) tai sen sopiminen järjestyy myös paikan päällä. Haudoilla vierailun jälkeen kokoontuu lapsensa menettäneiden vertaisryhmä Puolimatkan kappelin omaisten huoneessa muistelemaan kunkin omaa kuollutta lasta.

 

Moni lapsensa menettänyt kokee, että kuollut lapsi on edelleen tabu. Ihmisten, joilla ei ole kokemusta aihepiiristä, on vaikea lähestyä lapsensa menettänyttä ja ottaa puheeksi kuollutta lasta. Siksi on tärkeää lisätä tietoa lapsikuolemista ja lapsensa menettäneiden kohtaamisesta.

Muistopäivää on vietetty vuodesta 2010 alkaen, jolloin joukko äitejä aktivoitui järjestämään muistotapahtumia eri paikkakunnilla.  Kuka tahansa voi edelleen järjestää muistotilaisuuden ja seurakunnat lähtevät mielellään yhteistyökumppaneiksi. Jokainen voi sytyttää kotona tai työpaikalla kynttilän kuolleen lapsen muistoksi ja näin osoittaa myötätuntoa ja tukea kaikille heille, joita lapsen kuolema koskettaa.

Lapsikuolemat ovat Suomessa harvinaisia ja ne ovat vähentyneet vuosi vuodelta. Lasten kuolleisuus on puolittunut vuodesta 2000. Edelleen kuitenkin vuosittain Suomessa kuolee kaikkiaan jopa 500 lasta. Kuolleena syntyy noin 170 vauvaa ja alle vuoden ikäisenä heitä menehtyy noin 140. 1-19-vuotiaita lapsia ja nuoria kuolee vuosittain alle 200. Pienet lapset menehtyvät useimmiten sairauksiin. Nuorilla kuolinsyynä ovat myös liikenneonnettomuudet ja alkoholi/huumekuolemat. Itsemurha on 15-19-vuotiaiden nuorten yleisin kuolinsyy.

Kuolleiden lasten muistopäivä on myös kaikille heille, jotka ovat menettäneet nuoren aikuisen ja ylipäänsä kaikille, jotka ovat menettäneet oman lapsensa tai joita lapsen kuolema läheltä koskettaa. Kun kouluikäinen nuori kuolee, suru koskettaa koko kouluyhteisöä ja ikäluokkaa laajalti.

23.9. on lupa puhua kuolleista lapsista riippumatta siitä, minkä ikäisenä tai mihin syyhyn he ovat kuolleet. Jälkeenjäävien suru on yhteinen.

 

  • Kuusivuotiaana kuolleen lapseni Teklan kuolemasta on 16 vuotta. Pahin tuska ja murhe on taittunut. Silti ei mene päivääkään, ettenkö ajattelisi ja muistaisi meidän Teklaa. Hän elää vahvasti perheemme elämässä ja ilahdun aina, kun hänestä puhutaan. Hän ei ole vain menneisyyttä vaan omaa elämääni tänäänkin. Tekla kuuluu aina perheeseeni.
  • Mielestäni on tärkeää, että vuodessa on yksi päivä, jolloin voimme yhteisöllisesti puhua ja muistella kuolleita lapsiamme, myös työpaikoilla.

Lisätiedot:

Leena Vilkka, leena.vilkka@biofilos.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä, puh. 0407627650 (ilmoittautuminen Hyvinkään lapsensa menettäneiden vertaisryhmään)

https://kapy.fi/kuolleiden-lasten-muistopaivan-tilaisuudet/Linkki avautuu uudessa välilehdessä

https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2022/lasten-kuolleisuus-jatkaa-alenemistaan-mutta-nuorten-kuolleisuudessa-on-huolestuttavia-piirteita/Linkki avautuu uudessa välilehdessä